Missä "Päällikkö" Mäki-Ketelä

Ei ole Mäki-Ketelä juuri kaljuaan julkisuudessä näyttänyt sen jälkeen kun meni tuomitsemaan Muutos 2011:n islam-vastaisuuden. Onko hän enää edes lähdössä ehdokkaaksi Muutoksen riveistä vai katseleeko toista puoluetta itselleen. Ehkä puoluekartan vihreämpi oksa sopisikin paremmin Mäki-Ketelälle.
15318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Se miettiin Tanpereella, "kuinka teen munakkaan rikkomatta munaa -eli voinko olla mutiaisvastainen ja väittää rakastavani niitä?"

Äänestä

Mäki-Ketelä vaikuttaa nykyisin aktiivisesti Hommaforumin vastafoorumiksi perustetulla vihervasemmistolaisella Todellisuus.org-sivustolla. Useimmissa siellä olevissa "The Päällikön" kirjoituksissa sätitään kitkerin sanoin maahanmuuttokriittisiä ja islamisaation vastustajia. Ennen niin touhukas joka paikan höylä ja "Adressimies" on paljastanut todellisen karvansa, samoin huume- ja homomyönteisen johdon saanut Muutos 2011 -autotallijärjestö. Hyvä ettei Halla-aho mennyt ansaan. Hajottajat ovat epäonnistuneet työssään. Halla-ahon ja muiden kansallismielisten maahanmuuttokriitikoiden tie eduskuntaan on nyt avoin.

Äänestä
  • - vihervasemmiston epätoivoisia yrityksiä estää rasisminvastaisen maahanmuuttopolitiikkakriittisen rauhanliikkeen pääsy höyryävän teekupposen ääreen.

    Äänestä

  • Muutos ja Vapaus kirjoitti:

    - vihervasemmiston epätoivoisia yrityksiä estää rasisminvastaisen maahanmuuttopolitiikkakriittisen rauhanliikkeen pääsy höyryävän teekupposen ääreen.

    Sen sijaan Halla-aho pantiin samassa ohjelmassa vanhan stalinistin Leif Salmenin solvattavaksi. Huomatkaa merkitsevä ero! Perussuomalaisia ja Halla-ahoa vain pelätään, ei punavihreälle eliitille hyödyllistä, poliittisesti korrektia Muutos-hajotusliikettä.

    Äänestä

Missä adreSSimies? Nuoleeko haavojaa sillan alla Olvin tapaan?

Äänestä
  • Mäki-Ketelä on omaksunut elitistisen, Suomen kansan syviä rivejä vastaan kohdistuvan, halveksivan asenteen (JM-K Todellisuus.orgissa 8.7.2011):

    "Jos ja kun ihan totta puhutaan, olen alkanut tässä kuluneen vuoden aikana menettää uskoani suoraan demokratiaan etenkin Suomen osalta.

    Ei siksi, että menetelmässä olisi sinänsä jotakin pahasti pielessä, vaan siksi, että suomalaisten enemmistö on laiskoja, kädettömiä, mistään kiinnostumattomia, passiivisia jne.. Tuskinpa juuri kukaan heistä viitsisi oikeasti ottaa asioista selvää, tehdä aloitteita, seurata lakien yms. käsittelyä jne. Todennäköisesti kävisi juuri niin, että eniten mölisevä porukka saisi tahtonsa läpi.

    En kuitenkaan ole kokonaan heittänyt suoran demokratian kirvestä kaivoon, päinvastoin: mikäli Muutoksen touhuista vielä jotain tulee, ehdotan messissä oleville, että sieltä tavoiteohjelmasta heitetään esim. ne kaikki maahanmuuttosekoilut veke ja keskitytään pelkästään suorasta demokratiasta tiedottamiseen ja sen lobbaamiseen. Tavoitteena tietenkin edelleen ne kansanäänestykset, mutta niin, että ensin vähän herätellään ja kasvatetaan jengiä uudenlaiseen ajatteluun. Muutos ei tietenkään kasvata, vaan valtiovalta, esim. koululaitos."

    Mäki-Ketelä pilkkaa maahanmuuttokriittistä, arvokonservatiivista ja maltillisesti kansallismielistä Hommaforumia (JM-K Tod.orgissa 8.7.2011):

    "Merkittävä (?) osa Hommaan kirjoittavista lienee nimenomaan tulonsiirroilla eläviä, heikosti koulutettuja perseaukisia reppanoita, joille maahanmuuttajat - ja etenkin somalit - ovat yhtäältä kohde, johon omaa kurjuutta projisoidaan sekä toisaalta mahdollinen uhka, voivathan ne viedä NE tulonsiirrot, jotka kuuluvat suomalaiselle joutoväelle.

    Tätä näkemystäni perustelen mm. sillä, että yleensä talouteen, yrittäjyyteen, verotukseen jne. liittyvät keskustelut saavat Hommafoorumilla positiivista virtaa vain silloin, kun ne ovat luonteeltaan suomalaista joutoväkeä hyväileviä. On meinaan kokeiltu ihan tarkoituksellisia koepalloja laittamalla. Kokeilkaa itse, avatkaa vaikka ketju, jonka aiheena on perintöveron poistaminen. Ei synny keskustelua tai sitten se on luonteeltaan, että ei helvetti, kyllä porvarilla on varaa maksaa (jotta joutoväki saa kaljaa ilmaiseksi)."

    Katkeraa paasaamista. Kaunaista kirjottelua. Suomalaisvastaista meininkiä. Valkoiseen lihaa syövään heteromieheen kohdistuvaa vihapuhetta, voisi joku sanoa. Mäki-Ketelä on epäilemättä nyt paljastanut oikean karvansa. Mäki-Ketelä haluaa selvästi päästä punavihreän suvaitsevaiston suosioon. Mäki-Ketelä kosiskelee avoimesti vihervasemmistolaista eliittiä heikäläisten omalla foorumilla. Moni kyllä näki Mäki-Ketelän lävitse alusta saakka. Mutta eräät eivät kuunnelleet varoituksia...

    Pääasia on se, että Mäki-Ketelän kummallinen hajotushanke epäonnistui surkeasti. Mäki-Ketelä ei pystynyt estämään Jussi Halla-ahon ja muiden Suomen Sisun veteraanien nousua eduskuntaan. Mäki-Ketelä ei kyennyt rikkomaan maahanmuuttokriittistä yhteisrintamaa, jonka johtaja Halla-aho on. Mäki-Ketelä jäi kuin nalli kalliolle, kukoksi tunkiolle. Mäki-Ketelä on km-skenessä yleinen naurun aihe. Parasta tässä on se, että Mäki-Ketelä on tämän kaiken takia erittäin loukkaantunut ja siipi maassa. Sitä saa mitä tilaa, kun ryhtyy hajottajaksi, oman pesän likaajaksi.

    Äänestä

valtion ja kunnan hommissa (opettaja) puhuu julkisen sektorin tulonsiirroista paheksuvaan sävyyn ja samalla nuolee vasemmistoa. Eikö juuri vasemmisto kannata eniten tulonsiirtoja rupuille, miksei hän kritisoi sitä? Jos Ketku olisi johdonmukainen hänen pitäisi vuodattaa näkemyksiään libertaanien ja anarkokapitalistien foorumeilla. Vaikeaa, kun äijä on itsekin julkisen hallinnon leivissä :-)

Äänestä

Juu, taitaa Ketelä joutua pettymään vielä uudemmankin kerran Suomen kansaan jos hän kuvittelee löytävänsä vasemmiston riveistä tukijoita omalle poliittiselle uralleen.

Tottakai komut ja muut punikit taputtelevat Ketelää selkään niin kauan kuin tämä pilkkaa kämyjä, mutta siihen se tuki ja ymmärrys sitten loppuukin.

Äänestä

Ihan Pyynikin uimarannalla tänään ollu koko päivän. Komia keli, aurinko paistoi ja silleen. Mitäs teille kuuluu, tulonsiirroilla elävä reppanasakki?

Päällikkö

Äänestä

Kysymys: Oliko sinulla burkha päällä uimarannalla?

Äänestä
  • Totta kai oli. ja soinilainen ropelihattu päässä. Joko on sossurahat juotu?

    Äänestä

  • J. M-K, Tre kirjoitti:

    Totta kai oli. ja soinilainen ropelihattu päässä. Joko on sossurahat juotu?

    Tää ketelä on niin katkera luuseri kuin olla ja voi.

    Sääliksi käy vanhaa miestä.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Tää ketelä on niin katkera luuseri kuin olla ja voi.

    Sääliksi käy vanhaa miestä.

    Luuseri? Menestynyt, sivistynyt ja omilla toimeen tuleva Mies. Tämä kuvaushan ei muuten sovi kehenkään täällä kirjoittelevaan skenepelleen.

    P.S. Menisitte juopot jo töihin.

    Äänestä

  • Kikko Kellilä kirjoitti:

    Luuseri? Menestynyt, sivistynyt ja omilla toimeen tuleva Mies. Tämä kuvaushan ei muuten sovi kehenkään täällä kirjoittelevaan skenepelleen.

    P.S. Menisitte juopot jo töihin.

    Mutta ei silti yhtään sen merkittävämpi mies kuin kukaan muukaan peruspulliainen, joka osaa robottimaisesti raahautua töihin aamu-kuuteen ja kantaa kaupasta makkaraa ja maitoa.

    Joo tosiaan, lopettakaa se juopottelu, vitun luuserit, mutta töihin menosta ei niin väliä. Ei se teitä vielä merkittäviksi ja menestyneiksi huipputyypeiksi tee.

    Äänestä

  • KM-hohhoijaaa kirjoitti:

    Mutta ei silti yhtään sen merkittävämpi mies kuin kukaan muukaan peruspulliainen, joka osaa robottimaisesti raahautua töihin aamu-kuuteen ja kantaa kaupasta makkaraa ja maitoa.

    Joo tosiaan, lopettakaa se juopottelu, vitun luuserit, mutta töihin menosta ei niin väliä. Ei se teitä vielä merkittäviksi ja menestyneiksi huipputyypeiksi tee.

    Kikko Kellilä = Mäki-Ketelä

    Säälinsekainen :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS vaalivoittoon kirjoitti:

Ei ole Mäki-Ketelä juuri kaljuaan julkisuudessä näyttänyt sen jälkeen kun meni tuomitsemaan Muutos 2011:n islam-vastaisuuden. Onko hän enää edes lähdössä ehdokkaaksi Muutoksen riveistä vai katseleeko toista puoluetta itselleen. Ehkä puoluekartan vihreämpi oksa sopisikin paremmin Mäki-Ketelälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu