'Yksi "kirkko" mistä sinä et voi erota, on sinun henkilökohtainen sukulinjasi, joka sukupolvelta toiselle läpi koko ihmiskunnan historian, on mahdollistanut sinun olemassaolosi tänään. Ole niinkuin lapsi, joka omalla ajallaan jättää rinnan, nallen, viltin, satukirjat, piirretyt, ja niin edelleen, siirtyessään uuteen aikakauteen elämässään.
Tutki sisimpääsi, ja niin kuin lapsi siirry uuteen aikakauteen elämässäsi, jätä uudessa ajassa kaiken tarpeeton pois mielestäsi; "Pankaa pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu, ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen". Pidä kiinni lapsen puhtaudesta, joka on silloin kun sinä synnyit, ja synny sen tuntemuksen kautta sielullisesti uudelleen vapaana kaikista saasteista, sillä lapsi joka olit henkisesti ei ole kadonnut eikä kuollut, vaan varttunut, ja älä anna kenenkään saastuttaa aitoa sisäistä puhtauttasi ja kauneuttasi.
Tunne itsesi, tiedä kuka olet ja ketä edustat maallisesti ja sielullisesti, se on sinun sisäinen Valtakuntasi ja sinulla on oikeus puolustaa sitä. Rakenna omatuntosi sisäisesti siten, että kiellät kaiken mikä loukkaa toista henkilöä, sillä sellaiset ajatukset loukkaavat sinua; Mitä esität toisesta ihmisestä, sen esität myös itsestäsi; huono omatuntosi tulee julki kun esität toista henkilöä loukkaavia sanoja - mistä henkilökohtainen huono omatuntosi johtuu.
Tunne itsesi ja tunne ympäristösi sen mukaan mitä todellisuudessa on, siihen koskaan mitään lisäämättä tai mitään poistamatta; älä koskaan esitä ajatuksien, sanojen ja tekojen lähteeksi 'sydäntä'. Muista että kasveilla on omat rajansa ja lakinsa miten ne luonnostaan ja luonnossa ovat, ja että eläimillä on omat rajansa ja lakinsa millaisia ne luonnossa ja luonnostaan ovat. Vaikka olemme osa luontoa, niin älä koskaan sekoita sitä minkälainen ihminen luonnostaan ja luonnossa on, siihen miten kasvit ovat tai miten eläimet ovat luonnossa ja luonnostaan ovat, sillä ihmisillä on omat rajansa ja lakinsa.
Jokaiselle ihmiselle on annettu erityisiä lahjoja jotka ovat sielullisia, asioita joissa hän on merkittävän pätevä. Sielullisista lahjoista tulee ilmi henkilön elämän tarkoitus, hänen elämäntehtävä. Sielulliset lahjat ovat tarkoitettu vain ja ainoastaan hyvän tekemiseen kaikilla mahdollisilla tasoilla, ja on suora viite jo lapsena hänen kutsumusammattiin. Vahvista maallista ja sielullista tietouttasi ensisijaisesti saamasi kutusmuksen mukaisesti, muistaen että 'totuus voi olla sanat ja näyttö jostain hyvästä kaikilla mahdollisilla tasoilla mikä täytyy pitää, ja totuus on sanat ja näyttö jostain pahasta kaikilla mahdollisilla tasoilla mikä täytyy kieltää'.
Muista että henkilö joka ei tiedä yhtä paljon kuin sinä ei ole 'tyhmä', vaan ajattele, että hänen kutsumus on eri kuin sinun, ja että te yhdesä muodostatte vahvemman kokonaisuuden. Muista myös, että henkilö joka esittää asian mitä sinä et heti ymmärrä, ei ole 'hullu', vaan ota selvää pitääkö se mitä sanoin on esitetty paikkansa. Älä tuhlaa ajatusta ja energiaa väittelyyn, vaan esitä sanoin vain sellaisia asioita mistä sinulla on näyttö (todisteet) siitä että mitä sanoin olet esittänyt on totuus, sillä kun kaksi henkilöä väittelee, jompi kumpi tai molemmat valehtelevat.
Ole rehellinen itsellesi niin osaat olla rehellinen muille. Ole terveeltä pohjalta ylpeä itsestäsi, ja jos joku esittää sinulle asioita mitkä ovat sinua (ja samalla kaikkia muita) loukkaavia, "kävele ohi" loukkauksen ja vastaa hänelle Lakiin viitaten viisaasti. Riippumatta siitä kuinka paljon sinä omistat, tai kuinka koreasti sinä pukeudut, se ei tee sinusta arvokkaampaa millään tasolla, sillä arvokkuutesi kumpua sisältä; sanoistasi ja teoistasi ensisijaisesti niille jotka ovat vähävaraisempia kuin sinä.
Muista ja kunnioita Äitiäsi ja Isääsi, ja kaikkia Äitejä ja Isiä ihmiskunnan historiassa sinun omassa sukulinjassasi, jotka jokainen omalla ajallaan ovat mahdollistaneet sinun olemassaolosi tänään. Heiltä sinä olet perinyt Äidin kielen ja kieleen yhdistetyn Kansan mielen, joka on yhdistetty Kansan sieluun, ja joilta olet perinyt myös Maan. Ajattele, että kaukana muinaisajassa, on Ensimmäinen Kansan Äiti ja Kansan Isä, ja että sen yhteyden kautta, me kaikki olemme veljiä ja sisaria.
Älä koskaan kerro totuutta 'sinusta heille' - että 'he ovat niin kuin sinä' tai että 'heidän on oltava niin kuin sinä' tai että 'heidän pitää uskoa mitä sinä sanot' - vaan kerro totuus heistä, esitä sanat ja näyttö siitä että mitä sanoin olet esittänyt on totta, niin kaikki tuntevat sinut, ja sinä tunnet kaikki.'
http://www.tiede.fi/keskustelut/post1436651.html#p1436651

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaiken tämän yläpuolella on Luojamme,Jumalamme.
mitä tuos ei sanota on että "kirkko josta sinä et voi erota" voi erottaa sinut ja se on siel toisella puolella
ja sen eroanmuksen jokanen täyttää tällä puolella sanoillaan ja teoilaan
tuo pitä kononisoida tai mitä se on