Hei,
en tiedä kuuluuko tämä tämä kirjoitus tänne, ehkä tätä ei koskaan olisi pitänyt kirjoittaa...
Minä:
Synnyin 29 vuotta sitten maalaistaloon pienellä paikkakunnalla. Heti syntymäni jälkeen huomattiin että kaikki ei ola aivan niinkuin pitäisi olla. Vuoden ikäisenä minulla todettiin olevan pahalaatuinen kasvain, syöpä. Vuoden, puolentoista ikäisenä minulla oli kivessyöpä ja toinen kivekseni on sen takia poistettu. jäin henkiin, kukaan ei kuitenkaan voi ymmärtää mitä olen joutunut kokemaan tuon asian takia.
En koskaan uskaltanut kertoa asiasta kenellekään, pelkäsin kiusaamista. Onhan asia kuitenkin aika arkaluonteinen. Samasta syystä en ole koskaan uskaltanut kovin hanakasti lyöttäytyä tyttöjen seuraan. Olin 22 vuotias kun ensimmäisen kerran kerroin syövästäni eräälle tytölle. Hän ei nauranut, ei mitään sellaista, mutta tuon jälkeen meni pari vuotta ennen kuin uskalsin vilkaistakaan naisiin päin, olin vain yksikseni.
Jossakin vaiheessa aloin harrastaa tanssia ja sainkin monta tanssituttua, siis vain tuttua, en yrittänytkään päästä pidemmälle. Ehkä opin tanssimaan hyvin, ehkä syy oli joku muu, mutta naiset tanssivat mielellään minun kanssani. Muutama itseäni vanhempi nainen jopa ehdotteli päiväkahviseuraa, eräs sanoi jopa jättävänsä miehensä ja lapsensa jos minä suostuisin olemaan hänen kanssaan, en tietenkään voinut ajatellakaan moista.
Kerran tansseissa tapasin itseäni hieman nuoremman, mukavan tytön, mutta siitä ei tullut mitään koska minä en ollut tuosta tytöstä läheskään niin kiinnostunut kuin hän minusta. Tuolle tytölle en kertonut syövästäni, siihen ei ollut mitään syytä.
Hieman myöhemmin tapasin toisen itseäni pari vuotta nuoremman tytön, joka hänkin jostain syystä ihastui minuun ja vieläpä korviaan myöden. Olin varovainen koska tiesin tuon tytön asuvan avoliitossa, en halunnut rikkoa mitään. Tuo tyttö oli kuitenkin eroamasssa entisestä poikaystävästään ja kertoi tämän etsivän omaa asuntoa, joten aloin tapailla tuota tyttöä.
Ero ei kuitenkaan ollut niin selvä, tyttö halusi erota mutta poika ei, enkä minä halunnut mitään vakavampaa suhdetta ennen kuin ero olisi selvä. Yritin monta kertaa kertoa tuota tytölle, mutten koskaan saanut sanottua sanottavaani lopuun saakka, tyttö ei koskaan kuunnellut minua vaan luuli minun vain pelaavan jotain peliä kanssaan.
Jossain vaihessa kerroin tytölle syövästäni, ja arvaatteko mitä? Se ei haitannut häntä! Hän halusi olla kanssani siitä huolimatta! Ainoa asia mikä ei ollut kunnossa oli se, että ero ei ollut ollenkaan selvä. Viimein se kuitenkin oli, ja jäin yöksi tytön luo. Seuraavana yönä tytön entinen poikakaveri tuli kuitenkin omilla avaimillaan sisään riehumaan, ero ei siis ollutkaan selvä. Seurusteluun tuli tauko, palattiin yhteen, tyttö halusi edelleen olla minun kanssani ja erota exästään, exä ei hyväksynyt eroa.
En voinut antaa minun ja tuon tytön seurustelun syventyä, itselläni oli liian suuret toiveet ja liian paljon pelissä tytön suhteen eikä siihen kerta kaikkiaan mahtunut yhtäkään entistä poikaystävää.
Olin kertonut Tuolle tytölle häntä aiemmin tansseissa tapaamastani tytöstä, josta siis en itse ollut kiinnostunut, ja tämä tyttö josta olin kiinnostunut sai jostakin päähänsä että minulla ja tällä aikaisemmin tapaamallani tytöllä oli jotain tekeillä, vaikka ei ollut.
Tyttö, jonka kanssa halusin olla, jätti minut, meni toisen luokse ja tuli itkien takaisin. Oltiin taas yhdessä, exästäkään ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään ja halusin suhteen syvenevän. Kävi kuitenkin ilmi että tyttö oli käynyt uudestaan saman miehen luona jonka luona kävi aikaisemminkin. Erohan siitä tuli, jotenkin ihmeen kaupalla saatiin kuitenkin sovittua että oltaisiin ystäviä.
Aikaa kaiken alkamisesta oli tähän mennessä kulunut vuosi, erosta pari kuukautta. Minulle tuli ikävä ja yritin vielä kertoa syytä siihen miksen voinut aloittaa mitään vakavampaa, se kun oli jo selvinnyt että tyttö jätti minut koska en edennyt tarpeeksi nopeasti. Tuon yrityksen kertoa syy lopputuloksena tyttö ei enää halua puhua minulle, ei nähdä minua, ei mitään. Pahinta on etten itse edes tiedä syytä siihen miksi kaikki meni niin pahasti pieleen. Ainoa mitä odotin ja edellytin tuolta tytöltä oli se, että hän olisi yhden ainoan kerran kuunnellut loppuun saakka sen mitä minulla oli sanottavaa, yhden ainoan kerran...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Nyt tuosta kaikesta on kulunut aikaa yli puolitoista vuotta, tämä koko aika on mennyt haavoja nuollessa, en enää uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta kenenkään suhteen, en uskalla luottaa enää kehenkään. Vuosi sitten eräs tyttö teki aloitteen minun suhteeni, hänelle minun oli sanottava että olen vielä aivan liaan rikki edellisestä suhteesta alkaakseni mitään uutta.
Pari kuukautta sitten tapasin erään tytön joka oli minulle mukava, jutteli ja hymyili. Hän pyysi puhelinnumeroani jne. ja annoin sen kuten myös kotisivujeni osoitteen. Kotisívuiltani selviää että olen kotoisin maalta, ja tämän äskettäin tapaamani tytön kiinnostus minua kohtaan taisi loppua siihen paikkaan.
Olen 29 vuotias, voin sanoa koko elämäni aikana seurustelleeni vain muutaman kuukauden ja tavanneeni yhden ainoan ihmisen jota ensinnäkään se, että olen kotoisin maalta, ja toisekseen se, että minulla on ollut kivessyöpä, ei ole haitannut...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä luulette, onko minulla mitään mahdollisuutta koskaan löytää naista elämääni? Suurimmalle osalle jo se, että olen lähtöisin maalta, on liikaa syövästäni puhumattakaan..?
En halua kuulla mitään puheita siitä että tuo tyttö, josta kerroin, ei ansaitse minua tai muuta yhtä typerää, hänellä on omat syynsä ja minulla omani. En millään pysty kertomaan kaikkea tapahtunutta ja tämä on vain minun kertomukseni. Myös minä tein asioita väärin. Haluaisin vain kuulla voisiko kukaan edes kuvitella seurustelevansa, saati perustavansa perhettä sellaisen miehen kanssa jolta toinen kives on poistettu puolitoistavuotiaana kivessyövän seurauksena..?
en tiedä kuuluuko tämä tämä kirjoitus tänne, ehkä tätä ei koskaan olisi pitänyt kirjoittaa...
Minä:
Synnyin 29 vuotta sitten maalaistaloon pienellä paikkakunnalla. Heti syntymäni jälkeen huomattiin että kaikki ei ola aivan niinkuin pitäisi olla. Vuoden ikäisenä minulla todettiin olevan pahalaatuinen kasvain, syöpä. Vuoden, puolentoista ikäisenä minulla oli kivessyöpä ja toinen kivekseni on sen takia poistettu. jäin henkiin, kukaan ei kuitenkaan voi ymmärtää mitä olen joutunut kokemaan tuon asian takia.
En koskaan uskaltanut kertoa asiasta kenellekään, pelkäsin kiusaamista. Onhan asia kuitenkin aika arkaluonteinen. Samasta syystä en ole koskaan uskaltanut kovin hanakasti lyöttäytyä tyttöjen seuraan. Olin 22 vuotias kun ensimmäisen kerran kerroin syövästäni eräälle tytölle. Hän ei nauranut, ei mitään sellaista, mutta tuon jälkeen meni pari vuotta ennen kuin uskalsin vilkaistakaan naisiin päin, olin vain yksikseni.
Jossakin vaiheessa aloin harrastaa tanssia ja sainkin monta tanssituttua, siis vain tuttua, en yrittänytkään päästä pidemmälle. Ehkä opin tanssimaan hyvin, ehkä syy oli joku muu, mutta naiset tanssivat mielellään minun kanssani. Muutama itseäni vanhempi nainen jopa ehdotteli päiväkahviseuraa, eräs sanoi jopa jättävänsä miehensä ja lapsensa jos minä suostuisin olemaan hänen kanssaan, en tietenkään voinut ajatellakaan moista.
Kerran tansseissa tapasin itseäni hieman nuoremman, mukavan tytön, mutta siitä ei tullut mitään koska minä en ollut tuosta tytöstä läheskään niin kiinnostunut kuin hän minusta. Tuolle tytölle en kertonut syövästäni, siihen ei ollut mitään syytä.
Hieman myöhemmin tapasin toisen itseäni pari vuotta nuoremman tytön, joka hänkin jostain syystä ihastui minuun ja vieläpä korviaan myöden. Olin varovainen koska tiesin tuon tytön asuvan avoliitossa, en halunnut rikkoa mitään. Tuo tyttö oli kuitenkin eroamasssa entisestä poikaystävästään ja kertoi tämän etsivän omaa asuntoa, joten aloin tapailla tuota tyttöä.
Ero ei kuitenkaan ollut niin selvä, tyttö halusi erota mutta poika ei, enkä minä halunnut mitään vakavampaa suhdetta ennen kuin ero olisi selvä. Yritin monta kertaa kertoa tuota tytölle, mutten koskaan saanut sanottua sanottavaani lopuun saakka, tyttö ei koskaan kuunnellut minua vaan luuli minun vain pelaavan jotain peliä kanssaan.
Jossain vaihessa kerroin tytölle syövästäni, ja arvaatteko mitä? Se ei haitannut häntä! Hän halusi olla kanssani siitä huolimatta! Ainoa asia mikä ei ollut kunnossa oli se, että ero ei ollut ollenkaan selvä. Viimein se kuitenkin oli, ja jäin yöksi tytön luo. Seuraavana yönä tytön entinen poikakaveri tuli kuitenkin omilla avaimillaan sisään riehumaan, ero ei siis ollutkaan selvä. Seurusteluun tuli tauko, palattiin yhteen, tyttö halusi edelleen olla minun kanssani ja erota exästään, exä ei hyväksynyt eroa.
En voinut antaa minun ja tuon tytön seurustelun syventyä, itselläni oli liian suuret toiveet ja liian paljon pelissä tytön suhteen eikä siihen kerta kaikkiaan mahtunut yhtäkään entistä poikaystävää.
Olin kertonut Tuolle tytölle häntä aiemmin tansseissa tapaamastani tytöstä, josta siis en itse ollut kiinnostunut, ja tämä tyttö josta olin kiinnostunut sai jostakin päähänsä että minulla ja tällä aikaisemmin tapaamallani tytöllä oli jotain tekeillä, vaikka ei ollut.
Tyttö, jonka kanssa halusin olla, jätti minut, meni toisen luokse ja tuli itkien takaisin. Oltiin taas yhdessä, exästäkään ei ollut kuulunut pitkään aikaan mitään ja halusin suhteen syvenevän. Kävi kuitenkin ilmi että tyttö oli käynyt uudestaan saman miehen luona jonka luona kävi aikaisemminkin. Erohan siitä tuli, jotenkin ihmeen kaupalla saatiin kuitenkin sovittua että oltaisiin ystäviä.
Aikaa kaiken alkamisesta oli tähän mennessä kulunut vuosi, erosta pari kuukautta. Minulle tuli ikävä ja yritin vielä kertoa syytä siihen miksen voinut aloittaa mitään vakavampaa, se kun oli jo selvinnyt että tyttö jätti minut koska en edennyt tarpeeksi nopeasti. Tuon yrityksen kertoa syy lopputuloksena tyttö ei enää halua puhua minulle, ei nähdä minua, ei mitään. Pahinta on etten itse edes tiedä syytä siihen miksi kaikki meni niin pahasti pieleen. Ainoa mitä odotin ja edellytin tuolta tytöltä oli se, että hän olisi yhden ainoan kerran kuunnellut loppuun saakka sen mitä minulla oli sanottavaa, yhden ainoan kerran...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Nyt tuosta kaikesta on kulunut aikaa yli puolitoista vuotta, tämä koko aika on mennyt haavoja nuollessa, en enää uskalla tehdä minkäänlaista aloitetta kenenkään suhteen, en uskalla luottaa enää kehenkään. Vuosi sitten eräs tyttö teki aloitteen minun suhteeni, hänelle minun oli sanottava että olen vielä aivan liaan rikki edellisestä suhteesta alkaakseni mitään uutta.
Pari kuukautta sitten tapasin erään tytön joka oli minulle mukava, jutteli ja hymyili. Hän pyysi puhelinnumeroani jne. ja annoin sen kuten myös kotisivujeni osoitteen. Kotisívuiltani selviää että olen kotoisin maalta, ja tämän äskettäin tapaamani tytön kiinnostus minua kohtaan taisi loppua siihen paikkaan.
Olen 29 vuotias, voin sanoa koko elämäni aikana seurustelleeni vain muutaman kuukauden ja tavanneeni yhden ainoan ihmisen jota ensinnäkään se, että olen kotoisin maalta, ja toisekseen se, että minulla on ollut kivessyöpä, ei ole haitannut...
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Mitä luulette, onko minulla mitään mahdollisuutta koskaan löytää naista elämääni? Suurimmalle osalle jo se, että olen lähtöisin maalta, on liikaa syövästäni puhumattakaan..?
En halua kuulla mitään puheita siitä että tuo tyttö, josta kerroin, ei ansaitse minua tai muuta yhtä typerää, hänellä on omat syynsä ja minulla omani. En millään pysty kertomaan kaikkea tapahtunutta ja tämä on vain minun kertomukseni. Myös minä tein asioita väärin. Haluaisin vain kuulla voisiko kukaan edes kuvitella seurustelevansa, saati perustavansa perhettä sellaisen miehen kanssa jolta toinen kives on poistettu puolitoistavuotiaana kivessyövän seurauksena..?
Vastaukset 8
Vanhimmat
ota asiasta liikaa paineita.
Jos toisesta välittää todella niin on aivan sama onko hän Kankaanpäästä vai Espoosta, ( aika moni espoolainen on Kankaanpäästä).
Ja toi syöpä, ok, varmasti kova juttu. Mutta koska sitä ei varmasti voi unohtaa, niin nyt olisi jo aika opetella elämään sen kanssa.
Jos systeemit muuten toimii,niin.......
joku nainenhan voisi pitää asiaa jopa kiihoittavana. Käännä se vahvuudeksi, PERKELE.
Lopeta turha miettiminen, minä itse tein sitä myös lähes 30 vuotta, ehkä turhaan, ehkä en.
ELI ANNA PALAA, KYLLÄ SE SIITÄ LÄHTEE.
Kai sinulla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet löytää nainen elämääsi kuin kenellä tahansa muullakin.
Suomalaisista noin joka 3-4 arvellaan sairastavan jonkun syövän jossain vaiheessa elämäänsä(ja kasvussa koko ajan määrät,toki pikkuhiljaa)
Eli syövän sairastaneita,sitä sairastavia tai siihen lähitulevaisuudessa sairastuvia voisi osoitella torilla sattuman varaisesti ja olisi hyvät mahdollisuudet saada "osuma" pienelläkin otoksella.
