MORAALITONTA TOIMINTAA

Täytyy vain sanoa että moraalittomaksi on tämän sivun toiminta mennyt. Kun eräs usealla nimimerkillä kirjoittava osottautui myös palstan sherifiksi. Aktiivi kirjoittja ja palstan sheriffi. Ainakin minun mielestä hyvin arveluttava yhdistelmä. Joksi se myös osottautui käytänössä.

Täysin palstan sääntöjen mukaisesta kirjoituksestani oli poistettu kaikki muu teksiti. Yhtä lausetta lukuunottamatta. Toinen poistettu merkkejää lukuun ottamatta täysin. Oli siis jätetty viesti,voin tehdä mitä haluan.

Mitä tämä kertoo tästä sheriffi /kirjoittajasta. Ainakin sen minkälainen moraali hänellä on. Tai siis sen täydellisestä puutteesta. Samalla se kertoo henkilön huonosta itsetunnosta ja myös tiedoista. Kun ainut keino vaikuttaa asiaan on poistaa tekstejä.

Poistot tapahtuivat niin nopeasti ettei ne olisi normaalin "ilmoita asiattomasta viestistä" protokollan mukaan niin nopeasti voineet poistua. Henkilö siis luki vastineeni ja sensuroi kirjoitukseni samoin tein.

Mutta kun moraali on kuin statiiniprofessoreilla ja dosenteilla. Niin minkäs sille voi. Eli ei omaa minkäänlaista moraalia.

p.s.raapustan aja ylös ja katson kauanko tämä viesti saa olla sivulla.
10151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

vaikka näillä kirjoituksilla ei muuta merkitystä olisikaan se nakertaa uskottavuutta kaikenlaiseen tiedotukseen myös asilliseen, mutta sehän on mainitsemasi häirikön tarkoituskin. jos sivun omistajaan tehdyt yhteydenotot eivät pure, voihan ottaa yhteyden mainostajiin sieltähän raha tulee.

Äänestä

on tämän palstan seriffi? Eihän tällä palstalla ole laisinkaan omaa seriffiä.

Äänestä
  • shefuthan aina mainitaan nimimerkillä.

    Äänestä

  • 12+2 kirjoitti:

    shefuthan aina mainitaan nimimerkillä.

    En usko, että kyseessä on ylläpito. Enemmänkin epäilen sitä, että joku henkilö osaa tekeytyä seriffiksi. Tämä keskustelusysteemi perustuu drupaliin ja siinä saattaa olla aukkoja.

    Äänestä

ja jatkaisin että olen useasti huomannut kun laitan ilmoituksen asiattomasta viestistä niin varsinkin öiseen aikaan tuo pyyntö poistuu ja aamulla huomaan että taas samasta viestistä on mahdollisuus lähettää ilmoitus käyttäjätuelle. Yleensähän ilmoituksen voi tehdä vain kerran.

Palautteen antaminen VHH-palstan toiminnasta näyttää olevan turhaa koska yleensä ei vastata lainkaan tai jos vastataan niin vastataan ympäripyöreitä yleisiä asioita kuten:

"Hei,

Kiitos yhteydenotostasi.

Viestien poistaminen tapahtuu jälkimoderointina eli viestejä ei tarkisteta etukäteen. Osalla palstoista toimii seriffejä, jotka moderoivat palstoja.

Jokaisen viestin yhteydessä on linkki "Ilmoita asiattomasta viestistä", jota klikkaamalla käyttäjät voivat ilmoittaa asiattomista viesteistä. Tämä helpottaa ja nopeuttaa palstojen valvontaa huomattavasti."

Äänestä
  • Kyllä asia on niin kuin luin joltain keskusteluplstalta (lehti) missä ihmeteltiin SUOMI24 ylläpidon toimintaa ja onko sivuilla sheriffejä. vastaus lehden asiantuntijalta oli melkolailla sanatarkkaan seuraava "Kyllä sivut on moderoitu. SUOMI24:ssä on ollut osaaviakin mutta he ovat lähteneet. Jäljellä olevien mielenterveys on kyseenalainen".
    Kuinka oikeassa hän oli on kai kaikille selvää. On kuin SUOMI24:ää johdettaisiin ja ylläpidettäisiin mielisairaalan vaikeuden tapausten osastolta potilaiden toimesta.

