Sinkkuudessa on niin hienoa että se voittaa parisuhteessa olon?
Mitä
2+1
51408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
En voi sanoa, että sinkkuus olisi mitään hienoa, mutta itse olen tullut siihen tulokseen että parempi olla sinkkuna kuin yrittää ja yrittää parisuhdetta mihin ei tule kuitenkaan päätymään. Ai miksikö, no siksi että yli 35v. miehet vain leikkivät naisten tunteilla eivätkä lopulta ole valmiita parisuhteeseen vaan ovat näitä ikuisia etsijöitä. Monen monta sen kaltaista miestä tullut tielleni ja totesin ettei enää..
Ei sitä jaksa ottaa vastaan niitä ainaisia sydänsuruja, kun itse oli tosimielellä liikkeellä mutta näin parempi, enkä ole katkera siitä että jäin yksin, elämä vain menee joskus niin kuin sen ei tahtoisi menevän.
asiallisesta vastauksesta. Lisää kaivataan. Yritän ymmärtää miksi jotkut valitsevat sinkkuuden, parisuhteen edelle. MIkä siinä vie?
Edellinen kertoo siis lyhyesti ymmärtääkseni että jatkuvat pettymykset ovat yksi syy.
"Ai miksikö, no siksi että yli 35v. miehet vain leikkivät naisten tunteilla eivätkä lopulta ole valmiita parisuhteeseen vaan ovat näitä ikuisia etsijöitä. Monen monta sen kaltaista miestä tullut tielleni ja totesin ettei enää.. "
Tämä johtunee siitä että te naiset olette ihan samanlaisia tuohon ikävuoteen asti kunnes rupsahdatte ja viimeistään haluatte jotain muuta.,
Kaikki. Parisuhteessa on toki kivoja puolia, mutta minun mielestäni huonoja puolia on enemmän. En millään jaksa tehdä jatkuvia kompromisseja vaan elän mieluummin oman pääni mukaan.
Halunnet saada listan niistä hyvistä puolista. En jaksa ruveta laatimaan sellaista, koska melkein kaikessa on hyvä ja huono puoli. Esimerkiksi juttukaverin puuttuminen voi olla joskus tylsää ja joskus hienoa (minun mielestäni enimmäkseen hienoa), kimpassa matkustelu voi olla joskus turhauttavaa ja joskus kivaa (minun mielestäni enimmäkseen turhauttavaa) ja kokkaaminen kahdelle voi olla tyydyttävää tai vittumaista (minun mielestäni enimmäkseen vittumaista). Ja niin edelleen.
Ainoa asia, jonka vuoksi voisin ajatella ryhtyväni parisuhteeseen, olisi seksin saaminen ilman kummallista pelehtimistä ja takaa-ajoleikkejä. Sen toisen osapuolen pitäisi sitten kyllä olla keskivertohumppaajaa parempi sänkykumppani ja asua vaikka naapurikorttelissa. Ei vähempää eikä lähempänä.
Sinulle myös asiallisesta viestistä. Viihdyt siis omissa oloissasi, jos ymmärsin oikein? Kysyisin vielä jos olet kuulolla, alkaako sinua helposti arki ahdistamaan parisuhteessa?
Kyllä, oikein ymmärsit. Olen viihtynyt itsekseni pienestä pitäen, mutta en karta seuraakaan. Työssäni ainakin sosiaaliselta vaikuttava luonne on pakollinen, mikä lienee urani alkuvuosina johtanut siihen, että en kaipaa työn vastapainoksi ainakaan seurapiiriä ja kimpassa olemista.
Varsinaista parisuhdetta, siis arkea eli vakiintunutta seurustelua tai avoliittoa, minulla ei oikeastaan ole koskaan ollut, sillä - kuten kysyitkin - minä olen se osapuoli, joka turhautuu ja alkaa kaivata laajempia ympyröitä (millä tavalla laajempia onkin mysteeri, ehkäpä vain ikiomia ympyröitä). Jokaisen suhteenalun olen pannut itse poikki, yleensä toisen osapuolen vastustellessa. Opiskeluaikoina parisuhde kiinnosti, kun vielä luulin seurailevani perinteisiä polkuja, mutta olen oppinut ajan mittaan paljon sekä itsestäni että muista: itsestäni sen, että otan usein muihin etäisyyttä, ja muista sen, etteivät he oikein sulata tällaista meininkiä.
nousee ainakin tällä hetkellä päällimmäiseksi. Hemmetin pitkien työpäivien jälkeen en kerta kaikkiaan jaksaisi mitään rutinaa siitä, ettei olla koskaan yhdessä.
