Tämä on tylsä palsta provoiljoneen niinkuin ovat osoittautuneet tylsiksi kaikki muutkin yleiset keskustelupalstat. Tämä palsta on vielä erityisen tylsä siksi kun täällä on enimmäkseen vain teini-ikäisiä, tai vähän vanhempia mutta kuitenkin teini-iän parisuhde/seksi-meininkehin jämähtäneitä.
Tällaisessa nykyteinikulttuurissa parisuhde/seksi-asiat ovat ainoita asioita joilla on merkitystä, ja tästä näkökulmasta maailmaa sitten hahmotetaan ja jaetaan ihmisiä menestyviin ja luusereihin sen pohjalta paljonko heillä on panoseuraa ja seuraa yleensäkin(jonka seuran taas katsotaan olevan myös edellytys panoseurankin saamiselle).
Tämä tällainen on vääristynyt kuva maailmasta jossa ihmisten työura/talous-asiat ovat kuitenkin niitä kaikkein tärkeimpiä. Tietenkin työura/talous- puolen asiat vaikuttavat parisuhde/seksi-asioihin ja päinvastoin. Mutta siis tässä teinikulttuurissa jossa eletään(ja bailataan hillittömästi) yhteiskunnan/vanhempien ylläpitämässä koulu/opiskelu-maailmassa tämä työura/talous-puolen merkitys jätetäänkin tykkänään pois.
Minä en ole kyllä paljon bailaillut teininä. Yleisillä tanssipaikoilla kylläkin kävin 21 vuotiaaksi asti ja kyllä minulla ihan kelpo naiskaveritkin tuona aikana oli vaikka vain viikonloppuisin heidän kanssaan olinkin.
Tälle palstalle olen kirjoitellut kommentteja mm. siitä miten vähän salakavalastikkin lähdin syrjäytymään koko parisuhde/seksi-markkinoilta siinä 21 vuotiaana. Yhtenä keskeisenä syynä tässä oli tietenkin se, että kaikki itselle kelvollisen tuntuiset oman ikäiset naiset alkoivat tuossa iässä olla jo varattuja, ja toisena syynä tähän sitten omat henkilökohtaiset asiani liittyen työura/opiskelu/muutto- juttuihini(joiden asioiden vuoksi taas ne naiset jotka tuohon asti olivat olleet jäivät).
Tällaisista jutuista sitten jos jotain vääntää, ja sellaisen joku vaivautuu lukemaan ja kommentin siihen heittämään, niin kommentissa oletetaan minun olevan ja olleen yksinkertaisesti ruma ATM-tapaus siksi kun kerran olen jäänyt vailla itselleni sopivaa naisseuraa, eikä tähän sitten muuta. Tämä tulkinta mielestäni lähtee siis selvästi tuolta nykyteinikulttuurin pohjalta.
No minä en siis kyllä ole koskaan ollut mikään erityisemmin ruma äijä enkä ole sitä vieläkään, eikä tämä ulkonäköasia siis ole koskaan ollut päällimmäisenä ongelmanani. ATM-tyypin mies tai paremminkin sellaiseksi kehittynyt kyllä katson olevani, mutta lähinnä jonkinlaisesta love-shy-syndroomasta johtuen, jonka syndrooman en kuitenkaan katso olevan lähtöisin omasta päästäni sellaisenaan(siis en pidä sitä ollenkaan mielisairautena) vaan katson sen syntyneen vuorovaikutussuhteessani olosuhteideni ja kulttuurin(mukaan lukien kulttuurijääämät) kanssa. Tähän päälle minullakin on sitten vielä aina ollut se juttu, että ihailen hyvin kauneita naisia. Tiedän kyllä että voin hyvinkin ihailla heitä perusteettomasti jos ihailen heissä muutakin kuin vain sitä päälleppäin näkyvää kauneutta(kyllä se kauneuskin aina joskus pettää, tai rumuus ei vaan näy päälle), mutta vasta vähän vanhempana olen nämä asiat alkanut pitää kunnolla erillään. Rumaan naiseen en kyllä koskaan olisi pystynyt alkuunkaan ihastumaan vaikka sellaista olisin yrittänytkin, ja miksi olisin edes yrittänyt..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tylsä palsta on joo ja toistaa itseään..Tämänkin kirjoituksen olen tainnut lukea jo aika monta kertaa ennenkin..Ei mulla muuta.
Mitä sitten haluaist tällaisella palstalla lukea ? Haluaisitko lukea ihmisten loputtomia kertomuksia tunteistaan koskien heidän onnistuneita tai epäonnistuneita ihmissuhteitaan. Minua ei kyllä tällaisesta näkökulmasta kiinnostaisai vatvoa tämän teeman puitteissa. Tätä tällaista juttua on tietääkseni jo muutenkin täynnänsä niin moni media.
Kyllä tuossakin aloituksessani oli sellaista kannanottoa josta en aiemmin ole tällä palstalla kirjoittanut. Oma henkilökohtainen parisuhde/seksi-historiani kylläkin on sellainen asia joka ei siis enää muutu. Haluaisitko että kirjoittelisin enemmän satuja tai provoja ?
Eipä tarvitse kuin pari sanaa herra 47.n aloituksista lukea. Niin on raskasta puuroa ja saman jauhamista ilman asiaa. Jätän väliin ihan suosiolla. Jos olet huomannut eipä muuten saa ko. kirjoitukset useinkaan mitään palautetta.