Löytyykö Jeesus nykyään kirkosta ?

5233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kirkkossa toimitaan asian suhteen. Tietenkään se, että Herra on keskellään ei vielä tarkoita sitä, että ihmiset olisivat syntyneet elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä tai että olisivat saaneet kasteen siinä yhdessä Hengessä Jumalasta, mutta sitä Jumala halajaa vaikka ei voikaan jakaa armolahjojaan ja tuottaa sitä hyvää hengellistä hedelmää ilman saamatta vaikuttaa vanhurskauttaan ja iloaan ja rauhaansa vastaanottamattomien sydämissä. Lisäksi Jumalan elävien sanojen vaikutus Pyhässä Hengessä riippuu siitä onko sanojalla Hengen voima, niinkuin Paavali opettaa että Jumalan valtakunnassa ei ole kysymys pelkästään sanoista vaan voimasta ja niinkuin Jeesus vaelsi ja paransi ja vapautti riivattuja ja tänäänkin on sama Herra, eikä muutu, vaikka ihmiset olisivatkin sydämmeltään rakastuneen sijastaan tähän maailmaan ja siten eivät voisi olla Jeesuksen ristin rakastajia vaan vihaajia vaikka ulkonaisesti harjoittaisivat jumalallista muotomenoa ja liturgiaa ilman Herran Hengen voimaa ja vaikutusta, niin tämän ajan luopumukseen ja laittomuuteen voidaan liittääkin, tämähän nähdään myös liberaaliteologi naispappien asenteissa, jotka osoittavat hyväksyntää homoseksuaalisuudelle, vaikka selkeästi on opetettu Jumalan toimesta, että sen harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa, tämä myös osoittaa sen, että nuo vääryyden hyväksyvät ovat mieleltään turmeltuneet pois Jumalan tahdon tuntemisesta ja tekemisestä niinkuin Paavali tuo esille Jumalan tahdossa. Heidän tulisi tehdä parannusta ja aralla tunnolla pyytää Jumalan armoa ja totuutta, että voisivat pimeydessä vaeltavia kehottaa parannukseen ja Jumalan valtakunnan kaidalle tielle, sillä ilman pyhitystä ei kukaan ole pääsevä Jumalan valtakuntaan. Jumala ei muuta mieltään ihmisten luopumuksen mukaan, vaan ihmisten tulee uudistua mieleltään Herran Jeesuksen terveen opetuksen ja mielenlaadun mukaan elävän veden ja Pyhän Hengen armossa ja totuudessa, ja tämä koskee kaikkia tämän maailman asemasta riippumatta arkkipiispoista paaveihin ja nuorukaisista vanhuksiin.

Äänestä
  • Vehnä ja rikkavilja (Matt. 13):

    24 Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä.
    25 Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
    26 Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
    27 Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?'
    28 Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
    29 'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
    30 Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"

    Äänestä

Keisari Konstantinus alkoi suosia kristinuskoa monin tavoin:

1. Hän antoi rahaa kirkkojen korjauksiin ja rakentamiseen.
2. Sunnuntai (Kristuksen ylösnousemisen päivä) tuli yleiseksi lepopäiväksi.
3. Kirkko sai samanlaiset etuoikeudet kuin muutkin uskonnot.
4. Kristinuskon papit vapautettiin veroista, kuten muidenkin uskontojen papit.

Kristinuskon henki alkoi tehdä myös Rooman kovia lakeja inhimillisemmiksi.

Konstantinus Suuri rahassa.

Keisari Konstantinus loi perustan kirkon ja valtion yhteydelle, ja alkoi edistää kristinuskon asiaa. Konstantinuksen myönteinen asenne kristinuskoa kohtaan johtui siitä, että hän ymmärsi kristittyjen kanssa tehdyn yhteistyön kannattavan valtion kannalta. Kristinuskoa ei voitu tuhota, joten Konstantinus liittoutui sen kanssa. Konstantinus korvasi vanhan uskonnon uudella, moraalisesti korkeatasoisemmalla uskonnolla.http://www.suol.fi/raamattunet/konstant.html

Jos luet asiasta uskonnonhistoriasta, alkoi tuon jälkeen kirkossa luopumus. Mitä sanoo Raamattu?
Matt. 24:12
"Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee."

Äänestä
  • Kohta täällä ei ole enää mitään mistä luopua..ja sunnuntai on mitralainen juhla,
    sunday..auringon päivä..todellinen sapatti on lauantai..kirkot kusettaa lähes joka asiassa..

    Siunausta !

    http://lopunaika.blogspot.com/

    Äänestä

  • ja edelleen Aadamin syömään kielletystä hyvän ja pahan tiedon puusta. Autuaat ne, jotka pääsevät syömään elämänpuusta Jeesuksen Paratiisissa armahdettuina syntisinä ja Aadamin jälkeläisinä, amen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.heyman kirjoitti:

Ei löydy ;

http://www.laverdaduniversal.org/srk.html

ja

http://lopunaika.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu