Mystery Train

Mystery Train:in "Keep Up the Beat" soi DEUCE OF SPADES" elokuvan alkutekstien alla ja bändi soittaa elokuvan maailman ensi-illassa Kaliforniassa 14.11.2010!
10703
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mystery Trainista on iso artikkeli Nurmijärven Uutisissa 14.11.2010. Kannattaa lukea.

Äänestä
  • Löytyy näköjään netistä "näköispainos", kun ei tuo itse lehti ihan suurimman levikin omaava ole:)
    Hyvä artikkeli ja onnea ensi-iltaan!

    Äänestä

Hienoa että Suomalaisia bändejä pääsee mukaan tällaisiin juttuihin.
Mystery Trainin lisäksi leffassa kuullaan myös kotimaisten King Drapesin ja The Greasersin musiikkia.

Käväsin mielenkiinnosta kuuntelemassa kyseisten bändien biisejä myspace -sivuilla ja youtubessa.

Melko erilaisia ovat kaikki 3 bändiä, mikä on tosin ihan hyvä asia.

Mystery Train on näistä kolmesta vanhin bändi ja musiikki on (ehkä jopa liian?)huolella tehtyä orkkispainoitteista Rockabillyä ja Rock 'n' Rollia joskin aika kliineillä soundeilla. Omaan korvaani vähän särähtää ajoittainen "suomimeininki" lähinnä ääntämisen osalta, joka ainakin itseäni häiritsee melko monessa kotimaisessa alan bändissä.

King Drapes puolestaan yhdistelee musiikissaan rautalankaa, psychobillya jne.. Vauhdikasta menoa, mutta myös hitaita biisejä löytyy. Tämän bändin tunnistaa myös kotimaiseksi melko helposti ääntämisen osalta.

The Greasersilla taitaa olla näistä kolmesta bändistä vähiten materiaalia netissä kuultavana. Kuultujen biisien perusteella tämäkin bändi yhdistelee rodihenkisissä biiseissään jonkun verran eri tyylilajeja, mutta on mielestäni kuitenkin ehkä kahta edellämainittua lähempänä kansainvälistä meininkiä.

Täytyypä väijyä leffa, niin näkee miten biisit istuvat siihen!

Äänestä
  • Leffa tilattavissa Mystery Trainin kotisivujen kautta

    Äänestä

punkki on paskaa musaa, eikä kuulu tänne, mene eri palstalle siitä kirjoittamaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Knit Cap kirjoitti:

Mystery Train:in "Keep Up the Beat" soi DEUCE OF SPADES" elokuvan alkutekstien alla ja bändi soittaa elokuvan maailman ensi-illassa Kaliforniassa 14.11.2010!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu