Mitenkähän sitä tällaiseen tilaan on tullut itsensä saatettua. Pitkän aviliiton jälkeen tapasin uuden miehen melko pian. Siitä on nyt 6v. Mies on kiva ja turvallinen vaihtoehto eron jälkeisen "menokauden" katkaisuun. Ihastustakin oli ilmassa, mutta ei mitään suurta tunteiden myllerrystä.
Ongelmat aloivat muutaman kuukauden kuluttua.Mies ei halua seksiä, irvailee minun ja lasteni välisestä suhteesta jne. Sitten taas toisaalta meillä on kahdestaan ihan kivaa. Siis mukavaa niinkuin kenen tahansa hyvän ystävän kanssa. Mutta ei seksiä. Siitä on puhuttu aikanaan kyllästymiseenkin asti, mutta kun toista ei nappaa, niin ei nappaa.
Toisaalta tunnen että tämä on enemmän kaverisuhde kuin parisuhde. Yhteen muutettiin 1½ vuoden seurustelun jälkeen. Nyt tuntuu, että tässä ollaan tavan vuoksi. Ei mitän muuta. Ja kun toinen on kiva kaveri, niin sitä ei halua loukata. Pelkään aiheuttaa pahaa mieltä toiselle. Toisinaan toivon, että mies löytäsi toisen, jotta olisi "hyvä syy" erota. Olen jotenkin niin mukavuudenhaluinen, etten jaksa nostaa tätä asiaa keskusteluun. En vain jaksa enää.
Ongelmat aloivat muutaman kuukauden kuluttua.Mies ei halua seksiä, irvailee minun ja lasteni välisestä suhteesta jne. Sitten taas toisaalta meillä on kahdestaan ihan kivaa. Siis mukavaa niinkuin kenen tahansa hyvän ystävän kanssa. Mutta ei seksiä. Siitä on puhuttu aikanaan kyllästymiseenkin asti, mutta kun toista ei nappaa, niin ei nappaa.
Toisaalta tunnen että tämä on enemmän kaverisuhde kuin parisuhde. Yhteen muutettiin 1½ vuoden seurustelun jälkeen. Nyt tuntuu, että tässä ollaan tavan vuoksi. Ei mitän muuta. Ja kun toinen on kiva kaveri, niin sitä ei halua loukata. Pelkään aiheuttaa pahaa mieltä toiselle. Toisinaan toivon, että mies löytäsi toisen, jotta olisi "hyvä syy" erota. Olen jotenkin niin mukavuudenhaluinen, etten jaksa nostaa tätä asiaa keskusteluun. En vain jaksa enää.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uskomatonta lukea tällaista. Ei todellakaan onnistuisi itseltä elää rakkaussuhteessa jossa ei naida, ollaan vaan onnettomina muka jotain kavereita.
Mutta kukin tyylillään.
Itsellä oikein särähti korvaan tuo sana "irvailu" lasten ja niiden äidin välisestä suhteesta. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Tollanen käytöshän on ihan selvä oire jostakin. Eikö sua yhtään kiinnosta tietää mitä sen irvailun taustalla piilee?? Eikö kiinnosta ymmärtää, että ehkä se sun välimpitämättömyytesi jota sä itse kutsut mukavuudenhaluksi on kenties se syy siihen ettei miestä enää kiinnosta edes seksi sun kanssasi??
Kyllähän mukavuudenhaluinen voi olla, muttei sentään niin ettei enää reagoi toisen käytökseen millään tavalla.
Tai sellasen laiminlyönnin seurauksetkin on sitten oltava valmis vastaanottamaan ja niinhän sä jo kirjoitit olevasi. Että tulispa jostain joku ja veis sen miehen pois, johonkin toiseen, onnellisempaan suhteeseen...
Huh huh. On meitä moneksi, en muuta sano.
En olisi minäkään aikanani uskonut, että yleensäkään on seksittömiä suhteita. Tai sitä, että miestä ei haluta. Tilanne on ollut karmiva ja todella ahdistava tältä osin. Omalta osaltani ensin ajattelin, että miehellä on stressiä tms ja tilanne on ohimenevä. Ei ole mennyt haluttomuus ohi - maailman kokeiluista huolimatta.
Olen kai liian lojaali, mukavuudenhaluinen tai laiska kohtaamaan ristiriitoja. Tuntuu räikeältä sanoa, että päätän suhteen koska en saa seksiä ja siitä aiheutuu jatkuvia pettymyksiä. Kauanko on tarpeeksi, jotta antaa toiselle riittävästi aikaa?
Lasten (nyt jo nuorten aikuisten) osalta huomaan, että miehen on vaikea hyväksyä lämpimiä välejä lapsiini. Olen kieltämättä osin "pehmeä" äiti, vaikka meillä selvät säännöt onkin. Mies taas on enemmän suorasanainen töksäyttelijä. Hän tietysti näkee ulkopuolisena, miten lapset saavat motivoitua minua, mutta mitä sitten? Kyllä minäkin sen näen, mutta haluan olla lasteni tukena heidän aikuistuessaan erityisesti henkisesti, mutta myös taloudellisesti.
Jotenkin vain olen odottanut, että seksi palaisi. Aikanaan asioista puhuttiin, mutta en jaksa enää edes puhua. Ei se ole puhumalla muuttunut mihinkään. Jos olisi päättänyt suhteen heti, kun seksivaje tuli, niin olisiko se sitten ollut oikein? Toisaalta koska mies tietää tämän asian kipeyden, niin miksei sitten lähde, jos ei minusta pitäisi?
Tavan vuoksi? Tottumuksesta? Järkyttävää, että olen ajautunut tähän tilanteeseen.
Lohduttaako se sua yhtään, että suurin osa pystyssä olevista parisuhteista on pystyssä ihan vaan "tavan vuoksi", "tottumuksesta". Eikö ole joku sellainen sanonta, että 'tottumus on toinen luonto'. Ihmiset ovat sillä lailla laiskoja, mukavuudenhaluisia ja pelkäävät isoja elämänmuutoksia, että huonokin suhde on parempi vaihtoehto kuin ruveta repimään kaikkea 'alas ja auki'.
Tai siis entisaikain immeiset, nykyiset sitten repivät ja raastavat kaiken aikaa, ei se elämän onni ja autuus taida siitäkään syntyä. Vai ?
Miten helkkarissa suurin osa parisuhteista tai entisaikain immeiset liittyvät siihen, jos yhdessä suhteessa toinen haluaa seksiä ja toinen ei?
Alkuperäinen kirjoittaja: Elät omaa elämääsi. Ainoaa elämääsi. Haluatko elää sitä tavan vuoksi?
Niinpä... En halua elää tavan vuoksi. En kohdata arkea tottumuksen vuoksi. Haluan tasapainoisen ja myös seksuaalisen parisuhteen. Sitten tulee se mutta... Toisen loukkaantuminen. Tai pelkoni toisen loukkaantumisesta. Ajatukset siitä, että onko seksivaje liian alistava syy erolle?
Miksi tilanne ei ole parantunut? Mietin myös vedättikö mies minua alussa esittäen halukasta, koska huomasi seksin olevan minulle tärkeää? Voi kun tulisi joku ufoa taivaasta ja veisi minut mennessään....
Tee kuitenkin miehelle kristallin kirkkaasti selväksi että hän EI SAA missään koskaan osoittaa halveksuntaa tai aliarviointia sinun rakastavasta suhteesta omiin lapsiisi.
Tuollainen käytos on niin sikamaista että jo ainoastaan sen takia tekisi mieli näyttää kalossin kuvaa miehen takalistoille! Varmista että mies on tukevana osana lasten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.
Ilman sitä : " Hei hei, onnea jatkoon!" Ja mies oven ulkopuolelle ilman avaimia.
''''''''''Tee kuitenkin miehelle kristallin kirkkaasti selväksi että hän EI SAA missään koskaan osoittaa halveksuntaa tai aliarviointia sinun rakastavasta suhteesta omiin lapsiisi.***********
Tämän olemme aikanaan käsitelleet voimakkaasti, mutta aika tekee tehtävänsä ja mies on liukunut taas tähän. Jälkikasvumme on samanikäistä. Mies on omansa kanssa fyysinen kasvattaja, minä taas en hyväksyisi samaa lasteni isältä. Joskus tuntuu, että mies on jotenkin mustasukkainen "lapsilleni". Toisinaan taas heillä on ihan omat jutut, jolloin olen tietysti mielissäni. Aika ajoin kuitenkin sivalluksia toiminnastani, joiden suhteen olen kai turhankin herkkänahkainen.
Arki koittaa kaikkien parisuhteissa ennemmin tai myöhemmin. Itse elän melko tuoreessa avoliitossa, ja toisinaan mietinkin että tätäkö se yhteiselo on? Tavallista arkea ja olemista? Sitä se on. On mukava tulla kotiin kun on joku, jolle kertoa päivän tapahtumista. On mukava tehdä yhdessä ruokaa, siivoilla yhdessä, toisinaan käydä jossain reissussa. Tai vaan olla kotona ja halailla. Olen rakastunut, ja oppinut sen, että tätä se elämä on. Parisuhteessa yksi tärkeimpiä asioita on hyvä ystävyys. Me olemme parhaimpia ystäviä, on hauskaa yhdessä, oma huumorintaju. Aina on joku joka kuuntelee, jolle kertoa asioita ja purkaa pahaa oloaan ja ihania asioita.
Seksiä ei liikaa ole. Suhteen ainoa huono puoli. Mutta teen myös kaikkeni että hyväksyn sen, että tämä suhde ei perustu seksii. Itse haluan, mies ei. Mutta molemmat teemme kovasti työtä sen eteen; saamme joko seksipuolen kuntoon, mies alkaisi haluamaan enemmän ja vastaavasti minä yritän ymmärtää ongelman ja hyväksyä että seksiä on harvoin. Tällä hetkellä koen seksittömyyden olevan pieni ongelma, ja täysin väärä syy jättää puoliso. Itse olen entisessä elämässäni ollut erittäin seksuaalinen ja aktiivinen nainen, nyt on tilanne toinen, en voi toista pakottaakaan. Mutta olen silti onnellinen.
Olen tyytyväinen yhteiseen arkiseen aherrukseen ja yhteisiin hetkiin. Nautin niistä pienistä ja suurista asioista mitä oman rakkaani kanssa saan kokea. En vaihtaisi tätä yksinäisyyteen, ja sinkkuiluun. Surullista on nähdä ihmisiä tuolla riistamarkkinoilla lihan himo silmissä, ja jos parisuhdetta etsivät, ovat vaatimukset niin korkealla, joita kukaan ei pysty edes täyttämään. Elämässä on opittava tyytymään vähempään. Siltikin voi olla onnellinen.
Voisinpa olla yhtä luottavainen kuin sinä... Tai oikeastaan olinkin vuosia. Mutta nyt vaan ei enää jaksa. Itsensä skarpaaminen ei onnistunutkaan vuosia... Lopulta niitä omia tarpeita ei vaan pysty nollaamaan. Olen oikea aikuinen (40 ), joten ajattelen asiaa lähinnä niin, että parempi olla yksin kuin parisuhteessa pelkän ystävän kanssa. Ystävyyttä voi olla ilman parisuhdettakin.