En usko että syöpä tai siitä aiheutunut poikkeama mitenkään itsessään voisi vaikuttaa ihmissuhteeseen,mutta välillisesti se vaikuttaa jos itse sairauden uhri elää syövälleen,syyttää siitä kaikkea ja on esimerkiksi sulkeutunut sen vuoksi ennakkoluulojen pelossa.Esim sulkeutuminen on kyllä varmaan kuvaillun kaltaisissa tilanteissa vaistonvaraista,primitiivireaktio,eli se ei sinänsä ole väärin eikä oikein,ihminen vain muuttuu sairauden myötä.
Tosi rakkaus ei kyllä katso toisen ominaisuuksia(ainakaan laskelmoiden),vaan on tunne joka syntyy(ja voi olla syntymättä joidenkin seikkojen takia).Eli ei ole väärin puhua tyyliin "...se ei ansainnut sinua...." jos tunne ei ole ollut kyllin syvä,eli TUNNE,vaan vielä pyrkii erittelemään ja "laskemaan" kumppanin ominaisuuksia,niin se "tunne" ansaitsi kuolla eli kääntäen ei ansainnut elää....
No eihän rakkaus katso tuollaisia. Jos on todella ihastunut nii ei siinä kiveksen puolikkaat ole haittana eikä maalla asuminen.
Ongelmana voi olla jokin luonteessasi tai jos olet työtön tai asut vielä kotosalla.
En ole työtön, en asu "kotona" tai muutakaan sellaista. Ongelma oli siinä, että tuon tytön entinen poikaystävä ei hyväksynyt eroa, uhkasi kerran jopa tappaa minut, humalapäissään kävi rikkomassa autoani ja muutenkin hääri taustalla koko ajan.
En kertakaikkiaan voinut mennä suhteessa pidemmälle ennen kuin tytön entinen poikaystävä olisi poistunut kuvioista. Monesti tuo tyttö kielsi minua soittamasta tai käymästä seuraavana päivänä koska hänen entinen poikaystävänsä oli tulossa käymään. Tuo ei kuitenkaan ollut sitä että tyttö olisi halunnut olla entisensä kanssa, vaan tyttö pelkäsi tätä entistään eikä sen takia uskaltanut/onnistunut pistämään välejään poikki häneen.
Minuun tyttö kypsyi sen takia etten halunnut mennä pidemmälle, jota en siis voinut tehdä koska tytön entinen poikaystävä oli niin aktiivisesti läsnä. Se oli oravanpyörä josta ei ollut ulospääsyä. Yritin monta kertaa selittää miksi en voinut mennä pidemmälle, tyttö ei vaan koskaan kuunnellut minua loppuun saakka vaan luuli minulla olevan jotakin peliä toisen kanssa.
Itse en voinut mennä pidemmälle, tyttö ei kuunnellut miksi, en kerta kaikkiaan keksinyt muuta kuin vain antaa ajan kulua ja odottaa tilanteen rauhoittumista.
Vielä tänäkään päivänä tuo tyttö ei tiedä todellisia syitä eikä sitä kuinka paljon minulla hänen suhteensa oli pelissä. Pahin virhe jonka itse tein oli se, että kaiken jälkeen vielä kerran yritin kertoa tuolle tytölle omista asioistani ja siitä tyttö suuttui minulle lopullisesti.
On totta että rakkaus ei katso tuollaisia asioita, olen vain saanut niin monta kertaa nenilleni että tämä tuntuu olevan liian mones kerta. Sekin on totta että itse en ole koskaan uskaltanut lähestyä naisia niin kuin "muut", en todellakaan halua levittää juttua syövästäni kovin laajalti.
Mutta valitettavasti sekin on totta, että vaikka muuten joku saattaisi haluta olla kanssani, tuo syöpäasia voi tuhota kaiken jo heti alussa. Tietenkin suurin syy siihen että olen aina yksin on siinä etten oikein uskalla tehdä aloitteita, varsinkaan nyt, mutta siihen on olemassa syy. Ja kumpikos se olikaan ensin, muna vai kana..?
Kirjoituksesi perusteella sain kuvan, että tunnut elävän elämääsi syövän varjostamana edelleenkin. Tarkoittaako se sitä, että syöpäsi on tyyppiä, joka voi edelleenkin uusia? Vai tarkoitatko syövän jättämiä komplikaatioita esimerkiksi siittiöiden puutetta ja uskot sen vähentävän naisten kiinnostusta?
Jos taas kyse on siitä, että arastelet kertoa puuttuvasta kiveksestäsi, niin uskoisin että huolesi taitaa olla turhan vahvalla sijalla elämässäsi. Naiselle miehen munat ovat muutenkin aika epäestettistä katseltavaa, joten on aivan yksi ja hailea onko sinulla kaksi kivestä vai yksi. Sori vaan tämä ilmaisuni, en tietenkää voi vannoa, miten muut naisen sen kokevat oikeasti, mutta tälläinen näppituntuma asiaan minulla on.
Toivottavasti voisit jättää sen kokemasi syövän pikku hiljaa taka-alalle ja suuntautua kohti onnellista tulevaisuutta, yhdessä naisen kanssa, jota rakastat ja joka rakastaa sinua. Onnea elämääsi.
Nii-in, semmoista ihmistä en vain ole tainnut vielä tavata joka voisi rakastaa minua...
-Kiitos kannustuksesta...
Voit aivan hyvin unohtaa koko syöpäasian! Ainakaan mitään terveydellistä syytä (uusiutuminen, hormonaaliset syyt, potenssi, fertiiliys jne) ei ole että kannattaisi sitä ajatella!
Varmaan sulla oli kryptorkismi (laskeutumaton kives), johon ei puututtu tarpeeksi reippaasti ja hoidettu ajoissa, jolloin syöpä pääsi kehittymään kiveksen ollessa vatsaontelossa (jolloin syöpäriski on muistaakseni 100-kertainen).
Anyway, yhdellä kiveksellä pärjäät aivan normaalisti, eli testosteronitaso normaali, kuten myös siittiöiden määrä ja liikkuvuus. Ihmisellä sattuu olemaan tiettyjä tärkeitä elimiä tuplaten, sinun onneksesi myös kiveksiä...
Ehkä en lukenut juttuasi tarpeeksi ajatuksella huomatakseni psykologisia tekijöitä tämän asian takaa, mutta ainakaan ruummiillisia syitä/asioita ei sinun kannata murehtia. t LL
Jos sulta on ihan käpysenä poistettu toinen kives, ja nyt olet vaille kolmekymppinen, niin olisi varmaan aika jo jättää asia sikseen. Ajattele, sä olet elossa, terveenä (sikäli kuin tiedän) ja reippaana. Jos sun on pakko kertoa jotain kiveksistä, niin sanot vaan ettei ole kuin yksi. Jotenkin tulee mieleen, että sä turhaan elät syövän varjossa, ja pelottelet sillä toisetkin. Asiasta mitään tietämättömät eivät osaa ajatella tilannetta ennen-nyt, ja sana syöpä kaikuu pahasti monenkin korvaan pelkästeen tietämättömyttä.
Jos tyttö on tuskastunut sinuun liiallisen hitauden vuoksi, johon mun mielestä on hyvä syy, niin saattaa olla, ettei hän saa omasta mielestään sinulta riittävästi vastakaikua tunteilleen. Mietihän, voisitko sä jotenkin itsellesi sopivin keinoin ilmaista hänelle kiintymystäsi, ettei koko exästä irtipääseminen jää pelkästeen hänen omille hartioilleen. En tarkoita että sun olisi viisasta käydä uhoamaan tai isottelemaan, mutta epäilemättä ei olisi pahitteeksi, vaikka myötätuntoasi ja välittämistä osoittaisitkin auliimmin. Naiset tarvitsevat isoissa askelissaan monasti vain pienen tuen. Se voi olla postiivista tai negatiivista, mutta siitä riippuu, mihin suuntaan he askeleensa ottavat.
Tseppiä.