Olen ollut samassa työpaikka yli 10 vuotta. Tämän vuoden alussa aloin kiinnostumaan miehestä, joka työskentelee samalla osastolla kuin minä. Tutustumisemme alkoi siitä, että lähettelimme toisillemme (kuten myös muille työkavereilleni) uuden vuoden toivotuksia jne. Viestittelyistä siirryimme juttelemaan iltaisin puhelimessa ja sitten viimein kutsuin hänet viettämään juhannusta kotiini. Siitä sitten suhteemme alkoi. Kesälomasta vierähti kokonainen viikko yhdessä kaikkea kivaa tehden. Nyt olemme viettäneet monet viikonloput yhdessä.
Ongelma on siis se, että olemme siis samassa työpaikassa ja samalla osastolla ja vieläpä käymme yhdessä isomman porukan kanssa päivittäin lounaalla. En halua paljastaa suhdettamme muille, koska en ole vielä varma suhteemme kestosta. Olisi raastava, jos suhde menisi poikki ja joutuisi vielä olemaan samassa työpaikassa jne.
Olen kokenut aiemmin pari haastavaa suhdetta (toinen vararikon tehnyt ja toinen patologinen valehtelija), jotka tuntuivat käyttävän minua taloudellisesti hyväksi. Olen kaikessa hyvin varovainen tätä nykyä. En halua enää kotiini siipeilijöitä ja elätettäviä jne.
Minulla on tilava asunto ja auto, joita nykyisellä miesystävälläni ei ole. Hän asuu pienessä kaksiossa vuokralla ja liikkuu aina julkisilla. Olenko taas löytänyt sellaisen miehen, joka ei ole balanssissa taloudellisesti kanssani?
Em. kokemuksiini viitaten taidan olla jumissa vanhojen kokemusteni takia. En uskalla näyttää tunteitani tarpeeksi, en uskalla heittäytyä nykyiseen suhteeseeni. Vai varjostaako nykyistä suhdettani ns. työpaikkaromanssin leima vai taloudellinen balanssin puute? Vai olenko vain elämässäni liian varovainen, olenko rakentanut liian korkeat muurit ympärilleni?
Miten tästä eteenpäin? Olisi niin kivaa, kun olisi joku aina vieressä jota rakastaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla velaton omakotitalo, auto ja kaikki tarvittava löytyy. Ainoastaan se rakas puuttuu.
Ketään en ala enää elättämään. Yksi kerta riittää.
Eihän teidän tarvitse muuttaa yhteen. Vierailette tasapuolisesti molempien luona.
Vietätte hauskaa aikaa keskenänne silloin kuin molemmille sopii.
Koita heittää suojakuori sivuun ja katsoa elämää positiivisesti. Ei teidän tarvi kertoa työkavereille, että pidätte yhtä.
En kyllä ole oikea henkilö antamaan neuvoja, kun olen itse samanlainen kuin sinä. Aina välillä pitää kuitenkin yrittää heittäytyä elämän virtaan.