Jos kaunis ja luonteeltaan sinulle sopiva nainen haluaisi seurustella kanssasi mutta paljastuisi, että naisella on ollut vakipano ja useita yhden yön juttuja.
Mitä tekisit ATM...
gallupmies.
6223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ei ole ainakaan 30 vuotiaaksi asti(kun nämä pariutumiset varsinaisesti ajankohtaisia olivat) ollut periaatteellisella tasolla oikeastaan mitään sanomista naisen perisuhde/seksi-historiasta. En koskaan sellaisia kysynyt keltään niistä havoista naisista joiden kanssa sängyssä olin, puhumattakaan siitä että minulla olisi ollut jotain neitsyysvaatimuksia. En ajatellut tällaisa asioita ollenkaan.
Erityisesti yksi tosilyhyeksi jäänyt tapaus on hyvin jäänyt mieleeni. Naisen pyydettyä minut luokseen olin ensimmäistä kertaa hänen kämpillään yön. Siinä kun sänkyyn oli menty(nainen ei sentään ihan alastomaksi heti siinä itseään riisunut), niin jotain sellaista siinä sitten oli että nainen vaikutti vähän turhautuneelta(jälkikäteen arvioiden ilmeisesti siksi kun en käynyt heti sonnin lailla kiinni ja nussimaan). Jotain sellaista tuhisi että 'tää nyt on tällaista' Sitten tämä nainen kertoi seurustelevansa jonkun itseään 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Kun hän oli tämän kertonut niin en pystynyt tämän naisen kanssa enää mitään seksiä, vaika hän ihan hyvännäköinen olikin ja toisaalta häneen olin ihastunutkin. Se asia alkoi vaan jotenkin etoa niin pahasti. Yön vaan nukuin naisen kämpillä ja aamulla lähdin, ja se oli sitten siinä sen naisen osalta.
Tämänkin esimerkin valossa asia taitaa olla niin, että jos nainen on miestä enemmän parisuhde/seksi-kokenut niin ei nämä jutut sitten vaan tahdo niin onnistua. Pistää mietteliääksi kun arvaa sen että nykyään yhtäältä yhä nuoremmasta naisemme niin helposti keräävät valtavasti parisuhde/seksi-kokemusta ja toisaalta suurin osa miehistä jää väistämättä vähemmälle näissä asioissa.
Näin jälkeenpäin ajatellen tämä aasia oli minulla kolmikymppiseksi asti myös niin, että ihan vaistomaisesti en tuolloin olettanut naisten olevan niin paljon parisuhde/seksi-kokeneita mitä he kuitenkin lähes kaikki vähänkin siedettävän näköiset naiset jo tuolloinkin olivat.
Sieltähän sitä paatosta taas alkaa tulla. Tuosta jäi puuttumaan sanat naimakultuuri ja säällisen näköinen. Muuten plussa. Tästä on taas hyvä alkaa.
Itsellänikin oli opiskeluaikoina kolme vuotta kestänyt seksisuhde (vakipano?) ja yhden yön juttuja on tullut harrastettua melkein joka vuosi siitä saakka kun baareihin sisään pääsin, ja joistain noista yhden yön jutuista on sitten syntynyt viikkoja jopa kuukausia kestäneitä seksisuhteita, joten mikä minä olen naisia tuomitsemaan sen perusteella että jos he ovat käyttäytyneet samalla tavalla? Itse pidän noita pidempiaikaisia seksisuhteita parempana vaihtoehtona kuin baarissa syntyneitä yhden yön juttuja, enkä oikein ymmärrä mitä väliä sillä on onko naisella/miehellä ollut jokunen pitkäaikainen seksisuhde vai parisuhde? Mitä eroa niillä oikein on muuta kuin se että seksisuhteessa se ajankäyttö menee vain vähän eri tavalla?
Toki jossain se raja menee, olen tavannut myös sellaisia naisia joilla noita yhden yön juttuja oli varmaan useita satoja, eikä sitä kumia käytetty kovinkaan usein, joten ehkä tuollaista naista en suhteeseen haluaisi, mutta usein noiden naisten luonne/persoona on ollut sellainen että juttu on ollut varma yhden yön juttu jo ensitapaamisella ja kumin olen aina itse osannut laittaa, vaatipa nainen sitä tai ei.
Heräisin herätyskellon pärinään.
Naisen aikaisemmat panot eivät tietenkään minua kiinnostaisi jos kerta nainen haluaisi seurustella kanssani.
Alkaisin suhteeseen mutta hiljaa mielessäni halveksisin naista.
Luonteeltaan ja arvoiltaan minulle sopiva nainen ei ikinä harrastaisi satunnaissuhteita tai tunteettomia vakipanoja.