    Äänestä

  • Veijo kirjoitti:

    Kyllä asia on niin kuin luin joltain keskusteluplstalta (lehti) missä ihmeteltiin SUOMI24 ylläpidon toimintaa ja onko sivuilla sheriffejä. vastaus lehden asiantuntijalta oli melkolailla sanatarkkaan seuraava "Kyllä sivut on moderoitu. SUOMI24:ssä on ollut osaaviakin mutta he ovat lähteneet. Jäljellä olevien mielenterveys on kyseenalainen".
    Kuinka oikeassa hän oli on kai kaikille selvää. On kuin SUOMI24:ää johdettaisiin ja ylläpidettäisiin mielisairaalan vaikeuden tapausten osastolta potilaiden toimesta.

    terveen moderoinnin pitäisi keskittyä palstan sääntöjen noudattamiseen. Ei kirjoitusten sisältöön. On siis oikeustajun vastaista että sherifffi/moderoija on itse aktiivi kirjoittaja,vieläpä usealla nimimerkillä.

    Kun eteen tulee kirjoitus jonka argumetteihin ei kykenen vastamaan Poistuu viesti tai osa viestistä poistetaa, Tällöin on vaarana että viestin alkuperäinen sanoma muuttuu. Joka tietysti on seriffin/moderoijan tarkoituskin.

    Ennakko sensuuri on kielletyä suomessa. Silti täällä oleva sheriffi voi sitä harrastaa. Ja kuten asiantuntija sanoi,ihmisten toimesta joiden mielnterveys on kyseenalainen. Eikä mielestäni enää edes kyseenalainen.

    Äänestä

Hauska provo. Joskin vähän vähemmillä kirjoitusvirheillä se olisi ollut uskottavampi ollakseen vainoharhaisen VHH-vammaisen kirjallinen jätös. Toisaalta, Mattila ja Veijo kyllä lähtevät näinkin alkeellisten vedätysten kyytiin ;D

Äänestä
  • virheitä tai ei silti täyttä totta. Ja toki ymmärämme ette mitään tunnusta. Emme sitä edes odotakkaan. Mutta ompahan sinun moraalisi taso nähty. Eli puhdas 0.

    Äänestä

  • 0192834 kirjoitti:

    virheitä tai ei silti täyttä totta. Ja toki ymmärämme ette mitään tunnusta. Emme sitä edes odotakkaan. Mutta ompahan sinun moraalisi taso nähty. Eli puhdas 0.

    myös tähän kirjoitusten karsimiseen. Oisko ollut samaine heppu kelle kirjoitit. Kirjoituksesta oli poistettu jotain lauseita ja tarina sai ihan uuden soundin. Kertoo paljon tyypin moraalista ja epätoivosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


0192834 kirjoitti:

Täytyy vain sanoa että moraalittomaksi on tämän sivun toiminta mennyt. Kun eräs usealla nimimerkillä kirjoittava osottautui myös palstan sherifiksi. Aktiivi kirjoittja ja palstan sheriffi. Ainakin minun mielestä hyvin arveluttava yhdistelmä. Joksi se myös osottautui käytänössä.

Täysin palstan sääntöjen mukaisesta kirjoituksestani oli poistettu kaikki muu teksiti. Yhtä lausetta lukuunottamatta. Toinen poistettu merkkejää lukuun ottamatta täysin. Oli siis jätetty viesti,voin tehdä mitä haluan.

Mitä tämä kertoo tästä sheriffi /kirjoittajasta. Ainakin sen minkälainen moraali hänellä on. Tai siis sen täydellisestä puutteesta. Samalla se kertoo henkilön huonosta itsetunnosta ja myös tiedoista. Kun ainut keino vaikuttaa asiaan on poistaa tekstejä.

Poistot tapahtuivat niin nopeasti ettei ne olisi normaalin "ilmoita asiattomasta viestistä" protokollan mukaan niin nopeasti voineet poistua. Henkilö siis luki vastineeni ja sensuroi kirjoitukseni samoin tein.

Mutta kun moraali on kuin statiiniprofessoreilla ja dosenteilla. Niin minkäs sille voi. Eli ei omaa minkäänlaista moraalia.

p.s.raapustan aja ylös ja katson kauanko tämä viesti saa olla sivulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu