Olemme aikoinaan olleet naimisissa ja avioliittomme päättyi monen mutkan jälkeen siihen, etten uskonut mieheni enää rakastavan minua.Jokainen puhe ja teko puhui tämän asian puolesta.Suurempana oli henkinenväkivalta (toiset naiset usein puheissa,haukkuminen jne) ja lievempänä esiintyvä fyysinenväkivalta.
Olin muuttanut jo erilleen miehestä, kun sain tietää että odotan yllätys vauvaa hänelle.Hänelle yllätys oli tosiaankin suuri.Ja minulle suurempi se ettei hän halunnut sitä, eikä myöskään myöntänyt että se on hänen.Hänen onneksi minulle tuli keskenmeno (miehen sanoja käyttäen).Asuimme siis tässä vaiheessa erillään, mutta olimme paperilla vielä naimisissa.Toisen vaiheen avioero oli haettu,mutta se jumitti tuomarilla, jolle oli tärkeää saada tietää miten yhteisen lapsemme käy.(siis ensimmäisen)Olin väsynyt ja lopen kyllästynyt kuuntelemaan ex-mieheni valitusta siitä miten saatoin jättää hänen kun mitään ei ollut vinossa suhteessamme.Hän ei koskaan tuntunut ymmärtävän, että hän omilla teoillaan oli todellakin painoarvoa asioiden menosuuntaan.Olin väsynyt ja kyllästynyt elämäni täydelliseen luhistumiseen.Olin vihainen siitä, että mies ei koskaan ottautunut terapiassa ongelmiinsa, eikä tuntunut näkevän pahaa itsessään vain minussa.Joten jonkun aikaa keskenmenosta löysin itselleni "yhden illan jutun".Sen voi arvata mihin se päättyy, kun on juuri eronnut, saanut keskenmenon, on yksinäinen ja vielä ex-mies koko ajan kiusaa perässä....se ei johtanut muuhun kuin sohvalla itkemiseen.Siihen se päätyi.
Minä ja ex-mieheni olemme olleet erossa kaksi vuotta, jonka aikana olemme kumpikin edelleen ilmiselvästi kaivanneet toisiamme.Ainakin itse tajusiin tämän kokeillessani yhden miehen kanssa jos meistä olisi tullut jotain, mutta ei.Joten melkeen 10 kuukautta sitten päädyimme ex-mieheni kanssa takaisin yhteen.Kaikki näytti alkuun hyvälle, vaikka epäilin vahvasti sitä ettei mies olisi tehnyt töitä ongelmiensa eteen vieläkään.Pysyimme puhumaan asioista.Mies oli myös tietoinen kummastakin miehestä erossa olomme välissä.Koska hän palasin kanssani yhteen en olettanut näiden kahden (ei minkään) miehen olevan mikään häiriö.Toisin kävi, nyt olen kuunnellut aina kaksi viikkoa sitä miten olen huora ja toiset kaksi olemme saattaneet elä ihan hyvin.Lapsi jota odotin oli miehestäni sen toisen miehen ja vaikka hänelle on toidisteet ihan paperilla sairaalasta aikajaksoihin niin ei.Nyt sitten olemme eroamassa, koska minä en jaksa taaskaan sitä, että mies huutaa ja haukkuu koko ajan.Selkeät asiat hän kääntää päässään mieleisekseen, eikä usko sanaani totuudesta.Hänestä muutin pois yhteisestä kodista, koska halusin huoramaan.Hän ei tunnu muistavan, että elämä olisi silloin ihan samanlaista huutamista, haukkumista ja uhkailua.Hän ei tunnu ymmärtävän sitä miltä tuntuu minusta, joka ei koskaan voi mennä enää naimisiin, eikä saada toista lasta (periaatteita), ja miten hänen tekonsa ja sanansa ovat pistäneet minut ahtaalle.
Voiko tässä olla mitään miehen logikkaa enää vai mistä tästä on kyse?Mieheni kysymys on aina miksi?miksi teit sen?Mitä tohonkaan pitäisi osata vastata, koska kun olen kertonut eron syyt,miehestä ne on tekaistuja.
En ole koskaan huorannut, enkä mielestäni ansaitse tällaista kohtelua.Mikä neuvoksi?
Olin muuttanut jo erilleen miehestä, kun sain tietää että odotan yllätys vauvaa hänelle.Hänelle yllätys oli tosiaankin suuri.Ja minulle suurempi se ettei hän halunnut sitä, eikä myöskään myöntänyt että se on hänen.Hänen onneksi minulle tuli keskenmeno (miehen sanoja käyttäen).Asuimme siis tässä vaiheessa erillään, mutta olimme paperilla vielä naimisissa.Toisen vaiheen avioero oli haettu,mutta se jumitti tuomarilla, jolle oli tärkeää saada tietää miten yhteisen lapsemme käy.(siis ensimmäisen)Olin väsynyt ja lopen kyllästynyt kuuntelemaan ex-mieheni valitusta siitä miten saatoin jättää hänen kun mitään ei ollut vinossa suhteessamme.Hän ei koskaan tuntunut ymmärtävän, että hän omilla teoillaan oli todellakin painoarvoa asioiden menosuuntaan.Olin väsynyt ja kyllästynyt elämäni täydelliseen luhistumiseen.Olin vihainen siitä, että mies ei koskaan ottautunut terapiassa ongelmiinsa, eikä tuntunut näkevän pahaa itsessään vain minussa.Joten jonkun aikaa keskenmenosta löysin itselleni "yhden illan jutun".Sen voi arvata mihin se päättyy, kun on juuri eronnut, saanut keskenmenon, on yksinäinen ja vielä ex-mies koko ajan kiusaa perässä....se ei johtanut muuhun kuin sohvalla itkemiseen.Siihen se päätyi.
Minä ja ex-mieheni olemme olleet erossa kaksi vuotta, jonka aikana olemme kumpikin edelleen ilmiselvästi kaivanneet toisiamme.Ainakin itse tajusiin tämän kokeillessani yhden miehen kanssa jos meistä olisi tullut jotain, mutta ei.Joten melkeen 10 kuukautta sitten päädyimme ex-mieheni kanssa takaisin yhteen.Kaikki näytti alkuun hyvälle, vaikka epäilin vahvasti sitä ettei mies olisi tehnyt töitä ongelmiensa eteen vieläkään.Pysyimme puhumaan asioista.Mies oli myös tietoinen kummastakin miehestä erossa olomme välissä.Koska hän palasin kanssani yhteen en olettanut näiden kahden (ei minkään) miehen olevan mikään häiriö.Toisin kävi, nyt olen kuunnellut aina kaksi viikkoa sitä miten olen huora ja toiset kaksi olemme saattaneet elä ihan hyvin.Lapsi jota odotin oli miehestäni sen toisen miehen ja vaikka hänelle on toidisteet ihan paperilla sairaalasta aikajaksoihin niin ei.Nyt sitten olemme eroamassa, koska minä en jaksa taaskaan sitä, että mies huutaa ja haukkuu koko ajan.Selkeät asiat hän kääntää päässään mieleisekseen, eikä usko sanaani totuudesta.Hänestä muutin pois yhteisestä kodista, koska halusin huoramaan.Hän ei tunnu muistavan, että elämä olisi silloin ihan samanlaista huutamista, haukkumista ja uhkailua.Hän ei tunnu ymmärtävän sitä miltä tuntuu minusta, joka ei koskaan voi mennä enää naimisiin, eikä saada toista lasta (periaatteita), ja miten hänen tekonsa ja sanansa ovat pistäneet minut ahtaalle.
Voiko tässä olla mitään miehen logikkaa enää vai mistä tästä on kyse?Mieheni kysymys on aina miksi?miksi teit sen?Mitä tohonkaan pitäisi osata vastata, koska kun olen kertonut eron syyt,miehestä ne on tekaistuja.
En ole koskaan huorannut, enkä mielestäni ansaitse tällaista kohtelua.Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aikaa, aikaa ja aikaa. Vain siten saat perspektiiviä nähdä jutut oikein. Sama homma miehesi kanssa. Ei kaikki miehet halua analysoida ja märehtiä juttuja, vaan miehiseen ajatteluun kuuluu tietty suoraviivaisuus, jota voi hyvinkin leimata se, ettei suostu näkemään itseään. Mutta ajan kanssa sekin tapahtuu. Jokainen joutuu jossain vaiheessa kääntymään sisäänpäin ja pohtimaan omaa osuuttaan.