tapasin tänään vieraita Puolasta.
He olivat suorastaan järkyttyneitä suomalaiseen ruokaan, tai ei niinkään ruokaan vaan sen kulttuuriin.
Ihmettelivät suuresti, että miten ihmeessä ihminen voi syödä rasvattomia tuotteita.
Suuremmin vielä Lidl:in linesssa- rasvattomia tuotteita. Sitä ei antaisi edes koirallensa saati sitten itse itse syötynä. Yksinkertaisesti he eivät edes pitäneet rasvaisemmasta päästä olevistakaan tuotteista, koska ei ollut tarpeeksi rasvaa.
He eivät ole kuullutkaan VHH:sta, mutta silti koko elämänsä noudattivat sitä. Leipää söivät, mutta erittäin vähän.
He oikeesti ihmettelivät, miksi Suomessa on lähes joka toinen ylipainoinen ja diabeetikko vaikka syövät rasvattomia. Heidän maassaan rasvoton ei olekaan terveellistä.
Puolassa ihmiset ovat yksinkertaisesti terveempiä, niin henkisesti ja fyysisestikkin.
He olivat suorastaan järkyttyneitä suomalaiseen ruokaan, tai ei niinkään ruokaan vaan sen kulttuuriin.
Ihmettelivät suuresti, että miten ihmeessä ihminen voi syödä rasvattomia tuotteita.
Suuremmin vielä Lidl:in linesssa- rasvattomia tuotteita. Sitä ei antaisi edes koirallensa saati sitten itse itse syötynä. Yksinkertaisesti he eivät edes pitäneet rasvaisemmasta päästä olevistakaan tuotteista, koska ei ollut tarpeeksi rasvaa.
He eivät ole kuullutkaan VHH:sta, mutta silti koko elämänsä noudattivat sitä. Leipää söivät, mutta erittäin vähän.
He oikeesti ihmettelivät, miksi Suomessa on lähes joka toinen ylipainoinen ja diabeetikko vaikka syövät rasvattomia. Heidän maassaan rasvoton ei olekaan terveellistä.
Puolassa ihmiset ovat yksinkertaisesti terveempiä, niin henkisesti ja fyysisestikkin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Puolassa oli todennäköisesti neuvostoblokin paras elintarviketeollisuus. Raaka-aineetkin olivat erittäin laadukkaita kun länsimainen hapatus ei päässyt pilaamaan alkutuotantoa. Ei siellä kyllä VHH:lla eletä, ei ainakaan Pellinki-mielessä. Tilannetta viljojen ja perunan välillä en tiedä mutta neuvostovallan aikaan perunaa syötiin paljon ja ennen sitä viljaa.
Suomessa syötävästä rukiista tulee iso osa sieltä eli kaippa siellä menee leipääkin.
Yksi Linessa-tuotteista on kyllä huippu eli niiden ilmakuivattu kinkku.
Puolalaisia juustoja ja makkaroita kannattaa ostaa jos löytää jostain. Itse tuon niitä Tallinnasta, keskustorin kauppahallista yleensä. Hinnan takia ei kannata, kalliimpia ovat kuin kotimainen (moska).
Tapasin tänään vieraita Firenzestä. He olivat tosi järkyttyneitä Suomen ruoasta, miten pitkälle käsiteltyä ruokaa heille oli tarjottu yliopistolla.
Ruokapuoli olikin ainoa alue, missä he vannoivat Berlusconin tarkan ja sofistikoituneen maun nimeen...
No taidankin loihtia heille sitten Välimeren spesialiteettejani, niin firenzeläiset eivät ainakaan kuole nälkään täällä vierailulla ollessa...
Meillä on ruoka keskimäärin aika kehnoa. Ongelma alkaa jo raaka-aineista kun lihan laatu on heikko niin väännä siitä sitten ruokaa. Makkara on pääosin niin heikkoa, että sitä ei kerta kaikkiaan voi tarjota ulkomaalaisille. Juustotkin ovat huonontuneet parissa vuosikymmenessä uskomattoman paljon.
Marjat ja hedelmät ovat hyviä ja laadukasta kalaakin saa. Juureksetkaan eivät ole hassumpia. Erikoisesti peruna on meillä parempaa kuin monessa muussa maassa.
Suomalainen välittää ruuassa vain hinnasta ja "terveellisyydestä". Terveellisyys on pakko laittaa lainausmerkkeihin koska se tuhotaan liian suurilla annoksilla.
>
Loihdi mieluummin lupaamasi vastaukset kysymyksiini - vihdoin useiden useiden "huomenna", "ihan kohta" tai "selkä on pipi" -verukkeiden jälkeen.
(Sanna/Tanja tuskin pettää: edelleen hän todennäköisesti kirjoittaa epärehellisesti, ettei juuri nyt voi, mutta vastaa ensitilassa. Sitä ensitilaa on jatkunut nyt ainakin kesästä saakka. Verukkeita löytyy. selkärankaa ei.)
Ihan oikeasti Nuolipää, en ole aina jaksanut palata niihin kysymyksiin...
Mutta siis olen vastannut jo siihen molekyylirakennekysymykseenhän. Sen lisäksi kysyit silloin kesällä Veijon linkeistä, että onko Veijo vakavastai otettava. Niin siis suuri osahan Veijon linkeistä on Pubmed-tasoisia julkaisuja, Veijo perustelee kolesteroli- ja rasvajutut sen tasoisilla julkaisuilla tai julkaisuilla, jotka jo Kostdoktorn on referoinut Pubmedista, että ei niistä pitäisi olla mitään pahaa sanottavaa...
Selkärankaa kyllä löytyy, myös pelisilmää ja aivoja enemmän kuin keskivertomammalta...
>
Niin, itse asiassa kerran kesän jälkeen vaikka lupaat kyllä "huomenna" tai "iltapäivällä" - "kun selkä on parantunut" tms.
>
Olet vastannut, että onko tällainen "terveellisyystieto" tieteellinen (eli julkaistu), että: "ei ole". Kysyin, onko sitä julkaistu missään. Vastasit: "ei ole". Kysyin, onko se sitten kuulemma-"tietoa". Vastasit: "ei ole".
Mitä ihmettä se sitten on ? Jos sitä ei ole painettu, niin mitä muuta se sitten voi olla kuin kuulemma-"tietoa" ? Sitä minä en ymmärrä. Pystyisitkö vastaamaan, mitä tietoa (tai "tietoa") se sitten on - ettei minun tarvitsisi vaan arvuutella erilaisia vaihtoehtoja) ? Et siis vastannut tähän kysymykseen lainkaan, vastasit vaan arvauksiini: "ei ole".
Mitä se sitten on ?
>
Pubmed on tietokanta. Se ei ole tieteellisyyden mitta. Tämä vaan tiedoksesi.
Olet oikeassa siinä, että Veijo todistaa väitteitään tieteellisillä julkaisuilla. Kysymys ei ihan koskenutkaan tätä vaan sitä, millaisilla tieteellisillä julkaisuilla hän todistaa väitteitään. Tosiaan, minäkin pystyn "todistamaan" väitteeni tieteellisellä todisteella, esim. näin: tyydyttynyt rasva aiheuttaa syöpää http://www.nature.com/oby/journal/v9/n11s/full/oby2001134a.html. Siinä on siis väite ja erittäin arvovaltainen tieteellinen todiste. Nyt vaan kysymys olikin se, mitä tuo tieteellinen todiste oikeasti todistaa. Jep, se on oikeasti erittäin hyvä artikkeli (siis kannattaa ihmiset lukea: se murtaa monia käsityksiä), mutta koko artikkelissa ei edes mainita tyydyttyneitä rasvoja eikä edes syöpää. Se on tieteellinen todiste, mutta ei minun väitteelleni. Eikö vaan, että väitteeni "todistaminen" arvovaltaisella tieteellisellä tutkimuksella, joka ei kuitenkaan todista väitettäni, tekee uskottavuuteni erittäin kyseenalaiseksi ? Kyllä/ei ?
No, tekisikö samanlainen - voisiko sanoa - valehtelu Veijon uskottavuudesta muusia ? Kyllä/ei ?
Niinpä, Veijo on käyttänyt väitteensä "hiilihydraatit on pahasta" tueksi tieteellistä tutkimusta, jossa ei ollut sanaa hiilihydraatti. Se oli siis Veijon (tai ties minkä hihhulitahon) oma keksimä "todiste", jolla ei todellisuudessa ollut todistusarvoa. Se oli siis suora vale, että tuo julkaisu olisi todistanut väitteen.
Sitten vielä yksi: Onko luotettavaa tietoa, jos ainoa asiaa tukeva julkaisu ei ole edes tieteellinen ? Voidaanko asia sanoa paikkansa pitäväksi tuon perusteella - varsinkin kun vastakkaisia todisteita löytyy ihan aidoista tieteellisistä tutkimuksista ?
Tosiaan, Veijo on tähänkin syyllistynyt: hän on käyttänyt "tieteellisenä todisteena" täysin epätieteellisiä julkaisuja - jopa blogikirjoituksia. Ja ne kuulemma hänen mukaansa murtavat ihan aidosti tieteelliset julkaisut ja todistavat hänen kantansa "tieteellisesti" "oikeaksi".
>
Hieno homma. Sitten et epäröi antaa suoria vastauksia - vaikka ne eivät välttämättä ole mieluisia.
vieraita Pariisista. He olivat tosi järkyttyneitä, miten suuria annoksia heille oli tarjottu suomalaisissa ravintoloissa.
Päätin itse valmistaa heille tänään illallisen ja takaan, että vannovat ruokailun jälkeen minun tarkan ja sofistikoituneen tarjoilun nimeen
Annoskoko Suomessa saati sitten USA:ssa on järkyttävä. Kun otetaan vielä energiatiheys niin ei ihme, että ihmiset lihovat.
Isolla annoksella ei itse asiassa pärjää juurikaan pidempään kuin pienemmällä, koostumus on paljon tärkeämpää.
"Ruokanne on pahaa ja sitä on vielä liian vähän"
ravintola-arvosteluissa suurista annoksista. Se on varma merkki siitä, että sellaiseen ravintolaan en mene!
Olen käynyt Puolassa, ja olin yllättynyt kuinka rasvaista se ruoka oli. Mutta ainakin se, mitä meille tarjoiltiin, oli aivan älyttömän hyvää. Oli ehkä parasta ruokaa (vaikka oli kyllä monen ruokalajin juhlaillallinen johon satsattu paljon), mitä olen ulkomailla syönyt lukuun ottamatta erästä kalaruoka-annosta Tunisiassa, jossa paistettujen kalojen seurana oli paahdetuista vihanneksista eli paprikoista, sipulista, valkosipulista, isoista (ja väkevistä) peperoncinoista, oliiviöljystä, oliiveista tehtyä mössöä. Olen tehnyt sitä itsekin kotona, kun otin ohjeen talteen, muttei siitä tule samanlaista kuin Tunisiassa sitten millään.
Mitä tuohon Ranskaan tulee, niin eikös Ranskassakin ole semmoinen ruokailutyyli, että jokainen ruokalaji on eri lautasella eli lisukkeet, salaatit ja pääruoka eli pihvi on jokainen eri lautasella kuten Italiassa? Silloinhan se näyttää siltä, ettei lautasella ole juuri mitään, kun suomalaisessa "lautasmallissa" kaikki on ympätty samalle vadille. En ole itse Ranskassa käynyt enkä tunne ketään ranskalaista, keltä kysellä.
periaatteessa ovat fyysisesti eri lautasilla. Aluksi on "antipasti", tai sitä ennen itse asiassa juoma eli "aperitivo", sitten tosiaan antipasti, sen jälkeen "primo" ja sitten "secondo", sitten il "dessert". Kaiken ohella on periaatteessa aina myös "contorno" (lisuke tai salaatti, voi olla juustoja myös), sitten on macchiatot, ja liköörit/konjakit.
Niin, minä justiinsa mietinkin, että onko Ranskassa sama tyyli kuin Italiassa. Italian mallin tunnenkin erinomaisesti, se on semmoinen toinen kotimaa. :) Ranska on mulle aika outoa mutta netistä nyt onneksi löytyy jotain osviittaa. Mielummin sitä kuulisi joltain tutulta.
Harvemmin ainakaan lounasaikaan muut työtätekevät kuin raskaan fyysisen työn tekijät Italiassa kukaan ottaa listaa läpi, en ole semmoista itse nähnyt. Nämä raa'at miehet ottavat ruuan kanssa lounasaikaan noin litran viiniä ja jälkiruuaksi monet juo näemmä pari konjakki- viski- tai digestivolikööriä (Ferneriä tai muuta) eikä kukaan ihmettele mitään. Mitä olen muita kyttäillyt, yleensä menee vain pasta tai salaatti taikka pizza meillä sisätyön tekijöillä. Taikka sitten yhdistellään alkupalat tai salaatti pääruokalihaan tai -kalaan. Illallisella italialaiset näyttävätkin sitten syövän niin että napa rytkyy. Kaikki omilla lautasilla. Kyllä niistä aika iso lautanen kertyy, jos kaikki nakattaisiin samaan. Eroja tietysti on maakunnittain ja maaseutu/kaupunkiakselilla.
Mulla joskus käy italialaiset vähän kateeksi. Tällä viimeisimmällä reissullakin katselin, että DeSpar-kaupassa hanaviini maksoi 99cnt/litra. Saman verran maksaa meillä halpiskivennäisvesi (S-market). Sitä viiniä sai myös maistella eri laatuja ennen ostopäätöstä ja ostaa omaankin kanisteriin.
Itse olen opiskellut La Sapienza -yliopistossa filosofian tiedekunnassa 1995-1998.
Italialainen keittiö on periaatteessa luovempi paikka kuin mikään vastaava Euroopassa.
Ihan totta, moni välttelee jompaa kumpaa, pastaa tai vastaavasti lihalautasta, jommalla kummalla aterialla, periaatteessa vaan juhlapyhinä syödään koko variaatio läpi. Muistan aina, että mainitsivat, että eivät halua yhdistele tiettyjä proteiineja ja hiilihydraatteja samalla aterialla, siis periaatteessa.
Minä työskentelin siellä eräässä yliopistossa (en tuossa sinun, vaan kartalla ylempänä) juuri vähän aikaa sitten, uskomaton tuuri johti askeleet jälleen sylttytehtaalle vuosien tauon jälkeen, nuorempana asuin jonkin aikaa siellä. Teen myöskin työnäni erästä juttua liittyen Italiaan.
Ostin reissullani kesällä vinon pinon keittokirjoja, että kokeilemista riittää niissä rajoissa mitä aineksia täällä on saatavilla. Ne ovat niin halpojakin siellä, kirjat siis.
Repikää siitä Suomen elintarviketeollisuus .
No ompa sattuma... Itse sitten jatkoin täällä Suomessa, eli luin historian lisensiaattityön ohella sivuaineen opettajan kieliopinnot, mutta ikuiseen maahan en ole enää palannut...pala nousee kurkkuun kun ajattelen appelsiinipuutarhaa, missä juttelin vanhan mussolininaikaisen vhh-ukkelin kanssa...
ystäväni syövät todella pieniä annoksia. Tuntuu että varsinkin naiset elävät aamupäivän pelkällä kahvilla ja hedelmillä tai salaatilla. Illallisella syödään hartaasti ja pitkään, mutta annokset ovat minimaalisen pieniä ja vaikka juusto tms. on rasvainen, niin sitä periaatteessa vain maistellaan, eivätkä liköörit ja konjakit kuulu naisten juomavalikoimaan. Itse oikein ihmettelen miten he pärjäävätkin niin pienillä annoksilla, mutta on vain hyvä ettei venytä sitä mahalaukkua pizzoilla tai burgereilla. Ranskalaiset kävelevät myös paljon ihan ns. arkiliikunta on hyvästä.
se on ihan totta, itsekin yritin aina joskus kun haluan pudottaa muutaman kilon, fuulaan kahvilla tms. pitkälle iltapäivään ja sitten määrällisesti syön vähän, että jää todellinen energiavaje sille päivälle. Ei ole kauhean fiksua, mutta se on yksi tapa, millä saa aika nopeasti muutaman kilon pois...
vai mitä
no eihän sitä pitkään jaksa...vain päivä tai kaks...
käy pian kuin "Mustalaisen hevosen"...kun oppii olemaan syömättä, niin kuolee...