Harhoja

Anttilan rullaportaissa oli varma, että joku seuraa minua. Ensimmäiset aavistukset olin saanut jo metrossa, sillä minusta tuntui että joku tuijotti minua. En vilkuillut ympärilleni, vaan keskityin katselemaan sielunmaisemaa. Kampin väenpaljoudessa luovin ihmisten seassa niin liukkaasti kuin kykenin; toivoakseni näin harhauttavani seuraajan. Mutta astiaosastolla sama outo tunne jatkui piinaavana. Tutkin ohimennen muutamaa naista, mutta kukaan heistä ei ollut epäilyttävä.

Sitten otin käteeni Arabian Taikametsästä ruokalautasen ja katselin sen kuvioita. Minusta se oli hieno. Ajattelin ostaa niitä. Samassa joku suhahti korvaani: Älä osta sitä.

Pudotin lautasen lattialle. Käännyin järkytyksestä ympäri, mutta en nähnyt ketään. Olin aivan varma, että superunelma oli ottanut minut työn alle. Kerorin myyjille lautasen tippuneen itsestään. Jouduin olemaan suhteellisen tomerana, sillä vika ei ollut minun vaan superunelman. Tulin kotiin taksilla. En mene tänään enää ulos.
13152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kävin myös Hakaniemen Alkossa ostamassa viiniä. Unohdin hommata jotain, mutta en ole enää kovin kiinnostunut siitä mitä se oli.

Äänestä
  • Jenni Vartiainen esittelee Ellessä yllättävää valintaansa. En uskalla avata linkkiä, sillä saattaisin kokea pettymyksen. Luotan Jenniin kahdella miljoonalla. Imagessa taas Kari Riipinen sönkkää puhelimessa Helena Lindgrenille jumalasta ja helvetistä. Riipinen on nero. Ajattelin soittaa Riipiselle ja kysäistä, että mistä hän on saanut törkeän hienon NASA-pipon, ja vielä punaisen. Juon viiniä. Olen Etelä-Afrikassa. Näen köyhyyttä ja piikkilankaa korkeiden muurien päällä. Kadunkulmasta ostan jäätelön. Ostos on random.

    Minulla ei ole nälkä. Olen ajatellut kirjoittaa muistelmiini takakannen, sitten vasta sen lopun sotkun. Ehkä ei tarvita edes sitä loppusotkua, vaan takakansi riittää. Otin itsestäni valokuvan varmuuden vuoksi, jotta muistaisin miltä näytän.

    Äänestä

  • naunou kirjoitti:

    Jenni Vartiainen esittelee Ellessä yllättävää valintaansa. En uskalla avata linkkiä, sillä saattaisin kokea pettymyksen. Luotan Jenniin kahdella miljoonalla. Imagessa taas Kari Riipinen sönkkää puhelimessa Helena Lindgrenille jumalasta ja helvetistä. Riipinen on nero. Ajattelin soittaa Riipiselle ja kysäistä, että mistä hän on saanut törkeän hienon NASA-pipon, ja vielä punaisen. Juon viiniä. Olen Etelä-Afrikassa. Näen köyhyyttä ja piikkilankaa korkeiden muurien päällä. Kadunkulmasta ostan jäätelön. Ostos on random.

    Minulla ei ole nälkä. Olen ajatellut kirjoittaa muistelmiini takakannen, sitten vasta sen lopun sotkun. Ehkä ei tarvita edes sitä loppusotkua, vaan takakansi riittää. Otin itsestäni valokuvan varmuuden vuoksi, jotta muistaisin miltä näytän.

    Kolmannen suullisen jälkeen vereni valtaa lämmin tulvahdus. Ajattelin kirjoittaa siitä jotain, mutta en koe sitä tärkeäksi. Maailma on täynnä hulluja. Tunnen itseni sielukkaaksi, kauniiksi ja yleväksi. Riipinen yrittää soitella. Hän ei halunnut myydä pipoa mutta nyt haluaa saarnata helvetistä ja tulesta. Sellainen ei nyt sovi tähän atmosfääriin. En voi sietää muita intellektuelleja kuin itseäni.

    Kuulustan järkevältä.

    Läppärini tökkii. Olen ajatellut vaihtaa 200 megasta kolmeenkymmeneen. Bugeja vilisee. Soitan F-Securelle minuutin välein. Siellä ollaan ajan tasalla. Mielestäni kundit jotka ovat ajan tasalla ovat jo hieman jäljessä aikaansa. Epäilen suurta salaliittoa. Vastapäisessä talossa nainen kastelee kukkia ikkunalaudalla. Näky on omituinen, saa minut miettimään elävää vettä. Eläväksi vedeksi kutsutaan seisonutta vettä. Ajatus on ristiriitainen mutta elollisen kannalta eheä. Paljon metallista kuolemaa kaasuttelee kadulla. Kortteliristeyksen kohdalla asuminen on raivostuttavaa. Tukin vanhan ilmastointikanavan pipolla. Hurina vaimenee hieman. Nyt pystyn taas keskittymään itseeni.

    En osaa vieläkään taittaa maitotölkkiä lyttyyn, mutta osaan taitella riisipaperillisen nokkivia kanoja. Olen outo ihminen.

    oletko varma että teillä on kaikki lautaset pöydässä ettei vain ole lähtenyt lentoon :)

    Äänestä

  • naunou kirjoitti:

    Läppärini tökkii. Olen ajatellut vaihtaa 200 megasta kolmeenkymmeneen. Bugeja vilisee. Soitan F-Securelle minuutin välein. Siellä ollaan ajan tasalla. Mielestäni kundit jotka ovat ajan tasalla ovat jo hieman jäljessä aikaansa. Epäilen suurta salaliittoa. Vastapäisessä talossa nainen kastelee kukkia ikkunalaudalla. Näky on omituinen, saa minut miettimään elävää vettä. Eläväksi vedeksi kutsutaan seisonutta vettä. Ajatus on ristiriitainen mutta elollisen kannalta eheä. Paljon metallista kuolemaa kaasuttelee kadulla. Kortteliristeyksen kohdalla asuminen on raivostuttavaa. Tukin vanhan ilmastointikanavan pipolla. Hurina vaimenee hieman. Nyt pystyn taas keskittymään itseeni.

    En osaa vieläkään taittaa maitotölkkiä lyttyyn, mutta osaan taitella riisipaperillisen nokkivia kanoja. Olen outo ihminen.

    Minulla on yksi huonekasvi. Tätä kasvia on hoitanut muutama valittu ihminen ollessani matkoillani. Kun nyt katson sitä, niin näen sen jälleen vironneen. Kasvi on ollut aina kuolemankielissä tullessani takaisin. Se ei hyväksy muita kuin minut. Meillä on symbioosi jossa se tarvitsee minut mutta minä en tarvitse sitä. Kukan jätti jälkeensä eräs nainen. En tiedä kukan nimeä mutta naisen nimeä en unohda koskaan.

    Kutsun kasvia rakkaudeksi. Naisella on tällä hetkellä kolme lasta ja aviomies, mutta aina käydessäni heillä huomaan kastelevani kuolevaa kasviani, kituvaa kasviani muiden jäljiltä. Tunnen olevani romantikko ilman romantiikan sanastoa, dynamiikkaa.

    Postiluukusta tungetaan pitsamainos sisään. Koen sen lähes intimiteettisuojan loukkauksena. Kukaan ei osaa enää lukea selvää tekstiä.

    Matkoillani Afrikassa kuulin suurriistan metsästäjiltä mielenkiintoisen tarinan. Tässä tarinassa on vuohi, köysi ja maahan istutettu paalu. Vuohi sidotaan köydellä paaluun ja miehet aseineen kiipeävät viidenkymmenenmetrin päässä olevan puun latvuksien suojaan rakennetulle lavalle. Sitten odotetaan.

    Vuohi määkii. Ilta on kaunis, käsittämättömän suuri, laaja ja avara. Ihmisyys makaa puussa ja haistelee aseöljyä kasvot päivän paahtamana. Kaikkialla nousee ilmoille viidakon melu, helvetillinen hälinä ja kirkuna, silkka möykkä. Ihminen puussa ei sano toiselle ihmiselle sanaakaan. He ovat kuin osa oksistoa, kasvikuntaa. Ei ääntäkään siinä metelissä.

    Valonvahvistin päälle.

    Riipinen soittaa. Olin unohtanut kännykän taskuun. Riipinen vaahtoaa jumalasta ja kiirastulesta, ja huomaa että pipo on jäänyt päähän saunan jälkeen; se kun valuu vettä luuriin. Yhteys katkeaa.

    Sivusilmällä näen, että leopardi ei ole aukealla vaan muutaman askeleen päässä minusta puussa oksalla, jossa sen on täytynyt olla jo tänne tullessamme. Se on tarkkaillut rauhassa kaikkea sitä mitä olemme puuhastelleet sen silmien alla; paikalle kävelyn, vuohen juottamisen ja kiinni sitomisen, kuunnellut pulinan ja pölinän, naurun remakan ja paskalla käynnin ja kuseksimisen, aseiden lataamisen ja puuhun kömpimisen.

    Sillä oli aikaa. Sillä ei ollut mikään kiire. Enkä olisi tiennyt tästä mistään mitään jos sen silmät eivät olisi välähtäneet vähäisessä valossa.

    En kertonut tästä hollantilaiselle. Otin rehellisesti syyt niskoilleni. Sen jälkeen myin aseeni.

    Miltähän se tuntuu menettää jollekin pösilölle elämäsi unelma. Ehkä mies voi tietää sen (tässä kohtaa korostetaan sanaa "mies" kaiken mahdollisin keinoin, kunnes sanalta katkeaa niskat).

    ARGH

    Onneksi tulee ilta ja pääsee baariin.

    (naurua)

    Tässähän on vielä lillasti vinkkua jäljellä.

    (ryyst)

    Anttilan nurkilla.

    Äänestä

  • naunou kirjoitti:

    Tässähän on vielä lillasti vinkkua jäljellä.

    (ryyst)

    minutkin juomaan?

    Äänestä

usein sellainen tunne et joku lähestyy veitsellä mun selkäpuolelta, ei siinä mitään pahaa vaik kuolisin mut se olis jotenkin häpeällinen kuolema siis kuolla yllätettynä.
mielummin tulisin tapetuksi edestä jotta kerkeisin joko lyödä tai syödä tappajani korvat

Äänestä

Kommentoi aloitusta

naunou kirjoitti:

Anttilan rullaportaissa oli varma, että joku seuraa minua. Ensimmäiset aavistukset olin saanut jo metrossa, sillä minusta tuntui että joku tuijotti minua. En vilkuillut ympärilleni, vaan keskityin katselemaan sielunmaisemaa. Kampin väenpaljoudessa luovin ihmisten seassa niin liukkaasti kuin kykenin; toivoakseni näin harhauttavani seuraajan. Mutta astiaosastolla sama outo tunne jatkui piinaavana. Tutkin ohimennen muutamaa naista, mutta kukaan heistä ei ollut epäilyttävä.

Sitten otin käteeni Arabian Taikametsästä ruokalautasen ja katselin sen kuvioita. Minusta se oli hieno. Ajattelin ostaa niitä. Samassa joku suhahti korvaani: Älä osta sitä.

Pudotin lautasen lattialle. Käännyin järkytyksestä ympäri, mutta en nähnyt ketään. Olin aivan varma, että superunelma oli ottanut minut työn alle. Kerorin myyjille lautasen tippuneen itsestään. Jouduin olemaan suhteellisen tomerana, sillä vika ei ollut minun vaan superunelman. Tulin kotiin taksilla. En mene tänään enää ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu