Olen määräaikaisesti(½ vuottta) työttömänä ja vaimoni on ottanut sellaisen asenteen, että koska minulla on aikaa, niin minun pitäisi käyttää se hänen palvelemiseen.
Hänellä ei ole ajokorttia, mutta tähän saakka hän on hyvin pärjännyt paikallisbusseilla.
Nyt hän pyytää minua koko ajan kuskaamaan milloin minnekin, usein syynä se, että hän säästäisi bussilipun hinnan! (minä maksan bensat niillä vähillä rahoilla, jotka ruoka- lainanhoito-, ym menoista jää)
Lisäksi minun pitää olla aina käytettävissä, jos hänellä tulee ongelmia esim. tietokoneen tai vieraskielisen tekstin kanssa.
Tietenkin jollain voi tulla mieleen, että olivatko asiat päinvastoin silloin, kun minä olin töissä?
Mutta eivät olleet, silloinkin minulla oli ruoanlaittovuoroni, tiskausvuoroni, jne.
Hänellä ei ole ajokorttia, mutta tähän saakka hän on hyvin pärjännyt paikallisbusseilla.
Nyt hän pyytää minua koko ajan kuskaamaan milloin minnekin, usein syynä se, että hän säästäisi bussilipun hinnan! (minä maksan bensat niillä vähillä rahoilla, jotka ruoka- lainanhoito-, ym menoista jää)
Lisäksi minun pitää olla aina käytettävissä, jos hänellä tulee ongelmia esim. tietokoneen tai vieraskielisen tekstin kanssa.
Tietenkin jollain voi tulla mieleen, että olivatko asiat päinvastoin silloin, kun minä olin töissä?
Mutta eivät olleet, silloinkin minulla oli ruoanlaittovuoroni, tiskausvuoroni, jne.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mistä teitä tossukoita riittää?laita edes hame päällesi.
pikkusormen, niin menee koko käsi. Mitä enemmän autat, sitä enemmän vaaditaan. Jossain vaiheessa täytyy alkaa jarrutella, ettei siitä tule tapa. Tottakai toista autetaan mutta sen täytyy olla molemmanpuolista.
No, toisaalta se on ihan ymmärrettävää, että sinä teet nyt enemmän kotihommia yms. kun olet kerran päivät pitkät kotona. Rajansa kaikella kuitenkin. Koitappa tehdä näitä asioita oma-aloitteisesti ja testaa onko vaimo tyytyväisempi. Sitten voit ainakin hyvällä omalla tunnolla sanoa auttaneesi etkä istuneesi vain perse kiinni sohvassa :). Olet ehkä tehnytkin jo näin. Jos olet niin voit toki nätisti muistuttaa että työttömälläkin ihmisellä on ihmisarvo.
En oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitat kun sanot, että sinun pitää olla aina käytettävissä. Siis kuka tuon voi määrätä'? Kai sinä itse olet se, joka päättää missä olet ja mitä teet?
Toki silloin kun on aikaa voi kuskina toimia ja tehdä kotitöitä mutta toisen palvelijana ei käsittääkseni kenenkään tarvitse olla, ellei itse niin halua.
Missä mahtaa olla itsetuntosi ja itsemäärämisoikeutesi? Sinun on aika ryhdistäytyä. Vaimosi on mikä on, eikä hän muutu, muutos lähtee itsestäsi.
oikeuksistasi. Sinun tehtäväsi ei ole tehdä kaikkia kotitöitä tai olla vaimon hovikuski vain koska olet työtön. Olen itsekin elänyt suhteissa, joissa se toinen puolisko olettaa kaiken kotona hoituvan kun sillä työttömällä on aikaa. Kun mun mielestä työttömällä on tärkein tehtävä hakea sitä työtä ja hakemusten tekoon ja paikkojen hakuun menee yllättävän monta tuntia päivässä.
Vaikka kuinka kotona olisi niin silti ne kotihommat pitää yhdessä hoitaa. En minäkään mikään piika ole. Joinakin päivinä jaksan ja toisina en. Aikansa motkotettiin, mutta olen totuttanut siihen, että hommat on yhteisiä siitä huolimatta että vaan toinen tuo rahaa kotiin. Kunhan itse töihin pääsen niin aion ihan kostoksi jättää kaikki kotihommat tekemättä. Katsotaan tajuaako sitten miltä se tuntui kun piti olla piikana vaikka olis ollut muutakin tekemistä. Jos ei kerran kuluja makseta yhdessä tai että olisi yhteinen tili tai olisi vanhanaikainen avioliitto, niin miksi pitäisi toisenkin työt hoitaa kotona??
se on oikeudenmukaista, että se tekee kotihommat joka on kotona, ihan ajankulukseen sitä nyt jotain tekee muuten taantuu ja tylsistyy kokonaan, jos vaan makaa ja istuu tietokoneen ääressä suomi24 palstalla kitisemässä.
Etkös voisi itsekin luopua auton käyttämisestä työttömyysaikanasi, niin säästäisit pitkän pennin? Vaimo opettaisi sinut käyttämään julkisia sujuvasti.
Kiitos vinkistä!
Voisin myydä auton lainojen lyhentämiseksi, voisin kuvitella vaimon ilmeen ;-)
teidän liitto on tiensä päässä.
Niin se vaan menee.
Naisen äykkyys ja suhteellisuudentaju on jossain eteisen maton ja lattian välissä.
Meillä muutaman kerran heitin vaimon töihin, yli 20km mutkan päähän omalta työmatkaltani, oli ennen kulkenut bussilla, hyvää hyvyyttäni vein muutaaman kerran. Kun sitten kerran en vienytkään, niin vaimo oikein tuohtui ja suuttuneena sanoi että mikset voi enää viedä häntä töihin.
Tuossa mutklittelussa ei oikeasti ollut mitään järkeä, niin paaljon mutkaa ja bensakulua, reilusti enemmän kuin mitä bensaan menee.
Jos naiselle antaa pikkusormen, niin vie koko käden.
Nainen on tyytyväisimmillän hellan ja nyrkin välissä, niin se vaan on. Itse olen koettanut kunnioittaa naista fiksuna ihmisolentona, mutta se ei valitettavasti pidä paikkaansa.
Pete, anna autosi vaimosi käyttöön. Jos ei ole korttia vaimollasi, niin kehoita häntä hankkimaan. Minä ainakin itse ajelen autolla, koska olemme sopineet, että käytämme autoa puoliksi. Heitän joskus miehen töihin hyvää hyvyyttäni "omalla vuorollani".
Tosin kyllä vaihdan renkaatkin autoon.
Meillä ainakin toimii näin.
Typerää yleistämistä...kyllä ne kuule molemmat sukupuolet osaa...
Vielä tuollekkin kurpalle muka ajokortti!!
Sinäkin joutaisit vispaan sillä munamankelilla töihin, niinku muutkin akat!
Siinäkin menny perkele rahat hukkaan, kun tuommoiselle läskiperseelle kortti hommattu!
Minä teen pätkätöitä, ja pidän itsestäänselvyytenä, että työttömyysaikoina teen kaikki kotityöt. En koe tuolloin olevani mieheni palvelija. Silloin kun olemme molemmat ansiotyössä, kotityöt hoidetaan puoliksi. Mieheni ei valita tästä järjestelystä, enkä minäkään.
Olen projektiluontoinen yrittäjä ja välillä minulla on parikin kuukautta lomaa. Ehdin silloin loistavasti hoitaa kodin, laittaa ruokaa, leipoa, silittää verhot, käydä kaupassa, pestä ikkunat, remontoida, huoltaa pyykit ja hemmotella puolisoa. Siltikin jää omaa aikaa käydä lenkillä, harrastaa ja tapailla ystäviä. Mihin sinun koko aikasi menee, ettet ehdi olla vaimolle avuksi?
mielessäni jaan asiat kolmeen kategoriaan;
1. yhteiset asiat ja työt (koti ja siihen liittyvä)
2. vaimon asiat ja työt
3. minun asiat ja työt
Nyt yritän hoitaa parhaani mukaan noita yhteisiä asioita, koska minulla on aikaa.
Mutta en ymmärrä hänen odotuksiaan, että minun pitäisi ottaa osani hänen henkilökohtaisista asioistaaan.
Vaikka itse olisin työssäoloaikana kuinka kiireinen, niin en koskaan pyytäisi häntä esim. pesemään autoa, ostamaan minulle olutta, voitelemaan suksiani, varaamaan lippua minulle lätkämatsiin, jne. Kaikki nämä asiat jättäisin tekemättä, ennenkuin pyytäisin vaimoltani apua.
Minä taas en ymmärrä ollenkaan, miksi ei kiireinen osapuoli voisi pyytää apua joutilaalta osapuolelta. Itse ainakin pesisin mieheni auton jos minulla olisi siihen enemmän aikaa. Avioliitto on nimittäin yhteinen yritys. Teidän kannattaisi varmaan asua eri osoitteissa, jos asiat kerran noin pilkun tarkkaan pitää jakaa minun ja sinun asioiksi, joihin toinen ei saa/hänen ei tarvitse osallistua.
Juuri noin!
Parisuhde on vuorovaikutusta ja AP varmaan nyt saa hepulin tästäkin tiedosta, että meillä mies jopa hieroo jalkojani iltaisin, eikä valita! Tekee sen ihan oma-aloitteisesti ja pyytämättä...se on katos sitä rakkautta. Et taida tietää siitäkään mitään..
...voit kieltäytyäkin:)
Noh..olen periaatteessa samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, paitsi minä olen "miehenpalvelija". Olen siis pätkätyöläinen ja mieheni kyllä ottaa kaiken irti asemastani. Hän ei välitä yhtään kotimme siisteydestä vaan olettaa, että minä teen kaiken yksin. Toki...ihan ymmärrettävää, että minun tulee siivota yms. enemmän, mutta aviomieheni on ottanut sellaisen "pomon" asenteen minua kohtaan, että ikäänkuin olisin hänellä töissä. Se on alkanut pikkuhiljaa vituttaa...ja olenkin tästä lähdössä vähän pidemmälle reissulle. Alkaa tulemaan mitta täyteen...
Pyydähän palkkaa, jos tuntuu, että töissä sillä olet..
Ilmoitahan sitten, kun vaimollasi tulee hieman taukoa passautukselle.
Täällä olisi pillunnuolentapaikka ja perseenkin voisit nuolla samalla, vaikutat sellaiselta, että nuoleminen sujuu sulta.