ensi alkuun tuntuis että ovat seksikkäitä mutta onko kuitenkaan ? Paljon ainakin näkevät alastomia miehiä työn puolesta.
Hoitsu
voikoolla
564611
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
hoitsuilla on tauteja.
mistäs ne hoitsut tauteja saa?
Olemalla tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa.
Mikä tekee hoitsusta seksikkään ? Ammatissa ei ainakaan ole yhtään mitään seksikästä. Alastomia miehiä kyllä nähdään, niin kuin naisiakin, mutta alastomuutta, ja alastonta ihmistä, käsitellään ihan muunlaisista lähtökohdista kuin seksi tai edes eroottisuus. Ammatti-ihmiseltä molemmat ovat 'riisuttu' pois työtä tehdessä, ammatti-ihminen tietää, miten alastomuuteen suhtaudutaan, kun sen kanssa tehdään töitä.
Varmaan hyvinkin pitkälti samat syyt kuin joiden perusteella moni nainen pitää poliiseja seksikkäinä. Heidänkin työnsä on pitkälti omaan oksennukseen ja paskannukseen tukehtuvien känniääliöiden säilömistä, kännisten teinien riitojen selvittelyä, muuten vaan kännisten juoppojen kaitsemista, kolaripaikoilla paperitöiden selvittelyä, yms. Ei kuulosta kyllä omaan korvaan mitenkään seksikkäältä tai hohdokkaalta, mutta naisten mielipide on eri.
JOS naiset ajattelevat poliisimiehiä sexyinä, niin he eivät ajattele poliisin työn luonnetta. Ainoastaan ja vain komeaa pollaria siisti ja ryhdikäs univormu päällä. Sama pätee hoitsuihinkin, jotka pukeutuvat myös omaan 'univormuunsa', ajatus hennosta valkoisesta sisaresta lienee joillekin eroottinen uni.
pysyy viriilinä kun näkee itseään paljonkin nuorempia miehiä alastomana kun alapesuja suorittaa
seksikästä
jotku on toiset taas ei
mitä seksikästä on hoitajan työssä??
kumihanskat kädessä menee vaihtamaan paskavaippoja vanhuksilta, pyyhkii perseet, pesee ja syöttää toisia jotka eivät enää pysty itsestään huolehtimaan..
suurin osa hoitajista on narsisteja jotka haluavat valtaa päättää toisesta ihmisestä.. hoitajat harvoin ovat oikeesti sydämellisiä ja rakastettavia ihmisiä.. yleensä sinne eksyy juurikin ne jotka haluavat kontrolloida toisessa ihmisessä aivan kaikkea.. ja jos jokin ei mene niinkuin hoitaja haluaa niin siitähän suututaan ja toinen haukutaan maan rakoon.. onko se seksikästä???
poliisin ammattikaan ei ole seksikästä.. ei ainakaan minun mielestäni.. siinä on toinen ammattiryhmä jonne yleensä lähtee juurikin näitä vallanhimoisia narsisteja.. ei kiitos..
jos mun pitäis sanoo seksikäs ammatti niin ehdottomasti tavan duunari!!!
Nyt on "nainen" (?) harhateillä ajatuksineen. Vaikka hoitoala ei olekaan mediaseksikäs muotiala, niin hoitoalalla ei narsu pärjää. Heitäkin tietty joukossa valitettavasti saattaa olla, jotka ovat valinneet väärän ammatin, jos ihmisyydestä ja inhimillisyydestä ei ole tietoakaan, mutta heitä on kuitenkin vähemmistö.
Mistähän noin kieroutunut käsitys hoitajan kontrollointihalusta on peräisin ? Hoitajan täytyy kyllä tietää monta asiaa potilaasta, muuten hoitotyö ei onnistu ollenkaan. Oikea hoitaja ei kuitenkaan suutu eikä hauku. Jos, niin siitä saa tehdä valituksen.
