Olemme nuori pariskunta, molemmat vähän päälle parikymppisiä, lapsettomia. Olemme olleet yhdessä pian kolme vuotta, josta ollaan yhdessä asuttu pian kaksi vuotta ja kihloihinkin ehditty.
Voisi sanoa, ettei suhteemme todellakaan ole ollut mistään helpoimmasta päästä. Alkuaikoina riitelimme miehen tupakoinnin takia, jonka kuitenkin nykyään hyväksyn. Sen jälkeen on tullut miehen osalta masennusta, paniikkihöiriötä, peliongelmaa, ylivelkaantumista, rahan varastamista läheisiltään, humalassa ajamista ja kortin menettämistä, huumekokeiluja... Minun osaltani mustasukkaisuutta ja väkivaltaista käytöstä.
Olimme yhdessä vaiheessa jo eronpartaalla, kunnes kävin lääkärissä ja sain selville, että sairastan endometrioosia, joka on siis lapsettomuuden yleisimpiä aiheuttajia. Kyseessä on vielä vähän vaikeampi tapaus. Olin leikkauksessa, jossa säästyi 2/3 munasarjoista, mutta toinen munajohdin tuhoutui. Lääkärin ohje oli kärjistettynä, että jos joskus haluan lapsia, tulisi minun nyt ryhtyä tuumasta toimeen. Tässä vaiheessa jouduin alkaa miettiä parisuhdetta uudemman kerran.
Rakastamme mieheni kanssa toisiamme kaikesta huolimatta erittäin paljon ja viihdymme toistemme seurassa hyvin. Mies on hakenut apua masennukseena, paniikkihäiriöön sekä peliongelmaansa, ja saanut peliongelman joten kuten hallintaan. Luottotiedot häneltä on mennyt, joten ei ole saanut uusia lainojakaan enää, ja entisiä makselee pikkuhiljaa. Huumekokeilut on tiettävästi lopettanut kokonaan, olen jopa teettänyt hänellä huumetestin vähän aikaa sitten. Huumekokeilut siis lähtivät siitä, kun hän sai paniikkihäiriöönsä rauhoittavia ja hänellä kasvoi niihin toleranssi. Hasiksen polttelua pahemmasta ei kuitenkaan onneksi ole kyse, ja tätäkin tapahtui hänen kertomansa mukaan "vain" pari kertaa. Minäkin olen hakenut ja saanut apua väkivaltaiseen käytökseen.
Lapset ja perheenperustaminen ovat aina olleet sekä minun että mieheni elämän tärkein päämäärä, enkä tiedä, mikä merkitys elämälläni olisi, jollen omaa perhettä saisi joskus perustaa. Olen hoitanut lapsia koko elämäni ja olen lastenhoitaja ammatiltanikin. Lapset ja lasten hyvinvointi ovat minulle tärkeintä elämässä. Perheenperustaminen meillä oli molemmilla suunnitelmissa jo nuorella iällä ennenkuin sairaudesta olin edes saanut tietää. Mieheni tuntuu muuten niin minulle oikealta, jos vain alkaisi ottaa vähän vastuuta ja pääsisi irti ongelmistaan. Ehkä lapsi toisi hänelle motivaatiota alkaa ottaa vähän vastuuta. Tiedän kuitenkin, että se on naiivi ajatus, sillä oletettavasti hänen masennuksensa vain pahenisi, kun tulisi vielä kolmas ihminen tähän taloon huolehdittavaksi.
Päätöksen olemme oikeastaan jo tehneet, eli suunnitelmissa on alkaa yrittämään lasta heti, kun se vain on mahdollista. Halusin kuitenkin jakaa tämän kokemuksen siitä, kun joutuu punnitsemaan asioita tällä tavalla ja miettimään, kuinka tärkeä se oma lapsi on. Olisi myös kiva saada kuulla ajatuksia tilanteestamme, ja keinoja ongelmien selvittämiseksi.
On mahdollista, että joutuisin kantaa lapsesta vastuun suurimmaksi osaksi yksin, mutta olen siihen valmis sillä ehdolla, että saisin joskus toteuttaa elämäni suurimman ja tärkeimmän unelman. Apua en pelkää hakea, jos siihen joskus tulee tarvetta. Ja uskokaa tai älkää, mutta tätä on kyllä harkittu ja puntaroitu jo pitkän aikaa.
Voisi sanoa, ettei suhteemme todellakaan ole ollut mistään helpoimmasta päästä. Alkuaikoina riitelimme miehen tupakoinnin takia, jonka kuitenkin nykyään hyväksyn. Sen jälkeen on tullut miehen osalta masennusta, paniikkihöiriötä, peliongelmaa, ylivelkaantumista, rahan varastamista läheisiltään, humalassa ajamista ja kortin menettämistä, huumekokeiluja... Minun osaltani mustasukkaisuutta ja väkivaltaista käytöstä.
Olimme yhdessä vaiheessa jo eronpartaalla, kunnes kävin lääkärissä ja sain selville, että sairastan endometrioosia, joka on siis lapsettomuuden yleisimpiä aiheuttajia. Kyseessä on vielä vähän vaikeampi tapaus. Olin leikkauksessa, jossa säästyi 2/3 munasarjoista, mutta toinen munajohdin tuhoutui. Lääkärin ohje oli kärjistettynä, että jos joskus haluan lapsia, tulisi minun nyt ryhtyä tuumasta toimeen. Tässä vaiheessa jouduin alkaa miettiä parisuhdetta uudemman kerran.
Rakastamme mieheni kanssa toisiamme kaikesta huolimatta erittäin paljon ja viihdymme toistemme seurassa hyvin. Mies on hakenut apua masennukseena, paniikkihäiriöön sekä peliongelmaansa, ja saanut peliongelman joten kuten hallintaan. Luottotiedot häneltä on mennyt, joten ei ole saanut uusia lainojakaan enää, ja entisiä makselee pikkuhiljaa. Huumekokeilut on tiettävästi lopettanut kokonaan, olen jopa teettänyt hänellä huumetestin vähän aikaa sitten. Huumekokeilut siis lähtivät siitä, kun hän sai paniikkihäiriöönsä rauhoittavia ja hänellä kasvoi niihin toleranssi. Hasiksen polttelua pahemmasta ei kuitenkaan onneksi ole kyse, ja tätäkin tapahtui hänen kertomansa mukaan "vain" pari kertaa. Minäkin olen hakenut ja saanut apua väkivaltaiseen käytökseen.
Lapset ja perheenperustaminen ovat aina olleet sekä minun että mieheni elämän tärkein päämäärä, enkä tiedä, mikä merkitys elämälläni olisi, jollen omaa perhettä saisi joskus perustaa. Olen hoitanut lapsia koko elämäni ja olen lastenhoitaja ammatiltanikin. Lapset ja lasten hyvinvointi ovat minulle tärkeintä elämässä. Perheenperustaminen meillä oli molemmilla suunnitelmissa jo nuorella iällä ennenkuin sairaudesta olin edes saanut tietää. Mieheni tuntuu muuten niin minulle oikealta, jos vain alkaisi ottaa vähän vastuuta ja pääsisi irti ongelmistaan. Ehkä lapsi toisi hänelle motivaatiota alkaa ottaa vähän vastuuta. Tiedän kuitenkin, että se on naiivi ajatus, sillä oletettavasti hänen masennuksensa vain pahenisi, kun tulisi vielä kolmas ihminen tähän taloon huolehdittavaksi.
Päätöksen olemme oikeastaan jo tehneet, eli suunnitelmissa on alkaa yrittämään lasta heti, kun se vain on mahdollista. Halusin kuitenkin jakaa tämän kokemuksen siitä, kun joutuu punnitsemaan asioita tällä tavalla ja miettimään, kuinka tärkeä se oma lapsi on. Olisi myös kiva saada kuulla ajatuksia tilanteestamme, ja keinoja ongelmien selvittämiseksi.
