Olitteko epärehellisiä lapsena? Miten?
Epärehellisyys lapsena?
frost-free
22369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse ainakin söin tukusta haettuja myyjäiskarkkeja...
Lapsen epärehellisyys riippuu muutamasta esiasetuksesta, ennen kuin asiaa voi edes arvioida.
- Lapsi on riittävän kypsä ymmärtämään rehellisyyden käsitteen
- Lapsi on riittävän kypsä ajattelemaan että silä on väliä
- Lapsi on luopunut maagisesta ajattelusta
- Joku on kasvattanut lasta rehellisyysasioissa ja istuttannut asiaan liittyviä käsitteitä hänen mieleensä.
n. 2-6 vuotiaan lapsen kohdalla luulisin että rehellisyyden arviointi ei ole mielekästä. 9-13-vuotiaan kohdalla arviointi voi olla mielekästä.
Kaikki me olemme varmaan olleet epärehellisiä sekä lapsena että aikuisena, ainakin hetkittäin. Lapsen epärehellisyyttä olennaisemmalta kuulostaisi kysymys aikuisen epärehellisyydestä. Ja mua kiinnostaa miksi huomiosi asiassa kiinnittyy lapsiin.
lapsi tietää mikä on väärin! Se on eri asia miksi hän ei tee väärin;välttääkseen rangaistuksen, kun taas aikuinen toimii moraalinsa perusteella
huomioni kiinnittyy siksi että onhan jo lapsuudessa eroja nähtävissä...Esim yksi mun kaveri pölli selvää Suomen rahaa käydessään vierailulla kaverinsa luona ja toinen teki kai asuntomurtoja..Joten on sillä merkitystä ihan myöhempiä asioita ajatellen. Ei se nyt niinkään mene että kun ollaan 16-vuotiaita, ei enää olla epärehellisiä.
Epärehellisyys on sitä että oppii valehtelemaan.Lapsi kyllä on rehellinen jos häntä siihen kotona ja muualla ohjataan.
mikä on väärin ennen kuyin joku sen opettaa, oikein tai väärin.
Mistä muuten arvelet aikuisen moraalin saaneen alkunsa?
että lapsi oppii rehellisyyteen, jos häntä siihen kotona ja muualla ohjataan - mutta ohjataan oikein.
Rehellisyyttähän voi yrittää ohjata lapseen esim. pelolla ja rangaistuksilla, mutta sillä tavoin saadaan luultavimmin epärehellisiä lapsia.
Rehellisyyttä voi ohjata lapseen myös rakkaudella ja kärsivällisyydellä ja tulokset ovat varmaan parempia.
Molemmissa tapauksissa ohjaaja voi silti rehellisesti väittää tehneensä kaikkensa.
rehellisyys ja sen tapaiset asiat on ihmiseen sisäänrekennettuja ominaisuuksia ja jokaisella lapsella erilaiset lähtöasetelmat, sillä rehellisyyskin periytyy enemmän ja vähemmän. Rehellisyys kasvaa ja kypsyy lapsessa itsessään ilman, että sitä pitäisi oikein ruveta opettamaan. Hienovaraista, huomaamatonta ohjausta ja vanhempien tapoihin samaistumista, lapsen persoonasta riippuen.
En usko että rehellisyys olisi sellaisenaan geneettinen ominaisuus. Pikemminkin opprtunismi näyttäisi kädellistutkimuksen valossa synnynnäiseltä, erityisesti sosiaalinen sellainen (esim simpansseista ja paviaaneista on tehty tutkimuksia, joissa sosiaaliset taidot näyttäytyvät hyvin opportunistisina ja pragmaattisina kykyinä, joiden kohde ei ole rehellisyys vaan etujen saavuttaminen). Ja siitä on tuskin kivenheittoa epärehellisyyteen.
Perinnöllisyystieteen valossa rehellisyyttä siis nimenomaan pitäisi opettaa, mikäli se ylimalkaan rankataan tavoiteltavaksi ominaisuudeksi.
rehellisyys perustuu siis geeneihin ja kasvatukseen ja näiden suhde vaihtelee ihmisestä toiseen. Vaikka apinat ovat eniten ihmisen kaltaisia geneettisesti, eroamme kuin yö ja päivä henkisiltä ominaisuuksiltamme, johtopäätöksesi Kaarne ovat siten aivan liian suoraviivaisia.
Ihmiset ovat erkaantuneet, saaneet kehittyä ja kypsyä miljoonia vuosia apinoiden henkisestä tiedostamattomuudesta henkiseen tietoisuuteen. Tänä aikana apinoiden henkinen kapasiteetti on lisääntynyt minimaalisesti, jos ollenkaan, johtuen ettei heidän kehityksessään tapahtunut mullistavia tapahtumia kuten pystyyn nousemista, mikä taas edesauttoi ihmislajin aivojen suurenemista jne.. Ihmisillä on siis jo syntyessään erilainen geenipooli, missä rehellisyys ym. vastaavat geenit ovat päässeet rikastumaan.
Olen vähän pettynyt kommenttiisi ja voisitko välttää vieraskielisten sivistyssanojen käyttöä, kun kerta kyseessä ei ole tieteellinen foorumi, vaan miehen logiikka palsta?
sen verran, että rehellisyys abstraktina käsitteenä on puhtaasti inhimillisen kokemuspiirin sisäinen asia: muilla olennoilla kun ei tietääksemme abstraktuia käsitteistöä ole. Tällöin voidaan ajatella että rehellisyys on ihmisessä geneettistä. Mutta samasta syystä myös epärehellisyys on puhtaasti inhimillinen geneettinen ominaisuus.
Liippaa hyvin läheltä hyvä-paha-problematiikkaa.
Luulen kuitenkin että me molemmat ollaan lähinnä uskon varassa puhuessamme ihmisen genetiikasta. Ainakaan mulla ei ole siitä muuta tietoa kuin popularisoitu tiedekirjallisuus. Sen varassa olen tehnyt johtopäätöksiä. Uskon vakaasti että sulla on asiasta eksaktimpaa tietoa.
Sivistyssanoista:
A) mistä lähtien sivistyssanojen käyttö on liittynyt tieteellisyyteen?
B) tarkistapa oma tekstisi ja siivoa sieltä sivistyssanat, joita näytät viljelevän ahkerasdti itsekin.
Ihan samojen geneettisten lakien alaisuudessa on lihasten, luiden kuin henkistenkin ominaisuuksien kehittyminen. Ihmisen henkisyys on geeneihin sidottu ominaisuus, siittä ei kai ole ristiriitaa, se, kuinka paljon geenit selittävät näitä ominaisuuksia on ehkä kritiikin alla.
Ihmisen sielu, henkisyys on kemiaa, biokemiaa fysiologiaa, anatomiaa, se ei ole abstraktia vaan konkreettista, tällä hetkellä mittausmenetelmät vaan laahaavat kehityksen perässä.
Tarkoitin abstraktilla tässä yheydessä ihan sitä, että sanat, kieli ovat abstraktio: viittaavat johonkin, olematta itse sitä mihin viittaavat.
Rehellisyys on käsitteenä abstrakti sikäli, että sitä ei oikeastaan voi olla olemassa kielen ulkopuolella. Se on jotain, mihin voidaan vain viitata, koska sitä ei voi ottaa käteen eikä haistaa. Kieltä.
Rehellisyydestä me aletaan olla pikku hiljaa muuten samaa mieltä - sen geneettisestä perustasta. Onhan selvää, että ihmisellä on vähintään geneettisesti kyky rehellisyyteen siinä kuin epärehellisyyteenkin.
Tästä asiasta mulla ei taida olla asiantuntemusta kovin syvälliseen väittelyyn.
Siinä olet kyllä oikeassa, että ihmistä ei oikeastaan voi kasvattaa rehellisyyteen muuten kuin olemalla itse esimerkkinä. Mutta sama pätee lähes kaikkeen kasvattamiseen: ei ne puheet vaan ne teot.
eli rehellisyys siinä mielessä on myös abstrakti opittu taito. Rehellisyyden voi pitää myös määrittelykysymyksenä. Eli mitä rehellisyys on, aina totta puhuminen ja tekeminen vai toimiminen kullttuurillisesti hyväksytyllä tavalla johon saa hyväksynnän ja kiitoksen. Esimerkiksi tältä pallolta löytyy maita, joissa laillisesti rangaistaan mm. varkaita - ei varastamisesta, vaan kiinni jäämisestä. Eli kulttuureita, joissa oveluus ja kyky huijata jäämättä kiinni on hyve.
Lapset jotka eivät vielä osaa valehdella on todella pieniä ja hekin oppivat valehtelemaan, kun huomaavat että vanhemmilta voi saada hyödykkeitä jne. Malliesimerkki ja ohjaus oikeasta ja väärästä on kasvatuksellinen juttu. Jos lapsi ei pääse missään vaiheessa irti totuuden täydellisestä puhumisesta (ja toisaalta myös uskomuksesta että vanhemmat tietävät jo kaiken) heillä on ennemminkin kehityshäiriöitä, ehkäpä jopa autismia.
mutta viimeinen lause meni yli. Olikohan se jonkinlainen ääriesimerkki, jollaista todellisuudessa, arkielämässä ei voi tapahtua eli siis enemmänkin teoriaa, vai millaisen esimerkkitilanteen voisit tuollaisesta tilanteesata kertoa?
"Hienovaraista, huomaamatonta ohjausta ja vanhempien tapoihin samaistumista, lapsen persoonasta riippuen."
Completely!
ei ole ikinä ollut epärehellinen.
täysin puhdas moisesta synnistä.
ylikehittynyt omatunto. Valvoskelin syyllisyyden tuskissa yöt, jos olin sanonut valkoisen valheen tai jättänyt vahingossa toisen pyyhekumin oman penaaliini. Ei ollut mitään erityisen ankaraa tai uskonnollista kasvatusta, vaan olin itse itselleni tällaisen tiukan omatunnon kehittänyt. Äitini toimi rippituolinani, jos olin _ajatellut_ jotain "pahaa" jostakin..
Sitten jossain vaiheessa aikuisällä mulla oli jokseenkin "tuhma" aikakausi jonkin aikaa, joitakin vuosia. Nyt olen taas palannut enemmän sellaiseen lapsuuden rehellisyyteen, mutta eri näkökulmasta. Rehellisyys tuottaa jonkinlaista mielihyvää. Asiat on selkeitä, eikä paina mieltä, kun pysyy suht rehellisenä, ainakin itselleen.
Mut nyt rehellisyyden nimissä, lähden kellariin, hakemaan perunoita :D
Kyllä sitä tuli kaikenlaista vilunkia harrastettua.
Aika pienenä aloin varastaa kaupoista karkkia ja tupakkia. Kotoa tuli varastettua rahaa ja viinaa.
Vähän isompana....about 11-12 ikäisenä kavereiden kanssa käytiin torilla "kusettamassa" torikauppiaita...
Jossain 13-14 ikäisenä sit meni toi innostus ohi. Sitte ajeltiin mopoilla ja autoilla ja ryypättiin kunnes sitä sai tehdä laillisesti, sit ei oikein sekään kiinnostanut niin paljon...
En ollut epärehellinen, mutta hieman kuriton ja itseppäinen kyllä.
Tavallaan olin, koska en kertonut äidilleni kaikkea halusin säästää häntä ikäviltä asioilta.
Mutta en kuitenkaan mitään varastanut, tarkoitan ihan muuta.
olla selviytymiskeinona sillain valkoisten valheiden muodossa. Ehkä koittanut sosialisoida kanssakäymistä epärehellisyydellä.