Vihreät haluaa tukahduttaa maapallon väestönkasvulla

Eero Paloheimo ennusti Elonkehä-lehdessä (13-14/2008), että Saharan eteläpuolisen Afrikan väkiluku tulee kasvamaan vuoteen 2050 mennessä 700 miljoonasta noin kahteen miljardiin. Kun miettii minkälainen väestöpaine Afrikasta on jo nyt tänne “vihreämmille nurmille”, on pakko miettiä väkiluvun kolminkertaistumisen seurauksia. Wikipedian mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa “keskimääräinen bruttokansantulo on 490 dollaria henkilöä kohti ja yli puolet väestöstä elää alle 1 USD:lla päivässä”. Väestön kolminkertaistumisen myötä nuo luvut voidaan vuoteen 2050 mennessä jakaa karkeasti ottaen kahdella tai kolmella.

Jos ei muuta, niin luvassa on yksi ihmiskunnan historian suurimmista inhimillisistä tragedioista, jonka vaikutuksilta Eurooppakaan tuskin onnistuu välttymään.

Jared Diamond osoittaa hyvin kirjassaan Collapse sen mekanismin, jossa väestönkasvu oli perimmäisenä syynä myös Ruandan kansanmurhaan vuonna 1994. Tekisi mieli uskoa, että ongelmat Somaliassa, Kongossa ja muualla liittyisivät myös voimakkaasti väestönkasvuun. Tilanne Lähi-idässä on mutkikkaampi (joskin Wikipedia ilmoittaa myös Afganistanin väestönkasvuprosentiksi 4,77%), mutta lähinnä näitä alueita yhdistää maatalouden tehottomuus. Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa maatalous on niin kehittynyttä, että 3% osuus ihmisistä riittää ruokkimaan koko muun väestön. Afrikassa ja Lähi-idässä (sekä toki myös esim. Etelä-Aasiassa) maatalouden parissa joutuu työskentelemään suurempi joukko ihmisiä, jolloin väestöntiheyden rajat tulevat vastaan jo huomattavasti länsimaita aikaisemmin. Tämän takia Somaliastakin kohdistuu väestöpaine Suomeen, vaikka maidemme väestötiheys on itse asiassa jotakuinkin samalla tasolla. Maatalouden kehittymättömyyden (ja suuressa osassa Afrikkaa myös esim. riistokalastuksen) myötä luvut eivät siis ole likimainkaan yhteismitallisia: Afrikka ei yksinkertaisesti kykene elättämään yhtä suurta väestöntiheyttä kuin vaikkapa Eurooppa. (Myönnän, että Somalia-esimerkki on tässä yhteydessä hiukan ongelmallinen, eikä kaikkia maan ongelmia varmastikaan voi johtaa väestönkasvuun.)

Voidaanko taistelu maahanmuuttoa kolmansista maista vastaan rinnastaa taisteluun tuulimyllyjä vastaan? Maahanmuutto on nimittäin vain yksi väestönkasvun seuraus. Tuntuisi tavallaan hölmöltä kohdistaa kaikki resurssit vain yhden väestönkasvun lieveilmiön torjumiseen, kun se perimmäinen ongelma on kuitenkin jossakin aivan muualla. Se on oikeastaan aika kestämätön strategia, sillä siirtolaisuuden paineet tulevat seuraavina vuosikymmeninä ainoastaan kasvamaan. Ne tulevat kasvamaan niin voimakkaasti, että kaikkein optimistisimmatkin totuudenkieltäjät alkavat tulevina vuosikymmeninä puhua väestöräjähdyksestä.

Jos tähän ongelmaan ei tartuta, seurauksena voi myös olla todellinen siirtolaisuustulva, ja homma voi räjähtää täysin käsistä.

Olen itse jo pitkään puhunut sen puolesta, että länsimaat auttaisivat kehitysmaita vain ja ainoastaan perhesuunnittelun, ehkäisyneuvonnan ja naisten koulutuksen saralla. Kuten Linkola-ketjussa jo mainitsin, suurin osa näistä maista, joissa väestöpaine on suurin, on väestöllisen muuntumisen mallissa vasta toisella portaalla. Vasta kolmannella portaalla väestömäärät alkavat stabilisoitua juuri syntyvyyden vähenemisen myötä. Wikipedia kiteyttää melko hyvin ne muutokset, joita kolmannelle portaalle pääseminen kehitysmailta edellyttää.

Aihe on jäänyt myös mediassa lähes täydelliseen pimentoon. Puhutaan kyllä kriiseistä ja sodista, muttei lainkaan siitä mikä ne pohjimmiltaan aiheuttaa. (Korkeintaan syy veivataan länsimaiden rinnuksille, mikä ei kylläkään esimerkiksi täysin epäonnistuneen kehitysapupolitiikan valossa ole edes täysin virheellinen näkemys.) On tietenkin myös länsimaisen suvaitsevaisuusajattelun vastaista edellyttää kehitysmailta väestönkasvun hillitsemistä, sillä suvaitsevainen onnistuu jonkinlaisen ajatusrakenteen kautta kääntämään tämän niin, että kehitysmaiden ihmiset ovat väestönkasvun hillitsemistä kannattavien mielestä jotenkin alempiarvoisia, kun heidän määräänsä täytyy pyrkiä rajoittamaan. On tietysti sanomattakin selvää, ettei tässä ole kyse siitä. Väestönkasvun rajoittaminen on kaikkien etu.
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Antero Vipulainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu