Parisuhde joutuu nykyään liian koville, on niin suuria vaatimuksi yksilöille ja perheille. Katselen lähellä olevaa traumaa perheessä, avioeron 1-vaihe menossa ja ainakin siinä mielessä turhaan , että puolisot eivät ole edes hakeneet ulkopuolista apua ajoissa. Korkeasti koulutetuilla ihmisillä on hyvin paljon suurempi kynnys hakea apua ongelmiinsa. Perhe on joutunut niin kovaan myllytykseen, on suuria muutoksia ollut työpaikoissa, asumisessa ja paikkaunnissa. Ei ole ede päässyt kehittymään oikein mitään ystävyyssuhteitakaan paikkakunnille, kaksi melko pientä lasta. Heiltäkin puuttuu kaveripiiri, joka olisi ollut pitkään, tosin löytävät melko pian uusia, mutta jotenkin on näkyvissä sellaista levottomuutta. Ovat pakon peräään joutuneet elämään viikot eripaikkunnilla, joka on sitten johtanut tähän eroon, sillä viikolla ei ole tarvinnut kinastella asioista, luullaan että näin helpottaa, mutta eihän niin tule käymään, on jo nähtävissä.
Ihminen on sellainen, että lähin ihminen saa kaiken syyn, kun muualla on vaikeuksia työssä esim. Samoin kun itse ei jaksa enää tehdä mitään väsymisen vuoksi, mutta tässä väsyivät molemmat. Kumpa jokin taho saisi heidät käymään jossakin kunnollisessa terapiassa ja saamaan tuon väsymyksen kummallakin hoitoon. Sillä nyt näkyy selvästi, että oikein mistään asiaa ei pystytä hoitamaan, luapaukset läheisillekin rikkoontuu, tämä on järkyttävää. Mitään keskustelua ei siedetä, avun antaminen katsotaan pahaksi, vaikka se kohdistuisi vaan arkirutiinien auttamiseen ja seurantaan että ei tapahtuisi enää enmpää. Missä on työterveyshuolto ja esimies ja työtoverit, he saattaisivat saada mahdollisesti hyvän työntekijän saamaan hoitoa.
Tässä on ihan pelolla katselemassa asiaa vierestä.
Jos minulla olisi valta päättää asioista, laittaisin jokaiselle pakolliseksi ennen tämän 1-vaiheen paperin viemistä pariterapiassa käynnin, sillä tämä on yhteiskunnalle varsin kallis juttu, jättää ihmiset oman onnensa nojaan täysin traumatisoituina.
Kun olen näitä sivuja lukenut, tämä kauheus oikein paistaa, näkee näitä täysin traumassa olevien kirjoituksia ja vastauksia. Kyllä varmaan tähänkin joku laukoo niitä ajatuksiaan, että kukaan ei saa puuttua, vanhemmat ei voi sanoa mitään, on vain meidän asia. Kismat ovatkin, mutta se että olette täysin traumassa ja ajatukset pyörivät jossakin kaukana todellisuudesta, jonkin pitäisi päästä kannattelemaan ja auttamaan toipumaan. Eroa ei voi aina estää, mutta että rakas ihminen edes toipuisi elämään järkevästi. Ilmeisesti luullaan että elämä on yhtä juhlaa ei kyllä tule koskaan pitämään paikkaansa. Näkee ihan hulluja asioita.
Tässäkin on koko perhe hajallaan, miten käy puolisoiden, tuleeko alkoholi auttajaksi unohtamaan, vai tuleeko taantuminen teiniksi, hullluden rajalle. Miten sitten nämä lapset, miten he tämän elämässään kantavat. Kärsiviä lähellä on paljon, tuska on samoinkuvaamaton.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.