Ateistit tietävät eniten uskonnoista

Ateistit tietävät eniten uskonnoista

Yhdysvalloissa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan ateistit ja agnostikot tietävät eniten uskonnoista.

Amerikkalaisen Pew Research Center -tutkimuslaitoksen tekemässä tutkimuksessa uskonnoista tiesivät eniten ateistit ja agnostikot, juutalaiset sekä mormonit.

Tutkimuksessa haastatelluille yli 3 400 aikuiselle esitettiin 32 kysymystä. Samaan kategoriaan ryhmitellyt ateistit ja agnostikot vastasivat keskimäärin oikein 20,9 kysymykseen. Juutalaisilla oikeita vastauksia oli keskimäärin 20,5 ja mormoneilla 20,3.

Huonoiten uskonnoista tiesivät katoliset latinot (11,6) ja tummaihoiset protestantit (13,4), jotka oli eritelty tutkimuksessa omiksi ryhmikseen. Kristityistä parhaiten pärjäsivät valkoihoiset evankeliset protestantit (17,6).

Uskonnollinen maa

Ateistien ja agnostikkojen sekä juutalaisten menestys tutkimuksessa pohjautuu siihen, että he tiesivät eniten eri uskonnoista. Heillä oli myös paras tietämys uskonnon asemasta perustuslaissa ja julkisessa elämässä. Pelkkään kristinuskoon liittyvistä kysymyksistä eniten vastasivat oikein mormonit.

Pew Research Centerin aiemmissa tutkimuksissa on ilmennyt, että yhdysvaltalaiset ovat uskonnollisimpien joukossa teollisuusmaista. Kuusi kymmenestä on sitä mieltä, että uskonto on erittäin tärkeää heidän elämässään ja neljä kymmenestä sanoo käyvänsä kirkossa joka viikko.

Tutkimuslaitoksen mukaan he ovat silti melko tietämättömiä uskontojen, omansa mukaan lukien, historiasta ja tavoista. Samaan johtopäätökseen oli päätynyt Bostonin yliopiston uskontotieteiden professori Stephen Prothero.

- Emme tiedä juuri mitään omista uskonnoistamme ja vielä vähemmän muiden uskonnoista, hän sanoi Los Angeles Timesille.

"Epäterveellistä"

Pastori ja kirjailija Adam Hamilton metodistikirkosta epäilee, että monet ovat haluttomia tietämään uskonnoista.

- Luulen, että monille kristityille käy niin, että kun he tulevat tiettyyn uskoon, he hyväksyvät sen olevan totta ja lopettavat perehtymisen. Kun he ovat hyväksyneet sen todeksi, seurauksena on, etteivät he perehdy muidenkaan uskontoihin. Mielestäni se ei ole terveellistä minkään uskonnon edustajalle, Hamilton sanoi.

Protestanteista 53 prosenttia ei tiennyt, että Martti Lutherin opetukset ja teot innoittivat heidän uskonhaaransa syntyyn. 45 prosenttia katolilaisista ei puolestaan tiennyt, että heidän kirkkonsa opettaa ehtoollisleivän ja -viinin muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Juutalaisista noin neljä kymmenestä ei tiennyt kuka on Maimonides, yksi tärkeimmistä juutalaisista filosofeista.

Tutkimuksen tehnyt The Pew Forum on Religion & Public Life on osa riippumatonta Pew Research Center -tutkimuslaitosta, jonka tarkoituksena on tutkia uskonnon ja ulko- sekä sisäpolitiikan suhdetta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010092812421076_ul.shtml
21224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Totuutta on monenlaista?
Meille on luotu Raamatun kirjoituksissa Jumala kuva. Utopistinen kaikkivoipa, kaikki näkevä, kaikki kuuleva.
Miksi me siis rukoilemme, saamatta vastausta?
Sellaista ihme Jumalaa, joka täyttäisi nuo kriteerit ei ole olemassakaan!

Äänestä

...myös niin että ne jotka tietävät uskonnoista eniten, päätyvät uskonnottomiksi tai ateisteiksi.

Tämä pätee ainakin osaan meikäläisistä ;-)

Äänestä
  • Itsekkin uskoin jumalaan lapsena, sitä kun koulussa tyrkytettiin totuutena,
    sitten aikuistuttuani aloin ymmärtämään asioiden oiken laidan ja hylkäsin
    joulupukin ohella myös olemattoman jumalan.

    Äänestä

  • Aikuistunut kirjoitti:

    Itsekkin uskoin jumalaan lapsena, sitä kun koulussa tyrkytettiin totuutena,
    sitten aikuistuttuani aloin ymmärtämään asioiden oiken laidan ja hylkäsin
    joulupukin ohella myös olemattoman jumalan.

    Duunissa eräs kommunisti ja ateisti.
    Tuntee oikein hyvin uskontoja ja osaa raamatun lähes ulkomuistista.

    Äänestä

  • mooses pessi kirjoitti:

    Duunissa eräs kommunisti ja ateisti.
    Tuntee oikein hyvin uskontoja ja osaa raamatun lähes ulkomuistista.

    Olen elämäni aikana seuraillut hurahtaneitten toilauksia, Ja todennut vain heikkojen, ja vähäosaisten olevan ns. uskossa. Terve, myös henkisesti terve, ei tarvitse kuviteltua suojelua. Terve ja hyvävoimainen ihminen ei kaipaa olemattoman olion turvaa. Jokainen ihminen joka ei ole heikon itsetunnon omaava, selviää elämästään ilman outoja uskomuksia. Lasten ja nuorten aivopesu uskomuksiin olisi lailla kiellettävä. Ennen vietiin Suomessakin metsän hengille evästä ison puun juurelle, mahtoiko se nälkävuosina ketään auttaa.

    Äänestä

  • mooses pessi kirjoitti:

    Duunissa eräs kommunisti ja ateisti.
    Tuntee oikein hyvin uskontoja ja osaa raamatun lähes ulkomuistista.

    ...luonnollinen kehityskulku. Mitä enemmän perehtyy historiaan ja sitä myötä myös uskontojen historiaan, sitä selkeämmin alkaa nähdä mistä on kysymys.

    Se on huvittavaa että uskovaiset luulevat että kun on kiinnostunut uskonnoista niin on jotenkin vasta "etsimässä jumalan johdatusta" tai jotain muuta käsittämätöntä pateettista roskaa. Uskonnot ovat kiinnostavia koska niiden kautta selittyy niin moni asia historiassa ja ihmisten ajatus- ja käyttäytymismalleissa.

    "Sitten kun aikasi päättyy niin joudut nörtymään jumalan edessä"! Itse olen käynyt kaksi kertaa tuolla "ikuisuuden portilla" (heh) eikä kummallakaan kerralla ole tullut mielenkään ajatella jotain allahia, jesseä tai muutakaan fantasiaolentoa. Ainoa huoli on ollut omaisistani ja jälkeläisistäni. Että se siitä.

    Tiedän siis ettei minulla ole kuolemanpelonkaan tähden tarvetta uskoa mihinkään tuonpuoleiseen.

    Äänestä

  • von Münchausen kirjoitti:

    ja todettuaan valtavan hienon suunnittelun ilmentymät luomakunnassamme ,voi todella ihmetellä vilpittömästi, kuinka niin pimeään uskontoon kuin ateismi voi joku turvautua.

    Evoluutiomyytti vaatisi todella vieläkin enemmän kuin Munchhausenin temppuja ; luonnon pitäisi luoda itse itsensä !
    Niin että kyllä se kehitysoppi on pateettista roskaa, jos jokin :)

    Äänestä

  • illluminatus kirjoitti:

    ...uskomaan että jumalan luominen olisi yksinkertaisempi temppu kuin evoluution alku vety- ja heliumkasautumista?

    Jos nyt vastaat että jumala on ikuinen niin sorrut sellaiseen kehäpäätelmään mistä ei ole ulospääsyä. Jos taas et tuo jumaluus edellyttää jumalan luojajumalaa ja se taas jumalan luojajumalan luojajumalaa jne.

    Siitä seuraa että tämä väittely on aivan turhaa.

    Ateismi tai agnostismi eivät ole uskontoja. Yhtä vähän kuin postimerkkien keräämättömyys tai koripallon pelaamattomuus eivät ole harrastuksia.

