Minua ällöttää

Samat ihmiset, jotka haukkuvat palstaa alennustilasta, leuhkivat sillä, kuinka pitkään ovat tänne kirjoittaneet. Olette sekä ylemmyydentuntoisia että ylpeitä. Guess what! Moni rekisteröitymätön tuntee teidän vaiheenne palstalla paremmin kuin te itse...
Noin. Tipuitte sinne, minne kuuluttekin.
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuuluu asiaan, myös käänteisessä muodossaan. Valittaminen sinällään on hyvä homma, se herättää keskustelua siitä valituksen kohteesta ja saa aikaan muutospotentiaalia. Mutta jatkuessaan se kääntyy itseään vastaan, itseään toteuttavaksi, eikä johda kuin alennustilaan, ellei asiantilalle myös tehdä jotain. Jos keinot muuttaa valittamisen kohdetta ovat vähissä, on alennustila väistämätön. Useimmissa tapauksissa negatiivisesta ympäristöstä pääsee pois, jos ko. ympäristö tuottaa itselle lähinnä mielipahaa. Niin pääsee palstaltakin. Jos kokee ympäristön negatiiviseksi, eikä sieltä silti pysy poissa, vaan ottaa toistuvasti oman annoksensa palstan alennustilan tuottamaa mielipahaa, niin ei voi kuin itseään syyttää.

Ja ei, ei ne tippuneet sinne minne kuuluvatkin, vaan kaikki tällä palstalla vierailevat tippuivat sinne jonnekin, kuuluivat sinne tai eivät. Tässä yhteydessä palstan alennustila koskee kaikkia palstalla käyviä.

Äänestä

joka sellaisella leuhkii, ei ole mitään oikeaa leuhkimisen aihetta..

Hähä! :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulikovähänkännättyä kirjoitti:

Samat ihmiset, jotka haukkuvat palstaa alennustilasta, leuhkivat sillä, kuinka pitkään ovat tänne kirjoittaneet. Olette sekä ylemmyydentuntoisia että ylpeitä. Guess what! Moni rekisteröitymätön tuntee teidän vaiheenne palstalla paremmin kuin te itse...
Noin. Tipuitte sinne, minne kuuluttekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu