Kysyn nyt miehiltä ja miksei naisiltakin seuraavaan liittyen eli olipas aikamoinen yllätys kun nainen sit tosi lyhyen tutustumisen jälkeen (siis muutama kerta nähty) yhtenä iltana kotonaan sanoi että voin jäädä yöksi jos haluan ja minähän sitten jäin. No siinä sitten yhtäkkiä oltiin toistemme kimpussa ja etenkin nainen vaikutti tosi kiimaiselta jos näin ilmaisisin. No sitten tullaan itseasiaan eli onko kuinka tyypillistä että treffideitti ottaa heti ekalla yökyläkerralla suihin? Meinaan yllätti kyllä oikeasti itseni ihan täysin että nainen oli heti ensimmäisenä antamassa kunnon poskihoitoa ja ihan siis paljaalta, no eipä se kumin kanssa juuri miltään tunnukaan. Exä vaan ei muutenkaan oikein tykännyt kyseisestä jutusta ja siksi tämä hiukan yllätti että onko siis niin ihmiskohtaista mitä nainen haluaa tehdä. Hyvältähän se tuntui ei voi muuta sanoa :) Alta kolmekymppisen miehen näkökulmasta tämä kysely.
Treffit ja seksi
hiukan yllättynyt
113171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Täysin normaalia.
Yökylä = seksiä = suihinotto.
Muistithan olla herrasmies ja antaa vastapalveluksen.
Eihän tuo mitenkään ihmeelistä ole,
nykyinen naiseni kanssa päädyttiin sänkyyn 3. tapailukerralla ja suuseksiä
sain 6-7 kerralla ilman kumia.
Mulla kans exä ei mitenkään loistanut tuossa poskeenotossa. Yhden- ja useamman illankin hoidot sen jälkeen ovat kyllä imeneet hänenkin edestään ;) Ja heti ekasta illasta lähtien.. kyllä monet miehet paljosta jää paitsi sellaisten naisten kanssa kenelle ei suuhommat maistu.
Huomattu nyt 24 vuotiaana, miten voi olla eri tasoisia suihinottajia. Ehkä jotain 10 naista kokeillut, ja ylivoimaisesti paras oli tämä viimeistä edellinen, jonka kanssa oli ihan tapailusuhde. Olisin halunnut seurustella mut ikävä kyl ei naisen mielestä "kemiat kohdanneet".
Mut tosiaan, joillekin naisille tekis mieli sanoa suoraan että "älä turhaan jaksa, ku ei tunnu missään"
Mistähän tämä johtuu ??
Sama juttu seksinkin kanssa, olen miettinyt että voiko mulla olla jotenkin tunnottomat vehkeet kun en orkun saaminen on vaikeaa, eikä meinaa muutenkaan fyysistä nautintoa kokea. Kolikon kääntöpuolena sit se että naiset saa kyytiä varmaan tarpeeksi, mut siemensyöksyä ei meinaa saada vaik haluisinkin, luonnollisesti.
"Mut tosiaan, joillekin naisille tekis mieli sanoa suoraan että "älä turhaan jaksa, ku ei tunnu missään"
Mistähän tämä johtuu ??"
Näin on tullut ajateltua. Ei oo varmaan tarpeeksi imua? Pitää kunnolla imea tai puristaa suulla. Pelkkä velton suun liikuttaminen ei tunnu miltään.
Elämää nähneenä, ja kokeneena miehenä ei tuossa ole mitään kummallista mikäli harrastetaan myös suuhoitoa jo ensimmäisillä tapaamisillä. Olen todennut tuon saman että joku nainen osaa antaa todella nautittavan hoidon suulla, on taju lähteä, ja useimmin ei tunne juuri mitään. Kuitenkin kaikilla on sama tapa/ tyyli, eroja vaan nautittavuudessa.
http://www.youtube.com/watch?v=AuggnAOQEBA
Mulla on ainakin asiat edenneet aika nopeasti sänkyyn, monesti ensitapaamisella, tai sit sillä toisella viimeistään. Uskoisin että jos saa sen naisen seksuaalisen halun heräämään tapaamisessa kunnolla, niin eipä ne neidit mitään periaatteitaan seksistä enää mieti, vaan sit mennään ihan viettien varassa :D
Tämän naisen kanssa, jonka kans nyt tapailen, mentiin sänkyyn suoraan baarista kun oltiin samana iltana vasta tavattu ensimmäistä kertaa :D
Ja homma jatkui siitä sit normaaliin treffailuun ja seksi oli tietysti mukana alusta asti.
Jos tämä tulee yllätyksenä, niin olen pahoillani: Naisetkin haluavat seksiä.
Ei siihen ole sääntöjä, mitä millä kerralla ja kenen kanssa. Nainen on yksilö enemmän kuin sukupuolensa edustaja, samoin kuin mieskin. Kannattaa puhua asioista, muuten yleensä saa sitä mitä hänen exänsä halusi...
Ihmiset on erilaisia. Kyllä mäkin suuseksistä tykkään, mutta en todellakaan kävis mitään puolituntemattoman munaa imemään, ollenkaan. Koska kortsun kanssa, hyi helvetti, kuka haluaa kumia imeskellä, se vie kaiken nautinnon sekä antamisesta että vastaanottamisesta, nou tänks, ja ilman kortsua... Ei tod. Mä en halua mikään kurkkuklamydian riskiä. Lisäksi suuseksi on melkein jopa intiimimpää kuin ns. normiseksi, joten en todellakaan tuhlaa sitä turhiin tuttavuuksiin. Mutta suuseksi sitten taas yleisesti ottaen on kyllä hauskaa.
Mä en ole ikinä ymmärtänyt miten joku voi tunkea suunsa jonkun sukuelimiin heti vaikkei edes tunne, mutta! Tosin täytyy sanoa, että eihän se nyt periaatteessa seksiä kummempaa seksiä ole, joten eihän siinä sillee ole mitään ihmeellistä. Tosin tossa vaiheessa mä kyllä käyttäsin vielä kortsua, että kuten sanottu, kumi ei sovi suuseksiin.
"onko siis niin ihmiskohtaista mitä nainen haluaa tehdä."
On. Ihmiset ovat yksilöitä ja persoonia, kaikki ei tykkää kaikesta. Ettei todellakaan kannata ottaa mitään itsestään selvyytenä. Jossain vaiheessa mainostettiin että kyllä kaikki naiset nauttii, kun niitten peräaukkoa hyväilee, no ihan tiedoksi, että EI todellakaan nauti. Jotkut meistä pitää sitä jopa aika turn offina. Sitten on mainostettu, miten kaikki miehet rakastavat suuseksiä. Ei todellakaan rakasta, eikä kaikki (huomattava vähemmistö kylläkin) edes vastaanottavana osapuolena! Se on minunkin mielestäni käsittämätöntä, mutta näin on näreet, kaikki ei tykkää kaikesta. Kaikki ei halua tehdä joka temppua (tai temppuja ollenkaan) ekana iltana, kaikki ei suostu ilman kumia, kaikki ei heti ota suihin, kaikki ei heti hyppää sänkyyn. Joillekin riittää vähempi seksi, joillekin huomattavan vähä, jotkut haluaa joka päivä ja kaikilla tavoilla. Jotkut haluaa joka päivä, mutta mielikuvituksettomasti silti. Niinpä niin, semmosta se on. On todellakin ihan ihmiskohtaista, mitä kukakin haluaa tehdä. Ja se mikä on yhden aarre ja täydellisen sopiva, on toiselle huono ja ihan jotain muuta.
omia mielipiteitäni sekaan. Juurikin noin, että toiset tykkää toisenlaista menosta ja toiset toisenlaisesta.. Itse kuulun aivan varmasti sellaiseen erikoiseen pieneen vähemmistöön omien halujeni kanssa..
Eli en voisi kuvitellakaan ensi tapaamisella harrastavani mitään sen kummempaa, halata nyt mua voi, mutta ei muuta. Eikä mua ihan hetkeen tarvitse kenenkään sänkyynsa saakka pomppaavan.. mun luottamuksen saaminen vie aikaa.. Ei sillä etteikö minullakin ne "miehiset halut" olisi, mutta haluan vain olla varma tunteistani toista kohtaan, en siis pitää häntä panopuuna.. Ehkä jään sitten paljosta paitsi, mutta tälläinen naaivi ajatusmalli mulla on. Ja samaa toivoisin toki toiseltakin, etten olisi vain joku valloitus, vaan hän haluaisi nimenomaan olla kanssani.
Ja mitä tuohon suuseksiin tulee, niin ei kiitos, ei antavana eikä ottavana osapuolena. Parhaimmillaan seksi olisi kaiketi sellaista "James Bond" henkistä rauhallista rakastelua ja suukottelua.. oihh... Mut joo, kuten sanoin, niin aika yksin taidan tälläisten mielikuvieni kanssa olla.. aina pitäis olla vaan kylmää suoritusta :/