Elävä todiste

Täällä puhutaan yllättävän usein niin negatiiviseen sävyyn nettideittailun onnistumisesta, joten oli pakko tulla kertomaan, että hei - se ei ole vain urbaania legendaa!

Tapasin itse avomieheni juuri täällä Suomi24:n Treffit-sivustolla. Mies lähetti minulle viestin, johon en ajatellut aluksi edes vastata, sillä se sisältä pari sanaa ja kuvapyynnön. Taas yksiö hyypiö, ajattelin. Jokin sai minut kuitenkin vastaamaan, lähinnä kylläkin vitsillä. Taisin lähettää hänelle takaisin täysin saman viestin, eli kehaisin hänen profiiliaan (joka oli tyhjääkin tyhjempi) ja pyysin kuvaa. Kuvalinkkiä tuli ja myönnettäköön pinnallisuuteni, ulkonäön takia alkoi kiinnostaa enemmän. Juttelimme muutamia päiviä tuntien ajan netissä ja noin viikon päästä jo tavattiinkin. Siitä lähtien on ollut ylämäkeä. Nykyään tosiaan asutaan yhdessä ja kohta muutto isompaan kämppään. Yhteisen elämän rakentaminen siis aluillaan ja onnellisempi en ole ollut. Tuossa vieressä se köllöttää :)

Älkää siis olko liian pessimistejä! Onhan se vähän kuin neulaa heinäsuovasta etsisi, mutta jos se voi tapahtua minulle, voi ihan varmasti tapahtua kenelle tahansa!
131159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Löysin minäkin täältä aivan missitasoisen ja muutenkin oikein mukavan ja ahkeran naisen.

Aloin kai suunnittelemaan jotain vakavampaa liian pian, hänelle ei sopinut.
Hulluinta on se, että samaan aikaan hän yritti saada kiinnostumaan miestä joka oli varaton, kouluja käymätön, ei kovin kiinnostunut jne.

Tiedä sitten naisista, pitäisikö tässä naamioitua rasvanahkaduunariksi tai homoksi jota ei naiset kiinnosta. :-)

Äänestä
  • on ihan ok, mutta siinä voi tuntea itsensä riittämättömäksi. Kukaan ei halua olla toista huonompi, siksi tavikset kiinnostaa useimmin.

    Äänestä

  • en riittänyt kirjoitti:

    on ihan ok, mutta siinä voi tuntea itsensä riittämättömäksi. Kukaan ei halua olla toista huonompi, siksi tavikset kiinnostaa useimmin.

    Ja olihan sitä ikäeroa. Ei maine, kunnia ja omaisuus tule ihan siinä hetkessä kun korkeakoulusta ulos kävelee. Toisaalta jostain 25-vuotiaasta ei vielä osaa sanoa mitä siitä tulee, kymmenen vuotta myöhemmin voi.

    Äänestä

  • Mikä on se missitasoinen. Tunnen kaksi missiä ja toinen on ihan kiva ja kaunis. Osaa tehdä vaikak mitä ja ja kiva ihminen. Toinen on (anteeksi) tyhmä kuin saapas ja kaunis. Ei osaa mitään, eikä haluakaan osata kun luulee että kauneudella pärjää ja kehuukin hankkivansa rikkaan miehen jolle riittää että rouvansa on kaunis.

    Äänestä

Hei! Minulla on paljon positiivisia kokemuksia nettitreffailusta tuttavapiirissä. Sukulaiseni löysi suomi24:n kautta nykyisen aviomiehensä ja heillä on kaksi pientä poikaa. Myös kaksi työkaveriani löysivät nykyiset miehensä netistä samoin kuin entisen työkaveri sisko. Itse olen lähiaikoina tekemässä muuttoa miesystäväni luo, jonka tapasin suomi24:ssä. Tokihan noita treffejä aika monta jouduin käymään läpi ennen kuin se oikea osui kohdalle, mutta lopussa sitkeys palkittiin. :)

Äänestä

Älä kuitenkaan nuolaise vielä, ette ole olleet vielä niin kauan yhdessä jotta voisit sanoa että "onnistuimme". Olen pessimisti mitä tuohon nettideitteihin tulee ja kyllä, varmaan 1% mahdollisuus löytää sellainen kumppani joka tahtoo samoja mitä itsekin tahdot, joten se on vähän kuin etsisi neulaa heinäsuovasta ja minä jätin sen neulan sinne ihan omasta tahdostani, ja olen nyt onnellisempi kuin koskaan.

Ei ikuisia tyhjiä lupauksia, yrityksiä, sydänsuruja, ei enää niitä sitoutumiskammoisia miehiä, ei ikuisia etsijöitä eikä niitä valehtelijoita joiden vuoksi tuhlasin todella paljon aikaani sekä myös rahaanikin. Ei kiitos enää ja nyt tosiaan elämä hymyilee ja haistatan pitkät jokaiselle miehelle, sori vaan mutta näin on.

Äänestä
  • Kyllähän minäkin näihin tyhjän lupaajiin ja sitoutumiskammoisiin kyllästyin, mutta lopulta tajusin siirtyä toisella kierroksella oleviin, jotka ovat oppineet jakamaan asioita ja joku on heidät jo valmiiksi "kouluttanut". ;)

    Äänestä

  • Onnellinen! kirjoitti:

    Kyllähän minäkin näihin tyhjän lupaajiin ja sitoutumiskammoisiin kyllästyin, mutta lopulta tajusin siirtyä toisella kierroksella oleviin, jotka ovat oppineet jakamaan asioita ja joku on heidät jo valmiiksi "kouluttanut". ;)

    No harva mies ei kuitenkaan olisi koskaan ollut parisuhteessa kun ikää tulee 35, mutta kun ne pahimmat tapaukset ovat juuri tuon ikäisiä, mikään ei tunnu riittävän ja siksi käänsinkin tuon ikähaarukan alaspäin, jolloin löytyy paljon parempia vaihtoehtoja!!

    Äänestä

Naiselle kyllä, miehelle huomattavasti vaikeampaa.

Tätähän ei ymmärretä.

Kun nainen tekee profiilin nettiin niin vastauksia tulee yleensä paljon. Siitä vain poimimaan.
Kun mies tekee profiiliin nettiin niin vastauksia ei tule lähes ollenkaan.

On eri asia puhua siis naisten kuin miesten onnistumisasteista.

Äänestä
  • koska joka kerta kun joku nainen löytää nettideiteistä miehen niin myös yksi mies löytää naisen.

    Äänestä

  • 10+2 kirjoitti:

    koska joka kerta kun joku nainen löytää nettideiteistä miehen niin myös yksi mies löytää naisen.

    Pitääkö tämä taas selittää jollekin tyhmälle?
    Sinun logiikkasi on perseestä.

    Yksilötapauksessa siis vaikka yksi nainen löytää yhden miehen niin jos naisten ja miesten suhde on sellainen joka suosii toista osapuolta niin yleisellä tasolla yhden miehen on hankalampi löytää seuraa nettideittiin tullessaan kuin yhden naisen.

    Täten suuremmalla joukolla miehiä on huonja kokemuksia nettideitistä kuin naisilla.

    Mutta tietysti Naisen logiikka on olematonta koska hän tuijottaa yhtä esimerkkiä tehden siitä yleistyksen kattamaan kaikki ihmiset.

    Jos nettideitissä on 100 miestä ja 10 naista niin 10 miestä ja 10 naista löytävät toisensa ja 90 miestä jää ilman tulosta.

    Siinä sulle oikeaa logiikkaa.

    Äänestä

  • Anturaa kirjoitti:

    Riippuu niin kamalasti omasta persoonasta, että mikä tutustumistapa on kullekin se luontevin. Jotkut tapaa lähiöräkälässä, toiset työtehtävissä ja jotkut omituiset hiihtäjä nettitreffeillä - kuten minä. Ja nelikymppiseksi mieheksi voisin sanoa että ei netistä seuran saaminen ole ollenkaan vaikeaa, jos osaa alkeelliset käytöstavat ja hygienian.

    Ollaan joskus treffailemieni kanssa läpikäyty heidän nettikontaktejaan - ja mä en yhtään ihmettele tyttöjen saamien viestien perusteella miksi joillekin miehille nettitreffeillä kontaktin luominen on niin ylivoimaisen vaikeaa. Ne viestit on vaan niin tokeröitä että yrjöttää.

    Äänestä

  • Anturaa kirjoitti:

    Pitääkö tämä taas selittää jollekin tyhmälle?
    Sinun logiikkasi on perseestä.

    Yksilötapauksessa siis vaikka yksi nainen löytää yhden miehen niin jos naisten ja miesten suhde on sellainen joka suosii toista osapuolta niin yleisellä tasolla yhden miehen on hankalampi löytää seuraa nettideittiin tullessaan kuin yhden naisen.

    Täten suuremmalla joukolla miehiä on huonja kokemuksia nettideitistä kuin naisilla.

    Mutta tietysti Naisen logiikka on olematonta koska hän tuijottaa yhtä esimerkkiä tehden siitä yleistyksen kattamaan kaikki ihmiset.

    Jos nettideitissä on 100 miestä ja 10 naista niin 10 miestä ja 10 naista löytävät toisensa ja 90 miestä jää ilman tulosta.

    Siinä sulle oikeaa logiikkaa.

    "Jos nettideitissä on 100 miestä ja 10 naista niin 10 miestä ja 10 naista löytävät toisensa ja 90 miestä jää ilman tulosta."

    Kerronpa sinulle ystäväiseni, että S24 treffipalstan miehistä auurinpiirtein 90 sadasta on jo valmiiksi varattuja. Heidän puolestaan olisi parasta ettei tulosta synny.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MademoiselleX kirjoitti:

Täällä puhutaan yllättävän usein niin negatiiviseen sävyyn nettideittailun onnistumisesta, joten oli pakko tulla kertomaan, että hei - se ei ole vain urbaania legendaa!

Tapasin itse avomieheni juuri täällä Suomi24:n Treffit-sivustolla. Mies lähetti minulle viestin, johon en ajatellut aluksi edes vastata, sillä se sisältä pari sanaa ja kuvapyynnön. Taas yksiö hyypiö, ajattelin. Jokin sai minut kuitenkin vastaamaan, lähinnä kylläkin vitsillä. Taisin lähettää hänelle takaisin täysin saman viestin, eli kehaisin hänen profiiliaan (joka oli tyhjääkin tyhjempi) ja pyysin kuvaa. Kuvalinkkiä tuli ja myönnettäköön pinnallisuuteni, ulkonäön takia alkoi kiinnostaa enemmän. Juttelimme muutamia päiviä tuntien ajan netissä ja noin viikon päästä jo tavattiinkin. Siitä lähtien on ollut ylämäkeä. Nykyään tosiaan asutaan yhdessä ja kohta muutto isompaan kämppään. Yhteisen elämän rakentaminen siis aluillaan ja onnellisempi en ole ollut. Tuossa vieressä se köllöttää :)

Älkää siis olko liian pessimistejä! Onhan se vähän kuin neulaa heinäsuovasta etsisi, mutta jos se voi tapahtua minulle, voi ihan varmasti tapahtua kenelle tahansa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu