Ihannemieheni-onko tällaisia?

En ole ylipainoinen. En tarkoittanut tuolla ruumiinrakenteen ihailua vaan pikemminkin tuollaisen naisen ihailu (silikonit, leikellyt kasvot, huulet nenä yms.) kertoo miehen arvoista ja pinnallisuudesta sen verran, etten juurikaan arvosta sellaista.

Tuntuu oudolta, kun sanoit että tämänkaltaisille naisille olisi ottajia paljonkin, kun minusta tuntuu vähän päinvastaiselta. Olen pitkään ollut jo sinkkuna, kun tuntuu, ettei samanhenkisiä miehiä löydä mistään. Minua pidetään pikemminkin friikkinä, kun olen viikonloppupäivänä mieluummin siellä pusikossa kuin kotona krapulaa potemassa.
Mutta siis luonnollisesti tämä pitkään sinkkuna olo kertoo siitä, että olen vähintään ylipainoinen tai sitten susiruma, tämän palstan logiikan mukaan.

Mitäs ikäluokkaa mahdat olla? Itse olen parinkympin paremmalla puolella. ;-)

AP kirjoitti:

Tuntuu oudolta, kun sanoit että tämänkaltaisille naisille olisi ottajia paljonkin, kun minusta tuntuu vähän päinvastaiselta. Olen pitkään ollut jo sinkkuna, kun tuntuu, ettei samanhenkisiä miehiä löydä mistään. Minua pidetään pikemminkin friikkinä, kun olen viikonloppupäivänä mieluummin siellä pusikossa kuin kotona krapulaa potemassa.
Mutta siis luonnollisesti tämä pitkään sinkkuna olo kertoo siitä, että olen vähintään ylipainoinen tai sitten susiruma, tämän palstan logiikan mukaan.

Mitäs ikäluokkaa mahdat olla? Itse olen parinkympin paremmalla puolella. ;-)

Olet ehkä siellä pusikossa josta sinua ei kukaan löydä. Jos ei kirjaimellisesti niin kuvaannollisesti.
Riippuu siis myös paljon missä päin oleskelet yms. tekijöistä missä voisit tutustua meihin.
Nillä kaltaisillasi naisilla, joita olen tiennyt ja tuntenut niin on ollut kyllä ottajia vaikka vähän friikkejä ovat olleetkin. Ongelma on tainnut olla että ovat aika tarkkoja ketä valitsevat enemmän kuin seuran varsinainen puute.

Itselläkin jäi vähän se maku että näiden naisten mukaan miehen pitäisi olla lähes susilauman kasvattama ja kitaraa nuotiolla soittava risupartainen hipahtava maailmaaparantava partion johtaja tai tarzan. Tällöin myös oma kiinnostus lopahtaa aika äkisti kun naisesta tulee pikkaisen pinnallinen ja aikamoista satutarinaa odottava tapaus.

Olen 30 vuotias. Nuorin oikeastaan tuohon suuntaan ollut, jonka olen tavannut oli 22-vuotias.
Kysytään nyt ihan kiusaksi että mistä päin Suomea satut viestimään?

No mans land kirjoitti:

Olet ehkä siellä pusikossa josta sinua ei kukaan löydä. Jos ei kirjaimellisesti niin kuvaannollisesti.
Riippuu siis myös paljon missä päin oleskelet yms. tekijöistä missä voisit tutustua meihin.
Nillä kaltaisillasi naisilla, joita olen tiennyt ja tuntenut niin on ollut kyllä ottajia vaikka vähän friikkejä ovat olleetkin. Ongelma on tainnut olla että ovat aika tarkkoja ketä valitsevat enemmän kuin seuran varsinainen puute.

Itselläkin jäi vähän se maku että näiden naisten mukaan miehen pitäisi olla lähes susilauman kasvattama ja kitaraa nuotiolla soittava risupartainen hipahtava maailmaaparantava partion johtaja tai tarzan. Tällöin myös oma kiinnostus lopahtaa aika äkisti kun naisesta tulee pikkaisen pinnallinen ja aikamoista satutarinaa odottava tapaus.

Olen 30 vuotias. Nuorin oikeastaan tuohon suuntaan ollut, jonka olen tavannut oli 22-vuotias.
Kysytään nyt ihan kiusaksi että mistä päin Suomea satut viestimään?

Tuo on kyllä totta, mitä sanoit. Sinkkuiluuni vaikuttaa juuri sekin, etten ole itse kauhean aktiivisesti ainakaan ollut esillä ja etsimällä etsinyt sitä elämäni miestä. Nukkuva kissa on huono pyydystäjä, vai mitenkäs se sanonta meni..
Nooh, baarit ovat yleisesti ottaen kaikki turhia paikkoja minulle etsiä seuraa. Netistä olen katsellut seuranhakupaikoista, mutta harvemmin sieltäkään sen syvällisempää porukkaa on löytynyt kuin baareista. Sitten kun on vielä töissä naisvaltaisella alalla ja harrastuksissa pörrää vain naisia, pk-seudun joukkoliikenteestä puhumattakaan niin tuntuu, että miespuoliset ihmiset elämässäni ovat aika pieni ja näkymätön vähemmistö. Ja miten pieni todennäköisyys olisi missään ulkona luonnossa törmätä mieheen, jonka kanssa vielä jotenkin natsaisikin. Aika rajatut ovat mahdollisuudet Elämäni Miehen löytämiseen. Huvikseen lueskelin tätä palstaa tänään ja päätin sitten kokeilla, onko vastaavia minun kaltaisiani perjantai-iltaa kotona viettäviä tylsistyneitä Suomi24-palstaa lueskelevia miespuolisia olemassa.

Elikkäs pääkaupunkiseudulla asustelen. Missäs päin Suomea itse soittelet kitaraa nuotiolla jne?

AP kirjoitti:

Tuo on kyllä totta, mitä sanoit. Sinkkuiluuni vaikuttaa juuri sekin, etten ole itse kauhean aktiivisesti ainakaan ollut esillä ja etsimällä etsinyt sitä elämäni miestä. Nukkuva kissa on huono pyydystäjä, vai mitenkäs se sanonta meni..
Nooh, baarit ovat yleisesti ottaen kaikki turhia paikkoja minulle etsiä seuraa. Netistä olen katsellut seuranhakupaikoista, mutta harvemmin sieltäkään sen syvällisempää porukkaa on löytynyt kuin baareista. Sitten kun on vielä töissä naisvaltaisella alalla ja harrastuksissa pörrää vain naisia, pk-seudun joukkoliikenteestä puhumattakaan niin tuntuu, että miespuoliset ihmiset elämässäni ovat aika pieni ja näkymätön vähemmistö. Ja miten pieni todennäköisyys olisi missään ulkona luonnossa törmätä mieheen, jonka kanssa vielä jotenkin natsaisikin. Aika rajatut ovat mahdollisuudet Elämäni Miehen löytämiseen. Huvikseen lueskelin tätä palstaa tänään ja päätin sitten kokeilla, onko vastaavia minun kaltaisiani perjantai-iltaa kotona viettäviä tylsistyneitä Suomi24-palstaa lueskelevia miespuolisia olemassa.

Elikkäs pääkaupunkiseudulla asustelen. Missäs päin Suomea itse soittelet kitaraa nuotiolla jne?

Autsie. Olen pohjoisesta kotoisin. Harmi sinänsä. ;)

Joo, en minäkään jaksa oikein baareista koluta. Samoin käy miehelle että jos harrastukset ja yleisesti liikkuu miespuolisten seurassa niin ei niitä naisia vain löydy.
Itse joskus ajattelin että luonnossa liikkuminen ja eräily olisi ollut tärkeämpääkin, mutta se on jäänyt mm. koska ei oikein löytynyt sitä innostusta esimerkiksi seuran muodossa.
Sinäkin varmaan juuri huomaat joskus että olisi kiva kun olisi joku jonka kanssa samoilla yhdessä.