    Jumalako sitten on luonut itse itsensä? Eihän se edes kykene näyttäytymään ihmisille jotta tämäkin turha kiistely voisi loppua?

    nuohan ovat niitä atskujen kestoväitteitä.
    No,miten on asianlaita sen ilman Luojaa syntyneen maailman kanssa ? Oliko se ikuinen vai syntyikö edellisestä maailmasta jne jne...?? :)
    Kuten huomaat putosit omaan kuoppaasi mutta et toki ole eka etkä vika.

    Ateismi on uskonto ,koska sen mukaan maailma on syntynyt ilman luojaa - ja ihmisen elämä on tarkoituksetonta ja turhaa loppujen lopuksi.

    Äänestä

  • dawkinssi kirjoitti:

    ...että tiede ei pysty vielä selittämään kaikkea maailmankaikkeudesta ja sen synnystä vaikka lähelle ollaan jo päästy ja tieto lisääntyy koko ajan. Jokainen tiedemies myöntää tämän.

    Mutta se että maailmankaikkeus olisi syntynyt sotkan munasta tai fantasiaolennon sanasta - se on todellista huuhaata.

    Et vastannut kuka tuon luojasi tai suunnittelijainsinöörisi olisi maailmaan saattanut. Neitsyt sen täytyy olla ainakin ollut - sehän tiedetään jokaikisestä uskonnosta jo ennestään ;-D

    Äänestä

  • dawkinssi kirjoitti:

    nuohan ovat niitä atskujen kestoväitteitä.
    No,miten on asianlaita sen ilman Luojaa syntyneen maailman kanssa ? Oliko se ikuinen vai syntyikö edellisestä maailmasta jne jne...?? :)
    Kuten huomaat putosit omaan kuoppaasi mutta et toki ole eka etkä vika.

    Ateismi on uskonto ,koska sen mukaan maailma on syntynyt ilman luojaa - ja ihmisen elämä on tarkoituksetonta ja turhaa loppujen lopuksi.

    Se että Jumala ei ole vielä näyttäytynyt ihmiskunnalle vain ja ainoastaan tukee sitä väitettä että ateistit ovat oikeassa.
    Kun taas se kun uskovaiset väittävät että Jumala nähdään vain kuoleman jälkeen on yksi säälittävä yritys yrittää pitää uskontokunta kasassa, ihmiset saadaan uskomaan varmuuden varalta.

    Äänestä

niin tiedän että uskonnot on paskaa.
ateismi ei ole mitään perkelee uskontoa ja ne oiket ateistit ei koskaan ole uskoneen mihinkäöän perkelee jeesuksiin tai muihin hörhöjen keksimiin satuihin.

Elikkä taas tutkimus joka pitää samanlailla paikkansa kuin se että suomessa ei ole yhtään somalia.

Äänestä
  • Lapsena luulin raamattua todeksi ja ihmettelin sitä, mikä ihme heppu se jumala oikein on,
    se kun vaikutti aika jakomieliseltä tapaukselta.
    Aihe kiinnosti siinä määrin, että aikuistuttuani aloin lukemaan raamattua,
    koko vanhatestamentin ja vähän uuttakin ja mitä pitemmälle pääsin, sitä enemmän
    vakuutuin sen olevan pelkkä satukirja, sehän ei kestä minkäänlaista kriittistä lähestymistä.

    Tutustuttuani kyseiseen teokseen, olenkin kyseenalaistanut näitten uskovaisten älykkyyttä.

    Äänestä

mielenkiintoinen aine lukiossa ja otin sitä vapaaehtoisena lisää, kaikki maailmanuskonnot. Uskonnoilla selittyy kaikki riidat ja kulttuurit, historian sodat jne, vaikka nykyään sotien syynä taitaa olla puhtaasti luonnonvarat, jotka käydään "uskonnon varjolla." Mikä häpeä "kristityille." Jos laki sanoo että älä tapa, niin sääntöön ei voi tehdä poikkeusta!!!!! Toinen kamala seikka on prostituutio!!!!! En voi tajuta että sellainen on muka laillista kristityissä Euroopan maissa!!!!! Ja että miesten sikailu on hyväksyttävää..... just joo. Jos mies on väkivaltainen raiskaaja niin ikävää että elämää on olemassa!!!!!!! Olen puhtaasti ateisti. Harmi että liian kauan elin tekopyhänä kristittynä, vaikka toisaalta UT:n sanoma pitää paikkansa luonnontieteistä ja ihmisoikeuksista kun sen oikein tulkitsee!!!!! Sielläpä vielä sanotaan, että toopeille kaikki puhutaan vertauskuvin, kunnes tulee aika, ettei vertauskuvia enää käytetä!!!! Olisiko jo aika heittää taikausko romukoppaan???? Suurin virhe kristityillä ja muslimeilla on usko kuoleman jälkeiseen elämään. Kaunis ajatus ja helpottaa suruun, jonka kaikki kohtaa läheisten kuollessa, mutta epätosi. Jos joku on ikinä joutunut nukutukseen, niin voi päätellä paljon.

Äänestä

puolueelliselle. Tutkimuskohde on enemmän arvo- kuin tietosidonnainen.

Äänestä
  • Kysyisinpähän uskovaisilta, olen kyllä aiemminkin kysynyt, saamatta selkeää vastausta, että
    miksi se jumala ihmisen loi, se kun osoittautui heti alkumetreillä fiaskoksi, hetimiten siellä paratiisissa
    alkoivat syntiä tekemään ja vielä omaksi kuvakseen loi, alkoiko sillä jumalalla olla tylsää siellä pimeydessä,
    tai missä se nyt sitten olikaan?
    Paljon sillä on harmia meistä ollut, että ihmettelen miksi ei kaikkivoipaisena ole ihmistä mieleisekseen
    kuntoon laittanut.
    Nyt tietysti väittävät, että jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, mutta jos minun alamaiseni
    eivät käyttäytyisi kunnolla, ottaisin kyllä vapaan tahdon pois.

    Äänestä

  • Utelias. kirjoitti:

    Kysyisinpähän uskovaisilta, olen kyllä aiemminkin kysynyt, saamatta selkeää vastausta, että
    miksi se jumala ihmisen loi, se kun osoittautui heti alkumetreillä fiaskoksi, hetimiten siellä paratiisissa
    alkoivat syntiä tekemään ja vielä omaksi kuvakseen loi, alkoiko sillä jumalalla olla tylsää siellä pimeydessä,
    tai missä se nyt sitten olikaan?
    Paljon sillä on harmia meistä ollut, että ihmettelen miksi ei kaikkivoipaisena ole ihmistä mieleisekseen
    kuntoon laittanut.
    Nyt tietysti väittävät, että jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, mutta jos minun alamaiseni
    eivät käyttäytyisi kunnolla, ottaisin kyllä vapaan tahdon pois.

    kun sinä yrität herraksi herran paikalle. Uskonto on tiedon yläpuolella oleva asia, kuten on pääosin taidekin joten ainakaan minä en löydä vastauksia moniin tuossa oleviin kysymyksiin. En myöskään löydä vastauksia kysymyksiin jota sinä esität, kuten et ole löytänyt sinäkään, ainakaan viestisi mukaan, koska kyselet niitä muiltakin.

    Siis uskon ettei faktisesti koskaan löydetä vastausta tuohon, koska suhteellinen (tiedollinen) totuus lähestyy absoluuttista totuutta, sitä koskaan saavuttamatta (mm. Einstein, Lenin).

    Äänestä

minkin näin, että ateistit tietävät riittävästi uskonnoista.

Äänestä

Sanonpa sanasen minäkin näistä uskon asioista. Kaikki uskonnot ovat ihmisen luomia keinoja hallita ja alistaa muita ihmisiä. Tämä totuus ei pois sulje sitä mahdollisuutta, että on olemassa jokin alkuvoima, kaikkeuden luoja, ikuinen ja loputon, se on asia josta on turha sanoa poulesta tai vastaan mitään, olen valmis huomioimaan kaikki mahdollisuudet vaikka emme niitä nyt tai kenties koskaan kykene todistamaan todeksi tai valheeksi. Sen voi historia kanssani todistaa, että maailma olisi ilman uskontoja parempi paikka ja kehityksemme olisi paljon pidemmällä ilman näitä uskontoja, jotka eroittelematta ovat kaikki osallistuneet ja osallistuvat edelleen saastaisiin hirmutekoihin ihmisyyttä ja luomakuntaa kohtaan. Kannatan ehdottomasti valtion ja kirkon eroittamista toisistaan ja toivon että elän vielä niin pitkään että saan sen päivän nähdä. Uskontojen mielettömyys ei kuitenkaan anna kenellekään oikeutta halventaa toisen ihmisen uskoa, mutta uskovien ei myöskään pidä kuuluttaa ja tuputtaa uskoaan heille joita se ei kiinnosta, olkoon jokainen omassa uskossaan sallien muillekin saman oikeuden, se on aitoa humanismia jonka jokainen älyllinen ihminen ymmärtää.

Äänestä
  • Siinä se on kaikki sanottu asiallisesti ja ystävällisesti, eipä tuohon mitään lisättävää.

    Äänestä

Uskovaiset eivät ole edes kovin älykkäitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reija M kirjoitti:

Ateistit tietävät eniten uskonnoista

Yhdysvalloissa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan ateistit ja agnostikot tietävät eniten uskonnoista.

Amerikkalaisen Pew Research Center -tutkimuslaitoksen tekemässä tutkimuksessa uskonnoista tiesivät eniten ateistit ja agnostikot, juutalaiset sekä mormonit.

Tutkimuksessa haastatelluille yli 3 400 aikuiselle esitettiin 32 kysymystä. Samaan kategoriaan ryhmitellyt ateistit ja agnostikot vastasivat keskimäärin oikein 20,9 kysymykseen. Juutalaisilla oikeita vastauksia oli keskimäärin 20,5 ja mormoneilla 20,3.

Huonoiten uskonnoista tiesivät katoliset latinot (11,6) ja tummaihoiset protestantit (13,4), jotka oli eritelty tutkimuksessa omiksi ryhmikseen. Kristityistä parhaiten pärjäsivät valkoihoiset evankeliset protestantit (17,6).

Uskonnollinen maa

Ateistien ja agnostikkojen sekä juutalaisten menestys tutkimuksessa pohjautuu siihen, että he tiesivät eniten eri uskonnoista. Heillä oli myös paras tietämys uskonnon asemasta perustuslaissa ja julkisessa elämässä. Pelkkään kristinuskoon liittyvistä kysymyksistä eniten vastasivat oikein mormonit.

Pew Research Centerin aiemmissa tutkimuksissa on ilmennyt, että yhdysvaltalaiset ovat uskonnollisimpien joukossa teollisuusmaista. Kuusi kymmenestä on sitä mieltä, että uskonto on erittäin tärkeää heidän elämässään ja neljä kymmenestä sanoo käyvänsä kirkossa joka viikko.

Tutkimuslaitoksen mukaan he ovat silti melko tietämättömiä uskontojen, omansa mukaan lukien, historiasta ja tavoista. Samaan johtopäätökseen oli päätynyt Bostonin yliopiston uskontotieteiden professori Stephen Prothero.

- Emme tiedä juuri mitään omista uskonnoistamme ja vielä vähemmän muiden uskonnoista, hän sanoi Los Angeles Timesille.

"Epäterveellistä"

Pastori ja kirjailija Adam Hamilton metodistikirkosta epäilee, että monet ovat haluttomia tietämään uskonnoista.

- Luulen, että monille kristityille käy niin, että kun he tulevat tiettyyn uskoon, he hyväksyvät sen olevan totta ja lopettavat perehtymisen. Kun he ovat hyväksyneet sen todeksi, seurauksena on, etteivät he perehdy muidenkaan uskontoihin. Mielestäni se ei ole terveellistä minkään uskonnon edustajalle, Hamilton sanoi.

Protestanteista 53 prosenttia ei tiennyt, että Martti Lutherin opetukset ja teot innoittivat heidän uskonhaaransa syntyyn. 45 prosenttia katolilaisista ei puolestaan tiennyt, että heidän kirkkonsa opettaa ehtoollisleivän ja -viinin muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Juutalaisista noin neljä kymmenestä ei tiennyt kuka on Maimonides, yksi tärkeimmistä juutalaisista filosofeista.

Tutkimuksen tehnyt The Pew Forum on Religion & Public Life on osa riippumatonta Pew Research Center -tutkimuslaitosta, jonka tarkoituksena on tutkia uskonnon ja ulko- sekä sisäpolitiikan suhdetta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010092812421076_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu