Aika usein kuulee, että avioparit ovat yhdessä "lasten vuoksi". Eroperheen lapsena sanon, että älkää olko. Lapset kyllä tietävät. Minä tiesin aina, että vanhempieni väleissä oli jotain outoa. Lopulta he tekivät oikean ratkaisun ja erosivat. Vaikka ero ei ollut helppo, minulle ei jäänyt siitä mitään traumoja, ei myöskään sisarelleni, vaikka niin voisi luulla, koska vanhempamme eivät koskaan asettaneet meitä välikappaleiksi, vaan pitivät oman ongelmallisen suhteensa ja omat suhteensa meihin lapsiin erillään. Vanha äiti-lapsi- ja isä-lapsi-suhde jatkuivat katkeamattomina.
Lasten vuoksi yhdessä pysymistä tärkeämpänä pitäisin sitä miten toisesta vanhemmasta puhutaan eron aikana ja että miten jaksaa huomioida lapset. Usein käy niin, että aikuiset ajautuvat riitoihin keskenään ja lapset joutuvat välikappaleiksi, joille ei jää riittävästi aikaa ja huomiota, vaan he jäävät omilleen aikuisten puidessa omia ongelmiaan. Lasten tulee olla etusijalla siinä mielessä, että heidän hyvinvoinnistaan pitää huolehtia myös silloin kun itsellä on ongelmia. Kypsä aikuinen tietää myös miten lapseen toisen, lapselle hyvin rakkaan, vanhemman haukkuminen ja vähättely tekee. Tästä ne traumat tulee.
Lasten vuoksi yhdessä pysymistä tärkeämpänä pitäisin sitä miten toisesta vanhemmasta puhutaan eron aikana ja että miten jaksaa huomioida lapset. Usein käy niin, että aikuiset ajautuvat riitoihin keskenään ja lapset joutuvat välikappaleiksi, joille ei jää riittävästi aikaa ja huomiota, vaan he jäävät omilleen aikuisten puidessa omia ongelmiaan. Lasten tulee olla etusijalla siinä mielessä, että heidän hyvinvoinnistaan pitää huolehtia myös silloin kun itsellä on ongelmia. Kypsä aikuinen tietää myös miten lapseen toisen, lapselle hyvin rakkaan, vanhemman haukkuminen ja vähättely tekee. Tästä ne traumat tulee.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei eroa heti, kun pieniä ongelmia tulee, vaan yrittää ensin selvittää ne. Kypsät vanhemmat hakevat myös ammattiapua, jos eivät itse pysty selvittämään ongelmia, enkä tarkoita sillä katselua Dr.Phil;ä tv;stä.
Erossa on lapsi aina häviäjä enemmän tai vähemmän, myös silloin kun tilalle tulee uusi äiti tai isäpuoli.
tajuaa ennemmin kuin vaikkapa 2-10 vuoden ongelmien selvittelyn jälkeen, ettei suhteesta enää mitään tule. Suhdetta tai sen raameja on ihan turha väkisin yrittää pitää pystyssä.
Mitä lapsi häviää erossa? Kun lapsi pääse riitelevistä ja pahantuulisista vanhemmistaan "eroon", niin mitä hän häviää? Kun ilmapiiri eron jälkeen vaihtuu kotona rauhalliseksi ja vanhempi (vanhemmat) pystyy keskittymään lapseen ja hänen tarpeisiinsa enemmän kuin ennen, niin mitä lapsi siinä häviää?
Omalta kohdaltani annan itselleni piiskaa, kun en tajunnut erota aiemmin, vaan olin "yhdessä lasten takia". Kaikki energiani meni exän typerien juttujen miettimiseen ja jauhamiseen, lapsille ei jäänyt aikaa.
Kun olimme asuneet lasten kanssa jo hyvän matkaa keskenään, tapasin miehen. En tiennyt miten ja koska esitellä hänet. Onneksi fiksut lapset totesivat kerran, että kotiin pitäisi saada uusi mies ja sen pitäisi olla sellainen ja tällainen... Ikävä kyllä tässä uudessa miehessä ei mennyt ihan kaikki nappiin lasten toivomusten suhteen. Lopulta esittelin miehen lapsille. Nyt heillä on tähän "uuteen" puolisooni paremmat välit kuin isäänsä, johon heillä ei ole koskaan välejä ollutkaan, ei yhdessä asuessa eikä jälkeenpäin. Ei ole kovin kypsää ajatella, että lasten välit vanhempiin ja vanhempien välit lapseen ovat automaattisesti hyviä yhdessä asuttaessa!
Lisäksi kyseenalaistan lapsen etävanhemman tapaamiset, jos etävanhemmalla on mielenterveys tai alkoholi- yms. ongelma.
Lasten takia meidänkin liittoa on yritetty pitää viime vuodet kasassa. Nyt ero astuu voimaan ihan lähiaikoina. Meillä ei oikeastaan mitään pahempia riitoja ollut kaikki on vain täysin kuollutta tunnetasolla. Fyysistä yhdessäoloa ei enää yli vuoteen. Kyllä lapset kuitenkin ovat huomanneet ilmapiirin muutoksen koska puheyhteys on aika minimaalista tätä nykyä. Niin, kypsä aikuinen ei heti ole pienistä asioista eroamassa, mutta jossain se raja tulee kuitenkin vastaan. Kellä siihen menee aikaa vuosi, kellä useampikin. Jokainen kokee asiat niin eritavoin ja jokainen ero on oma tapauksesna. Olen itse niin väsynyt tähän elottomuuteen, puhumattomuuteen, välinpitämättömyyteen, en kerta kaikkiaan enää jaksa. Kyllä minun sydäntäni silti riipii lasten kohtalo. Syytän itseäni ja ajattelen, että josko vielä jaksaisin muutaman vuoden. Olenko itsekäs kun haen eroa. Onko vika vain minussa. Jospa (kaikenlaista kokeneena) minä en osaakkaan rakastaa. Kuitenkin tiedän ettei vaihtoehtoa ole. Voisinko jatkaa tätä vielä seuraavat 10-20 vuotta. En, se tuntuisi kuin elinkautiselta. En etsi uutta heti suhdetta, en katsele maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi. Haluan hengittää vapaasti, ehkä todellakin ehkä vielä joskus olla tasapainoisessa suhteessa.
ei myöskään luule tietävänsä kaikkea eikä luule, että kaikilla asiat menevät samalla tavalla kuin hänellä itsellään.
Todella kypsä aikuinen osaa selvittaa asiansa ITSE, suuntaan tai toiseen. Ihmettelen näitä nykyajan vouhottajia, jotka ensimmäisenä neuvovat hakemaan ammattiauttajan apua... Ei kannettu vesi kaivossa pysy! Jos ihmisien oma ongelmien ratkaisukyky on olematon, onko lapsien etu, että joku sivullinen "ammattilainen", joka ei ole kärpäsenä katossa seuraamassa tilannetta kotona 24/7 yrittää väkisin pitää kasassa huojuvaa korttitaloa?!
No tietenkin. Ihmiset täällä purkavat tuntojaan, mutta todellakin kukaan muu ei tee ratkaisua kuin asianomainen itse. Eiköhän tuo liene itsestäänselvyys, tai ainakin itse ajattelen niin. Koen kuitenkin, että jossain näitäkin asioita on ihan hyvä kirjoitella ja siinäkin jokainen tekee tietysti miten parhaimmaksi katsoo. Ehkä toisille ammattiauttaja on tarpeen, toiselle taas joku muu tapa selvittää ongelmat. Minä en luule tietäväni kaikkea ja kuten totesin jokainen ero on omanlaisensa.
Kypsä aikuinen ei tietenkään eroa heti pikkuongelmien vuoksi, mutta joskus ero on paras tai ainoa vaihtoehto. Miksi olla yhdessä väkisin jos suhde ei kertakaikkiaan suju ja ajautuu jatkuvasti ongelmiin? Minun vanhempani olivat kai meidän lasten vuoksi yhdessä monta vuotta, mutta he eivät laisinkaan sovi toisilleen enkä tiedä rakastivatko oikeastaan koskaan toisiaan. Toivoisin, että he eivät olisi tuhlanneet vuosia avioliittoon, jolla ei ollut mitään tulevaisuutta "lasten vuoksi". Siksi kirjoitin aloituksen, ehkä joku voisi ottaa opikseen. Ihmiset pelkäävät sitä mitä ero tekee lapsille, mutta ei huono suhde (jota ei voi lapsilta piilottaa vaikka kuinka yrittäisi) ole parempi vaihtoehto.
Jos ero on sopiva ratkaisu, ei sitä kannatta pitkittää lasten vuoksi, vaan se pitää hoitaa heti ja hoitaa se lasten kannalta oikein. Pahinta olisi joutua välikappaleeksi vanhempien riitoihin. Se osoittaa vanhemmilta paitsi kypsymättömyyttä, myös itsekkyyttä ja piittamattomuutta omia lapsia kohtaan. Tiedän, että hyvin usein erossa lapsi joutuu välikappaleeksi, joskus vanhempien sitä tarkoittamatta, mutta ihmisten olisi hyvä muistaa, että lapset rakastavat ja tarvitsevat molempia vanhempiaan myös silloin kun vanhemmat eivät voi sietää toisiaan silmissään eikä heitä saa missään tapauksessa pakottaa valitsemaan "puolia", niin silloin erotkin sujuisivat lasten kannalta paljon helpommin.
Totta. Mietin, että olisihan se lastenkin kannalta tietysti heidän omaa tulevaisuuttaankin ajatellen hyvä nähdä mitä naisen ja miehen välinen kiintymys ja rakkaus on. Mitä parhaimmillaan toimiva parisuhde voisikaan olla. Itse en nähnyt lapsena myöskään mitään hellyyden osoituksia vanhempieni kesken. Mietin joskus vaikuttiko osaltaan sekin omaan liittooni. Mietin tätä todella paljon, että olenko tunnekylmä, mutta ei se pelkästään sitä ole. Kyllähän minulla rakkautta ja tunteita lapsiani kohtaan löytyy, kerron sen ja näytän heille. Sisälläni on myös valtava tunnemyrsky ja ihmisen kaipuu. Ollut jo niin monta vuotta liitossa olon aikanakin. Tämä liitto ei ehkä ollut niitä rakkausliitoja alun perinkään, tokihan hyviä hetkiä ja kiintymystä/ystävyyttä mahtui näihin vuosiin paljon. En kadu siinä mielessä mitään, mutta nyt kävi näin. Sain ikuitenkin hanat lapset ja olen niistä kiitollinen. Mieluummin yksin kuin kaksin yksin.