Olen 25-vuotias työtön, vailla opiskelupaikkaa oleva, aivan absoluuttisesti nollatuloilla vanhempiensa luona taasen majaileva nuorimies. Huono onni on seurannut minua viimeiset n.5 vuotta lukion jälkeinen ajanjakso kokonaisuudessaan. Luottotietoni ovat tällä hetkellä vaarassa, ei edeltä mainittujen, mutta kuitenkin nimeltämainitsemattomien syiden takia. Olin työelämässä puhelinmyynnissä ok palkalla nelisen vuotta putkeen, kaksi kertaa jäänyt yliopistosta pisteen päähän ja toki varasijoille 1 ja 3 mieltäylentävästi. Olen hakenut töitä, aina voisi toki olla aktiivisempi. Mutta ymmärrän todellakin olemassa olevan syrjäytymisriskin ja niitä ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti kykene antamaan päähänpotkittuna 100prosenttia työpaikkahaastatteluissa. Kasautuva itsetunnon heikkeneminen kerta toisensa jälkeen seuraavien pettymyksien jälkeen. Itselläni on onneksi melko parkkiintunut luonne, ja suhtaudun huumorin avulla torjuviin vastauksiin. Kuvitelkaapa tilanne, jos työpaikan saamatta jääminen ihan oikeasti on kiinni jostain saatanan huonosta karmasta ja olet aina väärään aikaan väärässä paikassa jne. Lisäksi huonon tuurin ja sattumusten seuratessa toisiaan ja kielteisten vastausten kerääntyminen yhtäältä lisää henkilökohtaista työmoraalin rappiota, sekä työnantajien silmissä laiskuuden ja toimettomuuden elementtejä! Ihminen vieraantuu tiedostamatta jostain pisteestä eteenpäin työelämästä. Nyt siis itse yli kaksi vuotta työttömänä/toimettomana ja lopen kyllästynyt, en toivoton mutta kyllästynyt. tiedän täysin varmasti, että minun tilanteessani työhakuprosessi toimii riittävällä tavalla edullisesti työllistämisen mahdollistamiseksi, mutta alan oikeasti uskoa ettei yksinkertaisesti vain onnen lahjat mene tasan.. Kohtalotovereita?!
Hermoja koetellaan.
Samu123456789
8351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en ole kunnolla ollut töissä viime laman jälkeen,kun olin nuori.
kanssa olen aikoinaan painiskellut. Turhautuminen johti nuorena mm. runsaaseen alkoholin käyttöön joka vain pahensi ongelmaa. Kun alkaa dokaamaan niin silloin pikkuhiljaa mukautuu siihen elämänmuotoon ja työttömyyden ongelma monimutkaistuu. Eli sitä tietä kannattaa välttää.
Toinen juttu on, se että nuorena on usein ns. rima korkealla vähäarvoisempia duuneja kohtaan joka on suuri virhe. Pitää ymmärtää oma tilanteensa, nuori ja kouluttamaton ei ole kovimmassa huudossa työmarkkinoilla. Siksi on otettava vastaan se työ mitä on tarjolla, se voi olla lehdenjakotyötä, siivousta tai mitä tahansa vastaavaa matalan osaamistason työtä. Vain sillä tavalla saa elämäänsä rytmiä ja itsekunnioitusta, palkalla ei kuurikaan merkitystä kunhan työstä maksetaan mitä siitä yleisesti on tapana maksaa. Jos uskot tällaista työtä voisi olla tarjolla niin kannattaa sitä kysyä heti, siis jo tänään, esim. lehdenjakotyötä on tarjolla melkein kaikkialla. Itsekunnioitus vahvistuu vain ja ainoastaan tekemisen kautta.
Mikset ole puhelinmyynnissä työssä? Yliopistoon ei pääse, jos ei läpäise kokeita osaamattomuuden vuoksi. Työtä ei saa, jos on huonompi hakija kuin muut.
Niin nykyään tärkeämpää on osata hakea töitä kuin osata työ.
Aloittaja ei osaa kertomansa mukaan mitään.
Ainut konsti päästä pois kierteestäsi on opiskelu. Olet nuori, joten sinulla on vielä tulevaisuutta.
Jos et yliopistoon pääse, niin hae sitten ammattikorkeaan tai vaikkapa ammattikouluun. Ammatillisten opintojen ohessa voit sitten pyrkiä vaikka yliopistoonkin. Tärkeintä on päästä eroon työttömän statuksesta. Se kun on niin, että työttömän työhakemukset menevät pinon alimmaisiksi ellei sitten suoraan mappi ö:hön. Kiitos sen, että työttömiä on vuosikaudet leimattu milloin milläkin leimalla.
Yksi sukulaisistani ei päässyt yliopistoon, haki ammattikouluun ja on valmistunut ammattiin. Opiskellessaan ammattikoulussa, hän samalla pyrki yliopistoon. Viimeisen ammattikouluvuoden ohessa hän sitten harjoitti myös yliopisto-opiskeluja ja on nyt päätoiminen opiskelija yliopistossa.
Toinen sukulaisistani meni ensin ammattikouluun. Kun ei oikein napannut työhön heti, hän haki ammattikorkeaan. Ammattikorkeaopiskelijana alkoi sitten työtäkin herua ammattialalta. Tosin työtarjouksista huolimatta jatkaa myös ammattikorkeaopintoja, jotka ovat täysin eri alalta kuin ammattikouluopinnot.
Jos menet ammatilliseen koulutukseen, niin vaikka opiskeletkin opintotuella, niin ne eivät kuluta mahdollisia yliopisto-opiskeluun haettavien tukien kuukausia. Se kun on niin, että ammatilliseen koulutukseen myönnetään opintotuki koko koulutuksen ajaksi ja tuki on koulutuskohtainen.
Sitten kun valmistut kuuden vuoden jälkeen yliopistosta, kuulut akateemisiin työttömiin ja kaikki tietää, että akateemiset työttömät ovat työttömien alinta kastia.
Höpö, höpö.
Suomessa eläköidytään aika tahtia ja persut vaalivoittonsa turvin aiheuttavat sen, että maahanmuutto vähenee rajusti, joten eiköhän tuota työtäkin ala tuolloin jo toisella tavalla löytyä.