On mahdollista, että joutuisin kantaa lapsesta vastuun suurimmaksi osaksi yksin, mutta olen siihen valmis sillä ehdolla, että saisin joskus toteuttaa elämäni suurimman ja tärkeimmän unelman. Apua en pelkää hakea, jos siihen joskus tulee tarvetta. Ja uskokaa tai älkää, mutta tätä on kyllä harkittu ja puntaroitu jo pitkän aikaa.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Hei !!! itse tulin äidiksi 35-vuotiaana, hyvin vaikeassa elämäntilanteessa, ja se oli vaikeaa... olin melkein aina yksin...lapsi sairasteli, itki öisin jne jne olin todella väsynyt.... sinä olet tosi nuori vielä, ja suhteesi kuulostaa aika hankalalta ? ! mitä jos odottaisi vielä .... voi tulla äidiksi myöhemminkin.... 5 vuotta elämästäsi ei ole paljoa.... näät mihin teidän suhde menee, ja muuttuu..... suosittelen !!!!
ja kiitos paljon ymmärtäväisestä vastauksestasi. Olin varma, että saisin kauheat haukut niskaani jo pelkän ikäni puolesta, parisuhdetilanteesta puhumattakaan. Sopiiko kysyä, millä tavalla vaikeassa elämäntilanteessa sinä tulit äidiksi?
Sehän olisi ratkaisu kaikkeen, jos voisin vielä odottaa, mutta lääkäri todellakin oli sitä mieltä, ettei minun kannata odottaa enää kauaa, mikäli haluan joskus saada omia lapsia. Endometrioosi oli sen verran ärhäkkä minun kohdallani. On tietenkin mahdollista, että saisinkin lapsia myöhemminkin, mutten taida uskaltaa ottaa sitä riskiä. Ongelmamme kuulostavat tosiaan varmasti todella hiukeilta, ja sitä ne onkin silloin kuin niitä esiintyy. Ongelmat, joista kerroin, ovat kuitenkin vain ääripäitä, joita on silloin tällöin tullut esille. Suurimmaksi osaksi arkemme sujuu kuitenkin ihan ok, välillä huonommin ja välillä paremmin.
On todellakin mahdollista, että joutuisin joskus kantaa lapsestamme vastuun ihan yksin, mutta olen ajatellut, että pärjääväthän yksinhuoltajatkin lastensa kanssa ja minä olen sentään vielä nuori, mistä syystä minulla on voimavarojakin vielä paljon. Tekeväthän monet naiset lapsia ihan yksinäänkin.
Otan kuitenkin mielelläni kaikenlaiset mielipiteet, ajatukset ja ohjeet vastaan, eihän tässä vielä olla varsinaiseen yritykseen ryhdytty.
Miehessäni on kuitenkin hyvin paljon hyviäkin puolia, paljon sellaista, mitä nimenomaan mieheltä haluan. Olen monesti miettinyt, että helpottaisiko se oikeastaan vaihtamalla?
Jos minä olisin sinä. Tekisin lapsen, jos se miehellesi on ok. MInä ite haluan lapsia todella paljon ja aion niitä hankkia myös. Vaikka tilanteenne on vaikea niin ajattele asiaa niin, että jos päätätte siirtää asian myöhemmäksi esim. parilla vuodella ennen kuin alatte yrittää niin sitten ei onnistukkaan. Minä ottaisin sen riskin, että jättäisin ehkäisyn pois ja jos raskaaksi tulisin niin toivoisin parasta. Vaikka suhteellenne voi käydä mitä vain niin, jos elämässä on tietty päämäärä kannattaa siitä pitää kiiinni.
Tietenkin olisi hyvä, että lapsi saisi kasvaa tasapainoisessa ympäristössä, mutta ymmärrän sinua koska minulla tässä elämässä on yksi tavoite ja se on tulla äidiksi :)
Oli sitten missä suhteessa tahansa tilanteet voi aina muuttua. Tällä hetkellä maailman tasapainoisin ihminen ja täydellisin voi joidenkin asioiden takia muuttua masentuneeksi ja vaikka alkoholistiks milloin tahansa.
Uskon, että halusi saada lapsia on niin suuri, että kannattaa kuunnella lääkäriä. Uskon myös että olet todella valmis kasvattamaan lapsen vaikka yksinhuoltajana vaikka sekään tuskin helppoa on.
Toivon teillle kaikkea hyvää ja miehellesi voimia "parantumiseen" .
myös sinulle ymmärtäväisestä vastauksestasi. Täytyy sanoa, että kirjoitit niin liikuttavasti, että sait aivan kyyneleet silmiini. Vaikka olen päätökseni jo tehnytkin, tuntuu silti hyvälle saada kannustavaa palautetta tällaisessakin tilanteessa. Minulla ei todellakaan ole koskaan ollut muuta niin tärkeää päämäärää elämässä kuin tulla joskus äidiksi. Olen aina tiennyt, että se on minun elämäntyöni.
Vaikka et tätä kuuntelisikaan niin sanonpa nyt kummiskin. Se että koet et miehessäs ja teidän suhteessa on jo nyt noin paljon vinksallaan niin ei siihen lapsen saanti tule kyllä auttamaan yhtään. Itselläni oli joskus vähän sama tilanne ku sulla ei siis samalla tavalla mut siis kuitenkin ongelma oli se et me ei kyl tultu kovin hyvin toimeen mun miehen kans. Siis alkuun hän oli mitä ihanin ja kaikki tuntui olevan pelkkää ruusuilla tanssimista kunnes se arki koitti ja siinä ruususen vaiheessa mentiin jo suunä päänä kihlohinkin ajatellen ja tuntien et tää on se mulle oikea ja mies jo kovasti toivoi perheenlisäystäkin. No, itsekin sen muutamaan kertaan pähkäilin niin et voishan tuo perheenlisäys auttaa meitä kun alko tuo alamäki ja toisaalta jo sulattelin sitä ajatusta et se lapsi me ku tehdään niin sitte kaikki muuttuu hyväksi. No, onneksi en vielä siinä vaiheessa lähtenyt tuumasta toimeen vaan aattelin vielä odottaa vähän aikaa sillä oltiin vielä todella nuoria. Tai no, mie olin mies jo mua kuitenkin 8 vuotta vanhempi. No, alko tulla ongelmia ja puhuttiin aina hirveesti asioista, mies lupas muuttaa tapansa paremmaks ja mä uskoin. Siis kyse oli miehen rahankäytöstä. Kunnes oltiin jo sopimassa yhteen muutot ym ja satuinkin kerran näkemään hänen luonaan kun kävin TAAS maksamattomat vuokrat ja sen lisäks oli ottanut vielä pikavippilainaa jotain pari tonnii..ja siis hom! TYÖTÖN! Niin siinä vaiheessa tein päätökseni että kun ei kerran mistään sopimuksista voi pitää kiinni niin ei tässä mikään enää auta. Ja jälleen mies vaan lupas parantaa tapansa kunhan vaan en jätä häntä!
Niin että tuskinpa se teidän parisuhde siitä paremmaks muuttuu ainakaan lapsen saannin jälkeen, päinvastoin. Se tilanne tulee vaan pahenemaan entisestään ja sittenpä oot totaalisen nalkissa siihen mieheen jos sen kans viel lapsen teet! Ei todellakaan tule toimimaan tuo teidän suhde, ei sitten millään ja tuskin nyt ihan välttämättä haluat ehdoin tahdoin yh:ksi, eikös oo lapsen oikeuksien mukaista et hänellä on myös isä huolehtimassa siitä eikä vaan äiti pelkästään? Sanoisin ihan suoraan et olet kyll todella itsekäs jos tuohon tilanteeseen lapsia alat tekemään. Siis aina voi joutua yh:ksi mut on se nyt vähän eri jos tieten tahtoen hankkiutuu tuollaisessa tilanteessa raskaaksi..! Ja entäs sitte tämä sun väkivaltaisuus?? Onko mitään takeita ettet KOSKAAN, vaikka olisit miten väsynyt ja kiukkuinen, vahingossakaan lyö sitä lapsiparkaa?? Sillä yleensä väkivaltainen äiti lyö kyllä ennenpitkää jossain vaiheessa lastaankin, näin se vaan on. Ja tiedäthän mitä siitä sitten seuraa?
Ja en nyt ihan usko et lääkäris on tuota tarkoittanut et just tuon miehen kanssa pitäis alkaa heti lasta tekemään?? Kerroitko hänelle edes teidän suhteen tilasta ja omasta väkivaltaisuudestasi? Noistakin asioista kannattaa kyllä puhua lääkärille avoimesti.. siis kyllähän endometrioosia sairastavat voivat lapsia saada, toki ei välttämättä luomuna mutta sie tuut saamaan lapsettomuus hoitoihin lähetteen tuolla sairaudella se on ihan varma ja sieltä kautta saat varmasti sen lapsen kunhan et sitä nyt aseta tuohon tilanteeseen! Mieti miltä siitä lapsesta tuntuu jos se tuommoiseen tilanteeseen tehdään? Onko sillä vakaa ja rakastava kasvualusta? Entä kun sinä väsyt, miten käy lapselle? Pystyykö silloin lapsi luottamaan siihen et joku hänestä kantaa vastuun ja huolehtii hänestä? Jaksatko todella yksin kun nytkin olet jo noin tasapainottomassa tilassa? Sillä ei se lapsen kasvattaminen/hoitaminen niin kovin helppoa kylläkään ole.
Kannattaisi nyt oikeasti alkaa todella miettimään et tätäkö haluan tarjota lapselleni, tähänkö sillä on oikeus eikä parempaan? Ja kannattais varmaan ensin sinunkin hoitaa itsesi terveeksi ja tasapainoiseksi ja sitten sitä lasta miettimään. Sillä mikään suhde ei parane lapsen myötä, päinvastoin kyllä sinäkin sen nyt varmaan tiedät?? Etsi itsellesi kunnon mies, rakastu oikeasti ja koe mitä se OIKEA rakkaus todella on, tee se lapsi rakkaudesta puolisoosi ja nauti siitä äitiydestä täysillä eikä noin et tehdään jonkin sairauden takia todella erittäin huonoon suhteeseen jossa moelmmat voivat todella pahoin, niin tulee lapsesikin voimaan, ikävä kyllä jos tuohon suhteeseen lapsen teet! Lapsen kuuluu saada olla rakastettu, haluttu eikä suhteen parantaja tai sairauden takia tehty!
Tietysti olet jo päätöksesi tehnyt mutta toivon todella että harkitset vielä! Nää ei oo mitään leikin asioita!!
Eikä tässä tarkoituseni ole haukkua, ymmärrän kyllä miltä susta tuntuu jos on pelko ettei voi saada lasta myöhemmin mut kai se lääkäri kertoi sulle lapsettomuus hoitojen tuloksista nykypäivänä? Juuri endometrioosia sairastavat niihin pääseekin helpolla sairautensa takia ja kyllä nekin naiset sieltä vaan ovat lapsen saaneet ennemmin tai myöhemmin..ja kunnalliselle pääseet hoitoihin ettei se rahakaan siinä voi olla este. Mieti nyt hyvä ihminen, mieti kaksi kertaa ja nimenomaan sen lapsen kannalta!
ja kiitos sinullekin asiallisesta ja kattavasta vastauksestasi. On hyvä saada kuulla myös toista näkökulmaa, vaikka onkin näitä asioita tullut itsekseen ja yhdessä miehen kanssa puitua monestakin näkökulmasta.
En todellakaan oleta, että lapsen saanti parantaisi suhteemme, se jos mikä olisi minun mielestäni naiivi ajatus. Kerroin aloituksessa, että niinkin voi käydä, mutten totta puhuen todellakaan usko siihen itse, että lapsi pelastaisi suhteemme. Se ei siis todellakaan ole mikään syy suhteemme pelastamiseksi. Olen myös varautunut siihen, että joutuisin joskus kantaa lapsesta vastuun yksin. Toivon kuitenkin, etten siihen tilanteeseen joudu. Mieheni tuntuu kuitenkin olevan itsekin hyvin sitoutunut tähän asiaan, ja perheenperustaminen meillä oli suunnitelmissa lähiaikoina jo ennenkuin olin sairaudestani saanut edes tietä. Tosin juuri näiden ongelmiemme vuoksi lykkäsin ja lykkäsin koko ajan sitä varsinaista toimeen ryhtymistä. Silloin ongelmamme oli kyllä paljon pahempiakin, minä makasin monena päivänä lattialla rääkymässä, kun mieheni oli saanut pikavippilaskun ja läksin tuttaville pariksi yöksi. Nykyään ongelmamme eivät kuitenkaan ole enää samaa luokkaa, koska olen jonkin verran koko ajan varautunut siihen, että mieheni mokaa taas jollain tavalla. Kuten kerroin, olen myös hakenut tuohon väkivaltaiseen käytökseeni apua, ja siitä oli apua. Jos väkivaltaista käytöstä alkaa osaltani edelleen ilmetä, haen siihen uudelleen apua.
Lääkäri ei sanonut, että minun pitäisi juuri tämän miehen kanssa lapsia tehdä. Mutta en taida uskaltaa ottaa sitä riskiä, että jätän mieheni, menee ainakin vuosi ennenkuin pääsen hänestä yli, menee aikaa löytää uusi, menee ainakin kaksi vuotta aikaa ennenkuin voin sanoa tuntevani tämän miehen, ja sitten saankin selville, ettei hänkään ole minulle sopiva mies. Ennen pitkää vuodet olisi kuluneet ja lapsen saanti mahdollisuuteni menneet siinä samalla. Olen melko kyyninen asian suhteen, mutta sen verran tärkeä päämäärä tuo lapsensaanti minulle on. Elämälläni ei olisi mitään merkitystä, jos saisin tietää, etten voi saada lapsia. Olen haaveillut siitä pikkutytöstä asti. Suunnitellut nimiä, haaveillut lapsen yrittämisestä, positiivisen raskaustestin tekemisestä, raskausajasta, synnyttämisestä, vauva-ajasta, pikkulapsiajasta, kouluikä-ajasta, teini-ikäajasta, nuoren itsenäistymisestä... Olen käynyt niin monia asioita mielessäni läpi, ja haluan kokea tuon kaiken itse. Myönnän itsekin, että se on vähän itsekästä, mutta minä yrittäisin pitää lapsestani niin hyvää huolta kuin vain voin. Ja mihin tässä elämässä pääsisikään, jollei olisi vähän itsekäs. Käyhän lukemassa vähän tuota Lapsettomuus -palstaa, niin huomaat, ettei se lapsensaanti niillä lapsettomilla nykyaikaisista hoidoista huolimatta kovin helppoa ole. Enkä sanoisi, että elän tasapainottomassa tilanteessa, sillä itse voin ihan hyvin, ja parisuhdearki rullaa yleensä hyvin silloin tällöin tulevia konflikteja lukuunottamatta. Nuo konfliktit ovat kuitenkin jo tähän mennessä vähentyneet ja toivon, että ne vähenee edelleen ja loppuisi kokonaan. Ehkä tuo mieskin tuosta muutaman vuoden päästä aikuistuu.
Emmekä todellakaan tee lasta vain sen vuoksi, että sain kuulla sairaudesta. Kuten kerroin, meillä oli se suunnitelmissa jo aikaisemmin. Minä rakastan miestäni ja hän rakastaa minua, ei tässä minkään lapsensaannin takia ainoastaan toistemme kanssa eletä. Minä haluan lapselleni nimenomaan tuon ihmisen geenit, ja hän haluaa lapselleen minun geenit. Me haluamme jakaa elämän ja lapsen saannin nimen omaan toistemme kanssa. Ainoastaan tilanne ei ole ehkä mikään paras mahdollinen, mutta emme voi kun tehdä parhaamme.
Hei !!! Mun tilanne kun tulin raskaaksi oli tosiaan aika hankala... lapsen isä joi paljon, ja kohteli minua aika kurjasti... ei auttanut kotitöissä koskaan, ja olin oikeasti tosi loppu... itkeskelin vauvan kanssa... mies oli vielä raisutöissä, joten paljon pois kotoa.... Me olemme sittemmin eronneet, en pystynyt elämään hänen kanssa, koska hän ei ollut osa perhettä... hän vain kävi kotona syömässä valmiista pöydästä, ja halusi tietysti seksiä... Sinun tilanne on kyllä aika kinnkkinen... tuo endometrioosi on ikävä vaiva.... ja mitä vaihtamiseen tulee, no nykyään olen ihanan miehen kanssa, joka on elämäni mies !!!! joten voin sanoa, että se voi parantua vaihtamalla ??? jokaisen täytyy se asia pohtia ihan itse.... voimia sinulle !!!!
Minun tilanteeni eroaa kuitenkin aika suurelta osin sinun tuolloisesta tilanteestasi. Mieheni käy ulkona harvoin, ja kotonakaan harvoin ottaa paria saunakaljaa ym. Hän myös kohtelee minua henkilökohtaisesti hyvin. Hän myös tekee kotitöitä mukisematta, esim. ruoan laittaa meillä aina. Kuten saatamme huomata, kaikissa meissä on ne omat hyvät ja huonot puolet. Joillakin niitä hyviä ja huonoja puolia on vähän tasaisemmin, joillakin on paljon hyvin huonoja puolia ja paljon erittäin hyvä puolia. Tiedä sitten, kumpi on parempi asia, ehkä kuitenkin se tasaisempi vaihtoehto...? Oikeastaan ne ovat siis vain ne miehen henk. kohtaiset ongelmat, jotka pitäisi saada hallintaan.
antaisin varmaankin itse lapselle mahdollisuuden tulla jos on tullakseen. Tietystikin sillä oletuksella, että mies on asiasta samaa mieltä. Olet mielestäni ajatellut asiaa realistisesti ja ymmärrät, että parisuhde joutuu varmasti koetukselle mahdollisen raskauden ja vauvavuoden aikana. Olet myös valmis ottamaan vastuun lapsesta jos eroatte. Ei elämässä tule ehkä koskaan sopivaa tilaisuutta muutenkaan lapsen hankkimiseen ja vaikka tilanne olisi kuinka hyvä, voi toiselle vanhemmalle tapahtua jotain ja silloin vastuu lapsesta jää vain toiselle vanhemmalle.
Ja toisaalta, jos tulet siihen tulokseen, että et halua tämän ihmisen kanssa perhettä perustaa nyt etkä myöhemmin niin päätöksiä suhteen jatkumisesta kannattaa alkaa miettimään myös.
ja kiitos vastauksestasi. On hyvä saada monenlaisia näkökulmia asiaan, ja joutua itsekin pohtimaan asiaa monesta näkökulmasta.
Mieheni on todellakin asiasta samaa mieltä, oikeastaan hän on "kärsinyt" vauvakuumeesta jo minua pidemmän aikaa ja haluaisi kovasti lapsen ja kuulemma nimenomaan minun kanssani. Olen todellakin joutunut miettimään asiaa realistisesti, enkä vain katsonut vaaleanpunaisten lasien läpi. Meidän suhdettakin on koeteltu sen verran, etten ihan pienestä säikähdä, kun ongelmia tulee eteen. Se on totta, että jos aina vaan odottaa sitä täydellistä tilannetta perheenlisäykselle, saa pian huomata, ettei sitä tilannetta tullut koskaan.
Siis poinntihan tässä on juuri se, et tuo teidän suhde on kaikkea muuta kuin hyvä aiankin mitä nyt tuossa alussa oot tilanteestanne kertonut. Ja voin sanoa omalta kohdalta, et aina kun edellinen suhde on mullakin päättynyt oon pelännyt ihan hirveesti et sitä uutta ei enää löydy ja en enää koskaan löydä elämäni oikeaa rakkautta..
Vaan kuinkas sitten kävikään: tutustuin todella ihanaan, romanttiseen söpöön ja vaikka mitä muuta vielä mieheen tuossa puoltoista vuotta sitten ja se oli todellakin rakkautta ensi silmäyksellä! Siinä kuule katos samalta seisomalta kaikki pelot et tulen jäämään yksin loppuelämäkseni ja nykyään asutaan jo yhdessä ja lastakin ollaan jo yrittämässä. Eli kyllä sanoisin sulle et tuo ei pidä paikkaansa et vaihtamlla ei paranis, nimeomaan paranee eikä kenenkään kuulu jäädä huonoon suhteeseen sillä vaikka sitä kuinka selittelet nytten niin nuo teidän ongelmat on kuitenkin niin syvällä ja ne on kuitenkin sen verran pahoja et ei tuo teijän suhde tule millään toimimaan! Ja sit ku se lapsi ei välttämättä ole aina helppo, se voi huutaa(koliikki) vuorokaudet putkeensa ja entäs sitte ku mies lähtee siitä ku ei enää kestä esim.lapsen jatkuvaa huutamista? Sillä mä tunnen yhden pariskunnan jotka ovat niin rakastuneita toisiinsa ja sit ku syntyikin koliikki vauva siihen mukaan ni nykyään ne kommentit on ollu hänellä, et hermot on molemmilla kireellä, tiuskii toisilleen jatkuvasti ym ym..kun ei yksinkertaisesti saa nukuttua tarpeeks ja just noissa tilanteissa se ennenkaikkea tasapainoinen ja todella rakastava, hyvä suhde on avainsana! Sillä tuossa tilanteessa mikä teillä on niin voisin sanoa et teillä tuossa tilanteessa homma karkaa käsistä ja siinä jäät sitten taas yksin huutamaan ja rääkymään sinne lattialle miehes perään ja mitäs sitte?? Sitäkö sä todella, oikeasti haluat elämältä? Eikä siihen tarvita montaa vuotta et pääset tilanteeseen jossa saat jo lapsen tehdä uuden kumppanin kanssa, miehet on lopulta aikas lailla vauvakuumeisia kummiskin ku se oikea vaan osuu kohdalle. :)
Että sä et todella halua tuntea sitä tunnetta kun kaks ihmistä rakastaa toisiaan yli kaiken, siinä ei turhista riidellä eikä nyrkit heilu ja asiat selvitetään puhumalla ja niin että rakkaus vaan vahvistuu koko ajan. Voin sanoa et teet jo itseäsi kohtaan väärin jos et anna itselles edes mahdollisuutta tuntea mitä se tasapainoinen, rakstava suhde on missä ei huudeta toisille eikä nyrkkejä heilutella.
Ja onhan se lapsellekin ihan eri asia syntyä sellaisen perheeseen missä molemmat vanhemmat ovat tasapainoisessa tilanteessa, rakastavat toisiaan yli kaiken ja se lapsi oppii myös silloin mitä aito ja oikea rakkaus on. :) se ei ole toisen väärin kohtelua, se ei ole nyrkkien heiluttelua, se on sopusointuista yhteiseloa pienine pikku ihanuuksineen päivästä toiseen. Kun saa joka päivä toiselta sen halin ennenku lähtee töihin, suukon ku tulee töistä, ku väsyneenä töistä kotiin tullessa toinen tuo tyynyn ja peiton sohvalle ja peittelee sut peiton alle ja sammuttaa ylimääräiset valot et saat levätä rauhassa, kun väsyneenä oot ollu unten mailla ni toinen onkin tehny kotona jo ruoat ja laittanut pyykit koneeseen, imuroinut ja tiskannut ja ku heräät ni saat mennä suoraan pöytään syömään..noista pienistä mutta niin suurista asioista rakkaus syntyy. :)
Eikä tuo kommentti mitä sanoi et odotat et miehes mokaa taas jollain tapaa ainakaan ole mikään positiivinen asia. SÄhän ikäänkuin koko ajan odotat millo niitä ongelmia taas tulee eteen ja näinhän sen ei kuulu olla. Ei kunnollisessa parisuhteessa toimita toisen selän takana, vaan yhdessä puhutaan jos on jotain ongelmia esim.taloudellisia ja yhdessä niistä ylikin päästään. :) ei oo hyvä tilenne ei ja mä todellakin sanon vielä et mieti vielä kymmenen kertaa ennenku tohon lähdet. Sillä se sulle oikee kumppani voi olla oven takana odottamassa vaan tilaisuutta millo pääsee osottaa sulle mitä sen oikeen rakkauden kuuluu olla. Sen ei kuulu olla tuota et jo tuossa vaiheessa oot sopeutunut siihen et tulet elämään sen lapsen kassa kahdestaan, ei todellakaan!
Ja noista hoidoista vielä sen verran et oonpa kuullu hyvinkin paljon noista asioista ja kyllä niissä ennenpitkää kummiskin se plussa on raskaustestiin tullut. Vaikka voihan olla et teillekin se menee niin pitkälle et joudutte menemään hoitoihin saakka eihän sen lapsen saaminen edes ole sulle mikään itsestään selvyys mut toivon et siinä ajassa ajattelet vielä asiaa uudemman kerran et tämänkö miehen kanssa sitä todella haluan??
ja kiitos sinullekin kattavasta vastauksestasi. Se sai minut miettimään asioita. Kaikkea et kuitenkaan ollut käsittänyt oikein suhteestamme.
Meidän suhteen jatkuuvudulle ei ole syynä se, ettenkö löytäisi uutta puolisoa itselleni. Pärjään hyvin yksinkin, mikäli niin kävisikin.. Kerroinkin jo tuossa aikaisemmin, että en voi ottaa sitä riskiä, että siihen menisi liikaa aikaa.
Miehessäni on myös paljon hyviä puolia, ja voinkin kertoa niistä vähän, ettette aivan saisi hänestä hirviön kuvaa. Mieheni palvoo minua, eikä vaihtaisi minua keneenkään (ainakaan näillä näkymin). Hän on taitava tekemään ruokaa, ja tekeekin sen meillä lähes aina. Hän on eläinrakas, ja arvostaa nuorena perheellistymistä. Hän on pelastanutkin meille ties minkälaisia eläimiä luonnosta hoivaansa. Hänellä on myös haaveissa lähihoitajan ura (jopa lääkärin). Sanomme monta kertaa päivässä rakastavamme toisiamme ja annamme aina pusut ja halit sun muut, kun toinen lähtee jonnekin. Hän huomio minua pienillä asioilla, ihan samanlaisilla, joista tuossa vastauksessasi kerroitkin. Tuo minulle esim. peiton ja tyynyn sohvalle, kun olen illalla väsynyt. Yleisillä paikoilla, kuten kylässä ollessamme en tykkää näyttää hellyydenosoituksia, mutta täällä kotona kahdestaan ollessamme niitä kyllä teemme.
Olen samaa mieltä, ettei ole positiivinen asia, että olen koko ajan varautunut mieheni mokaamiseen. Toivon kuitenkin, että jonain päivänä minun ei enää tarvisi olla siihen varautunut. Yritän ymmärtää miestäni, koska hän on sairas. Toivottavasti tämä sairaus jonain päivänä helpottaisi, kun hän löytää oikeanlaisen lääkkeen.
Kerroit, että olet tutustunut tuohon mieheesi puolisentoista vuotta sitten. Se on aika lyhyt aikamsuoraan sanottuna. Kenties teillä riittää sitä alkuhuumaa vielä sen verran, ettet ole niitä huonoja puolia miehessäsi vielä nähnytkään. Väitän kuitenkin, että niitä kaikista löytyy. Noin lyhyen ajan jälkeen minäkin taisin puhua miehestäni samaan malliin. Tunnut katsovan parisuhteita nyt aika vaaleanpunaisten lasien läpi, tai sitten minulta on todellakin jäänyt jotakin kokematta ja kuulematta. Onko mieheni todellakin aivan hirviö kaiken kertomani jälkeen?
missään tapauksessa lapsia tuohon suhteeseen!
Hei taas !!! Luin tossa hyvin tarkkaan tuon alkukirjeesi, ja miehelläsi on humalassa ajamista ollut, sekä huumekokeiluita ym mielialaongelmia ???? nyt jos ja kun teile tulisi lapsia miehen ongelmat eivät paineen ja yö-valvomisten aikana tuskin helpota vaain päinvastoin.... miehesi tulisi kyllä hoiyaa itsellen sopiva lääkitys ja muutenkin itsensä kuntoon, jotta pystyy auttamaan sinua, ja sinun ei tarvitse holhota häntä.... vaikka te varmasti rakastatte toisianne yli kaiken on lapsen tulo mullistava kokemus.... sitä ei voi sanoin kertoa mikä koettelemus se on parisuhteelle, ja teille ei kuitenkaan ole kaikki kunnossa, tai lähinnä miehelläsi !!!!
Siis luepa huolella tuo yllä oleva teksi, siinä on niin paljon täyttä asiaa että. Siis voitko esim.olla täysin varma etä sun mies ei koskaan suutuspäissäänkään ota lasta mukaan ja lähde ajamaan kännissä lapsi mukanaan? Siis pahimmankaan riidan jälkeen? Ja voitko todella olla aivan varma et hän ei koskaan, missään olosuhteissa minkään pitkäaikaisen unettomuuden (johtuen esim.lapsen valvottamisesta/huutamisesta) seurauksena sorru uudestaan huumeiden käyttäjäksi tai menee esim.ryyppäämään teiltä rahat yhdessä baari-illassa kovan stressin/uupumuksen seurauksena? Siis voitko? Ja voitko itse vannoa ettet koskaan, koskaan missään olosuhteissa lyö sitä lasta? Sillä yleensä siinä vaan niin käy, että jos on väkivaltaisia piirteitä niin ne jos mitkä tulee kyllä uudestaan pintaan stressaavan tilanteen seurauksena..
Ja onko mielestäsi oikein, että lapses joutuu syntymään perheeseen jossa toinen on henkisesti sairas ja kaikesta kuvailemastasi päätellen edelleen tasapainottomassa tilassa sekö on lapsen oikeus? Ettäkö lapsi ei ansaitse vakaata ja turvallista kasvulaustaa missä sitä rakastettaisiin yli kaiken ja sille näytettäis kaikki se rakkaus mitä kahden, aikuisen ihmisen välillä kuuluu olla?
Omaan tilanteeseeni sanottakoon sen verran et sen verran on noita parisuhteiden karikkoja tullu jo tähän ikään mennessä nähtyä et todellakin tää on sitä aitoa, oikeaa rakkautta missä kunnioitetaan toisia yli kaiken ja asiat selvitetään puhumalla, ei huutamalla/lyömällä/tappelemalla ja noiden rakentavien keskustelujen jälkeen (joita on vissiin tähän mennessä ollu vasta 2) ni suhde voi vaan paremmin ja paremmin kun selviää missä esim.toinen tekee väärin. Niin parisuhteessa kuuluu toimia eikä noin! Eli en, en todellakaan katso tätä suhdetta vaaleanpunaisten lasien läpi, mut ehkä se on niin et sun on vaikea ymmärtää sitä et jollakin voi olla näin hyvä ja tasapainoinen suhde ku sulla itellä ei ole. Ja tää ei oo enää sitä alkuhuuma-aikaa, se aika ollaan kyllä jo eletty aika päivät sitten ohi ku yhdessäkin ollaan jo hyvä tovi asuttu. :) Että todellakin, jotain on sulta jääny kokematta ja se on todella paljon sulta menetetty.
Onhan tuossa miehessäs jotain hyvääkin, mut onhan se totta et tuskin olisit häneen rakastunut jos hänessä olis vaan huonoja puolia, mut mun mielestä noi huonot puolet ajaa kyllä vahvasti noiden hyvien ohi. Siis te ootte vielä TOSI nuoria, teillä ei oo mikään kiire ruveta tuossa suhdetilanteessa sitä lasta tekemään, kerkeette hyvin odottaa siihen saakka et miehes on psyykkisesti kunnossa ja tasapainossa.
Ihan oikeesti: mikset voi odottaa sen aikaa et miehes on saanut itsensä kuntoon ja tasapainoon, miks nyt sitä lasta pitää alkaa tekemään ku tietää mikä miehes tilanne on? Jos hän on kerran jo apua hakenut, mutta vielä ei ole sitä oikeaa ja toimivaa lääkitystä löytynyt joka häntä auttais tasapainoon ni miks nyt??? Eläkä vaan sano et koska ootte jo sen ikäsii, te ootte vielä nuoria ja aikaa on vaikka kuinka paljon! Ei se lääkäri nyt todellaakaan ihan sitä tarkoittanut et just nyt, heti on alettava lapsen teko, kait?? Ja eikö se et näät et miehes paranee, ja tasapainoittuu oo sustakin parempi vaihtoehto ku se et nyt teette sen lapsen ja se ajais miehes vielä syvempään suohon? Sillo voisit itsekin olla ees vähän varmemmalla pohjalla sen lapsen kanssa..
Luin yllä olevan tekstin, ja olen samaa mieltä, että siinä on paljon täyttä asiaa. Enkä todellakaan voi olla varma siitä, ettei mieheni retkahtaisi taas mokailemaan, en. Ei mistään asioista voi olla elämässä täysin varma. Ja onhan se todennäköistäkin, että hän retkahtaisi välillä hänen tilanteessaan ja varsinkin, kun perhe-elämä söisi hänen voimiaan entisestään.
Tiedän, että olemme vielä todella nuoria. Voi kun kaikki olisikin vain iästä kiinni. Endometrioosi oli kuitenkin minun kohdallani normaalia ärhäkempi. Leikkauksesta toipuminenkin vei minulta paljon enemmän aikaa kuin normaalisti. Voi olla, että parin vuoden päästä pystyisimme saamaan vielä lapsia, mutta luultavasti vain hoitojen avulla, jollei jo nyt niitä tarvita. En todellakaan haluaisi lähteä mihinkään monen vuoden hoitojaksoihin, niin paljon kun ne syövät ihmistä. Tämän olen kuullut kyseisen asian kokeneelta. Endometrioosi on kuitenkin yksi yleisimpiä lapsettomuuden aiheuttajia, jollei jopa se yleisin.
Tilanteemme on mikä on, ja voimme vain yrittää tehdä parhaamme. Minä tiedän, että pystyn siihen. Olenhan hoitanut lapsia koko ikäni, ja minulla on lapsista paljon kokemusta. Olen lastenhoitaja ammatiltanikin. Tiedän, ettei se ole mitenkään verrattavissa oman lapsen kasvattamiseen, mutta uskon pystyväni siihen. Minulla on hyvä tukiverkosto, enkä pelkää pyytää apua sitä tarvittaessa. Mieheni on todella sitoutunut asiaan ja toivoo kovasti omaa lasta. En vaadi häneltä täydellisyyttä, sillä se olisi turhaa ja pettyisin vain. Yritän vain sopeutua tilanteeseen, jotta saisin joskus kokea äitiyden. Ajattelen, että jos tulen raskaaksi, asiat oon tarkoitettu menevän niin.
Toivon, että pystyisitte katsomaan asiaa minun silmin. Mikä on teille se kaikista tärkein päämäärä elämässä? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen? Toistan tämän vielä kerran, mutten todellakaan tiedä, mikä merkitys elämälläni olisi, jollen saisi olla äiti lapselle. Minä tiedän pystyväni siihen. Teen asiat niin hyvin kuin osaan ja olen lapselleni niin hyvä äiti kuin vain voin. Yritän myös tukea miestäni kaikin tavoin pysymään kaidalla tiellä. Toivon, että hänelle löytyisi sopiva lääke, joka auttaisi häntä jaksamaan paremmin.
Mä ymmärrä, että sun elämän päämäärä on saada lapsi jne... mutta sä et tunnu tajuavan, että ajatteletko sä lasta vai omaa suurta haluasi tulla äidiksi juuri nyt heti, ja juuri tuon kyseisen miehen kanssa ??? oletko ajattellut millaisen isän lapsesi mahdollisesti saa ? jos hänellä ei menekkään kaikki hyvin... Joo ja se on totta, että elämässä ei aina tiedä etukäteen asioita, mutta lapsi on niin suuri koettelemus parisuhteelle, että PERUSTA pitäisi olla lapsen takia kunnossa... Sanon tämän nyt aika suoraan, mutta on aika riskiä peliä lähteä miehen kanssa, jolla noin pahoja ongelmia taustalla, niin perutamaan perhettä...Puhuit tukiverkostasi, ja että pärjäät yksinkin, ja varmasti pärjäätkin, mutta entä lapsi ? eikö lapsella olisi oikeus elää tasapinoisessa perheessä äidin, ja isän kanssa ??
Ajattelen tottakai myös lapsen parasta, enkä vain omaa haluani päästä kokemaan äitiys. Minä ajattelen, että pystyn tilanteesta huolimatta olemaan lapselleni hyvä äiti. Keskustelimme juuri eilen miehen kanssa näistä asioista taas, ja siitä, miten voimme välttää sen, että hänen ongelmansa vaikuttaisivat lapseen. Mies yrittää parhaansa olla enää mokaamatta, sanoi jopa itse harkitsevansa alkoholin käytön lopettamista kokonaan. Keskustelimme myös siitä, miten meidän tulisi ratkoa tilanteet, jos mies mokaa jotenkin, niin ettei se vaikuttaisi lapseen mitenkään. Tiedän, että lapsi on erittäin suuri koettelemus parisuhteelle. Me olemme kuitenkin kokeneet jo niin paljon, ja silti jaksettu yrittää tämän kaiken jälkeen, että eiköhän meillä se suhteen kivijalka ole jo aika vahva. Olen sanonut tämän aiemminkin, että parisuhteemme ja arkemme rullaa suurelta osin hyvin, kohtelemme toisiamme hyvin, ratkomme riitoja puhumalla, ymmärrämme toisiamme, rakastamme toisiamme. Nuo asiat, joita mainitsin tuon aloitustekstin alussa, ovat ääripäitä, joita on tapahtunut tämän kolme vuotta kestäneen suhteemme aikana.
Kerroin mm. rahan varastamisesta läheisiltään. Tätä tapahtui minun tietojeni mukaan kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla mies vei minun rahasäästöstäni rahaa, toisella kerralla pikkusiskonsa säästöpossusta muutaman euron. En halua mitenkään vähätellä asiaa! Mieheni oli tuolloin kuitenkin pelihimoissansa (kyseessä on sairaus!), on sen itsekin sanonut. Hän on hakenut apua peliongelmaansa, ja saanutkin sen yllättävän hyvin hallintaan. Hän tuntuu tosissaan katuvan sitä, että meni alunperinkään ottamaan pikalainoja pelaamista varten, joista syntyi kierre. Velkaantuminen yhtenä syynä taas aiheutti masennuksen ja pian tuli paniikkihäiriö. Paniikkihäiriö johti rauhoittaviin ja rauhoittavien vaikutuksen lakattua oltiin pari kertaa ottamassa marihuana -sauhuja, ja tuntuu tosissaan katuvan tuotakin. En halua todellakaan mitenkään vähätellä tätäkään! Haluan vain kertoa asioista vähän tarkemmin, jotta ette tuon kertomani perusteella saisi aivan hirviön kuvaa miehestäni. Kauhistuisin itsekin, jos kuulisin, että joku olisi mokaillut noin pahasti. Tämä humalassa ajo sitten. Mieheni tuntui tätäkin katuvan tosissaan, ja tämä oli osasyy, miksi mieheni itse harkitsee alkoholin käytön lopettamista. Hän ei ymmärtänyt seuraavana päivänä yhtään, miksi oli toiminut niin. Joku oli vihjannut, että entä jos mieheni lähtee suutuspäissään ajamaan autolla humalassa lapsi kyydissä. En ikinä jättäisi lastanu yksin humalaisen ihmisen kanssa, joten tuota ei olisi mitenkään mahdollista tapahtua! Mitä sitten tulee minun väkivaltaisuuteeni. Kuten sanoin, olen hakenut siihen apua, ja haen jatkossakin, mikäli väkivaltaisuutta alkaa taas ilmetä. En ikinä haluaisi vahingoittaa omaa lastani, kuka haluaisikaan. Jos minusta vähääkään alkaisi tuntua siltä, etten enää pärjää, pyytäisin samantien apua.
Turhaa minä tässä puolustelen itseäni. Kuten sanoin, kauhistuisin itsekin, jos joku kertoisi miehensä mokailevan noin pahasti jatkuvasti. Halusin kuitenkin vähän tarkentaa tilannetta, että näkisitte tilanteemme paremmin. Tilanne on kuitenkin se, että minulla on tämä sairaus, jonka vuoksi en voi enää lykätä lapsen saamista, saati vaihtaa vielä miestäkin. Haluamme saada lapsen mieheni kanssa, ja minä aion yrittää tehdä kaikkeni lapseni hyvinvoinnin taatakseni. Tiedän, että pystyn siihen. Toivottavasti miehenikin yrittää, kuten on luvannut.
Sä luultavasti olitkin jo päätöksesi tehnyt, ennekuin kirjauduit näille sivuille ??? ja ei siinä mitään ... onnea teille ja toivon todella kaikkien kannalta, ja eniten juuri lapsen, että kaikki menee hyvin !!! mielentarveys ongelmat ovat aina todella arvaamattomia... ja tiedän mistä puhun, koska olen työskennellyt mielialaongemaisten ihmisten kanssa vuosi. älä anna tunteesi miestäsi kohtaan sokaista sinua, jos ongelmia tulee !!!! muista lapsen turvallisuus, ja turvallinen elinymäristö on tärkeämpää kuin MIKÄÄN MUU ! tarkoitan, että, älä epäröi lähteä lapsen kanssa jos ongelmat pahenevat, tai miehesi muttuu arvaamattomaksi, tai jos oma jaksamisesi on koetuksella !!!!! et antaisi sitä koskaa itsellesi anteeksi, jos lapsesi saisi jotain traumoja tms...
Säälittää lapsesi puolesta jo nyt vaikkei häntä edes vielä ole olemassa...:( Sanotaan että kaikilla lapsilla pitäisi olla tasavertaiset lähtökohdat ponnistaa eteenpäin tässä elämässä, mutta niin kun kaikki me taas voidaan lukea, näin ei valitettavasti ole...:(
Kaikilla lapsilla pitäisi olla tasavertaiset lähtökohdat ponnistaa eteenpäin tässä elämässä, mutta ei kenelläkään täydellisiä lähtökohtia voi olla, niin ainakin väitän. En usko, että kukaan lapsi syntyy perheeseen, jossa molemmilla vanhemmilla on hyvätuloiset ja vakituiset työpaikat, valmis omakotitalo, tila-auto, paljon rahaa, ja vanhemmillakin vielä täydellinen parisuhde. Lisäksi sanaa 'täydellinen' on vaikea kuvata, koska ihmiset arvostavat niin eri asioita. En sano, ettenkö arvostaisi ennen kaikkea sitä, että vanhempien parisuhde on kunnossa ennenkuin saadaan lapsia, mutta ei kukaan lapsi täydelliseen perheeseen synny. En näe mitään tapaa, millä tavalla meidän ongelmat, tai siis mieheni ongelmat voisivat vaikuttaa lapseen. Vaikka minulla olisi kaikin puolin täydellinen kumppani, saattaa hän lapsen syntymän jälkeen muuttua joksikin aivan muuksi. Samoin voi käydä nyt. Vaikka minä ja mieheni olemme luvanneet rakastaa toisiamme niin myötä kuin vastoinkäymisissä (emme tosin virallisesti vielä), niin aina tilanteet voi muuttua. Se että asiat on tänä päivänä näin, ei tarkoita sitä, että ne olisivat vielä huomenna näin. Me rakastamme toisiamme ja aiomme tehdä parhaani, kuten kaikki muutkin vanhemmat. Meistä tulee hyvät vanhemmat meidän lapselle, riippumatta siitä, onko miehelläni velkoja, ajokorttia taskussa jne. Ei se vanhemmuuteen liity. Isällä ja lapsella voi olla hyvä suhde, oli isän henkilökohtainen elämäntilanne sitten mikä tahansa.
Sinä et tunnu jotenkin ymmärtävän mitä tarkoitin... tottakai kaikilla lapsilla pitäisi olla samanlaiset lähtökohdat hyvään elämään jne... mutta olikin kysymys sinusta, ja sinä itse kirjoitit tänne ja kerroit ongelmistasi, ja miehesi ongelmista jotka eivät ole kovin lieviä... sinä annoit vaikutelman, että olet epävarma kannattaako lapsia laittaa.... nyt puolustelet valtavasti suhdettasi, ja miestäsi.... ja sekin on ymmärrettävää... ihmettelet miten suhteenne voisi vaikuttaa lapseen, se jo kertoo, että ole ehkä liian nuori, ja naivi vielä äidiksi !!!! suhteennne juuri todellakin vaikuttaa lapseen !!!!!!! pieni lapsi vaistoaa kaiken ja jos miehesi ei voi hyvin, ja sen myötä et sinäkään niin lapsi vaistoaa sen ... lapsen saaminen on todella kova vastuu, ja jos teillä olisi kaikki hyvin et alunperin olisi tänne kirjoittanut vai mitä ? ja nyt ei todellakaan ollut kyse täydellisestä suhteesta, ja tilanteesta... kiellät tosiasioita jos väität, että teillä kaikki hyvin, ja miehesi voi hyvin, ja kestää painetta...mutta omapa on asiasi...
En väitä, että meillä olisi kaikki hyvin. Miehelläni on ongelmia, eivätkä ne ole mitään lieviä. Nuo ongelmat eivät kuitenkaan välttämättä vaikuta siihen, minkälainen mieheni isänä tulisi olemaan. Miehestäni voi tulla hyvä isä, vaikka hänellä olisikin henkilökohtaisia ongelmia joillakin elämän osa-alueilla. Olen joutunut itsekin moneen, moneen kertaan miettimään, onko oikein tehdä lasta tällaiseen elämäntilanteeseen. Minulla on kuitenkin kaksi vaihtoehtoa; odottaa parempaa tilannetta ja jäädä kenties lapsettomaksi, tai yrittää sopeutua tähän tilanteeseen, ja tehdä kaikkeni lapseni hyvinvoinnin taatakseni ja edes mahdollisesti saada lapsi. Sanoinko, ettei suhteemme vaikuttaisi lapsiin? En muista sanoneeni niin ainakaan, mutta anteeksi jos sanoin. Tottakai suhteemme vaikuttaa lapseemme. Mutta meillä onkin hyvä suhde muuen miehen ongelmia lukuunottamatta. Aiomme kuitenkin yrittää parhaamme, ettei nuo miehen ongelmat vaikuttaisi lapseen, olla ratkomatta niihin liittyviä asioita lapsen kuullen.
Kun kirjoitin aloitustekstin, kirjoitin siihen, että olemme oikeastaan jo tehneet päätöksen, mutta halusin jakaa tämän kokemuksen, kun joutuu punnita näin painavia asioita. En siis hakenut hyväksyntäänne. Tarkoitukseni ei ole puolustella itseäni, haluan vain tarkentaa asioita, jotta saisitte paremman kuvan tilanteestamme.
Etkö tosiaan näe mitään ristiriitaa tässä:
"Miehelläni on ongelmia, eivätkä ne ole mitään lieviä. Nuo ongelmat eivät kuitenkaan välttämättä vaikuta siihen, minkälainen mieheni isänä tulisi olemaan. "
Ihanko tosissaan uskot tuohon? Oletat siis, että isyys on joku erillinen saareke, minne ihminen siirtyy tarvittaessa ja jättää ongelmansa siksi aikaa jonnekin muualle? Ei se mene niin. Tietenkään. Ja tiedät sen varmaan itsekin mutta sinulla tuntuu olevan nyt aikamoinen todellisuuden kieltämisvaihe päällä.
"Tottakai suhteemme vaikuttaa lapseemme. Mutta meillä onkin hyvä suhde muuen miehen ongelmia lukuunottamatta."
Tässä taas samaa päätöntä logiikkaa. Teillä on kertomasi mukaan aika helvetillisiä ongelmia. Huom. ei yhtä tai kahta ongelmaa, vaan USEITA. Lisäksi kertomasi perusteella mitään näistä ongelmista ei ole saatu lopullisesti ratkaistua. Meinasi itku tulla silmään kun jossain viestissä kirjoitit, että miehesi on luvannut jopa harkita alkoholinkäytön lopettamista kokonaan. Halleluja!! Tollasten tyhjänpäiväisten heittojen varaan ei todellakaan kannata elämäänsä luottaa tai suunnitella tulevaa.
Herätys nyt nainen. Et missään nimessä ryhdy lapsentekoon tuollaisessa elämäntilanteessa! Johan sen nyt järkikin sanoo!
Käypän huvikseen lukemassa Päihdelinkin keskustelupalstalta muutama raitistumisyritysketju. Löydät sieltä täsmälleen samaa argumentaatiota kuin itseltäsi. Siellä ne tulevat yleensä siinä vaiheessa kun ensimmäinen selvä viikonloppu tai juhlapyhä on tulossa, ja raittiutta vannonnut ketjun aloittaja alkaa yhtäkkiä etsiä kiihkeästi syitä juomiselleen. Täsmälleen yhtä järkevää ja hedelmällistä järkeilyä kuin sinullakin.
Sori jos tuntuu raa'alta, mutta tekee fyysisesti pahaa ajatella, että joku tieten tahtoen yrittää tehdä lapsen tuollaisiin oloihin.
En ole laittamassa mitään sen varaan, että mieheni kertoi harkitsevansa alkoholin käytön lopettamista. Se ei ollut lupaus. Miehelläni ei myöskään ole alkoholiongelmaa. Käy harvoin ulkona, ja kotonakaan ottaa harvoin saunakaljaa ym. kuten aikaisemmin mainitsinkin. Hän kertoi harkitsevansa, ei luvannut, ja minulla ei ole mitään sitä vastaan.
Olen päättänyt, etten aio enää palata tänne lukemaan vastauksianne, koska ne satuttavat minua. Ette tiedä elämästäni, elämäntilanteestani ja sairauteni luonteesta tarpeeksi paljoa, se näkyy monissa vastauksissanne. Enkä myöskään jaksa sitä tämän tarkemmin lähteä ratkomaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Kuten sanoin, halusin vain jakaa kokemuksen siitä, kun joutuu punnitsemaan näin painavia asioita. Me olemme päätöksemme tehneet, ja se muuttuu, jos on muuttuakseen siihen mennessä kun me saamme lääkäriltä luvan alkaa yrittämään saada raskautta alulleen. Kaikki menee niinkuin on tarkoitettu menevän. Kenties palaan joskus kertomaan kuulumisiamme. Hyvää jatkoa teille kaikille ja kiitos vastauksistanne!
ja tekee ihmiset tuollaisiksi. asioista pitaa puhua ja rikkomukset sopia
Kyllä on järkyttävää lukea että päädyit sittekin tuohon lapsen tekoon vaikka kuinka täällä kaikki on puhuneet sulle sitä vastaan ja perustelleetkin todella hyvin!
Ei voi muuta sanoa kuin että voi lapsi parkaa ja todella erittäin itsekästä sinulta tuohon tilanteeseen tehdä lapsi ja laittaa se viaton ihmisen alku sitten käsrimään teijän itsekkyyden takia! Niinkuin sanottu ni tuo teijän suhde ei tule toimimaan ja kuka muu siitä kärsii ku lapsi??? Mut hei, eihän siinä mitä jos sustaq todella on sitä lasta kohtaan oikein et se joutuu osalliseks tuohon parisuhdehelvettiin missä äiti lyö isää, iäs tarttuu viinapulloon, alkaa polttaa taas marihuanaa ja siinä sivussa ajelee vielä lapsi mukanaan kännissä kyliä pitkin! Että siinä on teijän suhde noin påähkinänkuoressa kerrottuna!
Sillä sun miehes ei muutu etkä muutu sinäkään, samalla tavalla ne nyrkit alkaa tas paukkumaan ku hermot menee siihen miehees! Mut eihän siinä mitä, tääkö on sit sun mielestä tasapainoinen ja hyvä kasvualusta lapselle?? Tässä tilanteessako se pystyy kehittymään ja kasvamaan normaaliksi kunnolliseksi ihmiseksi??
Tää on LASTA KOHTAAN NIIN VÄÄRIN!!!! Usko jo!!!!! Etkä sä sitä muuks muuta vaikka mitä yrität, sun miehes ei muutu etkä muutu säkään!
Toivottavasti tää teijän yritys kestää todellakin vähintään vuoden jotta kerkeet vielä uudemman kerran miettimään ratkaisuasi ja jopa lähtemään tuosta suhteesta ennenku saatte ees lasta!! EI LASTA TUOHON SUHTESEEN!!!!!!!
eihän ap:llä vaikuta lähtökohdat tod. mitkään täydelliset olevan,mutta aivan kuten hän itsekin tokaisi,niin ette tiedä hänen tilannettaan kuitenkaan ihan tarkalleen,luulisin. en usko,että auttaa ihan tolla tavalla syyllistää tollasessa tilanteessa.miettikää omalle kohdalle.
oon nimittäin itse ollut vähän samanlaisessa tilanteessa,en nyt jaksa sitä lähteä sen tarkemmin selittämään,mutta lapsi on nyt 2v ja yhdessä ollaan edelleen lapsen isän kans. ongelmat on edelleen läsnä,mutta puhutaan paljon ja käydään edelleen parisuhdeterapiassa eikä riidellä ja ratkota asioita lapsen kuullen/nähden. lapsen isä on ongelmistaan huolimatta pystyny olemaan ihan hyvä isä lapselleen,leikkii ja viettää aikaa lapsensa kanssa. tsemppiä ap:lle!
Niin, kukapa meistä voi täydellisellä suhteella ylpeillä ja vaikka lähtötilanne lasten hankkimiselle olisikin erittäin hyvä (mitä se sitten kenellekin on...), kuka tahansa voi masentua, alkoholisoitua, ajautua taloudellisiin ongelmiin jne. Eli lapsi syntyi tasapainoiseen perheeseen, mutta isä jäi työttömäksi, masentui ja alkoholisoitui. Niin voi vaan käydä.
Mutta aloittajana miettisin tilannetta ajan kanssa ja siltä kantilta että mikä on miehensä tilanteesta kantama vastuu. Ongelmia voi olla, mutta miten asianosainen suhtautuu niihin? Vähättelee pelaamistaan ja kannabiksen polttelua, tekee asioita vaikka on luvannut olla tekemättä? Mokata voi, mutta toistuvat kriisit tuppaa olemaan merkki ettei asioita oteta tosissaan. Eli pyritä muutokseen.
Itsekin hoitoalalla olevana tunnistan hyvin aloittajan asetelman; hän kertoi hoitavansa lapsia työkseen - tyypillistä tuntuu olevan silloin se että kotonakin hoidetaan ja "ymmärretään" toisten ongelmia - vaikkei aina kannattaisikaan. Silmään tökkäsi myös se, että aloittajan mies on kertonut haluavansa hoitoalalle. Ap koki sen positiivisena asiana, mutta itse miettisin kyllä mitä ap:n mies siellä oikeasti tekisi? Hoitaa toisia vai itseään? Monella on halu hakeutua auttamaan muita silloin kun itse tarvitsee apua.
En sano että aloittajan ei pitäisi hankkia lapsia nykyisen miehensä kanssa, mutta aika ja harkinta voisivat oikeasti olla tarpeen.
"Niin, kukapa meistä voi täydellisellä suhteella ylpeillä ja vaikka lähtötilanne lasten hankkimiselle olisikin erittäin hyvä (mitä se sitten kenellekin on...), kuka tahansa voi masentua, alkoholisoitua, ajautua taloudellisiin ongelmiin jne. "
Mun mielessä tässä vedetään nyt mutkia turhan suoraksi. Totta kai on niin, että elämässä kaikkea ei voi ennakoida. Mitä tahansa kamalaa voi tapahtua vaikka lähtökohdat olisivat kuinka hyvät. Kuitenkin: onnellinen parisuhde ei toki ole mikään tae onnelliselle lapsuudelle/perhe-elämälle jatkossa, mutta kyllähän se sitä todennäköisemmin on kuin ap:n kuvailevat lähtökohdat!
Mielestäni on saivartelua väittää, että hyvillä vs. huonoilla lähtökohdilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet onnelliseen perhe-elämään. Jos peruslähtökohdat ovat kunnossa (mitä ne ap:n tapauksessa eivät ole), niin tulevista kriiseistä on huomattavasti helpompaa selviytyä kuin huonommilla eväillä. Kyllähän nuo ap:n kertomat esimerkit kertovat sen, että henkiset resurssit ovat molemmilla parisuhteen osapuolilla jo nyt huonoissa kantimissa. Mitä sitten tapahtuu kun niitä rasittamaan tulee vielä uusi vaativa ihminen: vauva?
Se, että huono-osaisuus kasaantuu ja periytyy on ihan tieteellisesti todistettu fakta. Ne harvat poikkeukset, jotka pystyvät kohoamaan lapsuutensa sosioekonomisesta asenasta, ovat todellakin poikkeuksia. Mm. sosiaalinen liikkuvuus kutistuu Suomessakin jatkuvasti.
"Mun mielessä tässä vedetään nyt mutkia turhan suoraksi. Totta kai on niin, että elämässä kaikkea ei voi ennakoida. Mitä tahansa kamalaa voi tapahtua vaikka lähtökohdat olisivat kuinka hyvät. Kuitenkin: onnellinen parisuhde ei toki ole mikään tae onnelliselle lapsuudelle/perhe-elämälle jatkossa, mutta kyllähän se sitä todennäköisemmin on kuin ap:n kuvailevat lähtökohdat!"
Olen ihan samaa mieltä kanssasi, siksi ehdotinkin että "kaikki on mahdollista" -asetelmasta huolimatta aloittaja harkitsisi todella perheenperustamisasiaa. Joskus ihmiset saa harkitsemaan asioita tulemalla hieman vastaan, ei asettumalla täysin vastaan. Ja harkintaa toivoisin ap:n käyttävän, ennen kuin lasta lähtee hankkimaan.
Itse olen ajatellut liiankin pitkälle asioita ja lykännyt lapsen hankkimista koska halusin olla AIVAN VARMA: lapsen isän osallistumisesta, parisuhteesta, taloudellisesta tilanteesta, omasta kypsyydestä äidiksi, siitä että olisimme aivan varmasti ehtineet "nähdä riittävästi maailmaa" (eli mennä viipottaa vapaina kuin taivaan linnut) jotta lapsi saisi IHAN VARMASTI hyvät lähtökohdat elämäänsä ja ns. hyvän kodin. Minulle se, että kaikki voi, täydellisestä varautumisesta huolimatta, mennä täysin persiilleen oli vapauttava ajatus. Se vapautti siitä kahleesta että minun täytyisi tietää mitä tulevaisuus tuo tulleessaan ja osata varautua kaikkeen. Hyväksymällä sen, että mieheni voi alkoholisoitua, sairastua psyykkisesti, karata 21-vuotiaan thaihierojan matkaan tai pelata talon altamme (tai kaikkea edellä mainittua) vapauduin liiallisen miettimisen kahleesta, johon uhkasi jäljellä olevat lapsentekovuodet valua. Tämä oli pointtini, ei se että koska kuka tahansa voi osoittautua "pommiksi", kannattaa lapsi tehdä kaikenlaisiin olosuhteisiin!