Eli tässä piirteitä, jotka minun silmissäni tekevät miehestä tylsän ja ei-haluttavan. (Sopii myös naisiin ystävyyssuhteista puhuttaessa) (Lista ei ole missään järjestyksessä)
Pessimistinen ja negatiivinen luonne. Ihan kaikesta mahdollisesta ajatellaan, että "ei siitä mitään tule". "Ei se kuitenkaan onnistu". Tähän vielä yleensä liittyy se, että mies odottaa sen vaimon tai tyttöystävän auttavan ja tukevan häntä, mutta kun sille vaimolle tulee vaikeuksia, niin mieheltä on turha odottaa apua ja tukea.
Kaikesta mariseminen ja valittaminen. Mikään ei ole koskaan hyvin, ja kaikesta etsitään aina jotain vikaa.
Perusteeton ennakkoluuloisuus ja nirsoilu. Esimerkiksi tyyppi murjottaa vielä 30-vuotiaana ruokapöydässä, jos tarjolla ei joka päivä ole hänen lempiruokiaan, tai -voi kauhistus sentään- pöydässä onkin jotain uutta.
Rutiineihin kangistuminen ja kellon orjana eläminen myös vapaa aikana. Ja esimerkiksi, että televisiosta tulee elämän ylijumala ja kaikki aikataulut pitää järjestää jonkun ohjelman lähetysaikataulun mukaan.
Passiivisuus ja laiskuus. Mies haluaa esimerkiksi perheensä taikka vaimonsa kanssa matkalle, mutta sen vaimon pitää järjestää kaikki mahdollinen, ja mies ei pistä tikkua ristiin asioiden järjestämiseksi, sen kun vaan odottaa, että kaikki tulee valmiina tarjolle.
Edellämainittu sopii myös esimerkiksi kotitöihin. Eli mies valittaa ja marisee, että koti ei ole tiptop-kunnossa, mutta häntä itseään ei kiinnosta tehdä mitään asian parantamiseksi.
"Minä olen aina oikeassa"-asenne. Siis sellainen mies, jonka kanssa ei pysty keskustelemaan mistään, koska hän ottaa kaikki eriävät mielipiteet asioista häneen suunnattuina loukkauksina ja rupeaa riitelemään.
Ja toisena ääripäänä sitten mies, jolla ei ole mielipiteitä mistään. Jolle kaikki on ihan samaa, ja "ei mua kiinnosta"-on yleisin vastaus, kysyy sitten mitä tahansa.
Tilannetajuttomuus ja moukkamaisuus etenkin jos mies kuvittelee, että käytöstavat ja muiden ihmisten huomioonottaminen eivät koske häntä. Yleensä tähän liittyy myös se, että kyseinen henikilö on äärimmäisen herkkänahkainen, eikä siedä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa pilailua ja huumoria, mutta muut ihmiset ovat aina huumorintajuttomia tosikkoja.
Ja sitten luonnollisesti myös päihteiden liikakäyttö ja henkinen ja/tai fyysinen väkivaltaisuus.
Pessimistinen ja negatiivinen luonne. Ihan kaikesta mahdollisesta ajatellaan, että "ei siitä mitään tule". "Ei se kuitenkaan onnistu". Tähän vielä yleensä liittyy se, että mies odottaa sen vaimon tai tyttöystävän auttavan ja tukevan häntä, mutta kun sille vaimolle tulee vaikeuksia, niin mieheltä on turha odottaa apua ja tukea.
Kaikesta mariseminen ja valittaminen. Mikään ei ole koskaan hyvin, ja kaikesta etsitään aina jotain vikaa.
Perusteeton ennakkoluuloisuus ja nirsoilu. Esimerkiksi tyyppi murjottaa vielä 30-vuotiaana ruokapöydässä, jos tarjolla ei joka päivä ole hänen lempiruokiaan, tai -voi kauhistus sentään- pöydässä onkin jotain uutta.
Rutiineihin kangistuminen ja kellon orjana eläminen myös vapaa aikana. Ja esimerkiksi, että televisiosta tulee elämän ylijumala ja kaikki aikataulut pitää järjestää jonkun ohjelman lähetysaikataulun mukaan.
Passiivisuus ja laiskuus. Mies haluaa esimerkiksi perheensä taikka vaimonsa kanssa matkalle, mutta sen vaimon pitää järjestää kaikki mahdollinen, ja mies ei pistä tikkua ristiin asioiden järjestämiseksi, sen kun vaan odottaa, että kaikki tulee valmiina tarjolle.
Edellämainittu sopii myös esimerkiksi kotitöihin. Eli mies valittaa ja marisee, että koti ei ole tiptop-kunnossa, mutta häntä itseään ei kiinnosta tehdä mitään asian parantamiseksi.
"Minä olen aina oikeassa"-asenne. Siis sellainen mies, jonka kanssa ei pysty keskustelemaan mistään, koska hän ottaa kaikki eriävät mielipiteet asioista häneen suunnattuina loukkauksina ja rupeaa riitelemään.
Ja toisena ääripäänä sitten mies, jolla ei ole mielipiteitä mistään. Jolle kaikki on ihan samaa, ja "ei mua kiinnosta"-on yleisin vastaus, kysyy sitten mitä tahansa.
Tilannetajuttomuus ja moukkamaisuus etenkin jos mies kuvittelee, että käytöstavat ja muiden ihmisten huomioonottaminen eivät koske häntä. Yleensä tähän liittyy myös se, että kyseinen henikilö on äärimmäisen herkkänahkainen, eikä siedä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa pilailua ja huumoria, mutta muut ihmiset ovat aina huumorintajuttomia tosikkoja.
Ja sitten luonnollisesti myös päihteiden liikakäyttö ja henkinen ja/tai fyysinen väkivaltaisuus.
Vastaukset 58
Vanhimmat
No kyllähän nuo asiat tekevät myös naisesta tylsän, joten turha tuossa on pelkästään miehiä syyllistää.
"Ja sitten luonnollisesti myös päihteiden liikakäyttö ja henkinen ja/tai fyysinen väkivaltaisuus."
Tuota lausetta en oikein ymmärrä. Yleensä nuo asiat tekevät miehestä kiinnostavat jopa "jännittävän" naisen silmissä. Toki joskus se käyttö menee liiallisuuksiin, mutta ei sitä kyllä mitenkään tylsänä ongelmana pidetä.
"Rutiineihin kangistuminen ja kellon orjana eläminen myös vapaa aikana. Ja esimerkiksi, että televisiosta tulee elämän ylijumala ja kaikki aikataulut pitää järjestää jonkun ohjelman lähetysaikataulun mukaan."
Minusta tuo on usein enemmänkin naisten ongelma kuin miesten. Olen tapaillut kahtakin eri naista joilla oli hyvin kova riippuvuus erääseen arkisin 19.30 alkavaan ohjelmaan, mutta kai noita tv-narkkareita löytyy myös miehistäkin.
"Perusteeton ennakkoluuloisuus ja nirsoilu. Esimerkiksi tyyppi murjottaa vielä 30-vuotiaana ruokapöydässä, jos tarjolla ei joka päivä ole hänen lempiruokiaan, tai -voi kauhistus sentään- pöydässä onkin jotain uutta."
Myönnetään, tähän olen varmaan syyllinen. Minulla on useampi ruoka-allergia (mm. pähkinä, tomaatti, paprika) josta johtuen en ole kovin halukas kokeilemaan minulle uusia ja outoja ruokia, varsinkaan ravintolassa. Ja tuon kaiken lisäksi olen myös jossain määrin hieman nirso ruuan kanssa (en suostu syömään hernekeittoa enkä kaalilaatikkoa), enkä myöskään pidä kovin mausteisesta ruuasta, joka tuntuu olevan nykymaailman eksoottisessa ja valmiiksi maustetussa maailmassa melko kova ongelma. Tosin minun ruokailutottumuksista on tähän mennessä valittanut vain yksi nainen kun en suostunut syömään hänen tekemäänsä jollain tulisella kastikkeella maustettua tomaattia ja paprikaa sisältävää salaattia. Tunnen kyllä muutamia sellaisia naisia jotka pitävät ruuan laitosta ja uusien makujen/ruokien kokeilemisesta ja tuollaisen naisen kumppanina ruuasta voisi kyllä varmaan tulla jonkinlainen ongelma parisuhteen pitkittyessä, kun söisin lähinnä vain omia kokkailujani ja naisen kaikki "uudet ja ihanat" kokkailut jäisivät varmaan kokonaan väliin. Kyllähän se tuollainen voisi syödä naisen itsetuntoa ja hyvin todennäköisesti sitä ymmärrystä ei löytyisi, vaan nainen alkaisi pitämään minua hänen keitoksiaan vihavana ja haluttomana kokeilemaan uutta, eli siis tylsänä miehenä.
Muutenhan nuo "tylsän miehen" piirteet ovat melko itsestään selvyyksiä. Tylsä mies ei tunne omia rajojaan, hän on parisuhteessa joko liian hallitseva tai sitten liian passiivinen. Mutta minusta on melko outoa että tuossa ap:n viestissä noita ominaisuuksia oli arvioitu parisuhteen kannalta, sillä minusta tuo tylsyys tulee oikeastaan eniten esiin siinä treffailu vaiheessa ja sitten kun on jo edetty parisuhteeseen, niin toinen on joko oppinut hyväksymään toisen tavat toimia tai sitten toinen on muuttunut sen verran kiinnostavaksi että on ryhdytty parisuhteeseen.
"No kyllähän nuo asiat tekevät myös naisesta tylsän, joten turha tuossa on pelkästään miehiä syyllistää. "
Tässä olet ihan oikeassa. Mutta koskapa en ole mies, niin en uskaltanut mennä väittämään tietäväni, mikä saa miehen pitämään naista tylsänä.
""Ja sitten luonnollisesti myös päihteiden liikakäyttö ja henkinen ja/tai fyysinen väkivaltaisuus."
Tuota lausetta en oikein ymmärrä. Yleensä nuo asiat tekevät miehestä kiinnostavat jopa "jännittävän" naisen silmissä. Toki joskus se käyttö menee liiallisuuksiin, mutta ei sitä kyllä mitenkään tylsänä ongelmana pidetä. "
No, minä sitten olen se poikkeustapaus, jota ei kerta kaikkiaan kiinnosta alkoholi- tai huumeongelmaiset väkivallakot. Siis en minä nyt mitään absolutismia vaadi. Toki sitä voi baarissa käydä joskus ja silloin tällöin ottaa reilumminkin (niin teen itsekin), mutta siitä ei saa tulla elämän pääsisältöä ja pullosta parasta ystävää.
Mitä väkivaltaan tulee, niin kantani on ehdottoman kielteinen, poislukien itsensä ja muiden puolustaminen tarvittaessa. (Ja kyllä, hyväksyn sen, että jos minä lyön miestä, hänelläkin on oikeus lyödä takaisin)
(Välillä oikeasti pelottaa ajatus rakastumisesta, kun lukee joidenkin naisten kuvauksia elämästään väkivaltaisen miehen kanssa ja vahvasta uskosta siihen, että hän naisena pystyy "parantamaan" miehen. Siis ihanko oikeasti rakastuminen saa ihmisen menettämään täydellisesti kaiken järjenvalon ynnä itsesuojeluvaiston ja antamaan kohdella itseään miten huonosti vain ilman, että itse pystyy tekemään tilanteelle mitään)
"Minusta tuo on usein enemmänkin naisten ongelma kuin miesten. Olen tapaillut kahtakin eri naista joilla oli hyvin kova riippuvuus erääseen arkisin 19.30 alkavaan ohjelmaan, mutta kai noita tv-narkkareita löytyy myös miehistäkin."
Voi pitää paikkansa. Sen sijaan uskallan väittää, että miesten kohdalla kyseinen ominaisuus liittyy vahvasti tv:n urheilulähetyksiin.
"Myönnetään, tähän olen varmaan syyllinen. Minulla on useampi ruoka-allergia (mm. pähkinä, tomaatti, paprika) josta johtuen en ole kovin halukas kokeilemaan minulle uusia ja outoja ruokia, varsinkaan ravintolassa."
Allergiat ovat luonnollisesti asia erikseen, ja niistä johtuva nirsoilu (tuskin sitä voi edes kutsua nirsoiluksi) on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää. (Tosin tuo vaikuttaa mielestäni erittäin ammattitaidottomalta ravintolalta, jos ei voi luottaa siihen, että kokki on noudattanut asiakkaan antamia tietoja ruokavaliorajoitteistaan.)
Ja kyllähän se on luonnollista, että kukaan ei kaikesta ruoasta pidä. Mutta liialliseksi nirsoiluksi lasken ainakin sen, että syöjä päättää ruoan olevan pahaa suunnilleen sillä perusteella, että se on jotain uutta, ilman että on edes maistanut kyseistä ruokalajia.
Et sinä tylsään miestä kuvaile vaan jotakin joka ei kiinnosta sinua.
Alkoholin käyttäjät vaikuttavat rehvakkaammilta ja rennommilta jonka takia heidät mielletään naisten toimesta usein vähemmän tylsäksi.
Naisille yleensä "tylsä" mies:
-Ei keksinyt tarpeeksi puheen aiheita jotka kiinnostavat naista (nainenhan ei keksi yhtään mitään yhteistä)
-Ei ollut tarpeeksi innostunut jokaisesta pienestäkin jutusta jonka nainen kertoo ties mistä/kenestä (nainenhan ei välitä mistä mies kertoo ellei se kosketa naista itseään)
-Ei tarpeeksi naurattanut naista (nainenhan ei kerro vitsejä ja jos kertoo sille pitää nauraa kuin parhaimmalle vitsille ikinä)
-Ei sytytä seksuaalisesti ulkonäön puolesta: särmitön ulkonäkö ja puhe, voimattomuus tai olemuksessa laiskuutta, pehmeyttä tai "hempeyttä", koskee niin vartaloa kuin kasvojakin olipa miehellä ylipainoa tai ei
Toisin sanottuna kun et viihdytä naista ja kutkuta oikealla tavalla, olet "tylsä".
Nainen saa samassa tilanteessa tehdä mitä hyvänsä ja hän ei KOSKAAN pidä itseään tylsänä.
Miehen tehtävä on viihdyttää, nainen toimii näytöksen katselijana tai apurina kuvitellen ehkä olevansa tärkeäkin osa tuota näytöstä ehkä.
Voin myös kertoa että sillä ulkonäöllä on hemmetisti väliä eli pelkällä nopealla puheella ja vitsin laukaisuilla tai naisen kanssa keskusteluilla ei pääse mihinkään ellei ole sitä seksiä varsinkin kasvoissa ja silmissä.
Naiselle nämä ovat asioita joita he eivät itse tiedosta joten kun heille tulee tunne jostakin ettei sytytä niin se on ihan sama vaikka seisoisit päälläsi.
Mies voi vielä antaa "tylsälle" naiselle mahdollisuuden koska aika moni nainen on usein tylsä, mutta nainen ei anna tylsäksi kokemalleen miehelle ellei sitten koe olevansa jotenkin alakynnessä parinvalinnassa (lihavuus yms.).
Toisin sanottuna naisen tulee tuntea ittensä todella tylsäksi, rumaksi ja lihavaksi että huolisi jonkun "tylsältä" ulospäin ensikontakteissa vaikuttavan.
Senhän takia joko hyvä ulkonäkö, statusvoima tai renttumaisuus puree naisiin. Ne kun eivät ole "tylsyyttä" vaan puhdasta karkkia silmille, korville ja nenälle.
KYLLÄ. Naiset ovat juuri näin pinnallisia. AINA.
LIsäys:
(Aina jos nainen ei koe olevansa itse kovinkin pahasti "riman alapuolella" ollessaan lihava, ruma, vanha jne.)
Lyhyesti sanottuna - tylsässä seurassa on tylsää, asia ei muuksi muutu vaikka miten siloittelisit korulausein tai vierittäisit syyn toiselle.
Jos tylsää haluan pitää, voin samantien istua kotona plaraamassa vaikka Ikean kataloogia.
En minäkään viehdy tylsästä naisseurasta. En ole niin pahassa puutteessa että jatkaisin pitkään keskustelua jos nainen vaan istuu tuppisuuna ja odottaa minun olevan viihdykeautomaatti.
Ja kyllä, kyllä myös naisen ulkonäkö voi olla tylsä, kiinnostamaton ja seksitön. En tarkoita että tarvitsee olla mikään ylimeikattu pissis (se itseasiassa on turn off) mutta kyllä naisen ulkonäössä pitää olla jotain mikä herättää kiinnostuksen että seksi voi olla mahdollista.
Eihän kukaan meistä ole omasta mielestään tylsä mutta joidenkin mielestä sitä on aina tylsä. Ei voi mitään. Joidenkin toisten seurassa vain viihtyy paremmin kun toisten, ja tottakai sillä on väliä myös parinvalinnassa. Ei kai kukaan oikeasti halua kumppania jonka kanssa on jo ensitapaamisella todella ikävää. Sellaista sitten katsella kotona vuodesta toiseen... Huh.
"Lyhyesti sanottuna - tylsässä seurassa on tylsää, asia ei muuksi muutu vaikka miten siloittelisit korulausein tai vierittäisit syyn toiselle. "
Kukakohan sen syyn vierittämisen tekee?
Naiset. Ja he tekevät sen aina.
Sinä taas vierität syyn miehen harteille, koska olet itse tylsä kuin Ikean katalogi miehelle. ;)
"Eihän kukaan meistä ole omasta mielestään tylsä mutta joidenkin mielestä sitä on aina tylsä. Ei voi mitään. Joidenkin toisten seurassa vain viihtyy paremmin kun toisten, ja tottakai sillä on väliä myös parinvalinnassa. Ei kai kukaan oikeasti halua kumppania jonka kanssa on jo ensitapaamisella todella ikävää. Sellaista sitten katsella kotona vuodesta toiseen... Huh."
Niin, tässä vain tullaan siihen asiaan että missä vaiheessa se naisen vastuu siitä ettei ole tylsää alkaa.
Sanoisin että se on naisella jotain 10-25% luokkaa se vastuu siitä asiasta, loppu on miehen kontolla.
Toki ihmisten yhteensopivuus vaikuttaa asiaa, mutta ei niin paljon kuin kuvittelisi.
Aivan kuten väitetään että ihmiset ihastuvat erinäköisiin ihmisiin, mutta silti tummahiuksiset ja yli 180 senttiä pitkät miehet ovat naisten suosiossa selkeästi.
Olen huomannut että ne naiset jotka istuvat tuppisuuna edes ole pahimpia vaan ne naiset jotka höpöttävät paljon kaikkea turhaa. Ei heillä varsinaisesti ole mitään sanottavaa, mutta ajattelevat että mitä sosiaalisemmalta vaikutat, mitä enemmän hymyilet sekä lauot vain jotakin suustasi niin sitä vähemmän tylsä olet.
Sehän ei pidä paikkaansa, mutta yritä nyt naiselle selittää että hän on umpitylsä ihmisenä. Se on mahdotonta. Miehelle vastaavaa saa sanoa koska se on miehen tehtävä. Palkinnoksi saa sitten seksiä.
"Niin, tässä vain tullaan siihen asiaan että missä vaiheessa se naisen vastuu siitä ettei ole tylsää alkaa.
Sanoisin että se on naisella jotain 10-25% luokkaa se vastuu siitä asiasta, loppu on miehen kontolla."
No riippuu varmaan miehestä mutta minä en ainakaan ala viihdeautomaatiksi. Naisen mielenkiintoisuus on tärkeä piirre. En ole itse huomannut, että joutuisin esim. ylläpitämään keskustelua 90% ajasta. Jos joudun, seura ei ole kiinnostunut minusta.
"Aivan kuten väitetään että ihmiset ihastuvat erinäköisiin ihmisiin, mutta silti tummahiuksiset ja yli 180 senttiä pitkät miehet ovat naisten suosiossa selkeästi."
Jep, ja hyväkroppaiset kurvikkaat blondit miesten. Mitä sitten? Muutkin saa seksiä ja parisuhteita. Ikinä ollut ongelmaa, vaikka pituus jää tuosta 180cm vajaaksi.
"Olen huomannut että ne naiset jotka istuvat tuppisuuna edes ole pahimpia vaan ne naiset jotka höpöttävät paljon kaikkea turhaa."
Sukupuolesta riippumatta ihminen joka puhuu vain itseään kiinnostavista asioista, ei kuuntele ja haluaa olla koko ajan äänessä on rasittava. Ei sellaisen ihmisen kanssa voi keskustella.
"Sehän ei pidä paikkaansa, mutta yritä nyt naiselle selittää että hän on umpitylsä ihmisenä. Se on mahdotonta. Miehelle vastaavaa saa sanoa koska se on miehen tehtävä. Palkinnoksi saa sitten seksiä."
Ei tarvi selittää, vaan vaihtaa naista. Ja tylsyydestä ei kannata ketään seksillä palkita.
Tuskinpa itsekään viitsit seurustella tylsänä ja ikävystyttävänä pitämäsi naisen kanssa.
No tylsäksi ei ole kyllä kukaan koskaan sanonut.
Jos saa kuulla aina tai usein olevansa tylsä niin kyllä sitten on tylsä. Se voi selittää senkin, miksi monet muut ihmiset ovat sinusta tylsiä. Heillä ei ole yhteistä kanssasi koska olet tylsä.