Jätä ihmeessä joku yhteystieto kuten mailisi tänne niin ehkä joku ottaa yhteyttä. :)

No mans land kirjoitti:

Autsie. Olen pohjoisesta kotoisin. Harmi sinänsä. ;)

Joo, en minäkään jaksa oikein baareista koluta. Samoin käy miehelle että jos harrastukset ja yleisesti liikkuu miespuolisten seurassa niin ei niitä naisia vain löydy.
Itse joskus ajattelin että luonnossa liikkuminen ja eräily olisi ollut tärkeämpääkin, mutta se on jäänyt mm. koska ei oikein löytynyt sitä innostusta esimerkiksi seuran muodossa.
Sinäkin varmaan juuri huomaat joskus että olisi kiva kun olisi joku jonka kanssa samoilla yhdessä.

Jätä ihmeessä joku yhteystieto kuten mailisi tänne niin ehkä joku ottaa yhteyttä. :)

Noo, olkoon sitten. Yleensä minulla ei ole tapana laitella yhteystietoja tälla lailla kaikille näkyville, mutta mielelläni keskustelisin kanssasi lisää.

[email protected]

Monelle naiselle tuntuu olevan tärkeä kriteeri tuo miehen pituus. Olen huomannut, että varsinkin lyhyemmät, alle 170cm naiset usein haluavat mahdollisimman pitkän miehen. En tiedä haluavatko he jotain suojaa ison nallekarhun kainalosta, kaipaavatko jotain suojelevaa isähahmoa tasavertaisen parisuhteen sijaan(!) vai onko kyseessä vaan biologinen selitys, että he haluavat oman lyhyytensä takia pitkän kumppanin, jotta heidän lapsistaan tulisi mahdollisimman ihannepituisia.

Minä en halua kauhean pitkää miestä. Itse olen n.175cm. Siinä myöskin selitys sille, minkä takia pituuden alaraja on tuo 175cm. Vaikkei se ole kirjaimellisen tarkasti otettava, joitain senttejä sinne tänne who cares. Kait minunkin kohdallani tiedostamaton selitykseni sille, etten halua 2-metristä miestä on yksinkertaisesti se, että jos perustaisimme perheen ja lapsia siunaantuisi, niin olisi todennäköistä että mahdollisista tyttäristäni myös kasvaisi n. 180cm pitkiä. Ja minusta tuo 175cm on aivan tarpeeksi minulle, lyhyempikin voisin olla.

AP kirjoitti:

Monelle naiselle tuntuu olevan tärkeä kriteeri tuo miehen pituus. Olen huomannut, että varsinkin lyhyemmät, alle 170cm naiset usein haluavat mahdollisimman pitkän miehen. En tiedä haluavatko he jotain suojaa ison nallekarhun kainalosta, kaipaavatko jotain suojelevaa isähahmoa tasavertaisen parisuhteen sijaan(!) vai onko kyseessä vaan biologinen selitys, että he haluavat oman lyhyytensä takia pitkän kumppanin, jotta heidän lapsistaan tulisi mahdollisimman ihannepituisia.

Minä en halua kauhean pitkää miestä. Itse olen n.175cm. Siinä myöskin selitys sille, minkä takia pituuden alaraja on tuo 175cm. Vaikkei se ole kirjaimellisen tarkasti otettava, joitain senttejä sinne tänne who cares. Kait minunkin kohdallani tiedostamaton selitykseni sille, etten halua 2-metristä miestä on yksinkertaisesti se, että jos perustaisimme perheen ja lapsia siunaantuisi, niin olisi todennäköistä että mahdollisista tyttäristäni myös kasvaisi n. 180cm pitkiä. Ja minusta tuo 175cm on aivan tarpeeksi minulle, lyhyempikin voisin olla.

No sinun puolustukseksi voi kuitenkin sanoa, että olet itsekin melko pitkä nainen. Sinänsä ymmärrän jos haluais mieluiten vaika itsensä pituisen miehen. Sekin tuntuu olevan jo moniin nähden minusta aika kohtuullinen vaatimus. Mutta muutoin olen aika lohduton tuon asian suhteen. Voin kertoa ihan esimerkkinä miten tuo asia nykyään vaikuttaa minuun. En esimerkiksi varmasti tulisi koskaan pyytämään sinua treffeille jos tapaisimme vain siksi, että minun maailmankuvani on niin nyrjähtänyt nykyään. Eli varmaan siksikään emme koskaa tapaisi.

Eräässä työpaikassa oli ehkä joku juurikin sinun pituisesi nainen jota näin aina silloin tällöin ja joskus satuimme olemaan samojen juttujen parissa töissä. Tervehdin aina häntä ja hänkin minua ja pikkuhiljaa rupesimme aina juttelemaan toisillemme. Toki sitä voi pitää sellaisena normaalina kanssakäymisenä, mutta hänkin tuli välillä juttelemaan minulle vaikka hän vaikutti hieman sellaiselta ujohkolta naiselta. Olisin kovasti halunnut pyytää häntä ulos ja treffeille, mutta sitten vetäydyin itseeni ja herra ylppöä lainatakseni menetin rohkeuteni. "Tiesin", että hän halveksisi minua pituuteni takia ja "tiesin" että hän kieltäytyisi suoraan, koska hän oli pidempi nainen. Nyt olemme molemmat eri hommissa ja eri paikkakunnalla ja se jäi sitten siihen. Hän oli minusta kaunis ja miellyttävä, mutta näin vain tapahtui Oliko oma vika? No suurimmaksi osaksi kyllä, mutta ei se nyt niin mustavalkoista ole sekään.

Kyllä sekin käy pidemmän päälle itsetunnolle kun sitä tarpeeksi moukaroidaan. En minä niin kovaksi keitetty ole, jotta se ei alkaisi näkymään missään. Kyllä sitä rupee jo valitettavasti ajattelemaan noin kun tarpeeksi halveksitaan. Pidän itseäni varsin tunteellisena ja ajattelevan miehenä mutta otan myös aika raskaasti sellaisen halveksunnan mitä minuunkin on suoraan tai välillisesti kohdistettu.

Anteeksi jos vien juttuasi väärään suuntaan, enkä ole vihainen sinulle tms. Saathan sinä toki toivoa juuri haluamaasi miestä, eivätkö nuo kriteerisi ole tosiaan mitään mahdottomia. Ne ovat varsin tervehenkisiä tässä maailmassa. Minusta on mukavaa keskustella asioista, mutta vaikka olenkin varmasti kuvailemasi kaltainen mies, niin toisinaan olen myös hyvin surullinen.

Puolimies kirjoitti:

No sinun puolustukseksi voi kuitenkin sanoa, että olet itsekin melko pitkä nainen. Sinänsä ymmärrän jos haluais mieluiten vaika itsensä pituisen miehen. Sekin tuntuu olevan jo moniin nähden minusta aika kohtuullinen vaatimus. Mutta muutoin olen aika lohduton tuon asian suhteen. Voin kertoa ihan esimerkkinä miten tuo asia nykyään vaikuttaa minuun. En esimerkiksi varmasti tulisi koskaan pyytämään sinua treffeille jos tapaisimme vain siksi, että minun maailmankuvani on niin nyrjähtänyt nykyään. Eli varmaan siksikään emme koskaa tapaisi.

Eräässä työpaikassa oli ehkä joku juurikin sinun pituisesi nainen jota näin aina silloin tällöin ja joskus satuimme olemaan samojen juttujen parissa töissä. Tervehdin aina häntä ja hänkin minua ja pikkuhiljaa rupesimme aina juttelemaan toisillemme. Toki sitä voi pitää sellaisena normaalina kanssakäymisenä, mutta hänkin tuli välillä juttelemaan minulle vaikka hän vaikutti hieman sellaiselta ujohkolta naiselta. Olisin kovasti halunnut pyytää häntä ulos ja treffeille, mutta sitten vetäydyin itseeni ja herra ylppöä lainatakseni menetin rohkeuteni. "Tiesin", että hän halveksisi minua pituuteni takia ja "tiesin" että hän kieltäytyisi suoraan, koska hän oli pidempi nainen. Nyt olemme molemmat eri hommissa ja eri paikkakunnalla ja se jäi sitten siihen. Hän oli minusta kaunis ja miellyttävä, mutta näin vain tapahtui Oliko oma vika? No suurimmaksi osaksi kyllä, mutta ei se nyt niin mustavalkoista ole sekään.

Kyllä sekin käy pidemmän päälle itsetunnolle kun sitä tarpeeksi moukaroidaan. En minä niin kovaksi keitetty ole, jotta se ei alkaisi näkymään missään. Kyllä sitä rupee jo valitettavasti ajattelemaan noin kun tarpeeksi halveksitaan. Pidän itseäni varsin tunteellisena ja ajattelevan miehenä mutta otan myös aika raskaasti sellaisen halveksunnan mitä minuunkin on suoraan tai välillisesti kohdistettu.

Anteeksi jos vien juttuasi väärään suuntaan, enkä ole vihainen sinulle tms. Saathan sinä toki toivoa juuri haluamaasi miestä, eivätkö nuo kriteerisi ole tosiaan mitään mahdottomia. Ne ovat varsin tervehenkisiä tässä maailmassa. Minusta on mukavaa keskustella asioista, mutta vaikka olenkin varmasti kuvailemasi kaltainen mies, niin toisinaan olen myös hyvin surullinen.

Hmmh, tuntuu pahalta puolestasi, kun luin kirjoitustasi. Tämä nykymaailma on niin helvetin pinnallinen, ettei mitään rajaa. Itsekään en täytä niitä tietynlaisia naiselle 'määrättyjä' ulkonäköehtoja ja on se kieltämättä käynyt itsetunnolle minullakin. Nykyään yritän vain olla välittämättä siitä pinnallisesta sonnasta, koska kliseisesti kauneus on katoavaista ja sillä on loppupeleissä hyvin pieni merkitys luonteeseen verrattuna. Ainakin minulle. Mutta siitä huolimatta siltä ei voi välttyä.

Voihan se olla, että se nainen olisi suostunut lähtemään ulos kanssasi, jos olisit kysynyt. Toisaalta ymmärrän hyvin, miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Kynnys oli varmasti aika korkea kun ottaa huomioon nykynaisten vaatimukset. Itse seurustelin muutaman vuoden miehen kanssa, joka oli minua sentin pari lyhyempi eikä se meitä haitannut. Ero oli kylläkin niin pieni, ettei sitä kadulla kävellessä juurikaan huomannut, mutta korkkareita en voinut koskaan pitää. Ei sekään ollut ongelma minulle, kun en muutenkaan viihdy kävellä korkokengillä. Ne ei oikein sovi metsän mutaisille ja muhkuraisille poluille. ;-) Mutta pointtini varmaan ymmärsit - toivoa silti on, kun olet hyvä mies ja kunnioitat naista oikeasti.

Jos haluat kirjoittaa vielä lisää, niin laita viestiä. [email protected]

"ps. voi hitto tääl on muut nyhvöjä kun ei uskalla ilmasta mielipidettää rekisteröidyllä nimellä kuvalla. :-D "

Sinun mielipiteiden kanssa en käyttäisi rekisteröityä nimimerkkiä tai varsinkaan kuvaa :P

Jos vertaan itseäni noihin kriteereihin, niin olen luonnostani täysin raitis ja koulutukseltani historian tutkija ja minulla oli yli 10 vuotta yksi ja sama kissa, joka kuoli aikoinaan lyhyen sairauksen jälkeen. Viihdyin varsin hyvin sinkkuna, sillä minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa keksiä itselleni tekemistä erilaisten harrastusten parissa. Toisaalta on mukava tavata ihmisiä ja jutella niitä näitä ja vaihtaa mielipiteitä eri asioista. Toisaalta haluan käyttää omaa aikaani itseni kehittämiseen, lukemiseen, musiikin kuunteluun, tietokoneen virittelyyn, tv:n katseluun, ruuanlaittoon ja muihinkin arkisiin aivan arkisiin askareisiin. Olen niitä ihmisiä, joilla on kotona aina tasaisen siistiä ja tavarat löytyvät oikeilta paikoilta. Henkilökohtaisen hygienian osalta käyn joka aamu suihkussa pesten hiukset ja hampaat pesen sähköhammasharjalla kahdesti päivässä.

Noista fyysisistä ominaisuuksista sen verran että partaa en kyllä kasvattaisi jotain satunnaista viikonloppusänkiä enemmän, sillä sehän vain vanhentaa miestä ennenaikaisesti. Muuten noiden kriiteerien osalta vaikuttaa siltä että kyseinen nainen ei ole itse kovinkaan urheilullinen eli harrastaisi säännöllisesti kuntoliikuntaa kuten juoksemista tai hyötyliikuntaa kuten kävely ja pyöräily. Itselleni terveydelliset arvot laajasti ymmärrettynä ovat tärkeitä enkä ole koskaan ollut esimerkiksi sairaslomalla. Syön lihaa aivan hyvällä omallatunnolla kuin edesmennyt kissani.

Vaikken kuulukaan mihinkään erityiseen alakulttuuriin, niin nuo pukeutumisvaatimukset vaikuttavat vähän oudoilta, sillä voihan mieskin vähän ajatella mitä päälleen laittaa olematta joko "trendipelle" tai "juntti". Olen itse mieltynyt mustiin farkkuihin ja etenkin vuorellisiin nahkatakkeihin, joita voi käyttää näppärästi syksystä kevääseen ja lisäksi pidän t-paidoista ja poolopaidoista. Kesäisin haluan pukeutua kevyemmin mm. shortseihin ja t-paitaan. Lenkkikengät kuuluvat urheilu- ja oloasujen yhteyteen, mutta farkkujen kanssa käytän aivan oikeita kävelykengiä ja talvisin nilkkureita. Joskus näkee sellaisia vanhempia pariskuntia, joissa nainen nähtävästi ostaa miehelle melkein kaikki vaatteet. Joka tapauksessa naisia näkee huomattavasti useammin katselemassa miesten vaatteita kuin miehiä katselemassa naisten vaatteita esimerkiksi jonkun tavaratalon vaateosastolla.

Lopuksi mielestäni vaatimus siitä että "tykkää matkustella kanssani ympäri maailmaa" ja toisaalta "rakastaa hiljaisuutta ja rauhaa" ovat aika lailla toisensa poissulkevia.

Ei ideaalitapaus kirjoitti:

Jos vertaan itseäni noihin kriteereihin, niin olen luonnostani täysin raitis ja koulutukseltani historian tutkija ja minulla oli yli 10 vuotta yksi ja sama kissa, joka kuoli aikoinaan lyhyen sairauksen jälkeen. Viihdyin varsin hyvin sinkkuna, sillä minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa keksiä itselleni tekemistä erilaisten harrastusten parissa. Toisaalta on mukava tavata ihmisiä ja jutella niitä näitä ja vaihtaa mielipiteitä eri asioista. Toisaalta haluan käyttää omaa aikaani itseni kehittämiseen, lukemiseen, musiikin kuunteluun, tietokoneen virittelyyn, tv:n katseluun, ruuanlaittoon ja muihinkin arkisiin aivan arkisiin askareisiin. Olen niitä ihmisiä, joilla on kotona aina tasaisen siistiä ja tavarat löytyvät oikeilta paikoilta. Henkilökohtaisen hygienian osalta käyn joka aamu suihkussa pesten hiukset ja hampaat pesen sähköhammasharjalla kahdesti päivässä.

Noista fyysisistä ominaisuuksista sen verran että partaa en kyllä kasvattaisi jotain satunnaista viikonloppusänkiä enemmän, sillä sehän vain vanhentaa miestä ennenaikaisesti. Muuten noiden kriiteerien osalta vaikuttaa siltä että kyseinen nainen ei ole itse kovinkaan urheilullinen eli harrastaisi säännöllisesti kuntoliikuntaa kuten juoksemista tai hyötyliikuntaa kuten kävely ja pyöräily. Itselleni terveydelliset arvot laajasti ymmärrettynä ovat tärkeitä enkä ole koskaan ollut esimerkiksi sairaslomalla. Syön lihaa aivan hyvällä omallatunnolla kuin edesmennyt kissani.

Vaikken kuulukaan mihinkään erityiseen alakulttuuriin, niin nuo pukeutumisvaatimukset vaikuttavat vähän oudoilta, sillä voihan mieskin vähän ajatella mitä päälleen laittaa olematta joko "trendipelle" tai "juntti". Olen itse mieltynyt mustiin farkkuihin ja etenkin vuorellisiin nahkatakkeihin, joita voi käyttää näppärästi syksystä kevääseen ja lisäksi pidän t-paidoista ja poolopaidoista. Kesäisin haluan pukeutua kevyemmin mm. shortseihin ja t-paitaan. Lenkkikengät kuuluvat urheilu- ja oloasujen yhteyteen, mutta farkkujen kanssa käytän aivan oikeita kävelykengiä ja talvisin nilkkureita. Joskus näkee sellaisia vanhempia pariskuntia, joissa nainen nähtävästi ostaa miehelle melkein kaikki vaatteet. Joka tapauksessa naisia näkee huomattavasti useammin katselemassa miesten vaatteita kuin miehiä katselemassa naisten vaatteita esimerkiksi jonkun tavaratalon vaateosastolla.

Lopuksi mielestäni vaatimus siitä että "tykkää matkustella kanssani ympäri maailmaa" ja toisaalta "rakastaa hiljaisuutta ja rauhaa" ovat aika lailla toisensa poissulkevia.

Miten niin "tykkää matkustella ympäri maailmaa" ja "rakastaa hiljaisuutta ja rauhaa" olisivat toisensa poissulkevia vaatimuksia? Suomessa ollessa vietän paljon aikaa ulkona luonnossa, metsässä samoilemassa tai ihan vaan iltalenkin päätteeksi istumassa kalliolla merta katsellen ja antaen vähän aikaa omille ajatuksille. ;-) Olisi mukava löytää miespuolinen ihminen, joka itsekin nauttisi tällaisista hetkistä, että ihan vain istutaan jossain ja kuunnellaan hiljaa luonnon ääniä, eikä alkaisi heti sanomaan "lähdetäänkö jo". Ei sellaisissa tilanteissa tarvitse puhua pulputtaa koko ajan, vaan pelkkä toisen läsnäolo riittää. Pystyä jakamaan hetken sellaisen kanssa, jota rakastan ja joka rakastaa minua, ja joka arvostaisi niitä asioita, mitä meillä sillä hetkellä siinä on. Luonto ja toisemme. Tieto siitä, ettemme ole yksin.

Seikkailunhalua minulla myöskin on, ja haluan nähdä uusia paikkoja, eli en ymmärrä väitettäsi, että nuo kaksi olisivat jotenkin toisensa poissulkevia asioita. Olen kiinnostunut muista kulttuureista ja haluan käydä maailmalla ja tutustua toisenlaisiin tapoihin ja erilaisiin ihmisiin, mutta siellä on kiva vain käydä myös siksi, että voi tulla takaisinkin.

Ja niin, en mitään hikiurheilua harrasta, mutta pyöräilen työmatkat, käyn joogassa ja luontoreissuilla tulee yllättävän paljon liikuttua, minulla ei ole sen suhteen ongelmaa. En ole ylipainoinen ja olen terve ja voin hyvin. Ja toiseksi, kaikenlainen liiallinen ulkonäön tarkkailu kertoo juuri tästä pinnallisuudesta, joka on yksi niistä epämiellyttävimmistä luonteenpiirteistä mitä ihmisellä voi olla. Se, että liikkuu edes jonkin verran terveytensä ylläpitämiseksi on tietysti hyvä asia, mutta kohtuu kaikessa. Jos koko elämä pyörii sen urheilun, muskeleiden kasvattamisen tai naisilla vaikkapa liiallisen laihduttamisen ympärillä, vain siksi, että saisi muilta hyväksynnän ulkoisten asioiden perusteella, niin minä sanon nou thanks.

Jos sattuu käymään niin hyvä tuuri, että tapaan miehen, jonka kanssa henkisesti ollaan samalla aaltopituudella ja meillä kolahtaa oikeasti, niin että hän ymmärtää minua ja minä häntä ilman sen kummempia selityksiä ja perusteluita, niin silloin on yks hailee, jos sillä miehellä on vähän mahaa tai ei kasva tukka, tai millä tahansa tavalla ei vastaa nykyajan massaihannetta.