Kirjoitin taannoin pikkuveljestäni joka majailee meillä ja nyt pikkuveljeni asuu jossakin muualla ja nyt nyt sitten minulla on huono omatunto kun en ottanut enää häntä tä'nne vastaan. Mikä tämä on?
Pikkuveli
Isosikso
3905
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lopeta tuo hössötys veljestäsi. Kai hän pärjää omillaan kun kerran sinäkin pärjäät.
ettet majoittanut pikkuveljeäsi.
Meillä aikoinaan asui avopuolison pikkuveli ja sopimus oli, veli asuu arkipäivät ja viikonloput on muualla. Pian meni, ettemme avokin kanssa saaneet olla asunnossa päivääkään kaksin ja lisäksi tuon pikkveljen naisystävä oli myös viikonloput meillä.
Muutettiin sitten isompaan kaksioon ja pian myös avokin pikkusisko asui meillä useamman päivän viikossa.
Se jos mikä on rasittavaa, kun ei pystynyt keskustelemaan suhdeasioista milloin halusi.
Lopulta sitten tuli ero ja tiedä olisimmeko edelleen yhdessä, mikäli emme olisi olleet niin sukurakkaita.
Pikkuveljesi alkaa oppia seisomaan omilla jaloillaan. Vaikka hän asuisi veneen alla jonkin aikaa, se on vain hyväksi hänelle. Oikein tarpeeksi kun tulee kylmä ja nälkä, tyonteko ja koulu alkavat näyttämään loistavilta vaihtoehdoilta.
Jos hänellä on jo tyopaikka ja oma asunto, sinulla ei ole mitään syytä huoleen, päinvastoin ole iloinen että hän on oppimassa elämän perusasioita.
Keskittäydy omaan perheeseesi, se on sinun ensisijainen velvollisuus, EI aikuinen ronski, terve mies: veljesi.