Tässä upea laulu kansasta,joka tulee omaan maahan

käsi kädessä lasten kanssa ja olen itse luterilainen,mutta tunnen luterilaisten lisäksi ortodokseja ja katolisia ja tietysti muutaman juutalaisen ja me kaikki rakastetaan Jumalan valittua kansaa juutalaisia ja yhdessä heidän kanssaan rakennamme Luvattua Maata.Tässä linkki kappaleeseen:

http://www.youtube.com/watch?v=URluitLCY0k
7187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Messias Jeesuksen Kristuksen tekemän Uuden Liitoon kautta on hänet hyväksyneistä kristityistä tullut Jumalan valittu kansa. Kristityt ovat uusi Israel. Etnisten juutalaisten tai israelin valtion palvominen on kristityltä epäjumalanpalvontaa. Sorry vaan, mutta niin se on.

Äänestä
  • selvää ettei juutalaisella kansalla tai Israelin valtiolla ole kristinuskossa erityismerkistystä, koska kyseessä on kaksi eri uskontoa, mutta voivat kristityt silti olla Israelin ja juutalaisten ystäviä.
    Tuskin kukaan kristitty juutalaisia tai Israel palvoo, jotkut kyllä uskovat että Israel liittyisi johonkin heidän teologiansa odottamiin lopunajan tapahtumiin, se on epärealistisra ja kirkotkin varoittavat sellaisesta, mutta ystävyydessä sinänsä ei ole mitään vikaa, päinvastoin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    selvää ettei juutalaisella kansalla tai Israelin valtiolla ole kristinuskossa erityismerkistystä, koska kyseessä on kaksi eri uskontoa, mutta voivat kristityt silti olla Israelin ja juutalaisten ystäviä.
    Tuskin kukaan kristitty juutalaisia tai Israel palvoo, jotkut kyllä uskovat että Israel liittyisi johonkin heidän teologiansa odottamiin lopunajan tapahtumiin, se on epärealistisra ja kirkotkin varoittavat sellaisesta, mutta ystävyydessä sinänsä ei ole mitään vikaa, päinvastoin.

    usko ja toivo ja rakkaus! Ilman Herran Hengen vaikutusta noita kolmea ei voi olla kenelläkään ihmisellä oli sitten taustansa mikä tahansa. Näin ollen elävä Jumalan lupauksen lapseus on vain Jumalan Hengestä syntyneillä sillä heillä on nuo kolme Herransa antamana ja voimansa suuruudesta riippuen pystyvät myös samoin sitä hengellistä hyvää heijastamaan takaisin taivaaseen ja myös lähimmäisiin sen mukaan kuinka Jumalan armo on sijaa sydämmissään saanut, amen.

    Opetuslapset kysyvät Mestarilta: "Kuka sitten voi pelastua?", johon saivat vastaukseksi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista". (Matteus 19:25-)

    Uskon, että Yeshuan vastauksen ymmärtäminen on jokaiselle ihmiselle mahdotonta ilman Pyhän Hengen antamaa armoa valkeudessaan. On aivan turha puhua juutalaisuudesta ja kristillisyydestä ja muistakin ihmisten keskuudessa vaikuttamista opeista ynnä muista, jos ei eroteta Jumalasta lähtöisin olevasta ihmisten sielullisista vaikutuksista. Oppikoon jokainen tästä Yeshuan opettamasta totuudesta:

    ´Ja kun Yeshua oli mennyt pyhäkköön, tulivat hänen opettaessaan ylipapit ja kansan vanhimmat hänen luoksensa ja sanoivat: "Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka sinulle on antanut tämän vallan?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Minä myös teen teille yhden kysymyksen; jos te minulle siihen vastaatte, niin minäkin sanon teille, millä vallalla minä näitä teen. Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?" Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?' Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana." Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä". Niin hänkin sanoi heille: "Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen.´ (Matteus 21:23-)

    Äänestä

  • erittäin tärkeät kirjoitti:

    Sielusta puhutaan enemmänkin gnostilaisuudessa ja valentiinolaisuudessa, siellä on oikein sielun tarina.

    Äänestä

  • 1+9 kirjoitti:

    Sielusta puhutaan enemmänkin gnostilaisuudessa ja valentiinolaisuudessa, siellä on oikein sielun tarina.

    sillä profetian Henki on todistus Nasaretilaisesta Yeshuasta, Israelin pyhästä Herrasta, amen.

    Äänestä

Eräs komeimpia lauluja mitä tiedän.

Äänestä

ja kuunnella ja sen jälkeen kaikki muuttuu ja silmäni avautuu ja rakkaus tulee sisään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Promised Land kirjoitti:

käsi kädessä lasten kanssa ja olen itse luterilainen,mutta tunnen luterilaisten lisäksi ortodokseja ja katolisia ja tietysti muutaman juutalaisen ja me kaikki rakastetaan Jumalan valittua kansaa juutalaisia ja yhdessä heidän kanssaan rakennamme Luvattua Maata.Tässä linkki kappaleeseen:

http://www.youtube.com/watch?v=URluitLCY0k

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu