Onko kellään kokemuksia sellaisesta, että olisi alle 3-kymppisenä rakkauden takia muuttanut isolta paikkakunnalta pienemmälle ja jos on, niin miten hyvin isolta paikkakunnalta pienemmälle muuttanut osapuoli on viihtynyt pienellä paikkakunnalla?
Asun Helsingissä ja olen jo jonkin aikaa tapaillut Pohjanmaalla asuvaa miestä. Miehellä on yritys omalla paikkakunnallaan, eikä hänellä siis ole käytännöllisesti katsoen mahdollisuutta muuttaa Etelä-Suomeen. Itse taas olen varsin huolissani työllistymisestäni hänen kotipaikkakunnalla, minkä lisäksi pelkään ikävystyväni pienemmällä paikkakunnalla kun olen tottunut siihen, että palvelut ovat lähellä ym.
Asun Helsingissä ja olen jo jonkin aikaa tapaillut Pohjanmaalla asuvaa miestä. Miehellä on yritys omalla paikkakunnallaan, eikä hänellä siis ole käytännöllisesti katsoen mahdollisuutta muuttaa Etelä-Suomeen. Itse taas olen varsin huolissani työllistymisestäni hänen kotipaikkakunnalla, minkä lisäksi pelkään ikävystyväni pienemmällä paikkakunnalla kun olen tottunut siihen, että palvelut ovat lähellä ym.
Vastaukset 5
Vanhimmat
muuta pienemmälle paikkakunnalle, ennenkuin on varma työpaikka ensin hankittuna sieltä. Kovin on vaikea sanoa, miten joku viihtyy pienellä paikkakunnalla, toiset viihtyy, toiset ei. Koti on kuitenkin aina siellä, missä asunto ja kumppani on. Riippuu tietysti, mitä palveluja haet mutta kyllä yleensä kaikkea melkein löytyy 30min ajomatkan jälkeen vähintään. Kannattaisiko ensin asua vaikka viikonloput siellä ja ottaa hiukan tuntumaa...
Tuleva vaimoni muuttaa tänne 12.000km päästä, 20 miljoonan asukkaan kaupungista 20.000 asukkaan kylään. Eikä hän ole ainoa joka näin tekee...
Jos emme saisi hänelle oleskelulupaa tänne, minä muuttaisin sinne.
Se nyt on vaan niin että jos on oikeasti rakastunut, ei sillä ole väliä missä on kun saa olla yhdessä.
Ei kaupunkilaisesta saa maalaista. Minä olen jo luovuttanu naisten suhteen. Tiiän että jos kaupunkiin joutuu asumaan niin miä vetäydyn omalla rentoutumis vapaajallani omaan mahollisimman hiljaseen koloon itsekseni, ihan vaan että selviän. Sama homma on kaupunkilaisilla, ei nekään voi hylätä omaa elämäntapaansa totaalisesti. Onko se enää sama ihminen johon rakastuit jos sen persoonallisuus heijastuu eritavalla tai ehkä jopa muuttuu oudon ja kenties epämukavaksi koetun ympäristön vaikutuksesta.
Joskus sitä yksinäistä tulevaisuutta vastaan viitsi tapella, mutta nyt sen on hyväksyny että jos tahtoo asua mukavaspaikas missä saa levätä ja hengittää niin se on tehtävä yksin.
En ole viihtynyt uudella pienellä paikkakunnalla ollenkaan.
Nyt asumme 3 vuoden jälkeen erillään.
Muutin takaisin edelliselle paikkakunnalleni ja hän jäi omalleen (pieni kylä).
Olemme edelleen yhdessä, mutta asumme erillään.
3 Vuotta yritin kotiutua, mutta ei onnistunut.
Hän puolestaan ei ole yrittänyt päivääkään viihtyä minun paikkaunnallani.
Kunhan edes yrittäisi voisi viihtyäkkin.
Riippuu ihan ihmisen perusmieltymyksistä, että mitä haluaa elämältään ja miten asennoituu muuttamiseen. Jos asenne on että: sun takia nyt sitten muutan tonne kämäseen tuppukylään kärsimään, niin ei varmasti tule hommasta mitään. Jos taas on valmis avoimin mielin kokeilemaan niin ainakin mahiksia on. Se kyllä auttaa kovasti jos olet jo etukäteen asunut paikkakunnalla viikonloppuja/lomia ja tiedät millainen paikka on ja tunnet hiukan ihmisiä. Myös työpaikan löytäminen auttaa. Mutta usein nuo yritykset kaatuu nimenomaan tunteeseen että uhrasin ihanan elämäni kumppanin takia. Sen tunteen syntyyn voi kyllä vaikuttaa paljon itsekin.
Mun mieheni on Lontoosta. Muutti sieltä ensin kanssani Espooseen ja nyt ollaan 5 vuotta asuttu Lapissa. Hän ainakin nauttii täysin rinnoin juuri siitä että pääsi pois isosta kaupungista. Eli kukin tavallaan.