Ongelmana lemmikit

Tapasin pari päivää sitten ihanan miehen baarissa. Hän tuli baari-illan jälkeen luokseni yöksi, mutta mitään suutelua enempää ei tapahtunut vaan hän sanoi ettei halua mennä kanssani sänkyyn, koska haluaa jotain vakavampaa eikä yhden yön juttua. Aamulla olin varma, että en kuule hänestä enää, mutta näimmekin heti samana päivänä uudestaan. Näimme taas tänään ja mies sanoia olevansa ihastunut minuun ja haluavansa seurustella kanssani. Minäkin haluaisin seurustella miehen kanssa. Ongelma kuitekin on, että mies on todella allerginen kissoille ja minulla sattuu olemaan lemmikkinä kaksi kissaa. En tiedä kannattaako minun edes alkaa miehen kanssa seurustelemaan, koska jos tästä tulisi jotain vakavampaa joutuisin luopumaan lemmikeistäni, jotka ovat minulle rakkaita ja olleet minulla jo monta vuotta.

Haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilateesta? Miten toimitte asian suhteen?
10890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiedän vahvasti tunteen.
Ja käytännössä nämä yksilöt eivät olisi edes ongelma, ne jotka sinulla nyt on voivat olla elämässänne ehkä vielä muutaman lisävuoden, jonka jälkeen aika niistä jo jättää. Mutta mitä sitten? Et ikinä hanki enään kissoja? Et hanki enään ikinä mahdollisesti mitään??

Pystytkö elämään niin elämäsi loppuun asti, ilman että katkeroituisit? Täysin ilman kissoja, et tulisi ikinä kuunaan saamaan kissoja.

Minulla on jo pelkästään yksilöiden kanssa ongelmaa, kun on näitä papukaijoja jotka elävät vähintään 60 vuotta. Ei niistä edes 20 vuoden päästä vielä ns. "eroon pääse". Mutta sen lisäksi minä RAKASTAN niitä. Minä tiedän että on olemassa mies, joka tykkää niistä yhtä paljon ja kykenee joko käyttämään allergialääkkeitä tarvittaessa, käymään siedätyshoidossa, tarjoamaan niille erillisen tilan sitten elää jos ei samassa pysty, tai sitten hän saa mennä. Koska niillä on ikuisesti paikka minussa, ja jotakin niin tärkeää ei voi riistää minulta.
Suostuisitko siihenkin, jos joku sanoisi että on allerginen hajuvesille, meikkien hajulle, ja kaikille hajusteaineille? Tai jos hän ei halua että pukeudut naisellisesti? Pystyisitkö jättämään nämä asiat, jotka ovat olennaisesti osa sinua, pois elämästäsi? Ehkä aluksi, mutta mahdollisesti 60-70 vuotta? Se on jopa koko loppuelämäsi jos vain tällaisen miehen kanssa jaksat edes olla.

Äänestä

itse olen kissa allergikko ja meillä on mieheni kanssa kaksi kissaa..
mutta totuushan on se että siinä vaiheessa jos joskus yhteen muuttaisitte niin allergiat todellakin ovat este...
mieti tarkkaan haluatko luopua rakkaista lemmikeistäsi miehen takia vai haluatko luopua mukavasta miehestä jossa on potentiaalia jopa pitempääkin suhteeseen lemmikkiesi takia...
ite kerran luovuin rakkaasta kissastani miehen takia joka ei sitten minua halunnutkaan pitempään suhteeseen... vaan olin pelkkä laastari.. ja silloin kaduin syvästi että luovuin kusipään takia rakkaasta kissastani..
tilanteesi ei ole helppo.. sun pitää todellakin miettiä tarkoin ja jutella tämän miehenkin kanssa asiasta..
toivottavasti teet oikean ratkaisun joka on mieleisesi!! voitha tietysti yrittää sijoittaa kissasi jollekin tutullesi jolloin rakkaat lemmikkisi on lähelläsi kokoajan!! :)

Äänestä

Onpa vaikeaa, tavallaan. Itselläni on koira enkä voisi kyllä hävittää sitä kenenkään takia, en vaan voisi. Baarituttavuuden takia en edes harkitsisi. Se on ihana ystävä, minun "vauva" ja vanhus samaan aikaan. Minulla on aina ollut koiria ja työkoiria vielä, ei siis mitään puudeleita, että eipä kävisi ihan semmoinen chihuahuan haluajakaan... Mutta minulle se on elämän tapa, ja pitää minut järjissään, se on perhe silloinkin kun muuta perhettä ei ole, se on tukipilari, vaikka helvetin vaivanloinen sellainen ;D

En siis voisi mitenkään edes harkita mitään yhteen muuton suunnittelua. Tosin, allergiaa voisi aiheuttaa vaattteeni ja taatusti aiheuttaisi autoni. Yhteen muuttohan minulla ei ole mikään suuri haave enkä sitä sinänsä kaipaisi, yhdessä voi matkaa kulkea, seurustella ja sitoutua, vaikkei samaa asuntoa olisikaan. Että sillä tavalla se ei olisi ongelma... Paitsi jos toinen siitä haaveilee.

En hävittäisi lemmikkejäni. Sitten jos ero tulee 2 vuoden kuluttua. Joo, koirat ja kissat ovat uskollisina paikalla 10-18 vuotta. Ja kuka ihminen on? No, jos nyt erotilastoja katsoo, niin aika harvaan jää. Kyllä ihmiselle seurustelu on tärkeää, on minullekin, rakkaus ja yhdessä olo, mutta en ole vaan epärealistinen. Aikuisten suhteen nykyään kestää jopa alle 10 vuotta. Pahinta olisi, jos se vielä soittautuisi joksikin mulkeroksi: olisin hävittänyt oman perheeni paskiaisen takia. En ottaisi sitä riskiä. Tiedän, että osa ihmisistä on hyviä valehtelemaan...

Juu, ei. Siis uskon, että tuo on hankala paikka, ihastuminen on niin voimakasta, toive rakkaudesta ihmisesssä niin syvällä ja halua suhteeseen kova. Mutta totuus on se, mikä on. Ehkä pohjakysymys on, että oletko siis valmis luopumaan kissoistasi sillä riskilläkin, että mies osoittautuu täydeksi valehtelevaksi paskiaiseksi, joka pettää sinua, jättää sinut ja suhteenne olisi lyhyehkö. Koska se on riskinä. Jos voit sen tehdä niin, että tiedät suhtautuvasi asiaan ilman katkeruutta, tyyliin "semmoista elämä on, virheitä tekee kaikki", niin ehkä sitten kannattaa jatkaa. Tosin katso mihin kissasi luovutat, ja seuraa hetken, että he pääsevät hyvää paikkaan, tai lopeta suosiolla, etteivät he jää kärsimään ainakaan. Toisaalta, ehkä kissat eivät sitten kuitenkaan merkkaa sinulle niin paljoa, kun jo edes harkitset, eli siis ne ovat vuosien kanssa silti samalla viivalla kuin yksi puolituntematon mies, jonka kanssa ehkä voisi seurustella... Joten ehkä kannattaa vaan luopua kissoista ja elää elämää, missä voisi sitten olla enemmän vaihtoehtoja?
Itselleni se olisi vaikeahko paikka: siis tuntuisi pahalta ehkä hetken, mutta en edes harkitsisi koirastani luopumista. Kyllä semmoisiakin ihmisiä löytyy, jotka haluavat ja voivat ottaa perheeseen myös ne toisen lajin edustajat :)

Äänestä

Kissanaiset jää aina yksin. Kevyttä tapailua ja seksisuhteita saatte. Vakavaa romanssia ei. Parisuhde kun vaan on neuvottelua ja joustamista puolin ja toisin päivästä yksi alkaen. Get real: Sehän on vaan eläin! Ja toisaalta: Minkä mies allergialleen mahtaa?

Oma napa on sinulle todella tärkeä jos kissa menee ihmisen edelle! Omalla kohdalla meillä on naiseni kanssa kissa. En voi asiaa sietää, mutta elän sen kanssa. Ollaan sovittu että kun tuosta aika jättää, ei uusia eläimiä taloon tule.

Äänestä

Minun mielestäni eläimen pitäminen sisätiloissa ei ole muuta kuin eläinten rääkkäystä. Ymmärrän kyllä, että jos on lemmikki niin ei sitä halua uuden suhteen takia lopettaa, mutta en voi käsittää että pitää hankkia sitten uusi vaikkei toinen osapuoli sitä haluaisikaan.

Jos lemmikki on suhdetta tärkeämpi niin mielestäni kyseisen ihmisen arvomaailma on liian vinksallaan, että seurustelua tuollaisen ihmisen kanssa kannattaisi aloittaa.

Itse olen ollut lemmikkien kanssa tekemisissä koko ikäni ja pidän niistä ja ne ovat olleet minulle läheisiä. Eli turha alkaa haukkumaan minua eläintenvihaajaksi, koska en sellainen ole. Ajattelen vain asiaa objektiivisesti enkä itsekkäästi tai yli dramatisoiden.

Äänestä
  • Jos mun pitäisi valita kumpi lopettaa joko lemmikkini vaiko mies, lähtisin miehen kanssa lääkärille ja piikille saisi mennä. Miestä ei voi missään tavalla verrata lemmikkeihin, en koskaan huolisi ukkoa joka olisi lemmikkejäni vastaan, se on sitten moro ja potku kasvoihin ukolle.

    Joilla kun tuppaa olemaan tuota järjen puutetta sekä lievää mt-taipumuksia kuten sinulla, ja se kertoo persoonasta todella paljon jos ei pidä eläimistä, henkilö on kylmä, tunteeton paskiainen jolla siis ei olisi tilaa minun elämässäni edes kassajonon verran, yöks!!!

    Äänestä

  • HyiHelvetti kirjoitti:

    Jos mun pitäisi valita kumpi lopettaa joko lemmikkini vaiko mies, lähtisin miehen kanssa lääkärille ja piikille saisi mennä. Miestä ei voi missään tavalla verrata lemmikkeihin, en koskaan huolisi ukkoa joka olisi lemmikkejäni vastaan, se on sitten moro ja potku kasvoihin ukolle.

    Joilla kun tuppaa olemaan tuota järjen puutetta sekä lievää mt-taipumuksia kuten sinulla, ja se kertoo persoonasta todella paljon jos ei pidä eläimistä, henkilö on kylmä, tunteeton paskiainen jolla siis ei olisi tilaa minun elämässäni edes kassajonon verran, yöks!!!

    Ymmärrän täysin edellistä kirjoittajaa. Mielestäni hänellä ei järjen puutetta ole lainkaan, sinulla taitaa olla. En millään ymmärrä, miten eläin voi mennä ihmisen edelle. En vihaa eläimiä, mutta monen eläinrakkaaksi itseään nimittävän pitäisi kyllä mennä itseensä. Onko oikein pitää esim. montaa kissaa pienessä kerrostaloasunnossa? Onko se sellaista elämää, joka kissoille kuuluu? Eivät pääse ikinä ulos, ovat vangittuna sisätiloihin. Kissojen pitää saada juoksennella vapaasti päivät pitkät, yöksi sitten palaavat kotiin nukkumaan. Samoin koirat. Onko koirat luotu odottamaan sisällä omistajaa sen ajan kun he ovat työssä? Eivät ole. Joten järki käteen ns. eläinrakkaat.
    Jos itseni pitäisi valita mies vai eläin, niin kyllä miehen valitsisin. Parempi varmasti on, ettei kaltaisellasi eläinten ystävällä ole miestä. Mies siinä kärsisi.

    Äänestä

Minusta siitä ei pitäisi tehdä mitään moraalista kysymystä, valitseeko miehen vai lemmikit. Kukin tehköön tavallaan ja valitkoon sen, jota pitää tärkeämpänä.

Jos itse olisin aloittajan tilanteessa, jatkaisin miehen tapailua ja jos suhteesta näyttäisi kehittyvän hyvä ja pitkäaikainen, alkaisin etsiä lemmikeille uutta kotia. Pyrkisin löytämään sen kodin sellaisen ihmisen luota, jolle olisi ok, että kävisin lemmikkiä siellä katsomassa.

Eläin harvoin kärsii siitä, että joutuu uuteen kotiin, jos vain koti on hyvä. On vain ihmisen omahyväisyyttä kuvitella, että on eläimelle korvaamaton. Mutta jos itse rakastaa eläintä niin paljon, ettei halua siitä miehen vuoksi luopua, niin sitten ei pidä luopua. Ja turha sellaista ihmistä on arvostella, kukin pitäköön kiinni siitä, mikä on itselle tärkeintä.

Äänestä

jos mies olisi "todella allerginen kissoille", niin hän ei olisi pystynyt viettämään yötä luonasi sinun ja kahden kissasi kanssa. Piste.

Äänestä

Joku tuolla sanoikin jo, että jos mies olisi todella allerginen, hän ei olisi voinut luonasi yötä viettää. Veljeni on hyvin allerginen kissoille, hän oireilee jo esim työpaikalla kissanomistajien vaatteista. Hän ei todellakaan voisi viettää yötä kissataloudessa ilman allergialääkkeitä ja niistä huolimatta heräisi tukkoisena ja silmät turvoksissa. Eli jos mies on ollut oireettomana luonasi yötä, voi hän toki olla allerginen, mutta ei niin allerginen etteikö asiaa voisi lääkkeillä ja pikku järjestelyillä avustaa. Jos katsotaan nyt pitkälle tulevaisuuteen ja oletetaan että juttunne toimii ja rupeatte miettimään yhteenmuuttoa tmv. Kissat voivat aivan hyvin tulla mukana, kannattaa kuitenkin esim pitää ne poissa makuuhuoneesta. Jos mies ei nyt "pysty" luonasi olemaan, olkaa hänen luonaan ja yritä pitää jotkut vähän siistimmät ei niiiin kissojen kanssa halitut vaatteet miehen luona ollessasi. Älkää olko yötä sinun luonasi jos kissat hengaavat makuuhuoneessasi. Ei nyt todellakaan ensimmäinen ratkaisu tule olla kissoista luopuminen. Allergialääkkeet??

Itsellä vähän sama tilanne, ollaan muutaman kerran tavattu ja mies allerginen koirille. En ole kuitenkaan ottanut asiasta vielä mitään stressiä. Koira on kuitenkin siitä hankalampi kuin esim kissa, koska kissat eivät yleisesti kaipaa niin paljon ihmisen seuraa eivätkä aktiivista tekemistä ja aikaa säästyy ihan jo ulkoilutuksenkin takia. No enivei, onnea sinne suuntaan lääkkeet käyttöön jne. Itse en todellakaan luopuisi koiristani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikea valinta kirjoitti:

Tapasin pari päivää sitten ihanan miehen baarissa. Hän tuli baari-illan jälkeen luokseni yöksi, mutta mitään suutelua enempää ei tapahtunut vaan hän sanoi ettei halua mennä kanssani sänkyyn, koska haluaa jotain vakavampaa eikä yhden yön juttua. Aamulla olin varma, että en kuule hänestä enää, mutta näimmekin heti samana päivänä uudestaan. Näimme taas tänään ja mies sanoia olevansa ihastunut minuun ja haluavansa seurustella kanssani. Minäkin haluaisin seurustella miehen kanssa. Ongelma kuitekin on, että mies on todella allerginen kissoille ja minulla sattuu olemaan lemmikkinä kaksi kissaa. En tiedä kannattaako minun edes alkaa miehen kanssa seurustelemaan, koska jos tästä tulisi jotain vakavampaa joutuisin luopumaan lemmikeistäni, jotka ovat minulle rakkaita ja olleet minulla jo monta vuotta.

Haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia vastaavasta tilateesta? Miten toimitte asian suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu