Olen 22-vuotias nainen ja etsin sitä parasta ystävää :)
Olen kokenut elämässäni paljon, ja toivoisin, että löytäisin jonkun ketä hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Minulla on kuitenkin jo poikaystävä. Haen siis parasta ystävää ja haluaisin, että olet naispuolinen. Rehellisesti sanottuna, niin on pakko päästä pois välillä miesten maailmasta : D Tytöt tykkää niin erilaisista asioista, joista miehillä ei ole aavistustakaan, esimerkiksi kynttilöistä, sisustamisesta ja romanttisista leffoista. Miehet ovat vain liian yksinkertaisia hyvään ystävyyssuhteeseen. Heille riittävät kolme asiaa siihen, että ovat onnellisia: seksi, ruoka ja viihdyke x (tv, tietokone, autot tms).
Olen avoin ja pidän keskusteluista. Joskus olen todella herkkä, mutta sitten välillä hyvinkin kova. Pdän liikunnasta ja pitkistä koti-illoista. Jos olen oma itseni, niin olen todella suorasanainen ja huumorintajuinen. Jännittävissä tilanteissa muutun helposti epävarmaksi ja silloin parhaat puoleni jäävät piiloon. En yleensä pelkää ihmisiä vaan lähestyn niitä ilolla ja huolettomasti.
Olen myös empaattinen, kiltti ja huomioon ottava. Minuun voi luottaa kaikissa asioissa. En koskaan ole pettänyt kenenkään luottamusta ja en sitä koskaan aio tehdäkään. Se on elämänlupaukseni :)
Sinulta lisäksi vaadin:
- luotettavuutta
- rehellisyyttä
- aitoutta
- olet koiraihminen
- sinusta voi saada lenkkikaverin
- olet huumorintajuinen
- et ole pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen. Jos vietät aamut peilin edessä vähintään tunnin, niin et ole sitä ihmistyyppiä, jota haen
- olet kuitenkin siisti ja haluat huolehtia itsestäsi
- olet mukava ja fiksu
- et pidä alkoholista. Suvussani on todella paljon ollut alkoholismia, joten en kuulu alkoholifanien joukkoon. Minulle alkoholi on myrkkyä. En kuitenkaan ole täysin absolutisti, mutta sanotaanko, että melkein :)
- otat vastuun luonnosta ja ympäristöstä
Huonoja puolia minussa on mm. vaativuus, tavoitteellisuus, kunnianhimoisuus (onneksi olen alkanut muuttua pois tästä). Huonona puolenani on myös se, että en osaa käyttää rahaa. Tuhlailen typeriin palveluihin.. kursseihin, hierontaan, liikuntapalveluihin, kampaajaan tai muuhun sellaiseen. Tavaran ostamisesta en taas pidä, mutta palvelut ovat heikko kohtani. Minusta ei siis saa shoppailukaveria.

Vastaukset 3
Vanhimmat
[email protected]
Ja Turusta oon myöskin ja samanikäinen ja tunnistin itseni tosta:)
Mailaa pian!
Jos vielä näät tän viestin täällä niin haluatko ensin kertoa itsestäs jotain : )
Meinaan aina saa olla vähän varuillaan kun täällä netissä pyörii..
Eli opiskelen, pidän paljon eläimistä. Olen koiraihminen, vaikken omista koiraa :)Oon tämmönen tavallinen, mukava ja luotettava ihminen. Herkkis puolikin löytyy. Pidän monenlaisesta musiikista ja leffoista lähinnä romanttisista. En oikein pidä alkoholista, osaan pitää hauskaa muuten. Pidän pienistä asioista, ystävistä, siitä, että saa olla oma itsensä ja haaveilen paljon. Minusta voi saada lenkkikaverin ja en tosiaankaan ole ulkonäkökeskeinen, vaan arvostan aitoutta.
Mailaile!