Yleensä myös juhlapyhät aiheuttavat ylimääräistä harmia, kun pitäisi vierailla toisen sukulaisilla tai ylipäänsä viettää joulua. Minulle joulu on tilaisuus nukkua univelat pois enkä todellakaan jaksa stressata ruokien ja siivousten ja sukulaisten kanssa.
Keväällä ja kesällä on energiaa deittailla, tähän aikaan vuodesta menisin mieluiten talviunille mutta 10-16 tunnin työpäivät eivät oikein mahdollista sitä.
Oikein hyvästä ja asiallisesta vastauksesta. Lisää vaan jos keksitte...
Kai meitä ihmisiä on moneksi. Todennut olen sen, että minä viihdyn ja kaipaan omaa rauhaa. Työni on kokoajan ihmisten kanssa oloa niin sitä kaipaa sen oman rauhan.
Olen todella itsepäinen ihminen, luulisin että meikäläisen kanssa eläminen olisi myös vaikeaa. Siispä miksi kiusata itseä ja toista jos elämä hymyilee sinkkunakin.
että sinkkuus on valinta. Mutta entäpä ihmiset, jotka eivät kertakaikkiaan pääse parisuhteeseen, vaikka kuinka haluaisivat? Näitäkin tapauksia on. Sinänsä kyllä kohtelias olettamus, että sinkkuus on valittu olotila. Mutta aina ei vaan pidä paikkaansa.
Mutta en suinkaan oleta että se aina olisi valittu olotila. Ei, mutta tässä tapauksessa kyselenkin enemmän sitä että kun se on valittu olotila niin mikä siinä vie. Toivon tietysti ettei kukaan joutuisi sinkkuna olemaan vastoin tahtoaan. Kaikkea hyvää sinulle ja kiitos vastuaksestasi.
Siihen tottuu. Jos on 30 ikävuoteen mennessä suurimman osan ajasta ollut sinkkua ja vain joku pieni suhde takana niin ei ole tarvetta olla koko ajan jonkun toisen kanssa.
Suurin ero on ylivoimaisesti VAPAUS. Saa tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa, keneltäkään kyselemättä tai niitä selittämättä ja mihin kellon aikaan sekä vuoden aikaan hyvänsä.
Enkä tarkoita että haluaisin vapautta että saisin maata muiden naisten kanssa vaan ylipäätään tehdä asioita.
Tällä hetkellä kuitenkin on jo sen verran tuota sinkkuutta takana että välillä tekisi mieli olla parisuhteessa, ehkä enemmän "lopullisestikin".
Jos olis käynyt tuuri ja olisin tavannut jo sillä tavoin oikean joka välittäis ja rakastais ja jota voisin itse tehdä samoin niin tuskin olisin sinkku.
Mutta ajatus että alan suhteeseen kenen kanssa tahansa on naurettavaa ja tekee minulle sinkkuudesta aivan ylivoimaisesti paremman vaihtoehdon.
Lisättäköön etten pidä parisuhteessa riitelystä enkä erityisesti välitä sukuloinneista, toisen ihmisen kavereiden kanssa ajan viettämisestä yms.
Osalle ihmisistä arki on helpompaa toisen kanssa, itselle se on vaikeampaa.
Mutta tietysti sitä olisi valmis taipumaan moneen sen oikean ihmisen kanssa. Huomaan vain että pärstä sekä onneton kyky iskeä naisia on usein sen esteenä sen enemmälle. Täytyisi siis huolia kuka tahansa ja jonka kanssa elämä voisi olla yhtä tuskaa.
Esimerkiksi ketään ylipainoista en lähde lenkille houkuttelemaan kuin koiraa.
vastauksestasi. Riitely, sukuloinnit ja arjen yhteensovittaminen siis tuntunee vaikealta "Rumotuksen" mielestä, jos ymmärsin oikein? Kuitenkin jotenkin tulee kirjoituksesta olo, että jos itseluottamuksesi olisi vahvempi, niin olisit ehkä valmis komrpomisseihin ja yrittämään, sen oikean kanssa?
Minun "itseluottamukseni"?
Mitä sillä on tekemistä minkään kanssa?
Se että pärstä on mitä on ja olen onneton iskemään naisia ei ole mitään tekemistä "itseluottamukseni" kanssa.
Ne ovat vain realiteetteja joita ei voi sivuuttaa.
Vai pitääkö minun uskotella itselleni että olen tosi hyvännäköinen äijä ja että olen tosi kova iskijä jonka jälkeen automaattisesti oikeanlainen nainen vain ihastuu ja rakastuu minuun? :D
Jos noin olisi niin olisi jo tapahtunut. Jossakin vaiheessa on vain todetta se tosiasioiden tila ettei sovi kovinkaan monen mielestä "ihannemieheksi" ja ne jotka ehkä pitävät sellaisena eivät sovi itselle millään muotoa.
Olisin oikean kanssa valmis moniin asioihin. Turhasta en jaksa riidellä ja jos se tarkoittaa että joudun tekemään kompromissia kompromissien perään omista asioistani toisen tekemättä mitään niin en näe sellaisessakaan suhteessa kovin paljon itua.
Vaikuttaako sinusta että minulla olisi jotenkin huono itseluottamus? :D
No, sitten emme sovi toisillemme. Ylipainoa ei ole mutta lääkäri on kieltänyt vanhan polvivamman takia juoksemisen täysin. Pyöräillä ja uida saan.
Mutta yhteenkään ilmoitukseen missä on kriteerinä "lenkkiseura" en koskaan vastaisi tai sellaisesta miehestä kiinnostuisi. Koska lenkkiseura on tekosyy. Ette te halua lenkkiseuraa vaan hyvän vartalon, enkä pidä valehtelijoista.
En ole ylipainoinen enkä koskaan lenkkeile :)
Millä tavalla minä valehtelen?
Totta kai tahdon hyvän vartalon joka kertoo ihmisen tavasta huoltaa kehoaan.
En minä lenkkiseuraa etsin vaan odotan että nainen itse osaa käydä lenkillä.
Ei vartalon tarvitse olla tietyn muotoinen kuitenkaan luonnostaan vaan sen tulee kertoa siitä mitä sillä on tehty.
En osaisi tuollaisessa tilanteessa sanoa sitten juuta eikä jaata. Jos osaat pitää huolen itsestäsi niin se riittää.
"laziest girl in the city" (Marlene Dietrich)
Kauneus on katsojan silmissä. Jokaisessa ihmisessä on mielestäni jotain kaunista. Etsi itsestäsi hyviä piirteitä ja opettele rakastamaan itseäsi. Kyllä, uskon että itseluottamuksesi on saanut kolhaisun. Puhut realiteetistä. Realiteetti on myös sitä, että hyväksyy itsensä sellaisena kun on, eikä soimaa itseään vaan on sinut itsensä kanssa. Jos löytäisit nyt sen oikean, niin mistä tietäisit että hän on se oikea? Uskoisitko että hän rakastaa sinua pyytettömästi, juuri sellaisena kun olet? Luottaisitko että joku voi juuri sinua rakastaa? Ja iskemistä ei juuri tarvita, se on mielestäni yliarvostettua. Kun näet mielenkiintoisen ihmisen, niin mielestäni jo se, että sinä kiinnität häneen huomiota ja vaikkapa hymyilet hänelle, on juuri sitä "iskemistä parhaimillaan". Se, miten toiseen saa puheyhteyden on täysin sattuman varassa. On monta erilaista tapaa harjoitella sosiaalisia kykyjään. Linja-autossa muutaman sanan vaihtaminen ventovieraan kanssa, on yksi todella helppo tapa. Useimmat ihmiset eivät pahastu muutamasta lauseenvaihdosta.
Ps. Tarkoitus ei ollut kyseenalaista, viisastella tai millään tavalla moittia sinua. Kaikkea hyvää toivottaen,
ap.
Mielestäni yksi todella hyvä piirre sinussa näkyy jos kirjoituksestasi, ja se on kirjoittamasi lause ettet turhasta jaksa riidella. Se on todella hyvä piirre. Moni nainen arvostaa sellaista. Silloin jää rakentavalle keskustelulle tilaa ja elämä on paljon helpompi. Hyvä, etsi lisää hyviä piirteitä itsestäsi. Niitä kyllä riittää kun katsot positiivisessä valossaa itseäsi.
En ole mikään kirkasotsainen sinkku, vaan yksinäinen atm. Mutta kun itsetunto ei kestä seurustelua tai edes tutustumista niin kai se sitten on parasta olla yksin. Toisaalta jo lapsena tykkäsin leikkiä yksin metsässä ilman kavereita omia mielikuvitusleikkejäni. Yksin saa yleensä olla oma herransa omassa kodissaan, mikä on parasta yksinäisyydessä. Eipä tarvitse ottaa huomioon kenenkään toisen tarpeita.
Se mitä kaipaan on kuulumisen tunne, että tuntuu kuuluvansa johonkin suurempaan tai kuuluvansa yhteen toisen kanssa. En koskaan saa kokea miltä tuntuu kuulua. Kun tajuaa olevansa yksin koko maailmankaikkeudessa eikä voi kuulua, tulee joskus surulliseksi.
Darth, vastauksestasi. Toivottavasti löydät keinon parantaa itseluottamuksesi, jotta uskallat tutustua uusiin ihmisiin :). Kaikkea hyvää sinulle!
Ensinnäkin sinkkuutta on kahta sorttia - valittu olotila tai ei-toivottu ilmiö. Toisen vaihtoehdon sinkulle on aika epähienoa, jopa tuskallista, esittää kysymyksesi.
Itse olen kuulolla oleva sinkku. Kymmenen vuotta olen ihmetellyt yksin tässä kaupungissa. Alkuaikoina enemmänkin tuntosarvet ojolla ja ehkä jopa sitoutumisvalmiinakin. Mutta mitä enemmän vuosia vierii, sen vaikeampaa on ainakaan muuttaa yksiin. Parisuhdetta tyyliin kumpikin omassa asunnossaan pitäisin tällä hetkellä ideaalina. Ellei uuden parisuhteen nimi olisi Wahlroos, pidän kartanoista.
Sinkkuna on toisinaan hyvin yksinäistä. Mutta mikäli joku olisi koko ajan samassa tilassa, vaatien oman tilansa, niin saisin varmaankin hermoromahduksen. Ellei sitten tilaa olisi riittävästi, kts edellisen kappaleen loppu.
Monet miehet ovat lisäksi hyvin konservatiivisia ja mukavuudenhaluisia. Esimerkiksi suuri osa miehistä toivoo säännöllisiä ruoka-aikoja, ja tietysti naisen tekemää sapuskaa. Itse syön silloin kun huvittaa ja mitä huvittaa, enkä juurikaan tee ruokaa kotona. Tämä on vain pieni esimerkki.
Konkreettisempi käytännön este yhdessä asumiselle on raaka materia. Hyvä kun mahdun itse asuntooni, toista henkilöä sinne ei todellakaan sovi. Aika harvalla miehellä on sellainen asunto, minne voisin siirtyä kimpsuineni (paitsi BW!!). Siispä miehen tulisi olla vakavarainen osallistumaan uuden yhteisen asunnon hankintaan. Lisäksi miehen tulisi olla hyvin nöyrä sisustamisen suhteen, minulla on hyvin erikoinen maku ja mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän olen suostuvainen kompromisseihin.
Niin, oikeastaan tuohon viimeiseen lauseeseen voi kiteyttää hyvin sinkkuusolotilani: "mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän olen suostuvainen kompromisseihin".
Ei sen puoleen, eipä ole ollut kyllä jonossa kandidaattejakaan :) Hyvännäköisenä, hyvin pukeutuneena ja yleissivistyksellä voin joitakin huijata jonkin aikaa, mutta nähtyään kämppäni ja juomatapani he livahtavat hipihiljaa takavasemmalle :D
Vielä löytämisen vaikeudesta. kesällä minäkin innostuin laittamaan profiilin nettipalveluun ja katselemaan sopivan oloisia miehiä sieltä. Suomessa meihen löytäminen on ongelma harrastuksiemme ja mieltymystemme eroavaisuuksien vuoksi.
Suomalainen mies (treffiprofiilien mukaan) haluaa käydä matseissa, mökkeillä, vaeltaa metsässä, saunoa, paistaa makkaraa, yöpyä laavussa japukeutua mahdollisimman mukavasti.
Minä taas en kumisaappaita ja rantatossuja lukuunottamatta omista kuin korkokenkiä (joita onkin sitten riittävästi), en takuulla lähde metsään, en erityisemmin sauno, en syö makkaraa, urheilu ei kuulu elämääni ei aktiivisesti eikä passiivisesti, näköyhteys Stockmanniin pitää säilyttää ettei paniikki iske ja valkoviini on hyvä kesällä, punkku talvella, ja sitä pitää olla riittävästi.
