Olen seurustellut jo vuosia varatun miehen kanssa. Tunnemme suurta rakkautta toisiamme kohtaan ja olen alusta asti tiennyt hänen olevan mulle "se oikea". Hän ei ole ollut suostuvainen eroamaan ennenkuin nyt tänä syksynä, jolloin asia on kypsynyt hänen mielessään. Hän on kertonut vaimolleen ja aikuisille lapsilleen meidän suhteestamme ja siitä on noussut ääretön vastarinta perheessä. Vaimo on luvannut antaa kaiken anteeksi kunhan vain hän ei lähde kotoa. Uskoiskohan tuota.....? Lapset uhkailevat ja kiristävät isäänsä mm. sanomalla ettei hän tule näkemään lastenlapsiaan, jos jättää äidin. Aika outoa käytöstä aikuisilta ihmisiltä... Nyt rakastamani mies on kahden tulen välissä ja ahdistunut tilanteesta. Hän haluaa minut mutta perheen menettäminen on hänelle kova pala. Olen yrittänyt sanoa, että kyllä ne lapset siitä leppyvät ajan kanssa ja tottuvat tilanteeseen. Mitä mun olisi nyt järkevintä tehdä, että saisin tilanteen kääntymään parhain päin? Olen luvannut vielä odotella mutta en loputtomiin.....
Neuvoa vailla
Syvät tunteet
2223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni sinun ei nyt kuulu tehdä mitään erityistä, jos mielit aloittaa jotain vakavampaa sen miehen kanssa. Se odottelu kestää tasan niin kauan kuin siltä mieheltä menee nyt irrottautua avioliitostaan ja antaa anteeksi lapsilleen heidän raivonsa. Sen perheen selviytyminen ei kuulu sinulle. Sinä voit vain kuunnella ja olla tukena miehelle joka maksaa nyt hintaa siitä, että rakastui toiseenkin naiseen ja ilmoitti siitä perheelleenkin.
Lasten (olkoon minkä ikäisiä hyvänsä) reaktio on ihan ymmärrettävä. Heidän synnyinperheensä tähän asti muuttumaton instituutio on yhtäkkiä hajoamassa. Se aiheuttaa paljon kysymyksiä, pelkotilojakin sekä tunteita joita heidän ei ole ehkä koskaan ennen tarvinnut läpikäydä (omassa tai synnyinkodinkaan elämässä). Menee aikansa ennen kuin siitä sekamelskasta selvitään ja ennen kuin ne suhteet voidaan yrittää luoda uusiksi molempiin vanhempiin.
Myös vaimon reaktio aviomiehen uutiseen on täysin normaali. Hän on se joka tässä eniten menettää ja se menetys on konkreettinen ja lopullinen jos hän nyt antaa sen tapahtua. Totta kai hän tappelee niin suurta muutosta vastaan kaikin keinoin, eikä takuulla itsekään tiedä mitä se taistelu panee hänet vielä tekemään, jos hänkään ei ole ollut vastaavassa tilanteessa ikinä ennen.
Aviomiehen on nyt vain vastaanotettava kaikki ne läheistensä reaktiot, sekä kestettävä oma syyllisyys, hämmennys, säälin- ja pettymyksentunteet jne. Hänkin saa nyt osakseen ihan uudenlaista huomiota perheenjäseniltään ja on nyt muiden raivon, jopa vihantunteidenkin kohde, joten totta kai hän on sekaisin, hädissään ja hämmentynyt.
Sinä, täysin ulkopuolisena, olet "perheenrikkoja", se ei-toivottu tunkeilija jolle on helppo kantaa kaunaa vaikka lopun ikäänsä.
Sille sinä et voi mitään. Sinä voit vain huolehtia itsestäsi ja omista tunteistasi, ja päättää jossakin vaiheessa oman elämäsi suunnasta jos se "odottelu" käy sinulle ylivoimaiseksi.
Niistä negatiivisitakin tunteista ja ajatuksista teidän kannattaa nyt puhua ja paljon kaksin sen miehen kanssa, koska teidän suhteenne koostuu nyt niistäkin. Ei ole enää mahdollista elää yhtä "huoletonta" onnea kuin ennen paljastumista, joten sen kuvitelman varaan ei tulevaisuutta voi rakentaa. Voisi ehkä käyttää ilmaisua, että teidänkin suhteeltanne on nyt neitsyys viety, ihan samoin kuin sen miehen avioliitolta, ja sillä tosiasialla on merkitystä jatkonkin suhteen. Millainen se merkitys on ja mitä se saa aikaan, jää nähtäväksi.
Kiitos sinulle sanoistasi. Analyysisi osui monessa kohtaa oikeaan mutta en silti ihan voi ymmärtää sitä lasten kiristystä isäänsä kohtaan. Yritämme nyt puhua, puhua ja puhua asioista ja toivottavasti tämä tästä alkaa pikkuhiljaa selkiytyä rakkaalleni. Mulla on ainoastaan yksi toive: Saada viettää loppu elämäni tämän rakastamani ja kunnioittamani miehen kanssa.