etätyö kotona

vinkkejä?

Yritän tehdä etätyötä kotoa käsin, mutta pikkuhiljaa se alkaa tuntua aika mahdottomalta.

Vaimoni ei ymmärrä, että jos minun esim. pitää saada joku rahanarvoinen asia tietokoneella valmiiksi seuraavan puolen tunnin kuluessa, niin en ole käytettävissä esim. perunoiden kuorintaan tai en ehdi kuuntelemaan hänen ongelmiaan facebookin salasanan suhteen.
Sitten vaimoni on koko loppupäivän loukkaantunut tai vihainen, koska en voi antaa hänelle huomiotani silloin kun sitä vaati.

Muuten tuo työni on sujunut hyvin, pystyn yleensä ajoittamaan sen siihen aikaan kun vaimo ei ole kotona. Hänen välillä äänekkäätkin harrastukset eivät häiritse minua.

Hän vain ei ymmärrä sitä, että joskus "en ole paikalla", vaikka istunkin pöytäni takana.

Tuntuu turhauttavalta alkaa vuokraamaan toimistoa tuon asian vuoksi.

18

948

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Linzux

      Sinun täytyy vain yksinkertaisesti taivuttaa sääntösi vaimollesi. Itselläni oli tietty kellonaika, jolloin keskityin asioihini eli 6.00 - 13.00. Silloin en ollut "yhteiskäytössä".

    • Sirpa Apuhoitaja

      Hyi helvetti, mikä miessika taas! Tule tänne vinkumaan vaimonsa vikoja. Pidät vaimoasi pelkkänä kotiorjana ja panopuuna. Itse pelaat tietokoneella päivät pitkät.

      Mikä työ muka on niin tärkeää, ettei sen välissä ehdi käyttää viittä minuuttia perunoiden kuorintaan. Vai kuinka monta kertaa oikein olet pakottanut vaimosi raskaaksi? Miten niitä perunoita muuten niin tuhottomasti pitäisi muka kuoria?

      Kyllä miehenkin on osallistuttava kotitöihin. Mikä on parempaa esileikkiä, kuin keittiön lattiaa luuttuava mies! Ehkä pyykkien peseminen, kuivaaminen ja kaappiin järjestäminen!

      Itse laitoin ex-mieheni ojennukseen hetri liiton alussa. Pian huomasin, että miestä ei nainen tarvitse mihinkään. Olenkin nyt viihtynyt sinkkuna jo kuusi vuotta. Mitä nyt nuoret moiehet ovat aivan hirvittävän kiinnostuneita minusta.

      • sfdad

        Kuinka usein Sirpa Apuhoitaja on kesken työvuoronsa tullut perunoita kuorimaan ja palannut sitten työmaallensa. Vaikka kirjoituksesi voikin jättää omaan arvoonsa, niin silti kommentoin.

        Alkuperäisessähän ei ole kyse kotitöiden jakamisesta vaan toisen osapuolen ansiotyön tekemisestä. Jos sitä tehdään kotoa käsin, pitää säännöt sopia perheenjäsenten kanssa. Työaika on työaika, jos työn luonne sen vaatii.


      • TunnenSirpan

        Nei viälä tunne sua Sirpa.
        Ja heleppo piirakka kiinnostaa aina nuaria miähiä:)


      • yfkykyylul

        Tää on provo!!!

        Erittäin hauska sellanen, mut toivottavasti ihmiset ei tähän oikeesti usko!!!!


    • mk

      Vaimollesi että olet nyt töissä että ei saa häiritä ja kyllä hänen on ymmärrettävä että kun teet etätyötä niin olet silloin töissä vaikka teet työn kotona. Oma työhuone kotiin ja ovi lukkoon niin homma toimii.

    • sfafdadf

      hoitaa firmansa vetämistä kotoa käsin, jolloin muiden (koiraa myöten) olisi pitänyt myötäillä hänen hiljaisuuden tarpeitaan ym. Asiasta ei tullut mitään.

      Ymmärrän hyvin että kesken etätyösi ei ryhdytä perunankuorintaan vaan työaika on työtä varten. Mutta koti on kuitenkin ensisijaisesti koti. Työrauhaa varten pitäisi olla erillinen tila. Siellä ei voi edellyttää muiden kulkevan sukkasillaan, jotta yksi perheenjäsen saa tehtyä työtään. No, sinä mainitset, ettei ympäröivät äänet häiritse.

      Ja jos etätyötä voi tehdä ilman työtilaa, edellyttää se kyllä asian sopimista muiden kanssa.

    • ideoita

      Älä tunne huonoa omatuntoa siitä että teet työsi.

      Kerro mitä työsi vaatii, mistä siinä on kysymys. Aseta mahdollisimman selvät työajat itsellesi, älä palaile epämääräisesti työhösi pitkin päivää ja iltaa.

      Ole tiukkana, ole jämäkkä, älä tingi työajastasi, ellei ole todellinen hätä.

      Sitten kun teillä on yhteistä aikaa, käytä se kunnolla vaimosi kanssa ja keskity häneen.

    • oppeliini

      Oli tyo tehty kotona tai kodin ulkopuolen toimistossa on yhdentekevää; tehdystä tyostä tulee palkka jolla maksaa juoksevat kulut ja elämisen. Tehdäkseen kunnolla tyonsä, se yleensä vaatii hiljaisuuden ja täyden keskittäytymisen tyohon. Siitä ajasta ja tyon tuloksesta palkka tulee!

      Täytyy olla varsinaisen yksinkertainen nainen joka ei tuota tajua.

      Saattaa myoskin olla kommunikointiongelma ellei mies pysty viestittämään että joka päivä, 7.00- 18.00 on tyoaika. Ehkä tunnin lounastauko välillä.
      Ellei tuo järjestelmä sovi kummallekin, sitä on muutettava niin että mies joko hankkii kunnon korvatulpat , erillisen tyohuoneen tai vuokraa tuolin ja poydän asuntonsa ulkopuolelta jossa saa tarvitsemansa tyorauhan.

      Tai vastaavasti nainen hakeutuu toihin kodin ulkopuolelle.

    • työ kotona.

      aamulla ylös ja aloita omat työt, kun muijas on työssä ja lopeta sitte kun muijasi tulee työstä.
      Illat olis teijän yhteistä aikaa.

      • aloittaja123

        Yritän tehdä työni silloin kun vaimoni on poissa kotoa, mutta joskus tulee joku kiireellinen homma, joka pitää hoitaa puolessa tunnissa. Se ei olisi ongelma vaimolleni, jos lähtisin nopeasti kotoa pois ja palaisin puolen tunnin kuluttua. Päinvastoin, hän varmasti kokisi, että työni on tärkeä ja dynaaminen. Mutta hänen on vaikea hyväksyä sitä, että olen fyysisesti läsnä, mutta korvani ja silmäni on suljettu kaikelta ulkopuoliselta.


      • oppeliini
        aloittaja123 kirjoitti:

        Yritän tehdä työni silloin kun vaimoni on poissa kotoa, mutta joskus tulee joku kiireellinen homma, joka pitää hoitaa puolessa tunnissa. Se ei olisi ongelma vaimolleni, jos lähtisin nopeasti kotoa pois ja palaisin puolen tunnin kuluttua. Päinvastoin, hän varmasti kokisi, että työni on tärkeä ja dynaaminen. Mutta hänen on vaikea hyväksyä sitä, että olen fyysisesti läsnä, mutta korvani ja silmäni on suljettu kaikelta ulkopuoliselta.

        Kenenkähän syytä tuo loppujen lopuksi on? Valitsitko sinä naisesi itse? Valitsitko tietoisesti ja huolellisesti harkiten naisen joka ei tajua yhtään mitään vai pakottiko jokin ulkopuolinen tekijä teidät yhteen?

        Taitanee tuo vanha sananlasku "tyhmyydestä sakotetaan?" pitää sinunkin kohdalla paikkansa.


      • 4+16
        oppeliini kirjoitti:

        Kenenkähän syytä tuo loppujen lopuksi on? Valitsitko sinä naisesi itse? Valitsitko tietoisesti ja huolellisesti harkiten naisen joka ei tajua yhtään mitään vai pakottiko jokin ulkopuolinen tekijä teidät yhteen?

        Taitanee tuo vanha sananlasku "tyhmyydestä sakotetaan?" pitää sinunkin kohdalla paikkansa.

        Niinhän se menee elikkä miehen vika, jos nainen hölmöilee tai tekee jtn väärin.


      • oppeliini
        4+16 kirjoitti:

        Niinhän se menee elikkä miehen vika, jos nainen hölmöilee tai tekee jtn väärin.

        Se että nainen hölmöilee, EI ole miehen vika (tai että mies hölmöilee EI ole naisen vika).

        Missä tuo mies tekee väärin on siinä että hän on huolellisesti ja harkiten valinnut väärän naisen. Tai vaihtoehtoisesti ei osaa selitää naiselle tyonsä tärkeyttä.
        Jos nainen uskoo että mies vain pelleilee läppärinsä kanssa, silloin hän voi täysin hyväksyttävästi keskeyttää.


      • Maistraatin aamen
        oppeliini kirjoitti:

        Se että nainen hölmöilee, EI ole miehen vika (tai että mies hölmöilee EI ole naisen vika).

        Missä tuo mies tekee väärin on siinä että hän on huolellisesti ja harkiten valinnut väärän naisen. Tai vaihtoehtoisesti ei osaa selitää naiselle tyonsä tärkeyttä.
        Jos nainen uskoo että mies vain pelleilee läppärinsä kanssa, silloin hän voi täysin hyväksyttävästi keskeyttää.

        -Missä tuo mies tekee väärin on siinä että hän on huolellisesti ja harkiten valinnut väärän naisen-

        Nyt ei enää avioeroja tapahdu mies siis aina vain valisee juuri sen OIKEAN naisen itselleen ja homma toimii avierotilastot menevät nollille ja kaikilla on hyvä olla.

        Ei hitsi kyllä tuo tieto olisi pitänyt kertoa ajat sitten jokaiselle niin ei tarvitsisi aikuisten eikä lasten kärsiä avioeroista.


    • Vaihda akkaa!

    • Aarghhhh

      Sanopa muuta. Tykkään itse etätyöstäni mielettömästi, mutta kotona työttömänä oleva puoliso on kyllä jotain niin raivostuttavaa, koska tietenkin minun pitää olla laittamassa ruokaa, kun hänellä on nälkä ja keskeyttää työni. Pestä pyykit, siivota, mitä nyt yleensä kotitöitä onkaan siinä oman työni sivussa. Siksi työpäiväni ovatkin vähintään 12 tunnin mittaisia, kun välissä pitää hypätä tekemässä vaikka mitä.

      • 17+13

        Aarghh - älä ole lattiarätti, varsinkin kun tuot "leivän kotiin". Anna äijälle kymppi kouraan "tuossa, mene snagarille ja pysy vähintään tunti poissa" kun on nälkä. Patista lenkille tai kuntosalille tai uimaan jos "mankuu jaloissa".
        Kieltäydy siivoomasta pätkääkään, tee hänelle selkeä työlista kodin huoltotöistä (ne astiat, pyykit jne.). Kyllä hän hiljakseen alkaa toimitella asioita, kun olet jämäkkä ja hän huomaa sinun olevan tosissasi. Tai ota asumusero heti ilman lastenkasvatus-tyyppisiä korjaavia toimenpiteitä. Tai mene kirjaston lukusaliin tekemään homma rauhassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe