Pohditaanpa huoramiehiä toiselta nimikkeeltään itsensäviihdyttäjiä. Sanon tämän näin rajusti, mutta antoisa ihmissuhdehan perustuu enemmänkin siihen että toiselle annetaan, eikä niinkään siihen mitä itse on saamassa. Itsetyydytys ei siis ole rakkautta vaan itsekeskeisyyttä.
Eli huoramies keskittyy siis itsetyydytyksen laatuun ja jalostamiseen, käy vieraissa petratakseen taitojaan ja on ammattilainen sinisilmäisten neitosten kumoaja, mutta koska hän on itsensätyydyttäjä ei hän ole koskaan eläessään keskittynytkään suhteiden kehittymiseen siten jotta molemmat saisivat kehittyä omaan tahtiinsa ja toinen osapuoli saada siis itsensä ja tarpeensa kuuluviin. Nimike voisi olla myös narsisti tai mikä tahansa.
Huoramies siis ei myöskään ole kokenut mitä oikea rakkaus on, koska ei ole koskaan sallinut toisen kokea omia tunteitaan jotta olisi saanut sen todellisen vastakaiun kohdalleen. Ikääntynyt huoramies on parkettien joskus jopa karismaattinen partaveitsi tai sitten ei paljoa puhu ja pukise. Isoisäikään tullessa hän ei jää vieläkään katraastaan huolehtimaan tai on uransa aikana tehnyt niitä vähän joka puolelle. Vaan uskollisesti hän kampeaa "iskumestoihin" auttamaan yhä uusia naisia ymmärtämään hyvän seksin päälle. Ja naisiahan katselee toki nuorempia, ja mainitsee, että ne isoäiti-ikäiset ovat katkeroituneita "joka missään nimessä ei johdu hänen kaltaisten miesten tavasta kohdella naistaan.
Sitä minä vaan, että näiden huoramiesten jäljistä on tänäpäivänä niin lukuisia naisia "katkeroituneina", että sinkkuja on enemmän, kuin koskaan aiemmin. Saman voi toki kääntää toisinkin päin, eli naimisissa olevat häirikkönaiset, mutta yhteistä on siis se, että miksi naimisissa olevat ihmiset eivät viitsi itse käsitellä parisuhdeongelmiaan vaan haluavat jakaa ne muidenkin kannettavaksi. Auttaisi kovasti, kun antaisi itsensä ja kumppaninsa kokea ne tunteensa tukahduttamatta niitä, ei se ole iäkkäänäkään mahdoton tehtävä, mutta on pakko luopua itsekeskeisyydestä jos haluaa oikeasti saada sellaisen suhteen missä on kaksi tyytyväistä ja tasapainoista ihmistä ilman narsismia.
Eli sinkut nyt ryhdistäydytään ja näytetään, että huorat hoitavat ihmissuhteensa sielä, missä kuuluukin.
Vedin tämän myös siksi esille, että miesten itsemurhatilastot ovat suurempia, kuin naisten, eli ongelma on täysin käsittelemätön nykyyhteiskunnassa. Ehkä se vaietaan katkeroitumisen taakan alle tai jotain muuta.
Lakatkaa siis ihannoimasta itsekeskeisyyteen jumahtaneita mielenterveysongelmaisia huoria, he haluavat vain antaa oman taakkansa jaettavaksi muille, eikä käsitellä itse narsismiaan. Kun samaan aikaan aivan jokapuolella on vapaita ihania sinkkuja jotka kyllä osaavat rakastaa ja vaalia ihmissuhteitaan puhtaalta pohjalta kasvaen suhteen mukana minne tie viekin, riittää vain kun luopuu itsekeskeisyydestä itse ja oppii antamaan ja rakastamaan, niin metsä vastaa miten on sinne huudettu. Kaikki olemme pohjimmiltaan hyviä vain katkeroituneet ja näin myös muita ihmisiä katkeroittaneet usealle taholle välinpitämättömyydellä itseään jakavat, luopukaa siis tästä harhasta ja nähkää uudenlainen totuus ja nauttikaa.
Ja muistakaa huorilla on yksinäinen vanhuus, heitä korkeintaan muistelee hyvän hoidon joskus vuonna oo saanut hoidokki joka on jäänyt itsekeskeisyytensä vangiksi saamiensa esimerkkien seuraamana.Ei käy lapsenlapset moikkaamassa, sillä suhde oli jo omiin useisiin pesueisiin etäinen, kuin kaikki aika meni itsensä jakelemisiin häiriköidessä muiden pariutumista ja perheiden perustamista. Huoralla ei ole vanhana kiikkustuolissa paljoa muuta muisteltavaa kun hyvät hoitonsa. Ei hän edes tajua miettiä monenko elämää oli myrkyttämässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.