Moikka. En tiedä mihin tääkin ois kuulunut,mutta laitan sen tänne.
Tarviin apua,oon jotenkin aivan pihalla. Olen seurustellu mieheni kanssa 3,5 vuotta,ikää meillä on 24 ja 25v.
Muutimme ensimmäisen vuoden jälkeen yhteen,ja kaikki meni hyvin sen 1,5 vuotta,ennen ku hän kertoi minulle,että hänestä tuntuu siltä,että hänen tunteenssa ovat hiipuneet minua kohtaan,että hän ei oikein tiedä mitä rakkaus oiein on,koska ei ole aikasemmin seurustellu kenekään kanssa.. No menimme tauolle silloin,ja olimme tauola melkein 2kk,no asiat selvvisivät,ja jatkoimme hyvin onnellisina yhdessä.. No sitten meni taas se vuosi,ja nyt ollaan taas samassa tilanteessa,hän ei tiedä mitä haluaa? Miten tää voi olla taas mahdollista,sanoo rakastavanssa minua ja välittää,mutta samalla väittää ettei tiedä mitä se rakkaus oikein on? Mitä teen tässä nyt? En jaksais jatkaa tätä suhdetta jos miehellä tulee joka vuos jonkilainen epävarmuus,ja mun on tosi vaikee olla kotona hänen kanssa nyt,koska en voi olla normaali.. musta tuntuu että se ei rakasta mua,ja niin tyhjä olo kokoajan.. ;( Tekee niin pahaa olla kotona hänen kanssa,koska se on aihettanut niin kauheesti kaikkee paskaa,nii ku mietinkin sitä ihmistä nyt,nii tekis mieli kuristaa koko ihminen..
Kysyin häneltä että haluaako hän jatkaa va erotaanko,hän vastasi,että yritetään ja kyllä välitän susta jne..? Mitä hittoa tää tarkoittaa? Miks suhdetta pitäis jatkaa jos ei tunne rakkautta/intohimoa toista kohtaan.. Onko kellään samalaista ollu? Itselläni ei oo koskaan mitään tällästä ollu,rakastan miestäni ja siinä se,tunteet eivät oo kertaakaan hävinny/hiipuneet mihinkään.. Toivottavasti joku vois kertoo,mikä ois fiksuinta tässä tilanteessa.? Kiitos jo etukäteen.
Tarviin apua,oon jotenkin aivan pihalla. Olen seurustellu mieheni kanssa 3,5 vuotta,ikää meillä on 24 ja 25v.
Muutimme ensimmäisen vuoden jälkeen yhteen,ja kaikki meni hyvin sen 1,5 vuotta,ennen ku hän kertoi minulle,että hänestä tuntuu siltä,että hänen tunteenssa ovat hiipuneet minua kohtaan,että hän ei oikein tiedä mitä rakkaus oiein on,koska ei ole aikasemmin seurustellu kenekään kanssa.. No menimme tauolle silloin,ja olimme tauola melkein 2kk,no asiat selvvisivät,ja jatkoimme hyvin onnellisina yhdessä.. No sitten meni taas se vuosi,ja nyt ollaan taas samassa tilanteessa,hän ei tiedä mitä haluaa? Miten tää voi olla taas mahdollista,sanoo rakastavanssa minua ja välittää,mutta samalla väittää ettei tiedä mitä se rakkaus oikein on? Mitä teen tässä nyt? En jaksais jatkaa tätä suhdetta jos miehellä tulee joka vuos jonkilainen epävarmuus,ja mun on tosi vaikee olla kotona hänen kanssa nyt,koska en voi olla normaali.. musta tuntuu että se ei rakasta mua,ja niin tyhjä olo kokoajan.. ;( Tekee niin pahaa olla kotona hänen kanssa,koska se on aihettanut niin kauheesti kaikkee paskaa,nii ku mietinkin sitä ihmistä nyt,nii tekis mieli kuristaa koko ihminen..
Kysyin häneltä että haluaako hän jatkaa va erotaanko,hän vastasi,että yritetään ja kyllä välitän susta jne..? Mitä hittoa tää tarkoittaa? Miks suhdetta pitäis jatkaa jos ei tunne rakkautta/intohimoa toista kohtaan.. Onko kellään samalaista ollu? Itselläni ei oo koskaan mitään tällästä ollu,rakastan miestäni ja siinä se,tunteet eivät oo kertaakaan hävinny/hiipuneet mihinkään.. Toivottavasti joku vois kertoo,mikä ois fiksuinta tässä tilanteessa.? Kiitos jo etukäteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olettekos koskaan jutelleet siitä, millaista teidän mielestänne on rakastaa? Se mikä yhdelle on päivänselvää ei välttämättä ole sitä toiselle. Teillä on erilaiset tarpeet ja tavat osoittaa tunteennekin ja jos ne ilmaisut eivät vakuuta, syntyy helpommin kysymyksiä ja epävarmuutta.
Kun ei ole kokemusta muustakaan, aletaan helposti kuvitella kaikenlaista vaikka periaatteessa oliskin jo käytössä kaikki mitä rakastamiseen tarvitaan. Kuvitellaan, että rakastamisen pitäis olla jotain paljon enemmän tai paljon tuntuvampaa tai paljon näkyvämpää jne., vaikka hyvä kun tunnetaan vielä itseäkään, että mitä mä haluan ja mikä on mun mielestä liikaa tai liian vähän jne.
Juttelemalla ne tarpeet ja epävarmuustekijätkin selviää ja siinä jutellessa kuulee myös omat ajatuksensa ääneen, mikä osaltaan auttaa kehittämään itsetuntemusta. Joku rauhallinen heti, jolloin kumpikin on tasapainoisessa mielentilassa ja juttu luistaa, kannattaa puida näitä tunnejuttujakin ääneen. Ei tarvi syyttää toista, voi ihmetellä ja kysellä ja viedä siten juttua eteenpäin ilman, että se karahtaa heti hiekalle kun jompikumpi ottaa toisen sanoista nokkiinsa.
Pyrkimyshän on vaan ymmärtää eikä niinkään löytää syyllisiä.
Mulla oli juuri tuollainen tilanne, joskin itse olin hukassa tunteiden kanssa ja olen nainen. Erosimme ja edelleen tuntuu, että en ymmärrä mihin se rakkaus hiipui, millaista se minulla on ja rakastinko toista oikeasti, luulin rakastavani. Välillä vain mietin, että en ole kokenut kuitenkaan sellaista rakkautta, joka kunnolla edes sattuisi, kun juttu päättyy... epäilen, että ne tunteet olivat huumaa. Mutta kaikki tapahtui nopeasti, noin vuosi vain seurusteltiin ja vasta loppuvaiheissa alkoi jo jonkun aikaa kytenyt epäröinti lyödä tosi kovaa päälle, oli riitoja ja ei nähty hetkeen, nähtiin taas ja sanoin kaikkea vakaasti uskoen tunteisiini, sitten taas epävarmuus tuli minulle ja minä päätin lähteä. En vain halunnut satuttaa tärkeää ihmistä enempää enkä tuhlata hänen aikaansa ja tunteitaan, ilman kunnon vastakaikua. On hyvin kauhea, syyllinen olo ja sellainen, että olen vain kusettanut itseäni ja samalla toista. Mutta kaikkea mitä sanoin, minä tarkoitinkin. Kunnes tunnepuoli taas muuttui ja ajattelin koko juttua pitkällä tähtäimellä eteen- ja taaksepäin ja tulin tulokseen, että tämä ei ole jatkamisen arvoista. Rakkautta joko on tai ei ole, ei minulla ei ole varaa epäröidä. Ja se, ettei minua edes sattuisi juurikaan nähdä miestä toisen naisen kanssa, kertoo vain karun totuuden. Ehkä minä rakastin joskus, mutta en enää.
ku jaskoit vastailla,tuli jo vähä parempi olokin :) On tää vaan niin vaikeeta,ku mies taas harhailee eikä tiedä mitä haluaa. olimme viime vuonna 2kk tauolla,jonka aikana mies huomas et rakastaa ja ikävöi,kaiki oli hyvin melkein vuoden ja tilanne taas sama.
Itsekin jotenkin aivan loppu tähän,muta en haluaisi luovuttaa,ja mieskin itkee ja hänllä on myös tosi paha olla,ei haluttais erota,mutta onko enään muuta vaihtoehtoa?
Mies ehdotti että katotaan ajan kanssa,jos tilanne rauhottuisi,meillä kummallakin on ollu kauhee määrä omia juttuja jotka ovat stressaaneet meitä,sekin voi olla sellanen asia,mikä on saanu meijät erilleen. Itse rakastan miestäni enkä haluaisi luopua kaikesta,ku varsin hyvin tiedä että tilanne on ollu sama jossain vaiheessa,ja se on siitä sit parantunut.. Kannattaisko ajan kanssa katsoa tilannetta uudestaan,vai onko se iha päivänselväjuttu että se on ero?? Töissäkin on niin vaikeeta,silmät aivan turvoksissa,ja itken aina ku vaan mahdollisuus siihen. Ooon jotenkin aivan loppu,,ku mietin että ku tää loppuu,samalla hävii kaikki asiat elämästä meidän yhteiset hetken ja kaikki. Ehdotin miehelle pariterapiaa,mutta sano että hänkään ei oikein osaa selittää mitä tuntee mullekaan,että tuski se pysty puhumaan muillekkaan.. onpa vaikeeta,huh.