Näillä eväillä ei liene ihme, että olen yhä sinkku :D
Minun ihannemieheni nimenomaan liikkuisi luonnossa, mökkeilisi ja yöpyisi vaikka laavussa, mutta miehiä ei kiinnosta näitä asioita harrastava nainen, vaan naisen pitäisi olla "naisellinen". Makkaraa en kyllä syö, enkä muutakaan lihaa, ja silloin harvoin kun alkoholia käytän niin viinejä ja calvadosia. Shoppailemaan en lähde ennen kuin viimeisetkin kengät ovat kuluneet puhki, vaikka maailmalla ja myös suurkaupungeissa tykkään muutaman kerran vuodessa viikonloppuja viettää.
Johtopäätös: miehille ei kelpaa mikään. Heidän pitäisi itsensä saada olla metsäläisiä makkaramahoja ja penkkiurheilijoita (tai narukätisiä nörttejä), koska hehän eivät naisten takia ala itseään muuttaa. Naisen pitäisi olla marraskuisessa metsässäkin naisellinen räpsyripsi ja omistaa kaksi tusinaa kenkäparia ja kolme korsettia :-D
vastauksestasi. Kuten aiemmin kirjoitin, kyselen lähinnä mikä sinkkuudessa vie (olettaen että se nimeenomaan on valittu olotila). Tarkoituksena ei ole loukata ketään täällä. Yksinäisyys ja ei-toivottu sinkkuus kertovat jo itsessään sen, ettei siinä ole mitään hienoa eikä siinä mikään ns. vie.
Kirjoituksestasi poimin kuitenkin muutaman kohdan. Voisiko sanoa että sinkkuna ei siis tarvitse tehdä kompromisseja eikä ottaa toisia huomioon mm juuri sisustamisessa, ruokailutottumuksissa, juomakulttuurissa ym.
täydennyksestä. :)
"miehille ei kelpaa mikään. Heidän pitäisi itsensä saada olla metsäläisiä makkaramahoja ja penkkiurheilijoita (tai narukätisiä nörttejä), koska hehän eivät naisten takia ala itseään muuttaa. Naisen pitäisi olla marraskuisessa metsässäkin naisellinen räpsyripsi ja omistaa kaksi tusinaa kenkäparia ja kolme korsettia :-D "
Olen huomannut ihan saman, miehet vaativat liikaa vaikkeivat itse yllä läheskään samalle tasolle. Miehet valittavat siitä että naiset ovat kranttuja ja vaativat liikoja. En vaan tajua, miksei nainen saisi vaatia yhtä lailla?
Vaikka minä omistan korsetteja ja kenkäpareja en silti ala mitään sohvalla mahakkaana makaavaa makkaranpurijaa viihdyttämään. Saati sitten sitä vikisevää narukättä :D
Jokaiselle se omanlainen ja jos sitä ei löydy niin ollaan sitten ilman.
"Jokaiselle se omanlainen ja jos sitä ei löydy niin ollaan sitten ilman."
Näin minäkin ajattelen. Tunnetko Platonin tarinan ihmisten puoliskoista? Muinoin ihmiset olivat palloja, joilla oli neljä kättä ja neljä jalkaa. Jostain syystä, en muista miksi, pitääkin etsiä tarina käsiini, ihmiset jakaantuivat kahtia. Siitä lähtien ovat puolikkaat etsineet toisiaan, jotkut löytäen, jotkut eivät milloinkaan.
Minun puoliskoni kuoli 11 vuotta sitten.
Nuorena olin vielä kyllin taipuisa kompromisseihin. Nyt olen keski-ikäinen kääkkä, ja voin snao, kyllä, kompromissihaluttomuus/-kyvyttömyys on todella hyvä syy pysyä tässä elämäntilanteessa sinkkuna.
Toinen hyvä syy on, ettei sopivaa ole osunut vastaan :D
"Olen huomannut ihan saman, miehet vaativat liikaa vaikkeivat itse yllä läheskään samalle tasolle. Miehet valittavat siitä että naiset ovat kranttuja ja vaativat liikoja. En vaan tajua, miksei nainen saisi vaatia yhtä lailla?"
Wanhaan hywään aikaan ihmiset (miehet ja naiset) eivät tainneet vaatia niin paljoon kuin nykyään. Kaikki tuntuvat osaavan vaatia, mutta osaavatko ihmiset löytää sopivan kumppanin?
Vapaus, vapaus ja itsekkyys. En halua olla kenkään toisen pyykkikone tai passaaja. Tiedän että on miehiä jotka hallitsevat nippanappa pyykinpesun, imuroinnin ja perusruuanlaiton mutta asuminen minun kanssa olisi paljon jotain muutakin. Asuntoni on ehdottoman siisti ja kaikilla tavaroilla on paikkansa. En siedä minkäänlaista sotkua tai epäjärjestystä. Olisi kohtuutonta yrittää sopeuttaa toista ihmistä näihin raameihin. Lisäksi olen ehdottoman itsenäinen kulkija. En halua tehdä tiliä tekemisistäni tai sopia yhteisiä ruoka-aikoja. Seksiä en ole kaivannut koskaan. Näillä mennään ja elämäni on hyvää.
Vastauksestasi Nuori aikuinen. Vapaus ja itsekkyys ovat siis ne mitkä vie. :)
On hienoa että olet rehellinen. Entinen tyttöystäväni oli myös "ehdottoman siisti ja ehdottoman itsenäinen kulkija". Itse taas olen puolisika ja myös oman tieni kulkija. Yllättävän pitkäänhän se jatkui näin jälkeen päin ajatellen.
Saanko luetella itseäni sinkuksi, kun olen eronnut ja lapset ovat jo maailmalla? Elin n. 20 vuotta avioliitossa ja sen jälkeen 5 vuotta avoliitossa, jonka minä lopetin, koska mies oli henkisesti sairas, minulla meni oikeastaan monta vuotta toipumiseen, olin todella rakastunut tähän mieheen, hän oli minulle täydellinen, silloin kun oli hyviä kausia. Osittain uskon sen vaikuttavan edelleen, vaikka suhteen loppumisesta on yli 5 vuotta, kukaan ei ole herättänyt saman tunteen minussa kuin hän. Toisaalta olen tässä vuosien varrella huomannut, että viihdyn vain paremmin ja paremmin yksin, nautin siitä, että saan tehdä ihan vaan sitä, mitä itse haluan, tulla ja mennä kuten haluan, syödä silloin kun huvittaa ja mitä huvittaa. Olen kyllä aina kaivannut paljon omaa tilaa ja aikaa, nyt suorastaan nautin siitä kun saan tulla kotiin tyhjään kotiin, laittaa takkaan tulta, lukea hyvä kirja tai lähteä lenkille tai puutarhaan tonkimaan. Joku kirjoitti kodin sisustamisesta, rakastan sisustamista, ja olen tässä vuosien varrella saanut talon sisustettua juuri haluamani tavalla, minullakin olisi luultavasti suuria vaikeuksia hyväksyä, että joku toisi minun luokseni omat tavaransa, sotkemaan täydellistä värimailmaa, enkä voisi kuvitellakaan muuttavani pois.
Minussa on kaksi puolta, toisaalta olen sosiaalinen, tutustun erittäin helposti uusiin ihmisiin, ja minun on helppo ystävystyä, toisaalta en halua liian läheisiä suhteita, joka vaatisivat minulta liikaa. Luin jossain toisessa keskustelussa siitä, kuinka paljon on valmis panostamaan suhteeseen ja siitä kuinka yleensä ei saa takaisin saman verran kun antaa. Tuo toteama pisti minut miettimään, ehkä se sitten on niin, että ei edes jaksa yrittää antaa itsestään, varsinkin jos on jonkun verran egoistinen, itsessäni tunnistan egosimin.
saat luetella itseäsi sinkuksi :). ei tässä kyselyssä ole rajoituksia sen suhteen. Joka kokee olevansa sinkku, on sinkku. Single, niinkuin yksin. Eri tilanteessa ovat mielestäni yksinhuoltajat, jonka lapset asuvat vielä kotona. Eli sinusta on helpointa elää vain itsellesi, jos niin saa kiteyttää ilman että se kuulostaa huonolta? Kuulostat tyytyväsieltä. Kaikkea hyvää sinulle.
Kiinnitin siihen huomiota, että vastaat melkein kaikille, ja teet jonkun analyysin, tuntuu ihan kivalta saada vastausta, se on aika harvinaista täällä, muuta kun siinä tapauksessa että ruvetaan väittämään jostain asiasta. Analysiot minut hyvin, olen tyytyväinen olotilaani.
En tarvitsisi olla yksin, pidän ulkonäöstäni huolta, pidän itseäni hoikkana, ja rakastan kauniita vaatteita, (taas se esteetikko minussa) minua sanotaan jopa kauniiksi, saan usein huomiota miehistä, mutta olen valinnut tieni, ja näin eletään ainakin toistaiseksi.
Kaikkea hyvää myös sinulle.
Kyllä, jos kyselen jotain, on tapana myös vastata. Kaikkien vastaus kiinnostaa :). Meistä jokainen on ainutlaatuinen, ja jokaisen vastauksessa on aina "se syy" siellä muiden tunteiden joukossa. Täällä voi oppia kuuntelemaan hyvin erilaisia ihmisiä. Se on ihan hyvää harjoittelua noin muutenkin :).
Sinkkuna ei tarvitse huomioida miehen tarpeita ja vaatimuksia, joita heillä todellakin riittää. Oman kotini rauhassa kukaan ei pompota, vaadi, edellytä, eikä arvostele. Se on upeaa sinkkuudessa!
En kestäisi, jos minun pitäisi paapoa aikuista ihmistä kuin lasta ja muokkautua hänen mielensä mukaiseksi vain, koska hän sattuu olemaan luomakunnan kruunu.
vastauksestasi. Eli jos osasin kiteyttää viestisi, niin on siis hyvää kun on se oma vapaus tehdä mitä haluaa eikä kukaan vaadi sinulta mitään?
Itse kiteyttäisin niin, että edellytän parisuhteessa vastavuoroisuutta. En halua tulla jyrätyksi, mutta en myöskään itse käyttää hyväksi ja latistaa ketään.
kyllä minulla tulee ensimmäisenä mieleen se vapaus, ja se ettei omia menojaan tarvitse selitellä koko ajan ja potea huonoa omaatuntoa ku toinen niiistä johtuen on yksin (mikä ei tietenkään ongelma jo toinen yhtälailla menossa). Lisäksi näitä pakollisia "kissanristiäisiä" on vain yhden ihmisen edestä, eikä tartte kahden sukua viihdyttää! Ihanaa lisäksi se, ettei kukaan kyttää rahankäyttöä tai muuta ... saa ite päättää omasta elämästä.
Jotenkin minua ahdistaa suhteissa se, etteivät pariskunnan osapuolet oikein osaa toisilleen suoda mitään kivaa, ellei se ole yhteistä. Sii kavereiden näkemistä, harrastamista jne.
Kieltämättä sitä kainaloakin kaipaa välillä, mutta voittopuoleisesti olen aika tyytyväinen näin. Voihan se olla että joku mies vielä joskus muuttaa mieleni, mutta siihen asti näin ...
vastauksestasi. Eli vapaus tehdä mitä haluaa, jos yritän kiteyttää.
Jos naiset suostuisivat seurustelemaan 15 vuotta nuoremman miehen kanssa niin ei tarvitsisi ollakkaan sinkkuna.
Sinkkuudessa ei todellakaan ole mitään hienoa (mun mielestä). Vapaus menettää merkityksensä kun sitä on saanut kokea liikaa.
Sitä paitsi olen edellisissä suhteissa saanut muutenkin mennä miten haluan. Ei ole kukaan kieltänyt lähtemästä vaikka baariin.
vastauksestasi. Kuten aiemmin kirjoitin, kyselen lähinnä mikä sinkkuudessa vie (olettaen että se nimeenomaan on valittu olotila). Tarkoituksena ei ole loukata ketään täällä. Joillekin vapaus todella menettää merkityksensä kun sitä on aikaansa ollut. Kaikkea hyvää sinulle!
kaikille vastauksistanne! Sain nyt riittävästi perspektiiviä ja erilaisia rikastuttavia kommentteja. En enää aktiivisesti tämän jälkeen seuraa tätä keskustelua. Voikaa kaikki oikein hyvin, ja kaikille niille ketkä ovat valinneet itselleen elämisen, toivotan leppoisia ja ihania syyshetkiä. Kaikille, joille sinkkuus ei ole oma valinta tahdon puolestani sanoa että uskokaa itseenne, hemmotelkaa itseänne ja muistakaa, että se rakkaus on kyllä siellä ihan nurkan takana ja se tulee luoksenne silloin kun sitä vähiten odotatte. Onnea ja menestystä kaikille!
Pakolle ei voi mitään.