Millainen

ihminen vihaa uskovaisia?

Miettikää sitä ja kertokaa, jos tulee jotain mieleen.

Se siitä.
8147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

NIIN!

Äänestä

Hyvä ihminen vihaa kaikkia uskovaisia melko tasapuolisesti. Huono ihminen keskittää tarmonsa niin voimakkaasti vain tiettyihin uskovaisiin, että hypää siinä samalla samaan veneeseen joidenkin toisten uskovaisten kanssa.

Äänestä

.

Äänestä

Tai sitten ateisiti tai jonkun muun ismin kannattaja. Uskonottomallehan uskovaisten usko on aika yhdentekevä asia. Poislukien intomieliset tuputtajat, jotka haluavat, että kaikki muutkin elävät heidän tavallaan. Vaan eihän siihen välttämättä uskoa tarvita.

Äänestä

Pidän itseäni ihan normitaviksena.

Äänestä

Mulle tulee mieleen sellainen, jonka lapsuudessa on ollut ankaraa uskonnolista kasvatusta. Ja sitten se alkaa aikuisena tuntemaan syvää vastenmileisyyttä uskonasioita kohtaan.

Äänestä

vihaan ns. fundamentalisti-uskovaisia,
kuuluivat he mihin uskontokuntaan tahansa..

uskontojen takia on tapettu, sorrettu ja syrjitty niin paljon ihmisiä
etten tahdo tunnustaa yhtäkään niistä.

mur.

Äänestä

No jaa. En ainakaan minä. Yks tuntemani on ehdokkaana seurankuntavaaleissa ja itsekin kuulun ev. lut. kirkkoon, vaikka moni ystäväni siitä eronnut onkin ja vaikka itsekin eroan, jos meininki jatkuu samanlaisena. Kenenkään ei tarvitse sietää esimekiksi homoseksuaalien vastenmielistä ja provokoivaa seksuaaliaktin tyyydyttämistä vaikkapa Yrjönkadun uimahallissa, mutta mielestäni vaikkapa lestarit voisivat perustaa oman seurakunnan, jos he aiheuttavat kuvottavalla taantumuksellaan evankelisluterilaiseen kirkkoon sen, että kato kirkollisveron maksajissa käy mun tyyppisten ihmisten taholta, jotka arvostamme kirkon humanitääristä työtä, mutta jotka emme voi hyväksyä ihmissyrjintää esim. sukupuolisin, tai muutenkaan vanhakantaisin perustein...

Tiedän, että hartaasti uskonnnollinen mummoni olisi ollut sitä mieltä, että on rienausta edes puhua homojen vihkimisestä, mutta hän kuoli kaksi vuosikymmentä sitten ja nyt elämme 2000- lukua.

Kuka on tutkinut sitä, että missä muissa maissa valtionkirkkoon kuuluu niin paljon erillisiä verotuloja automaattisesti nauttivia "lahkoja", kuin Suomessa? USA toki ja presbyteerit ja katoliset ja jne. jne., mut musta sielläkin ne kirkot toimii pääosin yksityisrahoituksella.

Jos vihaisin uskovaisia, vihaisin kummitätiäni ja en todellakaan vihaa häntä. Tai vihaisin muita uskovaisia sukulaisiani, enkä tosiaankaan vihaa. Enkä minä muutenkaan ainakaan osaa vihata ketään. Muutenkin arvostan kirkkoa, vaikken ole uskonnollinen siten, että istuisin jumalanpalveluksissa joka sunnuntai tai aina edes joka vuosi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sykiatrii-dazzuu kirjoitti:

ihminen vihaa uskovaisia?

Miettikää sitä ja kertokaa, jos tulee jotain mieleen.

Se siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu