Olen seurustellut nyt reilu 3 vuotta mieheni kanssa. Aluksi meni hyvin ja melko nopeasti muutimmekin yhteen. Tunsin olevani luotettu ja minä taas luotin mieheeni.
Kunnes hän luki tuolloin vuoden vanhaa päiväkirjaani, jossa kerroin, että olin pettänyt entisessä suhteessani. En ollut miehelleni sitä kertonut, koska mielestäni hänen tai minun entiset suhteet eivät kuulu nykyiseen suhteeseen. Tämän jälkeen alkoikin sitten helvetti… Esimerkiksi hirveässä kännissä mies lateli ihan perättömiä syytöksiä, että koska kotimatkani oli kestänyt 15 min pidempään kuin hänen (hän tuli taksilla, minä kävelin), olin pettänyt häntä, etc. Hän tutkii päiväkirjani (vieläkin), kännykkäni (kunnes pistin siihen salasanan) ja netin sivuhistorian.
Harrastukseni on netissä ja vietä netissä paljon aikaa: kirjoittelen blogia, katson tv-sarjoja, leffoja, pidän yhteyttä ystäviini (facebook), luen blogeja ja kirjoittelen koirakeskustelupalstalle. En katsele pornoa tai toisia miehiä, vaikka tätä juuri mieheni epäilee. Siksi tutkii sivuhistoriaa. Hänelle on kova paikka, vaikka lukisin jonkun miehen blogia (vaikka siellä ei kuvia olekaan). Olen kuitenkin saanut hänet kiinni siitä, että itse on katsonut alastomien naisten kuvia netistä, ja olen saanut hänet itseteosta kiinni hänen katsoessa tyttöpornoa ja runkkaamasta. Hän vielä yritti valehdella minulle asiasta, vaikka olin omin silmin nähnyt ja vielä seuraava päivänäkin sanoi, ettei muista, että olisi niin tehnyt. Valehtelee vieläkin ja kirkkain silmin sanoo, että toiset naiset eivät häntä kiihota tai hän ei näe toisia kauniita naisia, vaan minä olen kaikista kaunein. En ole idiootti, mutta näköjään hän pitää minua idioottina. Olen huomannut hänen nauttivan siitä, jos olen mustasukkainen. Olen kuitenkin ihan asioista mustasukkainen, terveellä tavalla. Ja olen huomannut, että hän yrittämällä yrittää joskus tehdä minua mustasukkaiseksi.
Nyt on lähikuukausina mennyt hermot.
- Miksi sulla ei ollut pikkuhousuja tänään?
- Miksi sulla oli pikkuhousut tänään?
- Mitä sä teit koneella? Kerro nyt, mitä sä teit?
- Aijaa, sä meet koneelle, elämäs luo, oo siinä sit koko ilta. (Menin siksi aikaa, kun hän käytti koirat ulkona.)
- Mitä sä kirjamessuilta haet? (Kysyin häneltä, josko olisi ok, että menisin kirjamessuille ystäväni kanssa sunnuntaina.)
- Olikse mies vai nainen? Minkä ikänen?
- No sähän kauan viihdyit siellä.
- Ala nyt siitäkin aukomaan päätäs. (Hän lähti ovesta ulos sanomatta yhtään mitään, viipyi jonkun 15min. Huomautin asiasta, että on kohteliasta ilmoittaa, jos lähtee johonkin. Sitähän herra vaatii minultakin!)
- Kakara, lehmä, lapsellinen, huora, kusipää, rasittava (näitä olen meidän riitojemme aikana. Kakara ja lapsellinen yleensä, kun hänen kiukuttelunsa ei saa pontta.)
- Ai sä oot taas tolla päällä. (Olen sanonut olevani väsynyt ja siksi hiljainen.)
Miltei joka päivä hän saa pyydellä anteeksi tekemisiään tai sanomisiaan, ja tietää itsekin, että ihan aiheesta pyytääkin. Sitten on taas niitä hyviä päiviä, jolloin hän on huomaavainen. Silloin hänelle seksikin maittaisi, mutta koska minä tiedän, että hän on taas seuraavana päivänä idiootti, ei seksi maita minulle. Siitä taas kuulen syyllistämistä: ”sä et halua mua, onko sulla joku toinen, ootko sä sormettanut, ai sä oot taas tolla päällä, meillä ei oo ollut seksiä kuukauteen kun sä et oo halunnut”… Seksi on hänelle hyvin tärkeä asia, mutta minusta se tuntuu vastenmieliseltä.
En tiedä, miksi olen tässä suhteessa. Olen monta kertaa yrittänyt erota. Sanonnut, että haluan erota. Silloin kuulen syyllistämistä, että en rakasta häntä enkä ole koskaan rakastanutkaan. Yritän taas selittää, että kyllä rakastan, mutta voimat on loppu. Joskus vihapäissäni olen sanonut, että en rakastakaan, että rakastan hänen toista puoltaan, mutta en toista. Sitten hän taas alkaa pyytelemään anteeksi ja lupaa yrittää muuttua. Ja minä hellyn. Aikasemmin riidan jälkeen kaikki saattoi mennä kuukaudenkin hyvin, kunnes hyvin menevä aika vain väheni… Ensin kaksi viikkoa meni hyvin, sitten viikko, sitten muutama päivä, sitten pari päivää ja nyt menee hyvällä tuurilla yksi yö.
Joka kerta, kun hän satuttaa minua epäkunnoittavalla käytöksellä, hän pyytää anteeksi ja taas minä hellyn. Ajattelen itsekseni että ”no katson vielä vähän aikaa….”
Kaiken lisäksi mies on alkanut nukkumaan sohvalla. On tottunut nukkumaan sohvalla. On nukkunut jo muutaman kuukauden. Sohvalla on hyvä nukkua.
Miten pääsen irti? Miten muut ovat päässeet irti? Vai onko tässä vielä toivoa?
Kunnes hän luki tuolloin vuoden vanhaa päiväkirjaani, jossa kerroin, että olin pettänyt entisessä suhteessani. En ollut miehelleni sitä kertonut, koska mielestäni hänen tai minun entiset suhteet eivät kuulu nykyiseen suhteeseen. Tämän jälkeen alkoikin sitten helvetti… Esimerkiksi hirveässä kännissä mies lateli ihan perättömiä syytöksiä, että koska kotimatkani oli kestänyt 15 min pidempään kuin hänen (hän tuli taksilla, minä kävelin), olin pettänyt häntä, etc. Hän tutkii päiväkirjani (vieläkin), kännykkäni (kunnes pistin siihen salasanan) ja netin sivuhistorian.
Harrastukseni on netissä ja vietä netissä paljon aikaa: kirjoittelen blogia, katson tv-sarjoja, leffoja, pidän yhteyttä ystäviini (facebook), luen blogeja ja kirjoittelen koirakeskustelupalstalle. En katsele pornoa tai toisia miehiä, vaikka tätä juuri mieheni epäilee. Siksi tutkii sivuhistoriaa. Hänelle on kova paikka, vaikka lukisin jonkun miehen blogia (vaikka siellä ei kuvia olekaan). Olen kuitenkin saanut hänet kiinni siitä, että itse on katsonut alastomien naisten kuvia netistä, ja olen saanut hänet itseteosta kiinni hänen katsoessa tyttöpornoa ja runkkaamasta. Hän vielä yritti valehdella minulle asiasta, vaikka olin omin silmin nähnyt ja vielä seuraava päivänäkin sanoi, ettei muista, että olisi niin tehnyt. Valehtelee vieläkin ja kirkkain silmin sanoo, että toiset naiset eivät häntä kiihota tai hän ei näe toisia kauniita naisia, vaan minä olen kaikista kaunein. En ole idiootti, mutta näköjään hän pitää minua idioottina. Olen huomannut hänen nauttivan siitä, jos olen mustasukkainen. Olen kuitenkin ihan asioista mustasukkainen, terveellä tavalla. Ja olen huomannut, että hän yrittämällä yrittää joskus tehdä minua mustasukkaiseksi.
Nyt on lähikuukausina mennyt hermot.
- Miksi sulla ei ollut pikkuhousuja tänään?
- Miksi sulla oli pikkuhousut tänään?
- Mitä sä teit koneella? Kerro nyt, mitä sä teit?
- Aijaa, sä meet koneelle, elämäs luo, oo siinä sit koko ilta. (Menin siksi aikaa, kun hän käytti koirat ulkona.)
- Mitä sä kirjamessuilta haet? (Kysyin häneltä, josko olisi ok, että menisin kirjamessuille ystäväni kanssa sunnuntaina.)
- Olikse mies vai nainen? Minkä ikänen?
- No sähän kauan viihdyit siellä.
- Ala nyt siitäkin aukomaan päätäs. (Hän lähti ovesta ulos sanomatta yhtään mitään, viipyi jonkun 15min. Huomautin asiasta, että on kohteliasta ilmoittaa, jos lähtee johonkin. Sitähän herra vaatii minultakin!)
- Kakara, lehmä, lapsellinen, huora, kusipää, rasittava (näitä olen meidän riitojemme aikana. Kakara ja lapsellinen yleensä, kun hänen kiukuttelunsa ei saa pontta.)
- Ai sä oot taas tolla päällä. (Olen sanonut olevani väsynyt ja siksi hiljainen.)
Miltei joka päivä hän saa pyydellä anteeksi tekemisiään tai sanomisiaan, ja tietää itsekin, että ihan aiheesta pyytääkin. Sitten on taas niitä hyviä päiviä, jolloin hän on huomaavainen. Silloin hänelle seksikin maittaisi, mutta koska minä tiedän, että hän on taas seuraavana päivänä idiootti, ei seksi maita minulle. Siitä taas kuulen syyllistämistä: ”sä et halua mua, onko sulla joku toinen, ootko sä sormettanut, ai sä oot taas tolla päällä, meillä ei oo ollut seksiä kuukauteen kun sä et oo halunnut”… Seksi on hänelle hyvin tärkeä asia, mutta minusta se tuntuu vastenmieliseltä.
En tiedä, miksi olen tässä suhteessa. Olen monta kertaa yrittänyt erota. Sanonnut, että haluan erota. Silloin kuulen syyllistämistä, että en rakasta häntä enkä ole koskaan rakastanutkaan. Yritän taas selittää, että kyllä rakastan, mutta voimat on loppu. Joskus vihapäissäni olen sanonut, että en rakastakaan, että rakastan hänen toista puoltaan, mutta en toista. Sitten hän taas alkaa pyytelemään anteeksi ja lupaa yrittää muuttua. Ja minä hellyn. Aikasemmin riidan jälkeen kaikki saattoi mennä kuukaudenkin hyvin, kunnes hyvin menevä aika vain väheni… Ensin kaksi viikkoa meni hyvin, sitten viikko, sitten muutama päivä, sitten pari päivää ja nyt menee hyvällä tuurilla yksi yö.
Joka kerta, kun hän satuttaa minua epäkunnoittavalla käytöksellä, hän pyytää anteeksi ja taas minä hellyn. Ajattelen itsekseni että ”no katson vielä vähän aikaa….”
Kaiken lisäksi mies on alkanut nukkumaan sohvalla. On tottunut nukkumaan sohvalla. On nukkunut jo muutaman kuukauden. Sohvalla on hyvä nukkua.
Miten pääsen irti? Miten muut ovat päässeet irti? Vai onko tässä vielä toivoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos ja kun olet päättänyt erota, niin tee se, äläkä pelkästään sano toiselle, että haluaisit erota. Sano jämäkästi, että eroat.
Hanki itsellesi asunto ja suunittele eron ja muuton käytännönasiat valmiiksi. Sitten kerrot, että eroat hänestä. Älä peru päätöstäsi hänen anteeksipyytelyn ja lepyttelyn seurauksena. Jos hän kyseenalaistaa tunteesi ja rakkautesi, niin anna hänen tehdä se. Ne on vain hänen manipuloiti yrityksiään, mutta sinä tiedät tunteesi todellisuuden. Mieti valmiiksi mitä vastaat hänelle eron syyksi, mutta älä syyllistä häntä erosta.
Kun olet päättänyt, tee suunnitelma ja toteuta se.
Rohkeutta ja jämäkkyyttä.
Rakastan miestäni yli kaiken hänen huonoista puolistaan riippumatta. Haluaisin jatkaa suhdetta ja yrittää, yrittää ja yrittää. Järki sanoo, että tästä mitään tule, mies ei ikinä muutu tai ymmärrä kohdella minua oikein. Yritän yksinäni. Mutta kun tunteet panee vastaan.
Ennen tätä suhdetta olin hyvin jämäkkä ja aina pysyin päätöksessäni. En antanut kenenkään hyppiä silmilleni ja tiesin mikä on oikein ja mikä väärin.
Nyt kaikki on hämärtynyt ja pelkän rakkauden vuoksi olen joustanut omista periaatteistani, jotka itselleni olin luonut. Mies pomppii rajojen yli ja tuntuu, että hän tietää sen. Luottaa liikaa siihen, että olen hänen vierellään, tekee hän sitten mitä tahansa... mutta juuri tuon takia hän on epävarma. Tietää, miten minua ei pidä kohdella, mutta silti kohtelee, ja on epävarma, että juuri sen takia lähden.
Sekavaa, tiedän.
Asioista on kuitenkin niin hankala keskustella. Syitä hänen käytökseensä on vaikea saada, kun liioittelematta jokainen vastaus on "En mä tiedä."
Joskus taas mies on sanonut, että tekee niin ja näin, koska minä teen hänestä sellaisen. Kun olen kysynyt, että miten teen hänestä sellaisen, jotta voin muuttaa käytöstäni, on vastaus "En mä tiedä."
Mies on kertonut, että hänellä on joka päivä sellainen tunne, että jokin ärsyttää, mutta ei tiedä, että mikä. Tiedän itsekin sen tunteen, kun minulla on sellainen tunne juuri hetki ennen menkkoja. Tiedostan aina omat tunteeni, joten en KOSKAAN pura huonoja tunteitani häneen, jos hän ei ole niihin syypää. Mutta hän tekee niin, ja kun kysyn että miksi, taas vastaus "en mä tiedä."
Jos mies on väsynyt eikä jaksa mitään, purkaa hän väsymyksensä minuun. Jos miestä ärsyttää työjutut, purkaa hän sen minuun.
Esimerkki eiliseltä:
Mies meni käyttämään koiria ulkona, ja menin tietokoneella käymään siksi aikaa. Miestä selvästi ärsytti se, ja sanoi: "Taas sä meet koneelle, elämäs luo." Kysyin häneltä, että miten koneella oloni on häneltä pois, jos olen tässä sen aikaa, kun hän käyttää koiria ulkona. Vastaus: "Ei mitenkää, ole siinä nyt vaan." Kysyin sitten taas kysymyksen, että miksi hänen pitää tulla selvästi v*ttuilemaan koneella olostani, jos se ei ole häneltä mitenkään pois. Vastaus: "En mä tiedä."
Asiat olisivat paljon paremmin, jos näistä pystyttäisiin keskustelemaan. Kun yritän keskustella, mies oikeasti hermostuu, vastaa "en mä tiedä" ja kävelee vain pois. Tunnen itseni taas täysin loukatuksi, jos kerron hänen käytöksensä loukkaavan minua, ja mies käyttäytyy taas epäkunnioittavasti kävellen pois, sulkemalla jonkun huoneen oven ja jättämällä minut taas yksin tunteitteni kanssa, jotka hän on aiheuttanut. Tuollainen jättää katkeraksi.
Olen yrittänyt tuota samaa tehdä hänelle. Vastaamalla "en mä tiedä", kävelemällä pois ja sulkemalla oven. Siitä vasta riemu syntyykin! Mies tulee ja avaa oven. Minä pyydän sulkemaan oven. Mies ei sulje vaan kysyy, miksi tämän pitää olla kiinni. Vastaan, että haluan sen olevan kiinni. Mies ei sulje ovea, minä hermostun, mutta en sano mitään. Yritän sulkea ovea, mutta mies on edessä, ei anna sulkea ovea. Hän on vahvempi kuin minä, ja tietää sen. En saa ovea kiinni, koska hän ei halua sitä kiinni. Olen taas loukattu eikä minulla ole oikeutta määrätä edes ovesta!
Missä menee se raja, kuinka paljon ihmisen pitää kestää? Onko yllä olevat esimerkit oikein vai olisiko minun pitänyt toimia toisin?
Jokainen päättä itse, kunka paljon sietää huonoa kohtelua. Minä en suvaitsisi saamaasi kohtelua, mutta itse päätät suvaitsetko sinä. Muista, ettet voi muttaa toista.
narsistin prototyyppi. Tuo käytös tulee pahenemaan.
"Olen yrittänyt tuota samaa tehdä hänelle. Vastaamalla "en mä tiedä", kävelemällä pois ja sulkemalla oven. Siitä vasta riemu syntyykin! Mies tulee ja avaa oven. Minä pyydän sulkemaan oven. Mies ei sulje vaan kysyy, miksi tämän pitää olla kiinni. Vastaan, että haluan sen olevan kiinni. Mies ei sulje ovea, minä hermostun, mutta en sano mitään. Yritän sulkea ovea, mutta mies on edessä, ei anna sulkea ovea. Hän on vahvempi kuin minä, ja tietää sen. En saa ovea kiinni, koska hän ei halua sitä kiinni. Olen taas loukattu eikä minulla ole oikeutta määrätä edes ovesta!" kuvailemasi tilanne päättyy vielä joku kerta siihen, että hän käy sinuun käsiksi, pelkkä ovesta määrääminen ei riitä.
Melkoista kontrollointia on sekä se, että hän jättää sinut oven taakse ja myös se, että HÄN päättää, että sinä et voi ovea sulkea. Hän määrää sinua, alistaa pienin asioin ja pakottaa sinut kestämään koska et muka mahda mitään. Samoin tuo on hyvin tyypillistä narsistille, että nimittelee ja käyttäytyy ties miten- pyytelee sitten anteeksi- sinä annan anteeksi- sama kierre jatkuu välittömästi ja tilanteet toistavat itseään.
Ainoa, mitä sinä mahdat, on päättää että et suostu enää moiseen ja jätät miehen. Millään muulla tavalla et pysty tuota käytöstä muuttamaan etkä miestä parantamaan, siinä ei keskusteleminenkaan auta.
Omakohtainen kokemukseni on juuri tuollaisesta liitosta, joka tosiaan vähitellen ja huomaamatta alkoi muuttua myös fyysiseksi väkivallaksi. Ensin tönimista ja riuhtaisuja, sitten lopulta ihan kuristamista ja läpsimistä, pyyheliinalla päin näköä jne. Tilanne menee siihen, että sinä alat välttelemään ihan kaiken tekemistä ettei mies pääsisi huomauttamaan ja lopulta lukittaudut "koteloon" eli vain yrität miellyttää miestä kaikin tavoin ja tämä keksii uusia ja taas uusia asioita joista sinulle huomautella ja määrätä sinua. "Tyhmä idiootti" tulet olemaan aina, se ei miksikään muutu jos hän katsoo että anteeksipyynnönkin jälkeen samaa nimittelyä voi vapaasti jatkaa - ja taas pyytää anteeksi.
Eihän se anteeksipyyntö merkitse yhtään mitään tuossa tapauksessa. Se on vaan hyväksynnän hakeminen sinulta, että haluat suhdetta jatkaa vaikka hän käyttäytyisi miten.
Katsohan asiaa kokonaisuutena ja kerää voimasi, eroa. Itse kestin aivan samanlaista, yhä pahenevaa käytöstä melkein 7 vuotta ennen kuin tajusin ja uskoin ettei se todella parane tai muutu, vaikka asiasta jonkun anteeksipyyntövaiheen aikana keskusteltiinkin. Jopa pariterapiassa käytiin ja psykologilla yhdessä ja erikseen. Niissä istunnoissa ammatti-ihminen yritti minulle vihjata melko suoraan, että kannattaa päättää elää omaa elämää sietämättä tuollaista käytöstä. En vaan meinannut käsittää.