Eli, miehellä on kaksi lasta edellisestä suhteesta. Kun puolenkymmentä vuotta sitten aloimme tapailemaan, kerroin heti etten itse tule haluamaan lapsia jne. Välillä on ollut tunne silti että mies uskoo, että minun mieleni muuttuu, meillä on ikäeroa 8 vuotta. Välillä sitten olen kysynyt haluaako hän ja kertonut, että meidän täytyy jatkaa eri teitä jos hän haluaa, koska minä en halua yhäkään, enkä tule haluamaan. Mie sitten tähä tuumailee, ettei hän varmaan halua, ei tiedä....hitto!
Viimeksi eilen puhuimme siitä kuinka hänen omat lapset ovat jo aika isoja. Hän siihen sitten tuumasi, että miettii joskus, että olisi mukava jos meillä oli pikkuinen...sen kummemmin siitä ei tälläkertaa puhuttu, mutta jälleen taas mietin että tuleeko elämästämme mitään jos hän haluaakin lapsia. En halua katkeraa miestä sen takia etten hänelle lapsia tehnyt ja minusta jos hän haluaa niin hän on oikeutettu niihin, mut jonkun toisen kanssa. MUTTA kun tästä sanon hänelle ja yritän kysellä että haluaako hän vai ei, niin hänpä ei tiedä...todella raastavaa, entä jos tässä ollaan vielä seuraavat 10 vuotta yhdessä ja sit hän ymmärtää etten minä todellakaan tahdo ja hän haluaa... Pitäskö suhde puhaltaa poikki vai tosiaan epävarmasti katella eteenpäin??? Tuntuu et olen niin yksin tän asian kanssa.
Viimeksi eilen puhuimme siitä kuinka hänen omat lapset ovat jo aika isoja. Hän siihen sitten tuumasi, että miettii joskus, että olisi mukava jos meillä oli pikkuinen...sen kummemmin siitä ei tälläkertaa puhuttu, mutta jälleen taas mietin että tuleeko elämästämme mitään jos hän haluaakin lapsia. En halua katkeraa miestä sen takia etten hänelle lapsia tehnyt ja minusta jos hän haluaa niin hän on oikeutettu niihin, mut jonkun toisen kanssa. MUTTA kun tästä sanon hänelle ja yritän kysellä että haluaako hän vai ei, niin hänpä ei tiedä...todella raastavaa, entä jos tässä ollaan vielä seuraavat 10 vuotta yhdessä ja sit hän ymmärtää etten minä todellakaan tahdo ja hän haluaa... Pitäskö suhde puhaltaa poikki vai tosiaan epävarmasti katella eteenpäin??? Tuntuu et olen niin yksin tän asian kanssa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itselleni on ollut selvää jo 16-vuotiaana etten tee yhtäkään lasta maailmaan. Pelkäsin aina että kohtaan miehen joka ajattelee eri tavoin. No, löysin sitten SEN oikean, ja kuin sattumalta hänkään ei halua lapsia :)
Olemme olleet yhdessä kohta jo kymmenen vuotta. Olen 36, mieheni 32. Tenttaan häneltä säännöllisin väliajoin vieläkin aiheesta, jos tämä vaikka olisi muuttanut mieltään -se ikuinen pelko asiasta! Tein ihan totaalisen testin parui vuotta sitten, kerroin voivani taipua ehdottomuudestani olla tekemättä lapsia vain jos hän haluaa niitä kovasti. Ei tarttunut tähänkään koukkuun! Nyt alkaa aihe jo meillä rauhoittumaan, mitä auttoi meillä myös se kun otimme kolme vuotta sitten koiran taloon. Juuri sellaisen lapsen mitä olimme molemmat aina toivoneet :)
Niin kait näiden asioiden parissa joutuu aikansa painimaan. Muutaman vuoden päästä voin tehdä sterilisaation, jospa miehen ajatus tulee silloin viimeistään esiin =) tiedä häntä. Joskus vain tuntuu että hän ajattelee minusta, että mieleni muuttuu, ei kait se auta kuin puhua ja puhua, aina välillä.
Minä ole jo lapsena tuumannut etten halua lapsia, en tiedä miksi. Itselläni on ollut todella ihana, hyvä ja turvallinen lapsuus. En vain koe halua omille lapsille, koko ajatus saa minut ahdistumaan. Tykkään niin paljon nykyisestä elämästäni, työ, vapaus lähteä mielijohteesta johonkin liikkeelle, ja meilläkin on jo koira. En ole koskaan edes tykännyt lapsista, en osaa lässyttää ja hömpöttää niiden kanssa. Olen varmasti meiheni lastenkin silmissä melkoinen tylsimys, jäykkis, mutta heidän pitää tuntea minut sellaisena kuin minä olen. Mieheni hoitaa melko kirkkaasti hyvin tämän lasten kanssa hempeilypuolen. Hän on hyvä ja rakastava isä. Mieheni tykkää ysväviemme pikkulapsista, tulee niin hyvin juttuun, se on kaunista, mutta ei ole minun asiani lainkaan.
Itse taas olen aina pitänyt lapsista, mutta ollut ehdottoman varma etten halua yhtäkään ihmistä lisää tähän maailmaan. Olen seurannut niin monen likkakaverin totaalilobotomiaa raskauden jälkeen, että koko ajatuskin pelottaa :) Ja koska lapsettomuus on ollut niin kauan selviö, sen pitäisi olla selvää myös lähipiirille, mutta niinkuin itsekin olet varmasti kokenut, näin ei aina ole. Jotkut eivät jaksa nähdä tätä elämäntapaa, ja jotkut suorastaan loukkaantuvat valinnasta. Ja lapsettomallahan on sitten muka aikaa hoitaa niitä muidenkin lapsia..... huvittavia nuo ihmiset!
Luulen muuten että miehesi lapset saattaa tykätä sinusta juuri sen vuoksi kun et hössää. Monesta lapsestahan se on suorastaan ahdistavaa. Ja kukapa lapsi ei haluaisi että hälle puhutaan ihan oikealla kielellä.
Tsemiä sinne :)
Ei tarvitse suhtautua halveksien kavereihin, jotka muuttuvat vanhemmuuden myötä. Vanhemmuus on totaalinen muutos elämään. Yhtäkkiä universumilla onkin uusi keskus, jonka ympäri elämä pyörii. Näin pitää ollakin.
Mutta maailma kiittää teitä, jotka jättäydytte lapsettomiksi. Olette tehneet sellaisen ympäristöteon, että voitte käydä hyvällä omallatunnolla joka vuosi kaukomatkalla.
Kyllä sitä vaan pitää todella huonona juttuna, jos toinen on ennen ollut ympäristöään ja omia kulutustottumuksiaan eettisesti tarkasteleva, ja kantanut muutenkin yhteisvastuunsa, mutta yhtäkkiä kuin salamaniskusta kaikki tämä katoaa ja oma mukavuus on tärkein. Ei sitä voi enää kunnioittaa, sori nyt vaan. Ja en näe mitään hyvää siinä, että kadottaa itsensä ja persoonansa vain siksi että on tehnyt uuden jätekoneen lisää maailmaan.
Universumilla uusi keskus minkä ympäri pyöriä...siis lapsi!?????? Olipa taas erittäin terve toteamus mamuskalta! Juuri tuolla ajattelumallilla niitä maailmanapoja, narsisteja saadaankin...
Onnea vaan kasvatustyöhön!
Uskaltaisin kuitenkin väittää edellisiin viesteihin, että hommatkaahan ne omat lapsenne ensin, ennen kuin tulette kommentoimaan tänne "maailman navasta". Ehkäpä tuommoisen pikkuisen vauvan hoitaminen maailman napana on aivan jotain muuta kuin lellikkien kasvattamista. Khöm... hommatkaahan ensin mutu-kokemusta, ennenkuin kommenoitte.
Alkuperäisellle: olen huolissani siitä, ette vain ole provosoitunut miehesi ja hänen lasten takia. Katsellessasi heitä, et voi olla välttymättä ulkopuolisen tunteelta - ainakin edes joskus. Ethän vain harmittele nykyisiä mielipiteitäsi sitten liian myöhään....
"Ettet vaan kadu"!
Jäikö lukematta että aloittaja on tienyt asiasta jo pikkulikasta asti, ja jos hän kerran on jo hyvää vauhtia menossa aikuisikää ja rakastamansa miehen kanssa, eikä siitä huolimatta halua lasta, niin kuinka selvemmin asian voisi enää ilmaista.
Kuinka vaikeaa se on käsittää, että kaikki ihmiset eivät halua samaa. Ennemmistön ääni ei ratkaise, vaan oma tahto ja elämänkatsomus. Ja se ei muutu sillä että uskoon hurahtaneet yrittää käännyttää johonkin joka ei ole omaa.
Yritä edes kunnioittaa erilaisuutta, niin me lapsettomatkin kohdallasi yritämme :)
Älä itse suhtaudu kyynisen halvesuvasti niihin, jotka eivät tee samaa valintaa kuin sinä. Et näköjään muutenkaan löydä mitään kovin järjevää argumenttia lapsen hankinnan tueksi: maailman keskus muuttuu - no annan omaperäisestä sanavalinnasta kyllä 10 pistettä.
Lapsettomana ei tarvitse koko ajan tuijottaa omaa napaa; on energiaa ja aikaa nähdä ympärillä olevat ihmiset. Tätä et ehkä ymmärrä, mutta en sitä sinulta edes odota.
"Älä vaan kadu" on fraasi, joka PITÄÄ toistaa aina tällaisessa keskustelussa. Sen toistaa henkilö, joka ei kykene asettumaan sellaisen ihmisen asemaan, joka ei ajattele ja tunne samoin kuin hän.
Hän on tehnyt jo lapsensa.
Aivan turhaan mietit haluaisiko hän yhä lisääntyä! Ellet sinä sitv halua, asia on kristallin kirkkaasti selvä: EI lapsia.
Sitäpaitsi, kaikkia naisia EI ole luotu äideiksi. Sellaiset naiset tekevät todella älykkäästi kun eivät lisäävnny. Hankkikaa kotieläin jota voitte halata ja pitää sylissä.
"Hanki kotieläin" Taas tyypillinen neuvo henkilöltä, jolle ei jostain syystä mene jakeluun, että kaikki eivät halua lasta. Näitä ihmisiä ottaa jostain syystä päähän, että joku ei halua lasta. Siihen ei voi suhtautua neutraalisti...
Sama perheyhtälö muuten, mutta minä lapseton nainen en tiedä itsestäni että haluanko lapsia vai en!? Mies ei siis halua kun on jo ennestään yms. Mies on sanonut ja itsekin tajuan, että parempi olisi etsiä toinen, jos oikeesti haluan lapsia tulevaisuudessa. Mutta kun en tiedä!!! En osaa kuvitella, olisinki sitten vanhempana katkera kun en yrittänyt lasta...