Ettei tässä nyt vain ole kyse siitä, että hoitaja (ja lääkäri) ovat antaneet ohjeet, jotka eivät potilasta ole miellyttäneet. Näitä 'narsuja' on muolima pullollaan, jotka syövät, juovat ja / tai viettävät muutenkin sellaista elämää, jolla ei terveen kirjoissa pysy. Ja sitten kun pilleri ei riitä paranemiseen ja annetaan ohjeet terveempiin elämäntapoihin, niin sairaus, oma tyhmyys, tietämättämyys, kykenemättömyys ... siirtyy hoitohenkilökunnan syyksi.
Hoitoalalla ei todellakaan narsisti kauan pärjää.Useimmat hoitajista tekevät juuri sitä työtä mitä haluavatkin tai ainakin toteuttavat peruslounnettaan eli auttavat ihmisiä.Persoonaltaan hoitajat hyvinkin erilaisia mutta se on vaan rikkautta ja sitä tarvitaan eriluonteisia hoitajia eri työpisteissä.Ja myöskin erikoistumisalat poikkeavat paljon toisistaan.Sen helpompia hoitajat eivät ole kuin muutakaan naiset.Joskus kylläkin rankka työ ja rankat huvit.Useimmat kuitenkin seurustelevia tai naimisissa, useimmiten jonkun oman puoliskonsa kanssa eli mies samantyyppisessä ammatissa.Hoitajan täytyy olla myös hyvin vahva luonteeltaan koska saa paljon päivittäin paskaa niskaan ja sitä ei pidä ottaa henkkohtaisesti.Toivotan kollegoilleni voimia raskaassa mutta antavassa työssämme:)
ei ei ei ei ei ei ei ei ei ei...
ette te todellakaan tiedä sitä totuutta hoitajan työstä.. :D huhheijaa.. menkäähän ihan aidosti sinne osastolle tekemään töitä niitten "mukavien" hoitajien kanssa niin mielenne muuttuu.. pelkkiä narsisteja talo täynnä!!! kyllä mä sen tiiän todellakin kun olen monta vuotta tehny hoitajan töitä...
Eli sä olet hoitsu itekin? Nars nars vaan sullekkii :D
Sä puhut nyt tk-hoitajista, jotka, kiitos teidän asiakkaiden, alkavat olla työssään loppuunajettuja...
Käväsin lapsen kanssa tk:ssa ja siellä joku sunlainen ruma täti-ihminen kyykytti nuoren ja nätin hoitajan kybällä...
Miesten päiväunissa hoitsukka on aina viehkeä ja unelmainen sisar hento valkoinen:
http://fun-shotgun.com/Pics/Nurse/Nurse001.jpg
http://www.donsdirtybox.com/girls/hot-japanese-nurse-3.jpg
http://americanandproud.net/wp-content/uploads/2010/10/HotNurse.jpg
Ja todellisessa elämässä vastassa on kuitenkin löysiin iljettävänvärisiin kaapuihin pukeutunut vähemmän hento ja hehkeä hoisukka:
http://www.brighamandwomens.org/publicaffairs/Images/Bulletin2009/IMG_2152.JPG
Aivan. Unelmasisaret eivät hoida sinun terveyttäsi, nooo, ehkä kaukaa haettuna mielen sellaista. Oikea, kunnon aito ihminen sen sijaan tietää, mikä on terveytesi parhaaksi ja osaa hoitaa ja ohjeistaa tyhjäpäisiä kanssaeläjiään terveemmän ja pitemmän elämän polulle.
naishoitsut alastomiin miehiin jo töissä ,kiinnostaako enää töiden jälkeen alastomat miehet ?
Mua kiinnostaisi tietää paaaljon enemmän, miten joku voi olla noin tyhjäpäinen. Ootko koskaan tullut ajatelleeksi, onko järkikulta ihan kohillaan ? Ko. asiaan tarvitaan tietty myös sydäntä ja tervettä mielenpuolta, nekö puuttuvat, jos asiassa on jotain hämärää, iljettävää, likaista pornofantasiaa, tai mitä sinä nyt ikinä kuvittelet siinä olevan.
Töissä ihmisen alastomuuteen EI liity seksiä eikä edes erotiikkaa, se on TYÖTÄ, josta sellaiset aiheet ja tunteet on 'riisuttu' kokonaan pois. Muualla nähtäviin alastomiin ihmisiin liittyy ainakin pääsääntöisesti em. tuntemuksia; hellyyttä, lämpöä, halua, tarvetta, ehkä 'rakkauttakin' ... Juttujen ero on kuin yöllä ja päivällä. Meneekö kaaliin ?
Todella harvoin nuori, terve miespotilas tarvitsee apua vaipan vaihdossa, tai intiimihygienian hoidossa. Yleensä näissä asioissa apua tarvitsevat vanhukset.
Sairaanhoitajan työ on nykypäivänä hyvin pitkälti työskentelyä tietokoneella.Potilaasta kerätään erilaisia faktoja, joiden avulla päästään oikeaan diagnoosiin ja hoitoon. Samoin hoidon kirjaaminen on tarkaan laissa ohjeistettu.
Alastomien ihmisten näkeminen ei sinäänsä vaikuta seksuaaliseen halukkuuteen. Mutta esim., jos on vainajan laittanut viime työnään iltavuorossa, ei välttämättä himo ole ensimmäinen tunne, kotiin mennessä. Silloin on hyvä, jos kotoa löytyy mies, joka osaa virittää tunnelmaa toisenlaiseksi...
Hoitotyö on vaativaa, vastuullista ja fyysisesti kuormittavaa. Avioeroja on paljon. Toisaalta, jos mies hyväksyy sen, että nainen ei ole kaikkina iltoina tai öinä kotona, voi hoitsusta saada ihan mukavan kumppanin. Sellaisen, jolla on realistinen käsitys elämästä, ja jolla on mittasuhteet elämästä kohdillaan.
No ei ammattitaitoinen hoitaja ajattele oikeastaan mitään jos näkee alastoman ihmisen työssään. Enemmän niitä muutenkin näkee lääkärit.
Ja mitä tulee hoitajan asuun, se on oikeasti kaamea eikä siinä ole mitään seksikäst. Ei se ole tippaakaan sellainen mitä seksikaupan hepenet antavat ymmärtää
varmasti joskus himottaa
potilaalla voi olla erektio ,miten hoitaja siihen suhtautuu ?
Tekee työnsä ja antaa erektion olla. Sehän on ihan luonnollinen juttu, miehille käy niin jos jonkinlaisissa tilanteissa, ei se mitään hämmennystä aiheuta eikä mistään himoista sellaisissa paikoissa ole kyse. Ehkä miehelle tilanne voi olla nolottava, mutta hyvä hoitsu klaaraa kyllä senkin asian.
ei jaksa enää kotona kiinnostua.
Mutta sillä ei ole mitään tekemistä työn ja työn luonteen kanssa. Kannattaisiko vaan ihan alkaa omista elkeistä, ovatko ne sellaisia, että vaimo jaksaa innostua. Sinä olet avainasemassa, ei vaimon tekemä duuni.
kylmiä ovat kotioloissa.
Totta mooses ovat, sinähän se olet mestari kylmettämään.
Hoitajat ovat huolellisia ja tarkkoja ihmisiä, joten miehiä, joita kiinnostavat räiskyvämmät ja boheemimmat naiset, ei hoitajat ainakaan kumppanina iske.
Vastuullista perheenäitiainesta toki.
Toiset ovat, toiset eivät. Siellä(kin) on olemassa luonteiden ja persoonallisuuksien koko kirjo, vaikka työtä immeisten kanssa tehdessä erot eivät saa näkyä.
Aika monessa ammatissa tehdään työtä ihmisten parissa.
Hoitotyössä, nimenomaan sairaanhoitajan työssä, tarvitaan aivan toisen luokan huolellisuutta, joka on usein ihan elintärkeää. Virheet ja rennommalla kädellä räiskiminen voivat koitua jopa jonkun kohtaloksi.
Luonteen räiskyvyys ja persoonallisuuden erot eivät tarkoita sitä, että olisi huolimaton töissään, ne ovat luonteen, mielen puolen ominaisuuksia. Se taas, miten ihminen työnsä tekee, on ehkä enemmänkin opittu juttu, joku oppii tarkaksi ja huolelliseksi, joku toinen hutaisee vähän sinne päin ja näitä taitoja opitaan koko ikä jo kotikasvatuksesta alkaen.
Tuskin kukaan "roiskii rennolla kädellä" silloin, kun on jonkun henki kyseessä. Mutta vähemmän kohtalokkaissa työtehtävissä hutiloivat saikut ihan yhtä lailla kuin kaikki muutkin., Jopa jätteiden lajittelu tuottaa suurta tuskaa vaikka koulutusta ja muuta kokemusta olisi riittämiin asioiden hahmottamiseen.
ainaskaan ujostele alastomien ihmisten seurassa
Näin on. Ja niin, että mikään, mikä liittyy ihmisen elämään, ei ole vierasta eikä outoa eikä tuntematonta. Kaikki inhimillinen on ns. hanskassa.
jos ei ajattele työtä
mielipide on kaikkea muuta kuin seksikäs.
potilaita palkitaan ,avustamalla pääsemään orgasmiin
Nyt alkaa olla jo aika kipeetä textiä.
kipeitä
Kandeisko jättää pornoleffat väliin, jos oikean elämän ja mielikuvitteelisen rajat eivät ole selvillä ?
netissä paljon materiaalia
Mä olen juuri sillä alalla ja en jaksa koskaan enää kommentoida mitä oikeasti teen.Näkemiin ja nimenselvennys.
riippuu missä työpaikassa, nuorten parissa eniten.
hoitsu on varmasti ylpeä,kun saa aiheutettua potilaalle erektion.
Polilla kun kaivetaan miehen sisältä vaikkapa sukkapuikkoa (jolla on kotona yritetty saada erektio aikaan), joskus naurattaisi muttei jaksa -oikeesti. Naisten sisältä on kaivettu jos mitä vieraita esineitä. Ja kun peräsuolesta kaivetaan kakkaa - Ei ne vaa sytytä.
Kannattaa ruveta miestenkin hoitsuksi jos se tuntuu eroottiselta ammatilta.
tuskin mitään haittaa.
vuosien varrella kaikki seksikkyys katoaa.
seksikkäitä vain alan elokuvissa
Voisikohan se olla siinä se seksikkyys, että ajatellaan että he tykkäävät hoitaa ja hoivata ihmisiä?
ei ole
Näiden miesten käsitykset hoitajista perustuu pornoteollisuuden "nurse" categorian materiaaliin. Karu totuos on toinen vaikka onhan nämä hoitoalan ihmiset aika usein seksihurjastelijoita.Joka tapauksessa en voisi ikinä kuvitella seurustelevani ks. ammattikunnan edustajan kanssa.
voin sanoa että eivät ujostele
Kerroppa montako kertaa itse olet ollut alasti sairaalassa tai terveyskeskuksessa? Entä milloin jossain hoitolaitoksessa siellä asuvat ovat olleet alasti käydessäsi?
Onko sulla tosta alasti olemisesta joku fiksaatio? Vielä ei oo ykskään alaston ihminen tullut vastaan. Monta vammaista tai vanhusta on kyllä pesty (voit kuvitella, missä kunnossa ne on kun ei pysty itse huolehtimaan edes ulosteensa putsauksesta, et siitä nyt on romantiikka suhkoh kaukana). Että tervetuloa todellisuuteen. Vielä ei oo nakusairaalaa tai osastoa tullut vastaan.
seksikkäitä vain pornoleffoissa
mielestäni mikään ammatti ei pelkästään tee kenestäkään seksikästä.
Teekkariaikanani sairaanhoito-opiston tytöt olivat ainakin kovia naimaan ja suosittuja teekkareiden keskuudessa.