Eli oon 18 v miehen alku, niin ainakin luulen olevani. Olen melko yksinäinen, en ole koskaan seurustellut/tai ei ole kokemusta edes sentapaisesta ja toisaalta olisi kiva olla tyttöystävä. Mutta sitten tämä seurustelu. Kun alan miettimään, niin siihen kuuluu valtava sitoituminen ja sitten tulee ahdistus.
Onko tuo "ahdistuneisuuden" tunne sen merkki, ettei ole "vielä henkisesti" valmis seurustelemaan eli minun pitäisi kasvaa vielä monia vuosia, vai sitten merkki siitä, etten tiedä millaista seurustelu on, koska en ole koskaan seurustellut.
Lisäksi olen ujo ja minulla on *hiukan* huono itsetunto.
Onko tuo "ahdistuneisuuden" tunne sen merkki, ettei ole "vielä henkisesti" valmis seurustelemaan eli minun pitäisi kasvaa vielä monia vuosia, vai sitten merkki siitä, etten tiedä millaista seurustelu on, koska en ole koskaan seurustellut.
Lisäksi olen ujo ja minulla on *hiukan* huono itsetunto.
Vastaukset 3
Vanhimmat
veikkaan että tuo ahdistus voi olla myös sitä naisen saamisen paineita ja mitä kaikkea seurustelu tuo. Voi olla ihan sitäkin, että kun joutuu sitoutumaan niin "pitäisi" olla saman naisen kanssa. Että ehkä siinä mielessä, et ole vielä valmis suhteeseen. Mutta kukapa olis...
Niin, jokainen suhde on erilainen ja ihmiset haluavat eri asioita. Toisaalta, suhteet sun iässä harvoin ovat pitkäkestoisia. Luulen tuntemuksesi johtuvan siitä, ettet ole vielä tavannut oikeanlaista tyttöä juuri sinulle. Kun oikeasti ihastut, haluat kyllä viettää aikaa ja tehdä juttuja yhdessä. Turha alkaa seurustelemaan ainoastaan seurustelun vuoksi, tai koska kaikki muutkin seurustelee.
On outoa lukea tekstiä, koska se kertoo sana sanaan aivan samalta ongelmalta kuin minulla. Ystävät ovat ainoita joiden kanssa vietän aikaa. Muuten olen yksin kotona miettimässä maailman menoa. Olen myös samassa iässä, ja mietin tässä kauheasti että mikä avuksi, kun alkaa todellakin tuntumaan TODELLA yksinäiseltä.
Kaveritkin ovat jo parisuhteissaan, ja muuttaneet muualle kumppaneidensa kanssa. Olen aina ollut vähän sellainen kolmaspyörä porukassa, mutta eipä kukaan ainakaan ole kehdannut sanoa että se häiritsisi.
En kuitenkaan ole ujo, ja puhun paljon eri ihmisten kanssa. Olen jopa ystäviäni auttanut heidän parisuhdeongelmissa, vaikka en olekkaan koskaan seurustellut.
Tunnen monta kivaa muijjaa, joiden kanssa tietäisin olevani varmasti ihan onnellinen, mutta en vain halua olla parisuhteessa. Tämä on todella outoa, mutta minkäs sitä itsellensä mahtaa. Olisi vain kiva tietää että miksi näin on?
Kyllä vielä jaksaa, mutta mietin vain tulevaa. Sitten kun alkaa ikää olemaan, niin yksin kotona istuminen alkaa tuntumaan enemmän sairaudelta, kun normaalilta elämältä.
Pieni teksti sille, että: ET OLE AINOA!