Aloitin uuden keskustelun vaikka samaa aihetta sivuttiin jo tuolla "suhde kriisissä, seksielämä loppui" ketjussa.
Neljän ja puolen vuoden rakastava suhteemme on siis loppumaisillaan tai tältä naisystävästäni tuntuu koska ei tunteet on kadonneet hänen osaltaan suhteesta.
Kaikki on kehittynyt pikku hiljaa kiireisessä arjessa jossa seksi jäi vähälle minun itsetunto ongelmien ei niinkään haluttomuuden takia. Harrastin seksiä yksin mielummin, kuin hänen kanssaan vaikka häntä halusinkin. Tunsin etten ole riittävä hänelle mikä ei ollut totta. Emme myöskään puhuneet ongelmistamme ennen kuin nyt kaksi päivää olemme itkeneet toistemme sylissä ja käyneet tätä asiaa läpi. Itsestä tuntuu että olisi ollut paljonkin tehtävissä suhteemme pelastamiseksi, olisin vaikka terapiaan ollut valmis menemään. Olisin ollut valmis puhumaan, opetella riitelemään (olen usein sulkenut kaikki sisälleni vaikka olisi pitänyt osata riidellä) koska pelkäsin riitelyssä että riita kehittyy liian suureksi ja tulee ero joten en riidellyt vaan otin kaikki ikään kuin syykseni ja nyt kun asiaa vasta tutkin olisi seksielämäänkin voinut koittaa monia keinoja sen piristämiseksi.
Menee sepittämiseksi, mutta tämä on pientä terapiaa minulle. Kysymys siis kuuluu voiko tunne enää syttyä vai onko se yleensä lopun merkki?
Molemmat olemme itkeneet ja kertoneet kuinka paljon toisiamme yhä rakastamme, mutta rakkaus ei taida nyt vaan riittää, jos suhde on mennyt kaveripohjaiseksi.
Sovimme että pidämme nyt viikon täyseroa toisistamme ja molemmat miettivät asioita yksin. Muuta ei liene tehtävissä.
Ostin lähtiessä kotoa puolison ollessa töissä hänelle vielä hänen lempikukkiaan ja kirjoitin paperille rakentavaan sävyyn ajatuksiani nykytilanteesta ja menneestä hänelle.
Toivottavasti en ollut liian ahdistava hänelle. Muuta en liene voi enää tehdä kuin antaa aikaa.
Jos ja kun tämä nyt loppuu annan vielä kuluneen neuvon tuleville ja toimiville parisuhteille että puhukaa,puhukaa vaikeistakin asioista ennen kuin on liian myöhäistä.
Usein kaiken vain jostain syystä tajuaa ennen kuin on liian myöhäistä ja ikävät asiat työntää mielummin sivuun ja kuvittelee niiden parantuvan itsestään.
Neljän ja puolen vuoden rakastava suhteemme on siis loppumaisillaan tai tältä naisystävästäni tuntuu koska ei tunteet on kadonneet hänen osaltaan suhteesta.
Kaikki on kehittynyt pikku hiljaa kiireisessä arjessa jossa seksi jäi vähälle minun itsetunto ongelmien ei niinkään haluttomuuden takia. Harrastin seksiä yksin mielummin, kuin hänen kanssaan vaikka häntä halusinkin. Tunsin etten ole riittävä hänelle mikä ei ollut totta. Emme myöskään puhuneet ongelmistamme ennen kuin nyt kaksi päivää olemme itkeneet toistemme sylissä ja käyneet tätä asiaa läpi. Itsestä tuntuu että olisi ollut paljonkin tehtävissä suhteemme pelastamiseksi, olisin vaikka terapiaan ollut valmis menemään. Olisin ollut valmis puhumaan, opetella riitelemään (olen usein sulkenut kaikki sisälleni vaikka olisi pitänyt osata riidellä) koska pelkäsin riitelyssä että riita kehittyy liian suureksi ja tulee ero joten en riidellyt vaan otin kaikki ikään kuin syykseni ja nyt kun asiaa vasta tutkin olisi seksielämäänkin voinut koittaa monia keinoja sen piristämiseksi.
Menee sepittämiseksi, mutta tämä on pientä terapiaa minulle. Kysymys siis kuuluu voiko tunne enää syttyä vai onko se yleensä lopun merkki?
Molemmat olemme itkeneet ja kertoneet kuinka paljon toisiamme yhä rakastamme, mutta rakkaus ei taida nyt vaan riittää, jos suhde on mennyt kaveripohjaiseksi.
Sovimme että pidämme nyt viikon täyseroa toisistamme ja molemmat miettivät asioita yksin. Muuta ei liene tehtävissä.
Ostin lähtiessä kotoa puolison ollessa töissä hänelle vielä hänen lempikukkiaan ja kirjoitin paperille rakentavaan sävyyn ajatuksiani nykytilanteesta ja menneestä hänelle.
Toivottavasti en ollut liian ahdistava hänelle. Muuta en liene voi enää tehdä kuin antaa aikaa.
Jos ja kun tämä nyt loppuu annan vielä kuluneen neuvon tuleville ja toimiville parisuhteille että puhukaa,puhukaa vaikeistakin asioista ennen kuin on liian myöhäistä.
Usein kaiken vain jostain syystä tajuaa ennen kuin on liian myöhäistä ja ikävät asiat työntää mielummin sivuun ja kuvittelee niiden parantuvan itsestään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
annan teille neuvon. Älkää luovuttako. Se kipinä on siellä. Etsikää se! :) Kaikkea hyvää toivotan teille!!! Uskon itse henkilökohtaisesti että ystävyys parisuhteessa on ehdoton asia, ja teillä sitä riittää. Nyt vaan otatte hieman aikalisä, ja rupeatte flirttailemaan toisillenne taas. Käytte elokuvissa, syömässä, teette jotain mitä ette ole ikinä ennen tehneet (voi olla ihan mitää vaan kunhan se on ihan uutta) ja pidätte mielessä että pidätte hauskaa, ette murehdi ja vatvo liikaa menneitä ja nykytilannetta (negatiiviset ajatukset luovat pohjan negatiiviselle lopputulokselle). Asenteet kuntoon, ja tämä kriisi voi oikeasti lähentää teitä. Se, että kasvaa erilleen, ei tarvitse olla pysyvää. Voitte taas lähestyä toisianne ja kaikki voi vielä mennä ihan hyvin. Kunhan uskotte toisiinne!!! Älkää luopuko toivosta ja uskosta. Rakkauttahan teillä on selvästi riittävästi :). Tsemppiä vaan! Liian moni eroaa liian helposti. Olkaa te esimerkkinä muille, että kriisistä voi myös selvitä yhdessä.
a sinä olet se joka määrää KAIKEN. Ole MIES älä LAPANEN.
Toivotaan että viikon tauko ja ajatteleminen saisi puolisoni ainakin miettimään, että on täysin varma mitä haluaa. Olen ainakin yrittänyt hänelle sanoa kaiken tästä asiasta ja suhteestamme mitä olen halunnut.
Muuta en kai voi enää tehdä kuin odottaa. Toivoakaan ei ehkä kannata, kun ainakin eilen vielä sanoi ettei tunnu miltään ja puhui jo jossain sivulauseessa tavaran ja lemmikin kohtalosta.
Olen yrittänyt kauniisti saada miettimään eikö näin pitkän suhteen takia kannattaisi vielä kerran antaa suhteelle mahdollisuus koska olemme vasta nyt puhuneet ja itkeneet paremmin kuin koskaan.
Naiset ovat niin vaikeita vain etten tiedä voiko pienintäkään kipinää enää syttyä. Monet hänen hyvät ystävät ovat myös eronneet mikä on varmasti saanut hänet miettimään tätä ratkaisua.
Oli etuoikeus saada lukea miehen syvistä tuntemuksista, itsekritiikistä ja taistelutahdon kaipuusta. Ja erittäin hyvä vastaus 8 6:lta, että älkää antako periksi yhtä helpolla kuin niin monet muut tekevät.
Me tehdään myös virheitä elämässämme ja niistä virheistä yritetään ottaa opiksi, kuka mitenkin. Edellinen kirjottaja mainitsi sanan kriisi ja siihen minäkin nyt tartun. Teidän parisuhde on kriisissä ja kriisihän tarkoittaa muutostilaa. Olette heränneet vaatimaan enemmän kuin mitä nykyinen meno teidän parisuhteessanne tarjoaa.
Se on hyvä asia.
Kaikki eivät herää koskaan, vaan nuokkuvat ikänsä epätyydyttävässä parisuhteessa oireillen ja valittaen.
Sulla on erittäin hyvät taidot ilmaista tunteitasi, et vain ole uskaltautunut käyttämään taitoasi niin avoimesti kuin nyt "pakon edessä". Sulla on myös hyvä itsetunto ja vahva tunneside naiseesi (ja päinvastoin). Sä et syytä vain häntä ja esitä martyyria, vaan olet valmis kantamaan vastuun omasta osuudestasi. Moni jätkä pötkii siinä kohtaa vaan pakoon omaa syyllisyydentuntoaan ja jättää toisen yksin.
Te olette molemmat yhtä syyllisiä siihen, että heräsitte unestanne tyymättömyyteen. Olette laiminlyöneet niin itseänne kuin toisiannekin jo jonkin aikaa ja nyt te olette vain neuvottomia sen suhteen miten jatkaa.
Olette pysähtyneet tarkastusasemalle, jotta näkisitte mihin suuntaan lähteä kun vanha tie nousi pystyyn.
Ei siis ole kysymys tunteiden katoamisesta, vaan pettymyksentunteeseen heräämisestä ja sen tunteen käsittelyn vaikeudesta rakkaussuhteessa, sekä molemminpuolisen kunnioituksen ja tarpeiden näyttämisen uudelleen opettelusta, koska vanhalla tavalla ajauduttiin kiville.
Rakkaussuhde ei voi kaatua heti ensimmäiseen virheeseen tai jos kaatuu oli kyse pinnallisesta rakastamisesta.
Teillä kuulostaa olevan kaikki edellytykset elää vaikka loppuelämä onnellisesti yhdessä, sen kun nuolette nyt haavajanne ja kohtaatte sitten toisenne aivan uudella asenteella.