Onko työkavereiden pakko toimia vastentahtoisesti yhden työkaverin terapeuttina?
Tekisi mieli lähes vuoden vatvomisen jälkeen sanoa, että käänny ammattilaisen puoleen.
Suru on suuri uskon ja ymmärrän sen.
Mutta jossain vaiheessa pitäisi ilman erillistä sanomista ymmärtää, että joka he*vetin juttuun ei tarvitse ympätä hänen kuollutta läheistään. Tuskin se kuollut läheinenkään sitä toivoisi ja tahtoisi.
Työmme on senlaatuista että siitä ei pääse "karkuun" ei edes tauoilla.
Vessa on ainut paikka (lähes) mihin tämä surussaan traumatisoitunut työkaveri ei pääse heittämään välispiikkejä "niin meidän "anskukin" ".
Miksi työnantaja ei passita rankan kokemuksen kokenutta automaattiseti jonnekin terapoimaan itseään, vaan meillä työkaveri raskaine taakkoineen kaadetaan meidän muiden niskoille, rankan työn lisäksi ihan kiva bonus...
Ei sillä etteikö jaksaisi tietyn ajan kuunnella ja osanottaa täydesti työkaverin suruun ja murheeseen.
Mutta-oikeesti ja tosissaan kun tuota on jatkunut jo lähes vuoden ja kuten sanottu tiiiviisti koko työpäivän.
Suuren surun kohdanneet: ottakaa kaikki ulkopuolinen AMMATTI-apu vastaan.
Tekisi mieli lähes vuoden vatvomisen jälkeen sanoa, että käänny ammattilaisen puoleen.
Suru on suuri uskon ja ymmärrän sen.
Mutta jossain vaiheessa pitäisi ilman erillistä sanomista ymmärtää, että joka he*vetin juttuun ei tarvitse ympätä hänen kuollutta läheistään. Tuskin se kuollut läheinenkään sitä toivoisi ja tahtoisi.
Työmme on senlaatuista että siitä ei pääse "karkuun" ei edes tauoilla.
Vessa on ainut paikka (lähes) mihin tämä surussaan traumatisoitunut työkaveri ei pääse heittämään välispiikkejä "niin meidän "anskukin" ".
Miksi työnantaja ei passita rankan kokemuksen kokenutta automaattiseti jonnekin terapoimaan itseään, vaan meillä työkaveri raskaine taakkoineen kaadetaan meidän muiden niskoille, rankan työn lisäksi ihan kiva bonus...
Ei sillä etteikö jaksaisi tietyn ajan kuunnella ja osanottaa täydesti työkaverin suruun ja murheeseen.
Mutta-oikeesti ja tosissaan kun tuota on jatkunut jo lähes vuoden ja kuten sanottu tiiiviisti koko työpäivän.
Suuren surun kohdanneet: ottakaa kaikki ulkopuolinen AMMATTI-apu vastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On väärin, että työkaverit joutuvat olemaan terapeutteina. Työssä ollaan, jotta tehdään töitä. Valitettavan monet vain käyttävät työyhteisöä sosiaalisten suhteiden hoitamiseen tai itsensä terapoimiseen, ja työ jää toissijaiseksi. Jatkuva valittaminen omista asioista ei kuulu työpaikalle. Nämä ainaiset valittajat pitäisi saada hoitoon tai irtisanottua helpommin.
Mutta tavallaan siltä on vaikea välttyä;(. Ex-työpaikalla oli stressitapaus, joka vuodatti tilannettaan työkavereilleen. Ikävä tilanne kaikkinensa, mutta itse kunkin on mietittävä myös omaa jaksamistaan. Jos työpaikasta tulee negatiivisten fiilisten paikka, niin parempi häipyä toiseen työpaikkaan. Ei ole ollenkaan huonompi idea pysytellä hieman etäämpänä työkavereista ts. ei heidän kanssaan tarvitse jakaa koko elämää.
Itsekin olen samaa mieltä, että työkavereiden kanssa ei tarvitse jakaa koko elämää. Mutta tuo työpaikka...
jos et kerro kaikkia siirtoja, vääntöjä, poissaolojesi syitä -olet kummajainen ja yhtäkkiä aika ulkopuolinen=OUTO.
Itse kuulun ilmeisesti tuohon friikki osastoon....koska en jaksa vatvoa sukulaisenkumminkaiman syklaaminpunaisten verhojen ostosreissua. Enkä jaksaisi kuunnella nonstoppina toistenkaan avautumisia.
samaa mieltä minäkin, ärsyttää liika "läheisyys" työkaverien kesken, itse en sellaista harrasta, ja pysyttäydyn joka tavalla vähän etäämmällä, pakkokahvitkin ärsyttää ja ihan tahallani juon monesti kahvin eri aikaan jottei minun tarvitse kuunnella sitä lässytystä jota jotkut kahviporukasta pitää, silloin kun ei siltä tunnu.