en ymmärrä

Luulin tähän päivään asti seurustelevani onnellisesti. Oltiin suunniteltu jo yhteistä tulevaisuutta, onhan seurusteluvuosia kertynyt jo pari. Sitten sain kuulla että eräs nuoruuden ihastukseni on mennyt kihloihin. Olen ollut ihan maassa ja miettinyt sitä millainen elämä meillä olisi voinut olla tämän ihastuksen kanssa. Tiedän että tällä miehellä on joskus ollut samanlaisia tunteita myös mua kohtaan. Olen ihan sekaisin ja surullinen, koska meillä on aina ollut tämän miehen kanssa sellanen tietty yhteys, vaikka emme ole seurustelleet tai harrastaneet seksiä. Olemme parikymppisiä molemmat.

Mitä teen?
0493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


:( kirjoitti:

Luulin tähän päivään asti seurustelevani onnellisesti. Oltiin suunniteltu jo yhteistä tulevaisuutta, onhan seurusteluvuosia kertynyt jo pari. Sitten sain kuulla että eräs nuoruuden ihastukseni on mennyt kihloihin. Olen ollut ihan maassa ja miettinyt sitä millainen elämä meillä olisi voinut olla tämän ihastuksen kanssa. Tiedän että tällä miehellä on joskus ollut samanlaisia tunteita myös mua kohtaan. Olen ihan sekaisin ja surullinen, koska meillä on aina ollut tämän miehen kanssa sellanen tietty yhteys, vaikka emme ole seurustelleet tai harrastaneet seksiä. Olemme parikymppisiä molemmat.

Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu