Miehelläni on tiivis kaveriporukka lukioaikaisia kavereita, heidän yhdessäolonsa on vain jalostunut vuosien vierittyä. Myös me naiset vietämme kohtuu paljon aikaa yhdessä. Porukkaan on tullut naisia pikkuhiljaa, mielestäni mitään "ydinporukkaa" ei varsinaisesti ole. Miehiä on joku tusina, naisia vähän vähemmän. Yleensä olemme kaikki sekaisin, harvemmin tapaamme siten, että miehet keskenään ja samalla naiset keskenään. Miehet ovat kaikki kivoja, vaikka hyvinkin erilaisia. Samoin naiset. Paitsi yksi.
Kutsutaan häntä vaikka Sariksi. Sari on ollut kuvioissa muutaman vuoden ja asuu miehensä kanssa, kaikki on siis vakiintunutta jo. Joku Sarissa on sillä tavalla vastenmielistä, että kukaan kaveriporukasta ei tunnu hänestä pitävän, paitsi miehensä. Naisia tämä tuntuu haittaavan enemmän, sillä pakostakin naiset viettävät hieman enemmän aikaa keskenään esim saunottaessa, kun miehet pelaavat korttia, meikatessa jne. No naiset ehkä myös muuten herkemmin oireilevat näitä asioita.
Emme onneksi asu samalla paikkakunnalla kuin tämä pariskunta, joten näemme ehkä 12 kertaa vuodessa. Joskus puoli tuntia kerrallaan, toisinaan pe-su. Tämä siis siitä huolimatta, että olen kertonut miehelleni, että en mielelläni viettäisi aikaa kyseisen ihmisen kanssa, jonka hän kylläkin ystävällisesti huomioi (muuten näkisimme varmaan pari kertaa kuussa...). Joskus paikalla on vain muutama pariskunta, joskus taas koko n. 20 henkilön joukko. Aina sitä kuitenkin on häitä, mökkireissuja, juhannuksia jne. Tämänkertainen avautumiseni johtuu tietenkin pikkujouluista (miehet erikseen ja naiset erikseen), joihin hänet oli pakko kutsua, vaikka emme olisi halunneet.
En osaa varsinaisesti kertoa, mistä yleinen vastenmielisyys johtuu. Olen ymmärtänyt, että kaikki ovat kyllästyneitä Sariin eri syistä. Yksi sydämistyi lapsiinsa kohdistuneista arvosteluista. Useampi siitä, että Sari kohtelee lemmikkejään erittäin huonosti. Minulle ehkä vaikeinta on hänen mateleva asenteensa, liiallinen miellyttämisenhalunsa ja täydellinen miehensä tossun alla olo. Olen odottanut, että jotenkin sopeutuisimme Sariin ja hänkin meihin. Mutta joka kerta kun meillä on näitä tapaamisia, asiat tuntuvat menevän vain enemmän ja enemmän solmuun. Nyt sovimme pikkujouluista jo hyvissä ajoin ja viivyttelimme hänelle ilmoittammista, jos hänellä vaikka olisi jo muita menoja. Hänellä olikin, ystävän piti tulla kylään viikonlopuksi toiselta paikkakunnalta. Tämän hän tietenkin perui päästäkseen pilaamaan taas iltamme.
Olemme tietenkin tyhmiä, pikkusieluisia, tärkeileviä ja ilkeitä. Mielestäni kuitenkin koko porukka koostuu harvinaisen sympaattisista ja ystävällisistä ihmisistä, ja ainakin itse tulen yleisesti ottaen toimeen lähes kaikkien ihmisten kanssa. Kypsää toimintaa olisi tietysti se, että teeskentelemme nyt sitten vuodesta toiseen kaiken olevan ok ja siedämme Saria aina ja kaikkialla. Ja yritämme tehdä sen niin ystävällisesti, että hän ei huomaa. Jonka luulen olevan mahdotonta. Ainakin oma vastenmielisyyteni on niin kovaa, että en usko pystyväni kokonaan peittämään sitä. Itsekseni olen miettinyt, että jos itse olisin samassa tilanteessa, haluaisinko mieluummin tietää vai kärsiä kokoajan jonkinlaisesta epämääräisestä ulkopuolisuuden tunteesta, mutta en ole ihan varma. Mieluiten tietysti jotenkin yksissä tuumin kertoisimme Sarille tilanteesta ja toivoisimme, että hän ei enää osallistuisi ennen kuin "parantaa tapansa" tms. Mutta eihän niin sitten kuitenkaan voi tehdä (Miehelle joku miehistä on humalapäissään avautunut avovaimon ominaisuuksista, mutta tällä ei ole ollut vaikutusta, lieneekö mieskin ollut niin humalassa, että ei muista?). Voisiko hänet sitten vain yksinkertaisesti jättää kutsumatta?
Onko teidän kaveriporukoissa, kaverien poika/tyttöystävinä jne ollut vastenmielisiä henkilöitä, kuinka toimitte ja kuinka kaikki päättyi? Olen kiitollinen tarinoistanne, koska olen niin kyllästynyt omaan tilanteeseeni.
Ja koska joku kuitenkin kommentoi keskenkasvuisuudesta jne, olemme kaikki kolmekymppisiä, osa jo reilusti ylikin, ja ihan koulutettuja ja normaaleja ihmisiä. Ja tiedän, että tämä on epäkypsää ja epäreilua. Mutta minkäs teet. Ainahan voi tietysti olla menemättä näihin tapaamisiin, jos niin ärsyttää. Toistaiseksi olen valinnut säilyttää muut ystäväni.
Kutsutaan häntä vaikka Sariksi. Sari on ollut kuvioissa muutaman vuoden ja asuu miehensä kanssa, kaikki on siis vakiintunutta jo. Joku Sarissa on sillä tavalla vastenmielistä, että kukaan kaveriporukasta ei tunnu hänestä pitävän, paitsi miehensä. Naisia tämä tuntuu haittaavan enemmän, sillä pakostakin naiset viettävät hieman enemmän aikaa keskenään esim saunottaessa, kun miehet pelaavat korttia, meikatessa jne. No naiset ehkä myös muuten herkemmin oireilevat näitä asioita.
Emme onneksi asu samalla paikkakunnalla kuin tämä pariskunta, joten näemme ehkä 12 kertaa vuodessa. Joskus puoli tuntia kerrallaan, toisinaan pe-su. Tämä siis siitä huolimatta, että olen kertonut miehelleni, että en mielelläni viettäisi aikaa kyseisen ihmisen kanssa, jonka hän kylläkin ystävällisesti huomioi (muuten näkisimme varmaan pari kertaa kuussa...). Joskus paikalla on vain muutama pariskunta, joskus taas koko n. 20 henkilön joukko. Aina sitä kuitenkin on häitä, mökkireissuja, juhannuksia jne. Tämänkertainen avautumiseni johtuu tietenkin pikkujouluista (miehet erikseen ja naiset erikseen), joihin hänet oli pakko kutsua, vaikka emme olisi halunneet.
En osaa varsinaisesti kertoa, mistä yleinen vastenmielisyys johtuu. Olen ymmärtänyt, että kaikki ovat kyllästyneitä Sariin eri syistä. Yksi sydämistyi lapsiinsa kohdistuneista arvosteluista. Useampi siitä, että Sari kohtelee lemmikkejään erittäin huonosti. Minulle ehkä vaikeinta on hänen mateleva asenteensa, liiallinen miellyttämisenhalunsa ja täydellinen miehensä tossun alla olo. Olen odottanut, että jotenkin sopeutuisimme Sariin ja hänkin meihin. Mutta joka kerta kun meillä on näitä tapaamisia, asiat tuntuvat menevän vain enemmän ja enemmän solmuun. Nyt sovimme pikkujouluista jo hyvissä ajoin ja viivyttelimme hänelle ilmoittammista, jos hänellä vaikka olisi jo muita menoja. Hänellä olikin, ystävän piti tulla kylään viikonlopuksi toiselta paikkakunnalta. Tämän hän tietenkin perui päästäkseen pilaamaan taas iltamme.
Olemme tietenkin tyhmiä, pikkusieluisia, tärkeileviä ja ilkeitä. Mielestäni kuitenkin koko porukka koostuu harvinaisen sympaattisista ja ystävällisistä ihmisistä, ja ainakin itse tulen yleisesti ottaen toimeen lähes kaikkien ihmisten kanssa. Kypsää toimintaa olisi tietysti se, että teeskentelemme nyt sitten vuodesta toiseen kaiken olevan ok ja siedämme Saria aina ja kaikkialla. Ja yritämme tehdä sen niin ystävällisesti, että hän ei huomaa. Jonka luulen olevan mahdotonta. Ainakin oma vastenmielisyyteni on niin kovaa, että en usko pystyväni kokonaan peittämään sitä. Itsekseni olen miettinyt, että jos itse olisin samassa tilanteessa, haluaisinko mieluummin tietää vai kärsiä kokoajan jonkinlaisesta epämääräisestä ulkopuolisuuden tunteesta, mutta en ole ihan varma. Mieluiten tietysti jotenkin yksissä tuumin kertoisimme Sarille tilanteesta ja toivoisimme, että hän ei enää osallistuisi ennen kuin "parantaa tapansa" tms. Mutta eihän niin sitten kuitenkaan voi tehdä (Miehelle joku miehistä on humalapäissään avautunut avovaimon ominaisuuksista, mutta tällä ei ole ollut vaikutusta, lieneekö mieskin ollut niin humalassa, että ei muista?). Voisiko hänet sitten vain yksinkertaisesti jättää kutsumatta?
Onko teidän kaveriporukoissa, kaverien poika/tyttöystävinä jne ollut vastenmielisiä henkilöitä, kuinka toimitte ja kuinka kaikki päättyi? Olen kiitollinen tarinoistanne, koska olen niin kyllästynyt omaan tilanteeseeni.
Ja koska joku kuitenkin kommentoi keskenkasvuisuudesta jne, olemme kaikki kolmekymppisiä, osa jo reilusti ylikin, ja ihan koulutettuja ja normaaleja ihmisiä. Ja tiedän, että tämä on epäkypsää ja epäreilua. Mutta minkäs teet. Ainahan voi tietysti olla menemättä näihin tapaamisiin, jos niin ärsyttää. Toistaiseksi olen valinnut säilyttää muut ystäväni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En saanut viestistä useammankaan lukukerran jälkeen selkeätä kuvaa siitä, mikä siinä "Sarissa" oikein ärsyttää. Oma asenteesi taas vaikuttaa murrosikäisen kiukuttelulta. Inhoat tyyppiä (lapsellista!) mutta sitten jostain syystä (miksi??) hänet olet valmis kutsumaan mukaan. Mutta teet kyllä selväksi että oikeasti et halua häntä paikalle.
Itselläni on vain kokemuksia siitä kunka minua ei hyväksytä muiden naisten seuraan, ja siksi hengailenkin lähinnä miesten kanssa. Juuri tuon "me kaikki yhdessä ei tykätä susta, tuu nyt sit mukaan jos on pakko mut me ei kyllä haluta sua tänne" -asenteen takia. Naisporukoissahan on aina se yksi syrjitty, jota muut haukkuvat ja haluavat hänet potkia pois. Kyllä se Sarikin huomaa ettette hänestä pidä, mutta jospa hänkin on yhtä riippuvainen miehensä piireistä kuin sinä. Aika erikoista että olette aikuisia, mutta näette 12 kertaa vuodessa. Eipä tulisi edes mieleenikään nähdä omia ystäviäni (ei siis mitään puolisoni kavereiden puolisoita) noin usein. Ehkä olet äärimmäisen sosiaalinen, toisin kuin minä.
En kyllä osaa ymmärtää sinua yhtään, jokainen ihminen on omanlaisensa, ja itse aina hämmästyn kuinka aikuisetkin kiukuttelevat ja puhuvat toisista pahaa seläntakana. Itse kyllä asetun tällaisista tilanteissa sen yksinäisen puolelle.
Ainoa neuvo minkä osaan sanoa on se, että sinun tulisi hankkia ihan oikeita ystäviä, sellaisia jotka eivät liity suoraan mieheesi. Jonain päivänähän saatatte erota, ja silloin tämä porukka todennäköisesti ei enää ole kiinnostunut sinusta, hehän ovat miehesi kavereita ja niiden naisia.
Komppaan täysin ensimmäistä vastaajaa. Olen itsekin aina se ulkopuolinen nainen. Yritän olla kaikille ystävällinen, reilu ja kiva, mutta muut eivät vain pidä minusta. Olen pääni puhki yrittänyt miettiä, mistä se johtuu. Olen todella masentunut tästä tilanteesta. On niin väärin. Itse olisin hyvä ystävä ja lähden aina tosi mielelläni kaikkiin ehdotuksiin mukaan. Mutta kun itse yritän jotain järjestää, tulee vain kielteisiä vastauksia.
Olen miellyttämisenhaluinen, koska minusta tuntuu, ettei minua hyväksytä omana itsenäni. Yritän tehdä kaikkeni, että saisin hyväksyntää.
Ainut asia, minkä takia ymmärrän inhoasi, on seikka, jonka mukaan Sari kohtelee eläimiään huonosti. Miten tämä ilmenee?
Niinpä. En yhtään ihmettele, että tällainen sari, joka huomaa jäävänsä porukan ulkopuolelle yrittää korjata tilanteen miellyttämisellä. Toimisin varmaan ihan samoin. Mahtaa sitä tuntea itsensä oikein super-idiootiksi, kun on 20 ihmisen joukossa ainut, jolle pyöritellään silmiä ja kohdellaan kuin tautista. Parempi kun ymmärtäisi hävetä niin, että sulkeutuisi kotiinsa eikä enää pilaisi kenenkään muun juhlia, vai..?
Ja jos hän on miehensä tossun alla, niin miksi inho kohdistuu vain sariin, eikä hänen mieheensä yhtään? Jos sanoo jotain loukkaavaa, niin tarviiko siitäkään sitten kyräillä? Eikö voi avoimesti sanoa, että tuo oli loukkaavaa, niin toinen voisi vaikka saada mahdollisuuden pyytää anteeksi tai korjata väärinkäsityksen? Eläinten huono kohtelu on toki vastenmielistä, mutta eikö siitäkin voisi sanoa suoraan? Jos hän on miellyttämisenhaluinen, niin ehkä jopa parantaisi tapansa. Vai onko hänen rikoksensa niin suunnaton, ettei mikään, mitä hän tekee, voi enää hyvittää aiempia vääryyksiä? Onhan itse kullakin meistä eläinten kohtelussa parantamisen varaa, jos ei muuten niin välillisesti. Harva välttää tehotuotettua sikaa tai broileria ja tukee siten niiden keskitysleirimäistä kohtelua lihateollisuudessa. Pieneen virikkeettömään koppiin suljettu sika, se eläin jolta revitään kivekset irti, on muuten älykkäämpi kuin koira.
Maailmassa on mielestäni suurempia epäkohtia kuin se, että joku yrittää epätoivoisesti miellyttämällä saada kavereita. En tietenkään tunne Saria, mutta tiedän esim. tapauksen, jossa ihmisestä on tullut opiskelupiireissä aika kepoisin perustein se inhottu (->"hymyilee vain typerästi eikä osaa sanoa mitään, ja miksei se tee mitään tolle ällöttävälle ihottumalle sen käsissä?"). Voisko olla, että hän välittää miehestään niin paljon, että yrittää jo tämän mieliksi päästä sisälle kaveriporukkaan? Että hän alunperin ujona jännitti teitä, jolloin tulee helposti mokailtua ja käyttäydyttyö hölmösti ja siitä tuli noidankehä? Ei meillä kaikilla ole niin paljon sosiaalista pelisilmää, että sulautuisimme noin vain uutena isoon kaveriporukkaan. SIlti voi tuntua pirun pahalta, kun huomaa olevansa se, jota ei haluta pikkujouluihin. Eikö vähän jäykät pikkujoulut ole pientä verrattuna siihen, että tulee suljetuksi porukan ulkoupuolelle? Jos teitä on 20, niin eikö siihen joukkoon jo yksi sari välistä häviäkin.
Ymmärrän tietyllä tavalla, ettette halua loukata sanomalla suoraan negatiivisia asioita, mutta kyllä ne vaistoaa. Olisiko kuitenkin mahdollista muotoilla asiat hänelle niin, että viesti menisi perille ilman suurempaa draamaa? Eihän kaikkien kahdenkymmenen tarvitse olla mukana viemässä sanomaa, voisihan pari tyyppiä ihan rakentavasti yrittää tuoda asiat esiin ja katsoa, saadaanko asiat puhumalla selviksi. Kai hänessä sitä jotain kuitenkin on, kun kaverinne hänen kanssaan haluaa seurustella. Joistain se täytyy vain houkutella esiin, eikä näy ennen kuin pystyy luottamaan, että on porukassa hyväksytty.
No, ei ole suoranaisesti tuollaisesta kokemusta, mutta joskus ollut tilanteessa, jossa joku henkilö ei pidä toisesta, ja jos kokoonnutaan isommalla porukalla, niin kyllä sen on vähän vaikeaa. Ei niitä kokoontumisia kovin montaa kertaa jaksa. Kun on koossa iso lössi erilaisia ihmisiä, ei millään kaikilla voi kemiat natsata.
Ite aattelen niin etten jaksa viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa ei synkkaa. Valitsen ne ystävät ja menot joissa voi olla vapaunueesti oma itsensä.
Luultavasti Sari sen huomaa suhtautumisenne häneen ollain tasolla. Voisiko hänelle sen jotenkin sanoa, että teillä vaan ole tarpeeksi yhteistä, ja hän varmaan sen on itsekin vaistonnut. Tuli tuosta myös mieleen, että joskus jostaki tehdään ns syntipukki, kun se poistuu kuvioista, niin ongelmia voi alkaa ilmetä muiden ihmisten välillä. Nämä tällaisia huomioita yleisellä tasolla ihmissuhteisiin liittyen.
No joo. Olen miettinyt, onko tässä se jonkinlainen kaveripiirin ulkopuolelle sulkeminen yksissä tuumin ja joukkovoimalla tapahtunut ja vallannut sitten minutkin. Tuntuu kuitenkin, että jokaisella on tosiaan oma syynstä olla pitämättä Sarista. Jos muut suhtautuisivat häneen neutraalisti ja itse vain kokisin vastenmielisyyttä, ei tilanne olisi ollenkaan niin hankala. Silloinhan muut voisivat hyvillä mielin seurustella hänen kanssaan ja minä taasen vähän paremmalla omallatunnolla vältellä seuraa kaikin puolin. Mutta näin ei siis ole ja hänen seuransa kaatuu yhtälailla kaikkien niskaan.
Kutsumatta ei voi olla, kun kerran kaikki muut miehet ja heidän naisensa kutsutaan. Vaikka henkilökohtaisesti ehkä jättäisin kutsumatta näihin naisten keskinäisiin kemuihin, eivät porukan muut naiset tätä kehtaa tehdä.
Ja näemme näin usein, sillä aina kun käymme mieheni kotipuolessa, on siellä yhteistä ohjelmaa tällä kaveriporukalla. Mitäpä siellä muutakaan, anoppilassa telkkua katsellen :) Omia ystäviä toki on, mutta he eivät asu mieheni kotipuolessa, joten ovat poissa laskuista näinä viikonloppuina. Ja oman tilanteemme vuoksi näemme miehen kanssa arkena liian vähän, joten ei houkuttele viettää viikonloppuja hänestä erossa.
Nimimerkin "Sari" puolesta olen pahoillani. Olen itse esim. muuttanut paikkakunnalta toiselle useita kertoja ja aina uusien ja uusien ystävyyssuhteiden luominen on ollut hankalaa. Yläasteella koin myös lyhyen aikaa koulukiusaamista.
Tiedostan, että tässäkin tilanteessa on varmastikin se kierre, että yritetään miellyttää, ja sitten se jotenkin tulee esiin yli-innokkuutena, joka johtaa entistä suurempaan vastenmielisyyteen ja sitten pitää taas yrittää miellyttää jne.
Koiriaan kyseinen pariskunta kohtelee todella huonosti. Koiria potkitaan ja kuritetaan. Kerran toinen koirista olisi hukkunut, ellei mieheni olisi mennyt sitä avannosta onkimaan, ja senkin ajan omistajat vain nauroivat. Sarilla ei ole sen vertaa selkärankaa, että sanoisi miehelleen, että koiria (hänen koiriaan siis alunperin) pitää kohdella paremmin. Tässäkin hänen alistuminen ja miellyttämisenhalu tulevat esiin sairaalla tavalla, ja kieltämättä ärsyttävät minua kovasti.
Nimimerkki --- mainitsee, että ehkä Sarille voisi jotenkin ystävällisesti huomauttaa tilanteesta. Samaa olen itsekin pohtinut. Voisi aloittaa vaikka koiran kohtelusta kyselemällä, tms. Tai ehkä sanoa miehelle, että tämä on ääliö... Ja senkin voisin kommentoida, että kaikkina niinä vuosina kun olen tätä porukkaa tuntenut, ei joukossa ole ollut minkäänlaista eripuraa kuin ehkä joskus grillijonossa jotain suunsoittoa.