http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_artikkeli=kol00003
puhutaan läskistä ja hiilareista.
enkä ota kantaa vastuu lukijan kirjoittajan välinen.
puhutaan läskistä ja hiilareista.
enkä ota kantaa vastuu lukijan kirjoittajan välinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
siellä alareunassa. sen verran vilkaisin että tiedon lisäksi kirjoituksissa näkyy se kenen julkaisussa se on julkaistu. eli duodehimin venettä ei keikuteta. muutoin selkeää tekstiä verrattuna palstahäiriköiden jänkkäämiseen.
täytyy vain todeta tas kerran että vanhat luulot istuu tiukassa.
Minulla on aina yhtä hauskaa kun rasvan todetaan sisältävän 9kcal/gr ja hiilihydraatin VAIN noin 4kcal ja tätä käytetään tukena sille että rasvaista ruokaa on helppo syödä enemmän kaloreilla mitattuna.
Samaan tejstiin oli kuitenkin livahtanut esimerkki Atkins dieetin käyttäjästä joka kirjoittajan laskelmien mukaan söi kaloreilla mitattuna vähemmän kuin hän itse.
Ihminern tuntee milloin on kylläinen ja maalaisjärjellä kun syödään ahmimatta niin annoskoko on noin puolet hiilihydraattipommiin verrattuna.
Se että jopa asiantuntijoiksi luokiteltujen lääkäreiden ja professoreiden kirjoitukset notkuvat virhoistä osoittaa ainostaan sen että paradigmivaihdos ei tapahdu päivässä ja elinikäisiä, jopa vääriksi todettuja "tietoja" on vaikeaa perua.
Liukuminen oikeaan suuntaan on kuitenkin havaittavissa. Saa nähdä kuinka pitkälle vitkavalta uskaltaa liukua uusissa ravintosuosituksissa. Ruotsissa alkunäyttää aika hyvältä. Se mikä on tullut ulos tähän mennessä on ehdotus uusiksi screeningkysymyksiksi lääkäreille joissa tyydyteyn ravsvan osuus ravinnossa ei kelvannut mukaan. Limsa ja karamellit ilmestyivät sen sijaan mukaan kysymyksiin. Suunta on lupaava.
niin hyvässä kuin pahassakin. nyt näyttää siltä ravitsemusasiassa, että siellä on oikea suunta. mitä suomen jarrumiehet tekevät asiat pilatakseen on arvoitus, koska tulevat ensimmäiset pakkohoitopäätökset mallia riitta kauppinen. yhtään en ihmettele kiinalaisten reaktiota internetin suhteen, haluja varmasti samantapaiseen toimintaan löytyy suomestakin,oikean tiedon salaaminen auttaa rahan tuloa MOT ohjelmassa mainittujen pfessorien tileille.
toivottavasti ei oteta mallia dojolaisista, siellähän tämä nettikirjoittelu on ratkistu sillä, että potkaistaan väärin keskustelevat ulos sivuilta.
... en voi kuin hiukan ihmetellä. Tuo linkin kirjoitus kun oli harvinaisen selkokielinen ja kiihkoton selvitys.
Perusfaktaa kun ei voi kumota: ihminen lihoo vain jos syö enemmän kuin kuluttaa. Aivan sama mitä syö, mutta fakta on tämä.
Millä mandaatilla itse kirjoitat, että asiantuntijoiksi luokiteltujen lääkäreiden ja professoreiden kirjoitukset notkuvat virheitä? Mitä virheitä? Mitkä ovat omat henkselisi?
sinun pitäisi näiden vhh- utopioiden perusteella olla lihonut entisiin mittoihisi (keskitysleiridieetti 1000kcal vähemmin enrgiaa / pv), kuten sinun tapauksessasi 20-30 kiloa vähässä ajassa.
Vai tuleeko tuo keskitysleiridieetin säästöliekkivaikutus kenties vain 200-500 kcal vajeella.
Väärin kirjoittaminen on vähän eri asia kuin riidan haastaminen. Eihän kukaan uuteen työpaikkaan mennessaäänkään ala heti sättimään työtovereitaan ja haastamaan riitaa. Potkuthan siitä tulee. Suomi24ssä taas nettikirjoittelu on ratkaistu sillä että kaikki hörhöt saavat kirjoittaa mitä sairasta tahansa ja palstahäirikkö saa vittuilla vapaasti. Jos niitä viestejä yrittää saada poistetuksi niin ne poistuvat päivän viiveellä jos ollenkaan.
Dojolaisten perustajajäsen.
Ihan asiaa.
Ainut virhe, minkä löysin oli se, että insuliini ei lihota. Insuliinin liikakäyttö nimittäin on erinomaisen tehokas lihottaja.
eikös Heikkilä sanonut, että insuliini on myrkky...
http://www.dailymail.co.uk/health/article-1323758/Can-cutting-Carbohydrates-diet-make-live-longer.html
Kiitoksia. Ihan hyvää settiä Peralta. Näkökulma insuliinin toimintamekanismiin ainakin paljon laajempi kuin Suomen virallisella toisinajattelijalla. Ja myös näkökulma siihen miksi Atkin toimii, kuulostaa sangen järkeenkäyvältä.
asiaahan tuo pitää sisällään.