Kaipaan neuvoja..... Mitä teen... Lähdenkö vai jäänkö?
3 vuotta yhdessä, päälle vuosi asuttu yhdessä. Ikää 19 ja 20. Suhde ollut vuoristorataa. Erottu jo kerran mutta palattu ero päätöksen jälkeen 5 päivän päästä takaisin yhteen... Kihloissakin oltu, ei vaan enää..
Poikaystäväni on ihana luonteeltaan, ymmärtää mielenterveyttäni sillä se ei ole kunnossa. Kotihommia alkanut tekemään jonkun verran. Riidelty kotitöiden tekemisestä vuoden verran. Poikaystäväni huomioi minua ottamalla syliin jne...
Itselläni on ongelmana seuraavat asiat, joiden takia ero olisi mahdollinen:
-Olen lihonut 30 kiloa seurustelun aikana,joten en ole sinut itseni kanssa ja minulla on valtavasti itsetuntoongelmia.
-Seksi ei luista melkein ollenkaan. En kiihotu lähes koskaan. Harrastan seksiä oikeasti kiihottuneena max. 1 kerran kuussa. Loput seksin harrastamis kerrat ovat syljellä liukastettuja ja sellaista, että haluan vain poikaystäväni laukeavan.
-Yläasteella ollessani olin ihastunut erääseen poikaan, joka on alkanut nyt kummittelemaan mielessäni, sillä olen katsellut hänen kuviaan Facebookissa ja jutellut hiukan. Vastakaikua en juuri saa... Varmaan koska poika on suosittu ja varmasti hänelle on tarjolla parempiakin tyttöjä. En pääse hänestä eroon... Päässäni liikkuu kaiken maailman seksifantasiota sillä hän on todella hyvännäköinen jne. Tämä ahdistaa minua todella.
-Minua myös pelottaa, että nykyinen poikaystäväni masentuu taas uudelleen ja kaikki menisivät sitten pilalle. Lisäksi poikaystäväni on jotenkin aikaansaamaton asioissa, vaikka kyllä hän osallistuu jotenkin elämään.
- Ahdistusta lisää sillä olen niin kovin ahdistusnut itse, että huomioin kaikki poikaystäväni "ei tästä tule mitään" jne. masentuneet ausahdukset sillä lailla, että hänellä ei olekkaa oikeasti elämäntahtoa, sillä hänellä on takanaan vakava masennus. Itsekin olen ahdistuksen tuskissa uhannut itsemurhalla, käyttänyt unilääkkeitä, jotta menin ihan sekaisin ja satuttanut itsenäni fyysisesti.
Olenko niin paska ja pinnallinen ihminen, että mietin eroa poikaystäväni kiihottavuuden ja ulkonäön perusteella, vai onko mulla oikeasti paha olla, enkä ole varma kauanko tätä suhdetta kestää....?
Poikaystäväni on alkanut huomaamaan käytökseni ja tokaisee useasti "oon oikeesti alkanu miettii ettet haluis olla mun kanssa" Toisaalta hän on oikeassa... Toisaata haluaisin olla hänen kanssaan... Hän on minulle ehkä vain henkinen turva????
Auttakaa minua, esittäkää selventäviä kysymyksiä, jotta saan tämän asian päätökseen.
3 vuotta yhdessä, päälle vuosi asuttu yhdessä. Ikää 19 ja 20. Suhde ollut vuoristorataa. Erottu jo kerran mutta palattu ero päätöksen jälkeen 5 päivän päästä takaisin yhteen... Kihloissakin oltu, ei vaan enää..
Poikaystäväni on ihana luonteeltaan, ymmärtää mielenterveyttäni sillä se ei ole kunnossa. Kotihommia alkanut tekemään jonkun verran. Riidelty kotitöiden tekemisestä vuoden verran. Poikaystäväni huomioi minua ottamalla syliin jne...
Itselläni on ongelmana seuraavat asiat, joiden takia ero olisi mahdollinen:
-Olen lihonut 30 kiloa seurustelun aikana,joten en ole sinut itseni kanssa ja minulla on valtavasti itsetuntoongelmia.
-Seksi ei luista melkein ollenkaan. En kiihotu lähes koskaan. Harrastan seksiä oikeasti kiihottuneena max. 1 kerran kuussa. Loput seksin harrastamis kerrat ovat syljellä liukastettuja ja sellaista, että haluan vain poikaystäväni laukeavan.
-Yläasteella ollessani olin ihastunut erääseen poikaan, joka on alkanut nyt kummittelemaan mielessäni, sillä olen katsellut hänen kuviaan Facebookissa ja jutellut hiukan. Vastakaikua en juuri saa... Varmaan koska poika on suosittu ja varmasti hänelle on tarjolla parempiakin tyttöjä. En pääse hänestä eroon... Päässäni liikkuu kaiken maailman seksifantasiota sillä hän on todella hyvännäköinen jne. Tämä ahdistaa minua todella.
-Minua myös pelottaa, että nykyinen poikaystäväni masentuu taas uudelleen ja kaikki menisivät sitten pilalle. Lisäksi poikaystäväni on jotenkin aikaansaamaton asioissa, vaikka kyllä hän osallistuu jotenkin elämään.
- Ahdistusta lisää sillä olen niin kovin ahdistusnut itse, että huomioin kaikki poikaystäväni "ei tästä tule mitään" jne. masentuneet ausahdukset sillä lailla, että hänellä ei olekkaa oikeasti elämäntahtoa, sillä hänellä on takanaan vakava masennus. Itsekin olen ahdistuksen tuskissa uhannut itsemurhalla, käyttänyt unilääkkeitä, jotta menin ihan sekaisin ja satuttanut itsenäni fyysisesti.
Olenko niin paska ja pinnallinen ihminen, että mietin eroa poikaystäväni kiihottavuuden ja ulkonäön perusteella, vai onko mulla oikeasti paha olla, enkä ole varma kauanko tätä suhdetta kestää....?
Poikaystäväni on alkanut huomaamaan käytökseni ja tokaisee useasti "oon oikeesti alkanu miettii ettet haluis olla mun kanssa" Toisaalta hän on oikeassa... Toisaata haluaisin olla hänen kanssaan... Hän on minulle ehkä vain henkinen turva????
Auttakaa minua, esittäkää selventäviä kysymyksiä, jotta saan tämän asian päätökseen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos noin hankalaa on yrittää päättää ollako yhdessä vai ei, niin huonolta se mun mielestä suhteen tulavaisuuden kannalta näyttää. Parisuhde perustuu sille että molemmat haluavat olla toistensa kanssa yhdessä. Sinä selvästikään et halua ( tai siis ei ole semmoista haluan-tunnetta ilmeisesti ollenkaan). Mun ehdotus olis että unohda miehet joksikin aikaa kokonaan, elä itsesi kanssa ja opi pitämään itsestäsi. Tee juttuja jotka opettavat sinua luottamaan omaan kroppaasi ja mieleesi ja pitämään siitä, millainen ihminen sinä olet. Sen jälkeen on paljon helpompi mennä myös parisuhteeseen.
Vaikealta kuulostaa ja tunnut olevat kunnolla sekaisin tunteidesi kanssa. Itsellänikin on välilä yksinäisinä hetkinä vaikeaa , kun olen koko elämäni ajan tottunut siihen että minut hylättäisiin ja ihmiset ovat kylmiä minua kohtaan, ettei mikään ihana ole pysyvää... siksi on aina ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin ja päästää ketään lähelle henkisesti, kun pelkään jotenkin jätetyksi tulemista ja yksin jäämistä. Seurustelen rakastavassa ihanassa kiihkeässä parisuhteessa enkä osaisi kuvitella parempaa kumppania, mutta silti, aina välillä pelkään niin valtavasti sitä, että lopulta tämä kuitenkin loppuu kun toinen kyllästyy ja jään aivan ypöyksin, ja kun on näin pelottavan paljon tunteitä toista kohtaan, niin en kertakaikkiaan kestäisi sitä tuskaa joka siitä tulisi kun kaikki loppuisi...
