Yksinäisys, onko sitä?

Itse olen myös lähemmäs 50 vuotias nainen. Olen eronnut vuosia sitten, mutta en koe yksinäisyyttä, päin vastoin nautin siitä, voin olla kokonaisen viikonlopun ottamatta kenenkään yhteyttä, en yksikertaisesti kaipaa seuraa, nautin kun saan rauhassa tehdä mitä itse haluan, lukea, lenkkeillä, sisustaa, shoppailla tai vaan olla. Koen siltikin olevani sosiaalinen henkilö, olen avoin ja puhelias, saan helposti ystäviä ja miehetkin ihastuvat helposti minuun, ja yleensä se on kyllä niin päin, että minä otan etäisyyttä. Ystäväni tietävät, että kaipaan paljon omaa rauhaa ja kunniottavat sen, toki olen kausittain tekemisissä tiiviisti, esim. jos ystävällä on joku hätä, silloin voin istua kuuntelemassa vaikka läpi yön ja haluan aidosti antaa tukeani.

Uskon että, ongelmasi saattaa olla, että etsit liian intensiivisesti ystävää. Nykypäivänä on paljon ihmisiä joka ovat vuosikaudet eläneet yksin. Toki kaikki tarvitsee jonkunlaisen sosiaalisen verkon, mutta uskon, että nykyjan ihmiset eivät kaipaa niin intensiivistä seuraa, ja jos tutustuu uuteen ihmiseen, en minä ainakaan haluasi tavata uutta ystävää jatkuvati, ei edes kerran viikossa. Minua suoraan sanottuna ahdistaisi jos uusi ystävä rupeaisi soittamaan minulle päivittäin. En väitä että kaikki ovat samanlaisia, mutta tiedän, että meitä on monia joka nauttii vapaudesta. Kaikki mainitsemasi asiat ovat hyviä ja tärkeitä, ja sellaisia, jotka suurin osa ihmisistä arvostaa. Neuvoni, siis on, etene hissuksen, anna sen toiden osapuolen ottaa sinuun yhteyttä vaikka pari kertaa peräkkäin, näet kuinka usein tämä henkilö on yhteydessä, ja yritä vaikka pitää itse sama väli. Ihimissuhteet eivät missään nimessä ole helppoja. Hyvää syksyn jatkoa sinulle.

Jos olet jo keski-ikäinen nainen ja vasta nyt alkanut tuon sortin kaveria itsellesi hakea, niin olet auttamatomasti siinä asiassa myöhässä.Elämä on lyhyt ja kaikllakin asioilla ja eritysisesti näillä parisuhde/seksi-juttuja koskevilla asioilla on oma aikansa ihmisen elämässä.