"No riippuu varmaan miehestä mutta minä en ainakaan ala viihdeautomaatiksi. Naisen mielenkiintoisuus on tärkeä piirre. En ole itse huomannut, että joutuisin esim. ylläpitämään keskustelua 90% ajasta. Jos joudun, seura ei ole kiinnostunut minusta. "
Sinä et ymmärtänyt.
Puhun siitä että luoko keskustelun aiheet, huumorit ja yhteiset jutut suurimman osan ajasta?
Miehet joutuvat yleensä tekemään näin.
"Jep, ja hyväkroppaiset kurvikkaat blondit miesten. Mitä sitten? Muutkin saa seksiä ja parisuhteita. Ikinä ollut ongelmaa, vaikka pituus jää tuosta 180cm vajaaksi. "
Mitä sitten? Oot sä jotenkin vajaa?
Mähän käytin tuota esimerkkinä kuinka väitetään että "ihmiset ovat erilaisia" mutta kuitenkin on korrelaatiota mitä ihmiset yleisesti haluavat esim. ulkonäöltä ja samoin kuin mitä pitävät tylsänä.
"Sukupuolesta riippumatta ihminen joka puhuu vain itseään kiinnostavista asioista, ei kuuntele ja haluaa olla koko ajan äänessä on rasittava. Ei sellaisen ihmisen kanssa voi keskustella. "
Et näköjään tajunnut tuotakaan pointtia.
Tarkoitin että nainen jauhaa tyhjää eikä keksi esimerkiksi uusia keskustelunaiheita. Mies vie usein keskustelua eteenpäin.
En puhunut ns. radioista eli jotka vain pulputtavat eivätkä anna toiselle puheenvuoroa.
"Ei tarvi selittää, vaan vaihtaa naista. Ja tylsyydestä ei kannata ketään seksillä palkita. "
Niin. Mitäpä me keskustelemme tästä kun et tajua mistä edes näköjään puhun.
Puhun asiasta yleisellä tasolla ja sinun ratkaisu kaikkeen on "vaihda naista". :D
Puhumme ihan eri tasolla tästä asiasta.
Lässyn lässyn.
No, se on vaikeaa koska sitä huomaa kuinka moni nainen on tylsä.
Osa voi muuttua tylsästä joksikin muuksi vain miehen omalla panostuksella. Jaksaako niin tehdä?
Ei välttämättä.
Mutta se on varma ettei nainen muuta asiaa paremmaksi. Se on aina miehen tehtävä.
Osa teistä pitää näitä näköjään niin luonnollisina muuttumattomina juttuina ettei niistä tarvitse edes keskustella.
Voin jo nähdä miten tylsiä olette ettekä edes yritä olla muuta.
Miten ilmaisu "tylsä seura" on sukupuolittunut?
Jos palaute on aina sama, se on muiden mielestä totta. Jos saat ihmisiltä jatkuvaa palautetta että olet tylsä, olet tylsä.
Vaikea samaistua sun ongelmaan. Itse olen saanut "palautetta" muista asioista, mutten tylsyydestä. Tiedostan hyvin, että ko. alueilla on parantamisen varaa.
Sama täällä, hullu, sekopää, juoppo, niitä määreitä minusta käytetään, kohteliaammat ilmaisevat saman "boheemi slaavilainen", tylsäksi ei ole kukaan tullut sanomaan :D
Otaksun tämän olevan näyte tylsyydestäsi? Hyvin kuvaavaa....
Sä et ilmeisesti tajua miten vuorovaikutus toimii. Se ei toimi niin, että mies tekee kaiken ja nainen ei tee mitään.
"Puhun siitä että luoko keskustelun aiheet, huumorit ja yhteiset jutut suurimman osan ajasta?
Miehet joutuvat yleensä tekemään näin."
Eivät joudu elleivät ota tylsää naista.
"Mähän käytin tuota esimerkkinä kuinka väitetään että "ihmiset ovat erilaisia" mutta kuitenkin on korrelaatiota mitä ihmiset yleisesti haluavat esim. ulkonäöltä ja samoin kuin mitä pitävät tylsänä."
Tottakai on, ja mun esimerkkini tarkoitus oli osoittaa että vaikka korrelaatiota on, se ei tarkoita sitä etteikö muutkin saisi seuraa. Olen ihan samaa mieltä että korrelaatiota on siinä mitä pidetään tylsänä. Osa naisista on tylsiä. Osa miehistä on tylsiä. Ei voi mitään.
"Tarkoitin että nainen jauhaa tyhjää eikä keksi esimerkiksi uusia keskustelunaiheita. Mies vie usein keskustelua eteenpäin."
Ratkaisu: ota fiksu nainen. Älykäs ihminen keksii uusia keskustelunaiheita. Tietty jos löydät naisen jonka aivoihin mahtuu meikit, siideri ja BB eikä nekään kolme yhtä aikaa niin varaudu tylsistymään. Kyllä mä olen ainakin käynyt kaikkien exien kanssa oikeita keskusteluja mitä molemmat vievät eteenpäin.
"Puhun asiasta yleisellä tasolla ja sinun ratkaisu kaikkeen on "vaihda naista". :D"
Ethän puhu. Ei mun kokemukset ainakaan ole tuollaisia. Eikä kavereiden, niilläkin on ihan mielenkiintoisia naisia jotka osaavat keskustella.
Opettele sinä yksi juttu.
Kun puhutaan yleisesti jostakin aiheesta niin puhutaan aiheesta eikä oleteta että se on asiasta puhuvan henkilön henkilökohtainen ongelma.
Puhutaan asiasta, ei postittajista.
Sitä paitsi jos jollekin toitotetaan että "hän on tylsä" niin se voi johtua jostakin asiasta joka ei tee hänestä tylsää sinällään vaan on ihmisten huomioiva asia toista kautta. Esimerkiksi väittäisin että meis tai nainen joka ei seksuaalisesti sytytä voidaan leimata "tylsäksi". Onko hän silloin oikeasti "tylsä"?
on vaikea uskoa että noin laadukkailla argumenteilla kaveri vie yhtään kenenkään kanssa keskustelua eteenpäin vaikka väittääkin että hän miehenä vastaa naisseurassa mm. siitä asiasta.
Jep... Ei tylsää.
Tarkoitat että olet tavallisuudesta poikkeava?
Olen tavannut monta tylsää boheemia "slaavilaista".
Korkealentoisia ajatuksia ja kaikenlaista jauhantaa, muttei oikeasti mitään omaperäistä. Yksi persialainen matto toisten persialaisten mattojen joukossa.
Väittäisin että miehen tulee olla huomattavan paljon aktiivisempi eri tavoin ettei hän olisi "tylsää" seuraa kuin nainen.
Tylsä seura TIETYSTI on sukupuolittunut kun puhutaan parinvalinnasta.
Epätylsä seura yleisellä tasolla ei välttämättä takaa että olisit kiinnostunut toisesta sukupuolisesti, eikö totta?
Väittäisin että seksuaalisuudella ja sitä kautta ulkonäöllä sekä tietyillä jutuilla on yllättävän paljon vaikutusta vaikkei seura muuten tylsää olisikaan.
mutta mitään tieteellistä tutkimustahan esim. keskustelun viemisestä treffeillä eteenpäin ei taida olla olemassa. Me siis puhumme siitä mitä näemme ja koemme, myös itsestämme. Jos naiset yleisesti ottaen pitävät miehiä tylsinä tai vaativat keskustelun ylläpitoa ja eteenpäinvientiä miehen suunnasta, miksei minulla tai kavereillani ole tästä kokemusta?
"Sitä paitsi jos jollekin toitotetaan että "hän on tylsä" niin se voi johtua jostakin asiasta joka ei tee hänestä tylsää sinällään vaan on ihmisten huomioiva asia toista kautta."
Mitä hittoa tuo tarkoittaa?
"Esimerkiksi väittäisin että meis tai nainen joka ei seksuaalisesti sytytä voidaan leimata "tylsäksi". Onko hän silloin oikeasti "tylsä"?"
On hän silloin vähintään seksuaalisesti oikeasti tylsä jos tuota tulee useammalta ihmiseltä palautteena.
Jos lopetetaan tämä yhden postittajan nälviminen, jookosta?
Missäs ne sinun argumentit ovat?
Ai niin, ne lakaistiin jo maton alle. Loput ovat henkilökohtaista "sä oot varmaan tylsä" höpötystä.
"mutta mitään tieteellistä tutkimustahan esim. keskustelun viemisestä treffeillä eteenpäin ei taida olla olemassa. Me siis puhumme siitä mitä näemme ja koemme, myös itsestämme. Jos naiset yleisesti ottaen pitävät miehiä tylsinä tai vaativat keskustelun ylläpitoa ja eteenpäinvientiä miehen suunnasta, miksei minulla tai kavereillani ole tästä kokemusta?
"
Tästähän tässä keskustellaan?
Jaetaan kokemuksia ja näkemyksiä?
Jos teen väitteen niin se on minun MIELIPITEENI. Ole hyvä ja ole eri mieltä. Kerro oma näkemyksesi.
"On hän silloin vähintään seksuaalisesti oikeasti tylsä jos tuota tulee useammalta ihmiseltä palautteena. "
Mitäs tuo tarkoittaa?
Nytkö meillä on tylsyydestä eri alalajejakin että on "vähintään seksuaalisesti oikeasti tylsä".
Voisitko kertoa millainen tällainen ihminen ehkä on YLEISELLÄ TASOLLA?
Sitten keskustelussa päästään eteenpäin.
ne lakaistiin maton alle? Kyllä sä tässä keskustelussa olet ollut aika yksin mielipiteinesi. Ei perusteluja, pelkkää väitettä siitä että naiset sitä ja naiset tätä. Sitten kuitenkaan kenenkään muun kokemukset eivät mene yksiin.
En tiedä, missä tapaat naisia mutta jos oikeasti käyt Seduloissa pokaamassa seuraa niin väitteesi on varmaan totta. Mutta kun ne miehetkin on siellä tylsiä.
näkemys tullut jo selväksi? Ei, naiset eivät ole tylsiä vaikka naisissa on tylsiä yksilöitä. Eikä miehen todellakaan tarvitse olla mikään viihdeautomaatti naisen seurassa koska myös naiset osaavat keskustella.
""On hän silloin vähintään seksuaalisesti oikeasti tylsä jos tuota tulee useammalta ihmiseltä palautteena. "
Mitäs tuo tarkoittaa?
Nytkö meillä on tylsyydestä eri alalajejakin että on "vähintään seksuaalisesti oikeasti tylsä".
Voisitko kertoa millainen tällainen ihminen ehkä on YLEISELLÄ TASOLLA?"
Kyllä meillä on tylsyydestä eri alalajeja. Joku voi olla tylsä keskustelukumppani ja hyvä sänkykumppani, joku voi olla tylsää leffaseuraa ja hauskaa lenkkeilyseuraa ja niin päin pois.
Toisen tylsyys taas on puhtaan subjektiivinen kokemus. Jos useimmilla ihmisillä herää jonkun seurassa kokemus että kyseinen tyyppi on ainakin jollain tapaa tylsä, voidaan väittää että kyseinen tyyppi varmaan on tylsä. Samalla tapaa voidaan määrittää vaikka kauneus (mitään absoluuttista määritelmäähän ei ole). Tylsyys etenkään ei ole esim. psykologiassa tarkkaan määritelty luonteenpiirre vaan sen määrittely on puhtaan semanttinen ja ihmiset liittävät "tylsään" eri ominaisuuksia. En siis voi määritellä "yleisellä tasolla" tylsää, koska määritelmää ei ole vaan määritelmä on semanttinen ja siten tylsyyden kokemus riippuu siitä miten ihminen määrittelee sanan semanttisen sisällön.
"Sitten keskustelussa päästään eteenpäin."
Mitäpä jos sä määrittelisit tylsän? Minusta kun se on subjektiivinen kokemus. Sen kumuloituminen vasta muuttuu subjektin ominaisuudeksi.
Ainakin tässä on käynyt useimmille hyvin selväksi kuka on tylsä IRL.
Olipas tylsä kommentti.
Olisit sanonut jotain räväkämpää. Nyt susta tuli tosi tylsämielinen fiilis...
No se oli ennen kuin osasit vastata.
Yksin tai kaksin? Mitä väliä.
En tiennyt että täällä lasketaan numeroita. Varsinkin kun toinen on nainen joka on 40 vuotias "boheemi slaavilainen" :D
Vaadit perusteluja mutta sinulla ei ole omia perusteluja paitsi omat kokemuksesi.
Yritetään nyt sopeutua että tämä on mielipiteiden vaihtoa eikä mitään tilpehöröintiä siitä kuka jaksaa jankuttaa samaa asiaa auringonlaskuun asti kuten naisilla on netissä tapana.
Koeta nyt vaan kestää se kuin mies. Jos siis olet mies.
Useimmilla munat eivät vielä takaa sitä.
Kun näin otsikkona "tarkoitat että olet..." odotin palstan yleisilmeen perusteella, että jatko olisi ollut "...lutka", mutta tähän keskusteluun on näköjään kasaantunut ihan normaalisti kommunikoivia yksilöitä.
Se on sinun ongelmasi.
Ihan totta?
Ei kannata aina olettaa.
Sitä paitsi minähän voin olla väärässäkin.
Nyt pitää lähteä kiitämään...
Katso kun, minä en itke. Ainakaan omasta puolesta.
Kissanpentujen ja sairastuneiden lasten puolesta ehkä.
Sen takia että jollain nettipalstalla on pari ihmistä joilla on tarve purkautua ja oksennella toisten päälle?
Ja itse asiassa voin myöntää että minä olen varmasti monen mielestä hyvinkin tylsä ja kuiva. Huomasin sen kun taas tuossa syvennyin hetkeksi työni pariin (pelkää numeroiden analysointia). Palaan taas tylsään elämääni.
ai, otaksuin sinun olevan mies, sori...
Kyllähän ne asiat olisi hyvä perustella. Jos teet yleistyksen siitä, että naiset ovat tylsiä ja miehen täytyy olla viihdeautomaatti niin olisi tietenkin hyvä kertoa mihin perustat tämän yleistyksen. Omaan kokemukseen? Kaverien kokemukseen? Millaiseen tilanteeseen? Tällaista tietoa et ole vaivautunut tarjoamaan.
Eli tässä piirteitä, jotka minun silmissäni tekevät naisesta tylsän ja ei-haluttavan:
- nykyinen tai entinen playeri, irtosuhteiden suurkuluttaja
- pinnallisuus, epärehellisyys
- nainen, joka haluaa sanoa aina viimeisen sanan, ja niitähän riittää...
- nainen, jonka kanssa asioista pitää olla aina samaa mieltä, sillä muuten on tiedossa mykkäkoulua ja itkupotkuraivareita
- muodin tai materian orja
- nainen, jonka yleistieto kattaa vain BB tai muu vastaavan hömppän sekä julkkisjuorut
- laumasieluisuus, pätemisen ja alituisen suorittamisen tarve
- nainen, jonka mielestä ainoita oikeita harrastuksia on ostareilla shoppailu ja hengailu, tai muu vastaava...
- tupakointi, päihteiden käyttö
- ennen kaikkea nainen, jonka ennakkoasenteet näkyvät niin ajatuksissa kuin käytöksessä
Tässä vain muutama kohta näin aluksi...
-kokematon nörtti tai ATM
-mies joka ei kestä rakentavaa keskustelua tai ei OSAA keskustella
-mies joka lulee vänkeemistä keskusteluksi
-mies joka ei uskalla olla oma itsensä omine mielipiteineen
-mies jonka vaatekaapin tärkein pukine on tuulipuku tai verkkahousut
-mies joka luulee urheiluruudun olevan sama asia kuin uutiset
-yksinäinen kotona mököttäjä
-mies joka ei osaa ostaa vaatteita itselleen vaan äiti huolehtii vielä kolmekymppisenkin
-mies joka ei kestä ihmisten erilaisuutta
Ja sokerina pohjalla:huumorintajuttomuus
Ethän sä tylsää naista määritellyt vaan naisen :D
Ja miten hölmö ja tylsä pitää miehen olla koska itkevät päivästä toiseen tuollaisen puutetta?
Tässä oli jo muuten näkemystä. Alamme olla asian ytimessä miten naiset asian näkevät...
"-mies joka ei kestä rakentavaa keskustelua tai ei OSAA keskustella"
Miten naisen kanssa voisi keskustella rakentavasti, kun keskustella saa vain naisen haluamista aiheista, lopputulos on ennalta tiedossa ja asioista pitää olla kaiken lisäksi samaa mieltä ?
"-mies joka lulee vänkeemistä keskusteluksi "
Naisen mielestä vänkäämistä on kaikki sellainen, mistä nainen ei halua tai kykene puhumaan.
"-mies jonka vaatekaapin tärkein pukine on tuulipuku tai verkkahousut "
Pukuetuminen suoritetaan aina sään ja käyttötilanteen mukaisesti. Harvemmin on tullut ulkoiltua tumma puku päällä. Tosin naisethan eivät osaa pukeutua edes talvipakkasella. Uusavuttomuutta ja sitä, kun "pitää näyttää hyvältä" menee käytännön ja mukavuuden edelle.
"-mies joka luulee urheiluruudun olevan sama asia kuin uutiset"
Naisilla urheilua ja kuntoilua ovat shoppailu ja se, että käydään kuntosalilla "näyttäytymässä". Oma pullovesi mukaan - ja pyyhe !
"-mies joka ei osaa ostaa vaatteita itselleen vaan äiti huolehtii vielä kolmekymppisenkin"
Kuolleet harvemmin haahuilevat elävien keskuudessa, mutta harva nainen osaa täysikasvuiseksi tullessaan tulla toimeen ilman isän ja äitiliinin apua, ennen kuin löytää miehen yleiskoneeksi ja elättäjäksi.
"-mies joka ei kestä ihmisten erilaisuutta "
Miehillä tämä ominaisuus on valinnainen, mutta naisten tapauksessa ja suunnitteluvirheen johdosta erilaisuuden sietämättömyys on monella naisella täysin sisäänrakennettu ominaisuus, jota ei voi kytkeä pois päältä. Naisen mielestä kun maailma pyörii naisen ja se pillun ympärillä...
"Ja sokerina pohjalla:huumorintajuttomuus"
Siksikös naiset hakevat huumorintajuista seuraa, kun ovat itse yhtä nohevia kuin aidanseipäät. :D
Ei oikein vakuuta. Sua viedään kuin litran mittaa.
Muuten pääosin hyvä ja aggressiivinen viesti, mutta tähän täytyy puuttua:
"naiset hakevat huumorintajuista seuraa, kun ovat itse yhtä nohevia kuin aidanseipäät"
Armeijaslangin noheva ei tarkoita mitään hauskaa tyyppiä, vaan kyvykästä ja asiat hoitavaa.
Ihan sama. En ala väittelemään kanssasi koska se on turhaa. Sinulla on mielipiteesi ja minulla omani. En koe sinua niin mielenkiintoiseksi että vaivautuisin tämän enempää.
Niinhän sitä luulisi...
Tässä taas nähtiin se kuuluisa "ei kykene keskusteluun". HAH !
Mitä ihmettä horiset armeijaslangista ? Miten armeija liittyy tähän keskusteluun ? Vai eikö wikipedia-sukupolvi ymmärrä sanojen tarkoitusperiä muuten kuin netistä hakemalla ?
Etkö ymmärrä pahvi? Miksi kaikki pitäisi vääntää rautalangasta. Sulle nauretaan jo muutenkin.
Tästä viestittelystä saa poimittua mitä parhaimman esimerkin mies-tyypistä joka ei voi antaa ikinä periksi ja jonka on saatava viimeinen sana vaikka toinen on jo luovuttanut. Hyvin ärsyttävä laji. Näitä näkee varsinkin baareissa tärkeilemässä mutta onneksi ovat helposti tunnistettavissa. Katsokaapa kuka tarttuu tähän.
^^^Trolli*
*Ihminen joka on niin tylsä että hänellä ei ole muuta sanottavaa kuin räksyttää tyhjästä.
Kuin Suomen pystykorva joka haukkuu jokaisen pihan ohikulkevan auton ekasta äänestä viimeiseen ääneen.
Jos puhutaan ärsyttävästä akka-tyypistä niin itseään Millamagioiksi kutsuvat ovat loistoesimerkkejä.
ja yllättävän monet on just tollasia tylsimyksiä, joilla ei ikään kuin ole omaa persoonaa eikä omia mielenkiinnonkohteita. Eniten vihaan telkkaria,nettiä ja nalkutusta. Seurustelin sellaisen miehen kanssa.... mikään ei ala käymään enemmän hermoille kuin jokailtainen telkkarin/elokuvien huudattaminen ja sohvaperunamaisuus. Ja kaikissa muissa asioissa jauhaminen työstä, rahasta, huonekaluista. Ja päälle nalkutukset terveellisistä elämäntavoista..... ja huono seksi sängyssä. Voiko TYLSEMPÄÄ ELÄMÄÄ OLLA OLEMASSA?????? Mieluummin kuolen nuorena köyhänä renttuna kuin käyn jämptisti samassa työpaikassa, samoissa harrastuksissa, asun loppuikäni samassa talossa ja katson samaa hapannaamaa kotona.