En voi antaa mitään neuvoja, jotka olisivat ehdottomasti oikeita, mutta kun lukee tekstisi, siitä paistaa läpi karmean paha olo. Poikaystäväsi kärsii käytöksestäsi, hän varmasti ansaitsisi turvallisemman ja tasapainoisemman elämän ja omaa aikaa. Ja sinäkin tarvitset juuri sitä omaa aikaa. Voisi olla paras, ettette asuisi enää yhdessä, vaan keskittyisitte itsenne etsimiseen. Voisitte pysyä kuitenkin yhteyksissä, mutta kuitenkin ottaa jonkin tietyn etäsyyden toiseen. Näkisitte selvemmin mitä oikein tulevaisuudelta tahdotte.
Selvästikin molemmat vahvistavat toistensa oireita ja vetävät toisiaan upoksiin. Joko uppoatte yhdessä tai sitten eroatte ja jompikumpi selviytyy, ehkä jopa molemmat. Kerran se kirpasee.
Komppaan tässä edellisiä. Tekstistä paistaa läpi kirjoittajan paha olo. Oletko saanut apua, käynyt terapiassa tms.? Suosittelen ensin hoitamaan omat asiat kuntoon ja vasta sitten yrittämään jakaa elämänsä toisen kanssa. Mitäs jos pitäisitte pienen aikalisän, keskityt ainoastaan itseesi ja koetat saada elämänilosi takaisin? Sitte, jos vielä kiinnostusta riittää, niin voisitte kenties yrittää uudestaan.
Kuulostaa kovin tikkuiselta tuo teidä liimaaminen toisiinne.
Voittaisitte kumpikin jos asuisitte omillanne. Kumpikin saisi tilaa hengittää. Siitä huolimatta voisitte täydellisen hyvin pysyä hyvinä ystävinä, kun kumpikaan ei ole jankuttamassa jokapäiväisistä asioista kuten kuka siivoaa, kuka tekee sitä tai tätä.
Aina tavatessanne voitte parantaa yhdessä maailmaa ja sitten kumpikin sipsuttaa omaan kotiinsa. Siten teidän yhdessäolo on paljon arvokkaampaa kun yhteisä aikaa ei tarvitse käyttää torailuun. Tuohon yhdessäoloon EI tarvitse liittyä seksi! Täydellisen hyvin voi nauttia läheisen ystävän seurasta ilman seksiä! (Sekin kun sinua nykyisin huolestuttaa. Aivan turhan takia!!!)
Myoskin on hyvin tärkeää että alatte tehdä eri harrastuksia. Lähde lenkille päivittäin, niin pääset 30kg.stasi eroon. Onhan tuo aikamoinen painonlisäys.Onko ihme että et tunne omistavasi niin paljon energiaa kun kannat tuota ylimääräistä painoa mukanasi.
Opettele maalaamaan, laulamaan, pelaamaan bridgeä, piirtämään, opi uusi kieli tai paranna jo oppimaasi englantia, kierrä lukuisat ilmaiset luentosarjat, näyttelyt, osallistu, osallistu, osallistu! Pääset tutustumaan muihinkin ihmisiin ja ajatuksesi saavat uutta tuulta.
Auta avun tarvitsijoita, onko lähelläsi vanhuksia jotka olisivat ikionnellisia saadessaan tarinoilleen kuulijan, tai näkovammaisia jotka haluaisivat "lukea" sanomalehden tai liikuntavammaisia joiden puolesta voit käydä kaupassa?
Saat huomata että liikkuessasi enemmän ihmisten seurassa, jossa voit tuntea olevasi tarvittu ja arvostettu saa itsetuntosi kohoamaan hyvin nopeasti. Mutta sinun on itse tehtävä sen eteen toitä. Itsetunto ei parane jos sinä vain nyhjotät nurkassasi ja ajattelet kaikkea sitä mitä sinulla ei ole.
Ulos! elämään, auttamaan ja oppimaan!