Työni oli erittäin raastavaa ensimmäisen vuoden ajan ja viime keväänä, siis toista vuotta työssä ollessani kaikki asiat sitten kasautuivat päälleni (sekä työ että oma elämä) ja minut oli ajettu niin pitkälle, että jäin parin viikon sairauslomalle.. Nyt esimiehelleni on ilmeisesti sanottu, että käyttäytyy asiallisemmin ja näin onkin edes hieman käynyt.
Nyt ihan yhtäkkiä olen pimahtanut täysin ja saatan alkaa itkemään jos pientäkään ennen tapahtunutta on ilmassa (sättii ja syyttää vaikkei ole minun syyni, mutisee jotain ja kun en kuule niin sättii kuin en olisi ymmärtänyt, siis erittäin epäasiallista käytöstä yhä), vaikkei tee sitä läheskään niin pahasti kuin aikoinaan. Tekee siis tällaista suunnilleen jokaiselle, jopa ylemmilleen. Itkemisen lisäksi saatan karjua hänelle takaisin ja itkeä ja vastailla hänen kysymyksiin ylimielisesti, että en tiedä. Yleensäkin kieltäytyä tekemästä töitä sanomalla, että on kiire. Silloin viime keväänä siis oli niin kiire, että jouduin juoksemaan, kun kaikki työt yritettiin laittaa minun harteilleni ja olen ainoa, joka täällä on ollut niin kiireinen koskaan..
Ennen olin joustava, sopeutuva, ahkera, halusin selvittää asioita ja saada aikaiseksi.... Olen luonteeltani hiljainen ja kiltti, mutta perusluonteeni on myös erittäin temperamenttinen, ilkeäkin ja oikein raivostuessani saatan jopa heitellä tavaroita ja karjua kurkku suorana, mitä minusta ei ihan heti uskoisi ja jollain tapaa salailen sitä.. En koe siitä olevan mitään hyötyä, koska jos muut eivät sitä tiedä, eivät he tule tietämäänkään.. Kaksi vuotta meni kuunnellen oikein kunnon alistamista ja sättimistä, ennen kuin oikea luonteeni alkaa tulla esille.
Minulla ei ole hermoja töissä enää ollenkaan, vihaan myös työkavereitani (!) vaikka toisessa tilanteessa varmaan tulisin ihan hyvin juttuun heidän kanssaan ja tulinkin aluksi ja vieläkin, jos haluan.. Mutta kun en halua. Haluan olla yksin ja nykyään olen ivallinen ja tyly suurimman osan ajasta ja tyytyväinen vain, jos saan työskennellä yksin. En kestä mitään ylimääräisiä asioita työpaikalla, vain sen asian jota olen tekemässä ja joka liittyy työhön.
Voiko työuupumus alkaa näin jälkikäteen, kun asia on kuitenkin jo mennyt edes hieman parempaan suuntaan? Tuosta ensimmäisestä merkistä, että meni liian pitkälle, on kulunut nyt n. puoli vuotta, jonka jälkeen helpotti tähän päivään saakka. Nyt en yhtäkkiä siedä enää _mitään_ pientäkään epäasiallista käytöstä esimieheltäni, menetän hermoni välittömästi ja hän ei tule sitä koskaan ymmärtämään eikä myöskään kukaan työkaverini tule minua koskaan puolustamaan, vaikka tietävät, kuinka vaikeassa asemassa olen...
Nyt ihan yhtäkkiä olen pimahtanut täysin ja saatan alkaa itkemään jos pientäkään ennen tapahtunutta on ilmassa (sättii ja syyttää vaikkei ole minun syyni, mutisee jotain ja kun en kuule niin sättii kuin en olisi ymmärtänyt, siis erittäin epäasiallista käytöstä yhä), vaikkei tee sitä läheskään niin pahasti kuin aikoinaan. Tekee siis tällaista suunnilleen jokaiselle, jopa ylemmilleen. Itkemisen lisäksi saatan karjua hänelle takaisin ja itkeä ja vastailla hänen kysymyksiin ylimielisesti, että en tiedä. Yleensäkin kieltäytyä tekemästä töitä sanomalla, että on kiire. Silloin viime keväänä siis oli niin kiire, että jouduin juoksemaan, kun kaikki työt yritettiin laittaa minun harteilleni ja olen ainoa, joka täällä on ollut niin kiireinen koskaan..
Ennen olin joustava, sopeutuva, ahkera, halusin selvittää asioita ja saada aikaiseksi.... Olen luonteeltani hiljainen ja kiltti, mutta perusluonteeni on myös erittäin temperamenttinen, ilkeäkin ja oikein raivostuessani saatan jopa heitellä tavaroita ja karjua kurkku suorana, mitä minusta ei ihan heti uskoisi ja jollain tapaa salailen sitä.. En koe siitä olevan mitään hyötyä, koska jos muut eivät sitä tiedä, eivät he tule tietämäänkään.. Kaksi vuotta meni kuunnellen oikein kunnon alistamista ja sättimistä, ennen kuin oikea luonteeni alkaa tulla esille.
Minulla ei ole hermoja töissä enää ollenkaan, vihaan myös työkavereitani (!) vaikka toisessa tilanteessa varmaan tulisin ihan hyvin juttuun heidän kanssaan ja tulinkin aluksi ja vieläkin, jos haluan.. Mutta kun en halua. Haluan olla yksin ja nykyään olen ivallinen ja tyly suurimman osan ajasta ja tyytyväinen vain, jos saan työskennellä yksin. En kestä mitään ylimääräisiä asioita työpaikalla, vain sen asian jota olen tekemässä ja joka liittyy työhön.
Voiko työuupumus alkaa näin jälkikäteen, kun asia on kuitenkin jo mennyt edes hieman parempaan suuntaan? Tuosta ensimmäisestä merkistä, että meni liian pitkälle, on kulunut nyt n. puoli vuotta, jonka jälkeen helpotti tähän päivään saakka. Nyt en yhtäkkiä siedä enää _mitään_ pientäkään epäasiallista käytöstä esimieheltäni, menetän hermoni välittömästi ja hän ei tule sitä koskaan ymmärtämään eikä myöskään kukaan työkaverini tule minua koskaan puolustamaan, vaikka tietävät, kuinka vaikeassa asemassa olen...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulla on tietyssä vaiheessa tullut mitta täyteen. Sen jälkeen yleensä menee työmotivaatio ja ilo elämästä katoaa. Ainoa millä pysyt tuollaisessa tilanteessa kasassa on laittaa ns. esto päälle ja olla ottamatta mitään enää vastaan. Se on kai jonkinlainen suojelumekanismi ihmisellä kestämättömässä tilanteessa. Olen kokenut itse saman kiusaamisen seurauksena. Kyllä työuupumus tuleekin yleensä viiveellä koska ihminen sinnittelee niin kauan kun vähänkin voimia vielä riittää. Tarvitset sairauslomaa ihan selvästi pitemmäksi ajaksi että selviäisit tilanteestasi. Kun saat välimatkaa työpaikkaasi niin voit hahmottaa olisiko mahdollista hakea uusi työ ja jättää moinen paikka taaksesi.
Kyllä ja kovasti.