Mitä jos vuosien yritysten jälkeen huomaa, ettei todella ole kiinnostunut suhteesta appivanhempiin. Mitään dramatikkaa tmv. ei ole tapahtunut, mutta ns. kiltisti on käynty kyläilemässä, ollut kohtelias, jutellut normaalisti niitä näitä, mutta mieleen jäänyt aina jotenkin tyhjä olo, kun sen ihmeempää ystävyyttä välille ei lähde syntymään.
Tuleeko silloin vain olla heidän kanssaan tekemisissä edes muodollisesti ja voiko sen sanoa suoraan jos kysytään asiasta?
Puolison vuoksi voisi tietysti käydä, mutta jos itselle jää aina tyhjä olo, eikä vaikuta itseä kiinnostavan ollenkaan...miten toimisitta vastaavassa tilanteessa?
Tuleeko silloin vain olla heidän kanssaan tekemisissä edes muodollisesti ja voiko sen sanoa suoraan jos kysytään asiasta?
Puolison vuoksi voisi tietysti käydä, mutta jos itselle jää aina tyhjä olo, eikä vaikuta itseä kiinnostavan ollenkaan...miten toimisitta vastaavassa tilanteessa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puolison vuoksi käyt, niin kuin kai toivoisit hänenkin käyvän omien vanhempiesi luona. Mieti suhdetta niin päin. Muodollisuus on parasta välien ollessa etäiset tai huonot.
Pitääkö kaiken sitten olla aina sinulle niin kivaa ja mahtavaa? Voisit ajatella välillä muitakin, edes sitä omaa puolisoasi. Sinun vanhempiesi luona tietenkin vieraillaan ahkerasti? Jos miehesi toteaisi ettei aio enää vierailla sukulaistesi luona koska ei vaan kiinnosta, niin loukkaantuisitko, vai olisiko se ihan ok?
näin se menee.
Joskus appivanhemmista voi tulla ystäviä miniälle, mutta missä maailmankirjassa niin määrätään ja oletetaan, että niin PITÄÄ olla.
Ota kuules asia eteesi sellaisena kuin se tulee, ja hyväksy se. Ole tyytyväinen siihen vallitsevaan olotilaan, minkä nyt omistat, että mitään dramaattista ei ole tapahtunut.
Olette elelleet siinä tavallisessa arkipäiväisessä miniä/appivanhemmat -suhteessa.
Tottakai olet edelleen normaalissa ja kohteliaassa käytöskuviossa. Olisit umpityperä, jos nyt lähtisit vaatimaan hattarana jotain ihme ystävyyttä. He ovat miehesi vanhempia ja so what, sillä siisti ja piste.
On ihan hyvää ja normaalia pitää muodollisuudet, ne luovat turvallisuutta, ennakoivuutta, ne suojelevat teitä molempia osapuolia haavoittamasta toisianne ja mahdollistavat jatkossa suhteen ylläpidon ja kohtaamisen sukujuhlissa ym. ympyröissä.
Et ole mennyt avioon kuin miehesi kanssa. Appivanhemmat ja muut miehen sukulaiset ovat se lisuke, joka lankeaa papin aamenen mukana.
Ei heitä ole pakko rakastaa. Ystävällinen tapaaminen silloin tälöin, kuulumiset ja syntymäpäiväonnittelut tms. riittävät ihan mainiosti.
Eivät monet appivanhemmatkaan kiinny lapsiensa puolisoihin kuin omiinsa. Ei siihen ole mitään velvollisuutta edes pyrkiä. Mitä halauaisit "sanoa suoraan"? Kuka on ja mitä kysymässä?
Kun oikein mietitään, eivät omatkaan sukulaiset ole sen rakkaampia, jos he asuvat kaukana, eikä juuri koskaan tavata, ehkä vain häissä ja hautajaisissa.
Monilla ei ole sukulaisia ensinkään, eivätkä he ketään edes kaipaa. Ei ketään voi rakastaa käskystä eikä velvollisuudesta voi luoda läheisiä suhteita. Ne tunteet syntyvät itsestään.
Ei kai ole liikaa vaadittu, että olet mukana kohteliaisuuskäynneillä. Sukulaisiin on tapana pitää yhteyttä, vaikkei se niin kovin hohdokasta olisikaan. On jotku semmoiset kuin sukusiteet, jotka merkitsee kuitenkin toisille jotain. On ajateltava myös muita, ei pelkästään omaa mukavuuttaan